Ettei enää tarvitse harmitella noita feikkaajia.
Eli heippa kaikille! *vilkutus!*
Eli heippa kaikille! *vilkutus!*
Myös "Isätön" rekisteröityi!
Satelliitti76
8543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
rekisteröityi. Paras niin ettei tuo/nuo häiriköt sotke asiallisia keskusteluita ja aiheuta harmia meille sureville.
Taistellaan tämän palstan trolleja vastaan. :)
Taidetaan olla Isättömän kanssa samaa vuosikertaa, ainakin nimimerkin vuosiluku viittaisi siihen!
Näin ainakin takaamme sen, ettei tuollaiset typerykset saa enää trollaamalla ainakaan aiheutettua mielipahaa.
Juu, vuosiluku on syntymävuoteni. Hyvä vuosikerta, eikö!
Täällä podetaan kamalaa flunssaa kuopuksen kanssa, ja on tässä jopa päiväsaikaan aikaa täällä palstailla.
Olipa muuten kamala viikonloppu, ensimmäistä kertaa en päässyt lainkaan äidille kun siellä oli pikkuinen kummityttöni hoidossa mammalla enkä viitsinyt mennä tautia tartuttamaan piiperoiseeni.
Äiti taas sanoi viikonlopun sujuneen mukavasti kun hoiteli pikkuista, niin pysyi ajatukset muualla.
En tiiä johtuuko kuumeesta vai mitä, mutta eilinen ilta oli aivan kamala taas. Jotenkin tajusin niin konkreettisesti että isä on poissa. Istuin vaa isän kuva kädessä ja itkin... Eli taas sellanen huonompi päivä oli. Joskohan tänään olis sitten hiukan parempi.
Eilinen oli mulla kans paha. Lauantai-iltaa kohti alkoi jotenkin ahdistaa ja eilen en sit saanu oikein mitään aikaiseksi. Itketti tai ahdisti vaan kokoajan niin paljon, enkä oikein osannut kohdistaa niitä tunteita mihinkään. En siis välttämättä itkenyt veljeäni, vaan itketti ja ahdisti vaan ihan kaikki. Varmaan stressaa myös nyt tuo muuton ajatteleminen (mistä kirjoitin toiseen ketjuun).
No, onneksi tänään aamulla oli taas parempi olo. Mä pidän tällä viikolla kevennetyn viikon kun viikonloppuna on ystävän häät, ja yritän nyt keskittää voimani tähän dieettiviikkoon ja ystävän häihin, ja koitan olla ajattelematta surullisia juttuja!
on pahimipia. Silloin sen huomaa konkreettisesti,että äiti on poissa. Ei tule enään meille sunnuntaisin syömään... Isääkin olen taas alkanut ikävöidä ja ajatella, mitä jos he olisivat molemmat elossa.
Yritän viikonloput täyttää kaikella toiminnalla, etten ehdi ajatella liikaa. Suru on päällä kuitenkin koko ajan, en ole sitä sulkenut pois. Minun on vaan pakko lastenikin vuoksi jatkaa, vaikka äidin jäljiltä jäi elämään suuri aukko.
Viikonloppuisin mullakin tulee suru mieleen, ja iltaisin myös. Yleensä siis lähinnä silloin, jos on tekemättä mitään (eli ei ole töissä). Siksi yritänkin täyttää illat ja viikonloput puuhastelulla ja ohjelmalla, ettei tarvitsisi paljon ajatella asiaa. Toisaalta, olen kyllä miettinyt että onko tämä asian "pakoilu" ihan tervettä. Tottakai jokainen suree omalla tavallaan, mutta aina välillä mietin että onko ihan tervettä kokoajan vaan purra hammasta ja pakottaa itsensä ajattelemaan jotain muuta. Tuleeko sitten asiat käsiteltyä...
Jostain kai kertoo sekin etten ole pystynyt nyt useampaan viikkoon veljeni haudalla käymään. Yritänkö nyt liikaa vaan sulkea ajatusta pois mielestäni? Pitäisikö haudalla käydä?
olisi hyvä käydä haudalla, en osaa sanoa. Minun täytyy tunnustaa etten ole käynyt äitini haudalla hautajaisten jälkeen. Rajoituksia asettaa tietysti sekin, että sinne on matkaa yli 100 km. Tekee pahaa ajatella, että tyhjässä paikassa hautakivessä isän nimen vieressä lukee nyt myös äitini nimi.
Eihän tätä asiaa pääse pakoon sillä ettei tunnusta tosiasioita, mutta olen ne nöyrtynyt tunnustamaan vaikka en haudalla käykään. Pelkään sitä romahdusta, koska sen tiedän tulevan siellä.
Surin kyllä alkumetreillä liiankin kanssa.
Onkohan tämä jotenkin itsensä suojelua ettei koko ajan tee asioita,jotka muistuttavat tapahtuneesta?
Meillä on koko ajan päällä "muistutus", koska äidin asunto pitää myydä ja tyhjentää. Pakoon ei päästä. Pakko olisi saada ne pakolliset asiat tehtyä,että voisi keskittyä muuhunkin. Oman elämän kokoamiseen sirpaleista ja jatkamiseen eteenpäin näin.
sitä itsensä suojelua.
Meillä vähän samantyyppinen tilanne, tosin veljen asunto päätettiin laittaa nyt vuokralle. Siellä asunnossa käyminen ja siivoaminen ym., ei ole ottanut mulle koville, johtuu kai siitä etten siellä asunnossa juuri käynyt.
Mutta esim. tänään aamulla työmatkalla tuli soittimestani korviini yksi biisi, jota meillä oli tapana veljen kanssa luukuttaa aina kun ajeltiin isoisää katsomaan. Melkein vaistomaisesti meinasin hypätä biisin yli, mutta sitten vaan pakotin itseni kuuntelemaan sen loppuun. Ajattelin etten voi loppuelämääni vältellä kaikkea mikä hänestä muistuttaa, ja ehkä sitä nyt yrittää vähän pakollakin kohdata asioita.
Mutta mutta, siitä haudalla käymisestä en edelleenkään tiedä. Heti hautajaisten jälkeen kävin pari kertaa, mutta nyt ei vaan oo tosiaan pystyny..