Voi ihmisten lapsia sentään...
eroanko vai en muutan eikun en muuta...
minäKIN eroan - ikää vähän vaille 60 vee, ainoa mikä kaduttaa on se, etten älynnyt erota paljon, paljon aikaisemmin!
Avioero EI ole maailmanloppu, kitisemällä, leikkimällä marttyyriä siitä voi kyllä sellaisen tehdä ja elävän helvetin läheisilleen - mutta oikeasti:
esimerkiksi minä - elämän suomalla kokemuksella tiedän, että voin paremmin eronneena - se on sitten toinen juttu, miten elämä jatkuu eli sallinko itseni seurustella " uuden " miehen kanssa joka sitä tahtoisi - vai elänkö seesteistä, rauhallista mummoelämää?
Voimia kaikille eroaville, ei se maailma oikeasti siihen kaadu.
eroanko vai en muutan eikun en muuta...
minäKIN eroan - ikää vähän vaille 60 vee, ainoa mikä kaduttaa on se, etten älynnyt erota paljon, paljon aikaisemmin!
Avioero EI ole maailmanloppu, kitisemällä, leikkimällä marttyyriä siitä voi kyllä sellaisen tehdä ja elävän helvetin läheisilleen - mutta oikeasti:
esimerkiksi minä - elämän suomalla kokemuksella tiedän, että voin paremmin eronneena - se on sitten toinen juttu, miten elämä jatkuu eli sallinko itseni seurustella " uuden " miehen kanssa joka sitä tahtoisi - vai elänkö seesteistä, rauhallista mummoelämää?
Voimia kaikille eroaville, ei se maailma oikeasti siihen kaadu.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Moi...
Kyl se maailma siihen vaan kaatuu, mut jatkaako se kulkuaan niin tietysti. Päivistä selviää aina jollain keinolla, mutta siitä kysymyksestä miksi juuri näin niin ei ikinä selviä.Ero kun ei aina ole kahdenkauppa, eikä kolmannen korvapuusti. Joskus vaan se toinen tahtoo mennä ja sen on annettava mennä, vaikka kuinka itse toivoi ja tietäisi, että ei se maailma paremmaksi erolla muutu.
hassua onkin, että vasta eron jälkeen huomaa että jos olisin/olisimme tehneet yhdessäolon aikana suhteemme eteen jotain toisin, niin ehkä vieläkin olisimme yhdessä.
Harvemmin se niin sopuisasti menee, että molemmat haluavat eroa tasan yhtä paljon ja yhtä aikaa.
Nykyään tunnutaan pelaavan vain omaan pussiin.
Tuskin kukaan eroava miettii kuinka pahalta se toisesta tuntuu.
Olisipa se somaa, jos pari pystyisi yhdessä tekemään jotain oman liittonsa eteen kun se on kriisissä.
Ei voi olla sattumaa, että naisvaltaisissa työpaikoissa on osastoja joissa kaikki ovat eronneet.
Naiset ovat siis yllytyshullujakin oman avioliittonsa suhteen?
Mitä siitäkin pitäisi ajatella?
Hullua touhua, mitä muutakaan?
Samassa suossa sitä itsekin rämmitään, ja toinen liitto meneillään.
Tätä liittoa ei riko varmasti kukaan, eikä mikään.
Olen niin oppinut varomaan, että en päästä pienintäkään eripuraa kasvamaan kärpäsestä härkäseksi.
Henk.koht. ajattelen, että entinen ex ei voi tulla kenenkään kanssa toimeen. Saapa nähdä.
Meidän liittoamme ei pelastanut mikään, vaikka tein enemmän kuin kukaan olisi voinut tehdä sen pelastamiseksi.
Joittenkin vain on todella annettava mennä.
Vaikka olisi kuinka vaikeaa niin tuon saatanan äijänretkun hyväksi mä en tasan tee yhtään mitään!
erota kuudenkymmenen ja kuoleman välillä kuin silloin, jos on pieniä lapsia. Joten: älä viitsi täällä esiintyä jonain "asiantuntijana".
Kuule, ihan yhtä hyvä tai huono asiantuntija minä olen kuten sinäkin - ei eroa sen kummemaksi tule on ihminen sitten 20 tai 60.
Samoja tunteita siinä käydän läpi.
Luuletko ettet itse koskaan ole kuudenkympin ja kuoleman välillä?
Olet asenteellinen ja ilkeä, muuta ei voi sanoa.
Jos olet naimisissa, säälin syvästi miestäsi ja lapsiasi.
Et voi olla ihan aurinkoinen ihminen..
Miten päätoiminen opiskelija (keikkatöitä riittää, aikaa ei) pärjää taloudellisesti kouluikäisen lapsen kanssa eron jälkeen? Kokemuksia kenelläkään?
Vuoden olen vakavasti harkinnut eroa ja olen kohta siinä pisteessä että uskallan sen myös tehdä. Syitä olen harkinnut vakavasti, myös eron mahdollisia seurauksia, käytännön asioiden hoitamista jne. En ole päätynyt tähän hetken mielijohteesta, eikä kuvioissa ole kolmatta osapuolta.