Olen melko kokematon seurusteluasioissa ja eräs syy siihen on, että en keksi oikein koskaan mitään puhuttavaa tai rentoa keskusteltavaa naisten kanssa. Harvassa ne miehetkin (2/10 korkeintaan) on joiden kanssa on samalla taajuudella juttujen ja huumorintajun suhteen, mutta mieskaveruudessa voi olla kaveri vaikka toinen mies olisi ruma tms. Olisi vaikea seurustella naisen kanssa jonka kanssa jutut menisi 1:1, mutta naisen arvot tai ulkonäkö ei miellyttäisi.
Siispä kysyisin naisilta, että onko parisuhteessa "pakko" olla alati poreilevaa ja helmeilevää keskustelua (kuten parhaan mieskaverini kanssa) kuten viihde-elokuvissa, vai riittääkö, että vain ollaan?
Siis omasta mielestäni se pelkkä möllistelykin riittäisi, nainen olisi luultavasti aika omituinen naiseksi jos omaisimme saman huumorintajun ja kemiat. Enhän minä kaveria hae naisesta vaan naista.
On kuitenkin suht' epätodennäköistä, että tapaisi naisen joka a) olisi miellyttävän näköinen b) olisi sama arvomaailma c) olisi vielä sieluveli. Tietysti näitäkin pareja varmaan on, mutta epäilen vain, että onko viihdeteollisuus tehnyt odotuksista epärealistisia. Ja ennemmin tai myöhemminhän se menee sinne möllistely linjalle jos vaikka 10v asutaan saman katon alla.
Kyselen sen takia, koska periaatteessa ainut seurustelukokemukseni luultavasti kaatui siihen, että emmme puhuneet tarpeeksi. Minusta tuntui (siis tuntui, luonnollisesti en kysynyt :) että tämä oli suurempi ongelma naiselle kuin minulle, ehkä hän luuli etten välitä kun en puhu.
Ja halusin siis sanoa vielä, että puhumattomuus tässä tarkoittaa semmoista rentoa keskustelua, ei avautumista. En usko, että mies voi avautua ja luottaa ennenkuin parisuhde on erittäin vakaalla pohjalla (ts. uskoo, että nainen on pysyvä eikä kerro miehen asioita seuraavalla poikakaverille).
Siispä kysyisin naisilta, että onko parisuhteessa "pakko" olla alati poreilevaa ja helmeilevää keskustelua (kuten parhaan mieskaverini kanssa) kuten viihde-elokuvissa, vai riittääkö, että vain ollaan?
Siis omasta mielestäni se pelkkä möllistelykin riittäisi, nainen olisi luultavasti aika omituinen naiseksi jos omaisimme saman huumorintajun ja kemiat. Enhän minä kaveria hae naisesta vaan naista.
On kuitenkin suht' epätodennäköistä, että tapaisi naisen joka a) olisi miellyttävän näköinen b) olisi sama arvomaailma c) olisi vielä sieluveli. Tietysti näitäkin pareja varmaan on, mutta epäilen vain, että onko viihdeteollisuus tehnyt odotuksista epärealistisia. Ja ennemmin tai myöhemminhän se menee sinne möllistely linjalle jos vaikka 10v asutaan saman katon alla.
Kyselen sen takia, koska periaatteessa ainut seurustelukokemukseni luultavasti kaatui siihen, että emmme puhuneet tarpeeksi. Minusta tuntui (siis tuntui, luonnollisesti en kysynyt :) että tämä oli suurempi ongelma naiselle kuin minulle, ehkä hän luuli etten välitä kun en puhu.
Ja halusin siis sanoa vielä, että puhumattomuus tässä tarkoittaa semmoista rentoa keskustelua, ei avautumista. En usko, että mies voi avautua ja luottaa ennenkuin parisuhde on erittäin vakaalla pohjalla (ts. uskoo, että nainen on pysyvä eikä kerro miehen asioita seuraavalla poikakaverille).
Vastaukset 3
Vanhimmat
"On kuitenkin suht' epätodennäköistä, että tapaisi naisen joka a) olisi miellyttävän näköinen b) olisi sama arvomaailma c) olisi vielä sieluveli. "
Joka ikinen joka etsii kumppania, aloittelee suhdetta tai on suhteessa, tasapainottelee enemmän tai vähemmän noiden a,b ja c-kohtien välillä.
"Tietysti näitäkin pareja varmaan on, mutta epäilen vain, että onko viihdeteollisuus tehnyt odotuksista epärealistisia."
Kuulostaa siltä, että ainakin sinun odotuksiasi se on vääristänyt. Ei oikeassa elämässä koko ajan pulputeta terävästi ja hauskasti.
Mun mielestä hyvän ystävän tai sopivan partnerin tunnistaa siitä, että hiljaa voidaan olla ilman kiusaantumista.
Mun mielestä suhteessa pitäisi tuntea olonsa täysin luontevaksi ja silloin pystyy puhumaankin. Kyllä parisuhteen täytyy pohjautua ystävyydelle. Jos mies ei puhu, niin eikö hän silloin halua suhteesta vain seksiä ja kuka haluaa olla pelkkä kävelevä pillu?
Olen jättänyt miehen, kun hän suhtautui minuun juuri niinkuin sinä kirjoitat ja elän elämäni mieluummin yksin, kuin sellaisen miehen kanssa.
puhumaan, mutta se jatkuva, asiaton, mitään sanomaton pulputus käy minuakin hermoille (nainen olen). Hiljaisuuttakin täytyy olla aina välillä. Ja kun on oikein hyvä, läheinen suhde jossa molempien ajatukset yhtyy arvoissa ja teioissa niin puhetta ei tarvitakaan joka asian pikkutarkkaan selittelyyn. Siinä on yhteisymmärrys muutenkin. Sitten on tietenkin näitä ihmisiä jotka eivät vain osaa pistää suutansa kiinni hetkeksikään vaan sieltä tulvii ihan tyhjää jatkuvalla syötöllä. Ne ihmiset on NIIN ärsyttävän hermostuttavia!