Hei teille kanssaeläjät!
Aloitin tänä aamuna viiden päivän nutrausstartin, lähtöpainoa on 67 kiloa. Omaksi ja ehkä muidenkin iloksi kertoilen päivittäin kuulumiset.
Aamiaisena tänään nautin suklaapirtelön, ei lainkaan hassumpaa. Tuntuu vain siltä, että jotakin nestemäistä on hyvä pitää käsillä, esim. vesipullo tai teekuppi. On koko ajan kaipaus saada suuhunsa jotakin.
Huomenna palaillaan.
Aloitin tänä aamuna viiden päivän nutrausstartin, lähtöpainoa on 67 kiloa. Omaksi ja ehkä muidenkin iloksi kertoilen päivittäin kuulumiset.
Aamiaisena tänään nautin suklaapirtelön, ei lainkaan hassumpaa. Tuntuu vain siltä, että jotakin nestemäistä on hyvä pitää käsillä, esim. vesipullo tai teekuppi. On koko ajan kaipaus saada suuhunsa jotakin.
Huomenna palaillaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ostiko sellaisen Nutrilett 5pvä paketin, jossa on sekaisin eri makuja? Jos ostit niin olisi kiva kuulla kommenttejasi eri tuotteista. Muutamia niistä olen itsekin maistanut. Etenkin niistä jälkiruuista tykkäsin. Maitoa kun en juo niin tuntui jotenkin oudolta kun ne pirtelöt piti tehdä maitoon. Eivät tahtoneet minulle maistua. Muutoinhan noi pussit tehdään yleensä veteen.
Olisin kysellyt mitä maksaa se 5 päivän aloitus paketti ja onko hinta laatu/suhde kohdallaan,kiitos
Olen syönyt nyt neljä niitä paketteja. Mielestäni tuotteet ovat hyviä, ja niissä on vaihtelua. Siksi ostan aina uudestaan sen paketin mielummin kuin esim. 15 pussia jotain samaa keittopussia...
Apteekissa maksaa 39 euroa ja terveyskaupasta olen löytänyt 33 eurolla. Mielestäni halpaa koska lisäksi tarvitaan vain rasvatonta maitoa, välttämättä ei mitään muuta. Normaalisti en ainakaan syö niin halvalla päivittäin.
Aamu tuli sittenkin, illalla oli oikea nälkä!
Söin päiväohjelman mukaisesti kaikki ateriat ja jopa nakersin hieman ylimääräistä patukkaa heikotukseeni. Painoa, siis etupäässä nestettä, on hujahtanut reippaan kilon verran ja sehän ilahduttaa ja antaa potkua!
Eilinen suklaapirtelö maistui minusta maitoon tottuneesta ihan hyvälle mutta tämänaamuinen mansikkainen ei maistunut, sellainen esanssinen maku jäi suuhun. Ja joo, todellakin vaniljajälkiruoka oli minusta tosi hyvää!
Liemet, sekä kasvis- että tomaattiliemi ovat minusta aika kivoja välipaloja, tuovat muistikuvan 'oikeasta' lämpimästä ruoasta.
Tomaattipastaa söin eilen, parantelin makua oreganolla ja mustapippurilla.
Patukat ovat minusta kaikki aika hyviä, niitä voisin käyttää sallittuna herkkuna jatkossakin.
Mieliala on aika hyvä, työssä olen jaksanut hyvin ja kotona kaapit taitavat tulla siivotuksi. Eilen liikuin reilusti, siksi taisin olla niin hutera illalla. Katsellaan tilannetta taas huomenna, kivaa laihispäivää kaikille!
Kyllä tämä rautaista sisua ja tahdonvoimaa vaatii, eilen olin tavattoman nälkäinen ja melkein tuskainen.
Näläntunne on kyllä sekin terve tunne varsinkin kun sitä en ole tuntenut jatkuvan syömisen takia vuosikausiin.
Eilinen juustopasta ei ilahduttanut maullaan mutta tänään maistelen kanakeittoa. Mukava painonpudotus kannustaa kummasti!
Tuska raastaa ajoittain ja vatsani ilmoittaa mielipiteensä karmealla kurinalla ja murinalla.
Onko muilla kokemuksia hurjista ilmavaivoista?
Koko kroppa tuntuu hieman solakammalta, vyötäröltä näyttäisi mittanauhan mukaan kadonneen muutama sentti ja farkun kaulus on väljempi. Kiva kiva!
Suosikkiannokseni on vaniljajälkiruoka, sitä voisin nautiskella ihan muutoinkin. Starttipaketin lämpimät ruoat eivät ilahduta, toisaalta eihän laihdutustuotteelta voi kaikkia normaaleja suutuntumia ja makuelämyksia odottaakaan.
Vastoin aiempaa suunnitelmaani aion huomenna illalla syödä pääruokasalaattia ja lopettaa kuurini hieman ennen aikojaan. Lauantaina on edessä hieman rankempi liikuntasuoritus ja tämän paketin mukainen energiamäärä ei riitä siihen.
Huomenna siis taas punnitaan!
neljän päivän kuurin jälkeen paino on tippunut siis reilut kaksi kiloa. Olen iloisesti yllättynyt ja hyvilläni nesteen poistumisesta, kaipa mukana on myös pieni varsimainen painon putoaminen.
Olen yhdistänyt kuuriin paljon liikuntaa, sykemittarin mukaan olen liikkumalla kuluttanut reilut 500 kcal päivittäin. Energiaa on riittänyt ja satunnaisia huimailuja lukuunottamatta olen ollut ihan iskussa.
Summa summarun; suosittelen nopeaksi startiksi tai tilanteeseen jossa tarvitsee mahtua hivenen piukkaan mekkoon viikonloppuna, itse en jaksaisi tätä kovin pitkään.
Kiitos mielenkiinnosta! Nyt painoa 64,8 kg ja pituutta yhä 160 cm, tavoitepaino on 60 kg ja sinne uskon solahtavani viimeistään juhannuksena.
Olisin vaan kysellyt, että onko noita nutrilett paketteja ihan terveellistä syödä monta peräkkäin vai onko ne tarkotettu siten että ekat 5 päivää nutraa ja siitä jatkaa sitten omatoimisesti? Itselläni on toukokuun lopulla ylioppilasjuhlat ja haluaisin kokeilla nutrilettia ennen sitä. Mietinkin , että kannattaisiko minun aloittaa esimerkiksi neljä viikkoa ennen juhlia ja jatkaa juhliin asti vai kannattaako aloittaa vasta viikkoa ennen juhlia se 5 päivän kuuri? Haluan näyttää hyvältä mekossani :D