hei,rakkaani lähtö jätti suunnattoman surun sydämmeeni, tunnen välillä hukkuvani omiin kyyneliini, tunne ettei kestä ja toivoo että herää pahasta unesta,mutta kaikki on raadollisen totta. kuolemasta on nyt vasta viisi viikkoa ja en oikein tahdo uskoa vieläkään todeksi, apua olen saanut hyvin, mutta kun yksin jää ei tahdo mistään tulla mitään, niin on suuri ikävä, hän oli minun rakas joka ei tule enää takaisin..
Rakkaani lähti
Tähden lento
91328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Rakas on aina sydämessä, sekä mukana ja jonakin päivänä näemme taas. Taivas on lähellä toisella puolella, ei niin kaukana. Voimia. Elämä ei lopu kun kuolee, varmaan hänkin ikävöi sinua.
Yritetään päästä päivä kerrallaan eteenpäin. Jokainen päivä on voitto. Siis huomisen yli, sitten huomisen, taas huomisen...Vuoden päästä ollaan vahvempia, maata on jo jalkojen alla. Usko tähän.
Ei rakkaasi ole poissa vaan hän on lähelläsi... Hän varmasti vaeltaa enkelinä vierelläsi ja valvoo kulkuasi... Näin ainakin itse ajattelen.. Itse saatoin ystäväni hautaan viikko sitten ja ikävä ja suru on todella suuri!! Jaksamisia sinulle....
Mun rakkaani lähti täysin yllättäen 9 viikkoa sitten, enkä vieläkään ymmärrä sitä. Tuntuu, että toinen on vaan jossain matkalla tai jossain ja tulee kohta takas. On vaan niin sairaan vaikee ymmärtää, miten joku ei voi yhtäkkiä olla enää olemassa. Ei sitä tajua millään. Ja itse olen ainakin sellaisessa vaiheessa, että turha tulla sanomaan, että toinen elää mun sydämessä ja muistoissa. Niinku paljon se lohduttaa?? Meilläkin oli yhteinen tulevaisuus suunniteltu, niin ei se paljon lohduta, että toinen elää jossain vielä. Se ei oo ollenkaan sama kun, että toinen olis täällä halaamassa ja kuuntelemassa sua. Mulla on aivan sairas ikävä mun rakasta ja on vaikea kuvitella itseään enää koskaan niin onnellisena. Voimia sulle tähden lento!
Minä otin aluksi sellaisen asenteen että kihlattu olisi lähtenyt matkalle ja jättänyt minut, muuttanut eri paikkakunnalle.Ihan sen takia,ajattelin että en surisi niin paljon, mutta eihän tuossa ole kylläkään mitään järkeä, tavallaanhan hän on lähtenyt ja hyvin pitkälle josta ei ole paluuta.Sitä vain kelaa kaikkia yhteisiä asioita mitä tehtiin,mitä olisin voinut tehdä, auttaa ettei hän olisi lopettanut itseään, käsittämätöntä, ei koskaan voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Tämä kaikki tuli niiin yllätyksenä kaikille, tutustiin, muutettiin yhteen, kihlat vaihdettiin, sitten elettiin ja kaikki romahtaa yhtä äkkiä, ei minkäänlaista aavistusta että näin käy. Tämä on niin surullista, niin surullista...
Munkin rakas lähti helmikuussa kuolemalle.. Kauhea ikävä ahdistaa ja tekis mieli tehdä jotain tyhmää.. Ystävien takia pakko jaksaa vaikka tuntuis et vois luovuttaa kaiken tämän paskan. Haluasin itkeä ja huutaa elämän pihalle...mie haluun kaivautua sen kainaloon ja kertoa kuinka paljon rakastan häntä... Tiedän ettei siihen tule mahdollisuutta VAIKKA kuinka sitä toivoisin.. Ikävä on kuitenkin ...
Olen pahoillani menetyksestänne. Se on aivan käsittämätöntä, mitä voikaan tapahtua.
Tänään tuli kuluneeksi yhdeksän kuukautta siitä, kun mieheni kuoli ja tälläkin hetkellä makaan sohvalla hänen paitansa kanssa.
Opiskelut kiven alla (ei ole jaksanut välittää) ja ihmissuhteet niin ja näin. Elättelen välillä vielä toiveita hänen paluustaan, mutta itkuun ja tuskaan se aina hetken päästä loppuu.
Valitettavasti edes ihanatkaan ystävät eivät voi korvata sitä, kun tulee illalla kotiin ja vain on Hänen lähellään. Kun äkkiä siinä ei olekaan enää ketään.
Jaksakaa kaikki.
Jos tahdotte ottaa yhteyttä, laittakaa tänne viestiä.
Tänään kävin hautaus maalla, käyn kylläkin joka päivä. Se hetki haudalla jotenkin helpottaa,en tiedä, ruukaan jutella hänelle kaikkea mitä olen puuhannut,kai se on ihan normaalia. Tänään tuli 7 viikkoa kun hän lähti. Surettaa vain kamalasti, mulla on muuttokin kuukauden päästä, kaikki pitäs vaan alottaa uudestaan, ei mulla oiken ajatus kulje. Itku kun kaikki on niin epä todellista, ei ole enää kuin muistot ja hyvät muistot onkin ja kuvat joita tulee katsottua koko ajan, voi kun jaksais.
minun olisi pitänyt mennä monta kuukautta sit papun haudalle mut kerran kävin terapeuttini kanssa ja päätin et nyt loppui.. mut nyt jotenkin tuntuu hylkäämiseltä ja siltä etten teidä mitä ajatella