Mitä on tapahtunut?

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa reilun vuoden. Alkuaikoina meillä oli kaikki ihanaa, hellimme ja lellimme toisiamme niin kuin kuuluukin ja osoitimme rakkauttamme kaikin tavoin, paljon.
Nyt minusta tuntuu, ettei poikaystäväni enää nauti läheisyydestäni. Usein tahtoisin enemmän huomiota ja hellyyttä, mutten enää aina edes tohdi sitä häneltä pyytää, sillä hän tuntuu usein torjuvalta ja kyllästyneeltä, kun tulen viereen kiehnäämään. Hän on myös valittanut, että sanon liian usein rakastavani häntä. Hän ei tunnu olevan niin kiinnostunut seksistäkään kuin ennen -minä tahtoisin useammin kuin hän.
Minä nautin hänen läheisyydestään ja hellistä hetkistä. Kyllä minä sitä hellyyttäkin saan ja sanoo hän minua rakastavansa, mutta... On kurjaa tulla usein torjutuksi, kun haluaisi vain näyttää, miten paljon välittää. Eikö tunteistaan saa enää kertoa?
Nyt hän meni vielä armeijaan, joten aikaa hellyydelle ja yhdessäololle on huomattavasti vähemmän. Minä haluaisin silloin olla hänen lähellään, mutten halua ahdistaa häntä olemalla liikaa kimpussa. Silti on tuskallista, kun tahtoisi niin halata ja suukottaa, muttei uskalla...
Onko kyseessä vain tämä suhteen alkuhuuman katoaminen hänen osaltaan vai eikö hän enää rakasta minua? Hän kyllä sanoo rakastavansa, mutta en tiedä, voinko uskoa siihen. Tämä on pisin seurustelusuhteeni tähän mennessä, en tiedä, miten sen kuuluisi mennä.
4728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

niin että inttiin meno ressas, ja jotenkin tyyppi otti etukäteen jo vähän välimatkaa, kyllä systeemi tulee muuttumaan jahka sälli tottuu armeijaoloihin, eikä enää semmoiset asiat jännitä....
Hyvää jatkoa ja kärsivällisyyttä sinulle =)

Äänestä

Mulla oli asiat exän kanssa aika samalla lailla. Alussa oli hellyyttä, mutta se loppui kuin seinään. Alkoi tulla halien tilalle vain marinaa ja tiuskimista. Yritin halailla mutta minut torjuttiin. Välillä tappelimme kunnolla. En jaksanut enää vaan suhde loppui. Se olöi minulle henkisesti ihan liikaa. Itse hän sanoi että kaikki johtui työstressistä, mutta en kyllä usko sitä.

Ehkäpä tuo armeijaeronne auttaa häntä kaipaamaan hellyyttäsi, ja kaikki paranee. Muutoin kannattaa suhdetta pohtia ja yritä jutella
hänen kanssaan.

Äänestä

Kuullostaa tutulta ja syykin tuhon läheisyyden "inhoon" paljastui pikkuhiljaa. Kyllästyminen, kävi kuulemma sama muija liian kuivax. Vieraissa juos lie miten pitkään. Että kehtas tehdä mulle sen 3 vuoden seurustelun, kihlauksen jälkeen. En voi ikinä antaa anteex.

Äänestä

Eikös se ole himo, jota erehdytään luulemaan rakkaudeksi. Jos ei muuta yhteistä, kiinnostavaa löydy niin saattaahan se lempi vähän väljähtyä, varsinkin jos ollaan koko ajan yhdessä. Ja jos yhdessäolon määrä ja laatu tyydytä kumpaakin samassa määrin. Erossaolo varmaan virkistää arkisiin uomiin ajautunutta suhdetta. Sitä paitsi ei suhde voi eikä saa pysyä samanlaisena vuodesta toiseen. Ihmiset muuttu iän myötä ja suhteen jatkuessa. Jos viihtyy yhdessä niin silloin kannattaa suhdetta kehittää ja hoitaa, yhdessä.
Suhteen alussa toisen erilaisuus voi olla viehättävä ja kiinnostava piirre mutta ajan myötä se yleensä alkaa häiritä ja aiheuttaa ongelmia. Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hellyydenkipeä kirjoitti:

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa reilun vuoden. Alkuaikoina meillä oli kaikki ihanaa, hellimme ja lellimme toisiamme niin kuin kuuluukin ja osoitimme rakkauttamme kaikin tavoin, paljon.
Nyt minusta tuntuu, ettei poikaystäväni enää nauti läheisyydestäni. Usein tahtoisin enemmän huomiota ja hellyyttä, mutten enää aina edes tohdi sitä häneltä pyytää, sillä hän tuntuu usein torjuvalta ja kyllästyneeltä, kun tulen viereen kiehnäämään. Hän on myös valittanut, että sanon liian usein rakastavani häntä. Hän ei tunnu olevan niin kiinnostunut seksistäkään kuin ennen -minä tahtoisin useammin kuin hän.
Minä nautin hänen läheisyydestään ja hellistä hetkistä. Kyllä minä sitä hellyyttäkin saan ja sanoo hän minua rakastavansa, mutta... On kurjaa tulla usein torjutuksi, kun haluaisi vain näyttää, miten paljon välittää. Eikö tunteistaan saa enää kertoa?
Nyt hän meni vielä armeijaan, joten aikaa hellyydelle ja yhdessäololle on huomattavasti vähemmän. Minä haluaisin silloin olla hänen lähellään, mutten halua ahdistaa häntä olemalla liikaa kimpussa. Silti on tuskallista, kun tahtoisi niin halata ja suukottaa, muttei uskalla...
Onko kyseessä vain tämä suhteen alkuhuuman katoaminen hänen osaltaan vai eikö hän enää rakasta minua? Hän kyllä sanoo rakastavansa, mutta en tiedä, voinko uskoa siihen. Tämä on pisin seurustelusuhteeni tähän mennessä, en tiedä, miten sen kuuluisi mennä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu