Miten ootte selvinny pitkästä ajasta ilman rakasta?? Mikä helpottaa ikävään ja kaipuuseen? Mitä tehdä kun ikävän tunne musertaa ja litistää eikä saa mitään aikaiseksi?
Rakkaani lähti Meksikoon puoleksi vuotta vähän yli viikko sitten ja hiukan hankalaa on ollu tämä olotila täällä. Ikävä ikävä ikävä ikävä!!! Yhteydenpito heikkoa, ei toimi kultsun kännykkä siellä eikä pääse kovin usein nettiin :(
Rakkaani lähti Meksikoon puoleksi vuotta vähän yli viikko sitten ja hiukan hankalaa on ollu tämä olotila täällä. Ikävä ikävä ikävä ikävä!!! Yhteydenpito heikkoa, ei toimi kultsun kännykkä siellä eikä pääse kovin usein nettiin :(
Vastaukset 12
Vanhimmat
Samassa veneessä ollaan. Mieheni lähti kuukausi sitten Kreikkaan ja tulee vasta elokuun lopulla pois.
Ikävä on ollut suunnaton, en ole koskaan tottunut olemaan yksin näin pitkiä aikoja. Vielä tän viikon pelaa netti ja puhelin, mutta kun lähtee merelle, on nekin satunnaisia juttuja.
Olin alussa ihan toivoton, suorastaan masentunut. Viiniä ja oluttakin kului luvattoman paljon.
Nyt on alkanut tulla omaa järkeilyä ja tekemistä tilalle. Ajatus ei koko ajan pyöri miehessä ja sen tekemisissä. Luen paljon, se auttaa ja kirjoitan hänelle kirjettä (taitaa saada vasta kun tulee kun en tiedä mihin postitan sen).
Taitaa olla vaan aika joka auttaa ja lohduttaa noiden edellisten lisäksi. Sitten kun vähän tokenet, keksi mukavaa tekemistä itsellesi, hemmottele itseäsi, pidä yhteyttä ystäviisi.
Voit elää vain päivän kerrallaan mutta kun hyväksyt tilanteen, jokainen päivä voi olla edellistä helpompi. :)
Kyllähän mie oon kaikenlaista tekemistä keksiny ja nähny ystäviä, liikkunu ja hikoillu :) Mut on tämä ikävä oikeasti välillä todella musertavaa :(
Haluaa koskettaa toista, eikä voi.
Haluaa suudella toista, eikä voi.
Haluaa hiljaa kuiskuttaa yöllä toisen nukuessa korvaan, että rakastaa,
haluaa katsoa toisen hengitystä ja eloa, voida pussata ja halata spontaanisti,
tarttua toiseen kun on mieli maassa,
kutitella ja hellästi kiusata,
olla sylissä
olla vierellä.
Mutta kun ei voi :(
Hyväksyn tilanteen, mitäs muutakaan voin. Elän hetken kerrallaan ja nautin hetkistä jolloin on hyvä olla :) Mutta elän sitä hetkeä varten jolloin pääsen rakkaani syliin..
Kyllähän mie oon kaikenlaista tekemistä keksiny ja nähny ystäviä, liikkunu ja hikoillu :) Mut on tämä ikävä oikeasti välillä todella musertavaa :(
Haluaa koskettaa toista, eikä voi.
Haluaa suudella toista, eikä voi.
Haluaa hiljaa kuiskuttaa yöllä toisen nukuessa korvaan, että rakastaa,
haluaa katsoa toisen hengitystä ja eloa, voida pussata ja halata spontaanisti,
tarttua toiseen kun on mieli maassa,
kutitella ja hellästi kiusata,
olla sylissä
olla vierellä.
Mutta kun ei voi :(
Hyväksyn tilanteen, mitäs muutakaan voin. Elän hetken kerrallaan ja nautin hetkistä jolloin on hyvä olla :) Mutta elän sitä hetkeä varten jolloin pääsen rakkaani syliin..
Minultakin lähti rakas viikko sitten neljäksi kuukaudeksi töihin ulkomaille. Eron hetki oli hyvin tuskainen, mutta kyllä tästä on jo hieman eteenpäin päästy. Onneksi työt vie ajatuksia, mutta ne vie myös voimia, ja väsyneenä tulee ikävä ja surullinen mieli helpommin. Pitkä aika vielä rakkaan näkemiseen.
Hieman myös pelottaa melko nuoren (hieman yli 2v.) suhteemme puolesta, kasvetaan eron aikana eri suuntiin ja irti toisistamme, jolloin yhteiselo ei enää toimikaan kun näemme. Tietysti luotan suhteen toimivuuteen, mutta kaikenlaiset ajatukset sitä päässä pyörii yksinäisyyden hetkellä..
Onneksi kultani ei ole tietotekniikan tavoitettamattomissa, ja yhteydenpito onnistuu monta kertaa viikossa. Mutta rahat eivät puheluihin tahdo riittää.. Onneksi sähköpostit ovat ilmaisia.
Ainahan se rakkaastaan tuntuu pahalta erota :( Noh, tuosta suhteen pituudesta, me ollaan vakavasti seurusteltu vasta 2kk!!! Ollaan kyllä tunnettu jo muutama vuosi, lempi vaan leimahti liekkeihin vuoden alussa :)
Kaikensortin ajatuksia sitä itselläkin pyörii päässä, sille ei oikein mahda mitään. Itseni oon väkisin raahannut lenkille ja salille. Kouluun ja ystävien pariin! Päivä kerrallaan mennään fiiliksien kanssa :)
Ja onneksi rakas löysi sieltä meren takaa paikan jossa voi skypettää :) Odotan jo innolla iltaa kun saan taas kuulla hänen äänen!
Me alettiin vakavasti seurustelemaan siis yli kaksi vuotta sitten, mutta sitä ennen olimme kavereita neljä vuotta. Että sikäli tunnemme toisemme melko hyvin, mutta paljon on vielä oppimistakin. Mutta en väheksy lainkaan omaani lyhyempiä suhteita enkä väitä että esimerkiksi sinulla olisi helpompaa kun minulla. Rakkautta se on teilläkin välissänne.
Itse olen kuitenkin miettinyt, että jos jokaisessa suhteessa pitäisi joskus kokea useamman kuukauden erossa olo, valitsisin todennäköisesti juuri tämän hetken. Joten sikäli kiitän onneani.
Vuoden ajoista juuri tämä aika on sitä, kun olen pirteimmilläni ja voimani ovat maksimissaan. Syksyisin tapaan olla alakuloinen, ja siihen päälle vielä ikävä ja kaipuu niin yhtälö alkaisi olla liian suuri kannettavaksi.
Myös elämässäni tämä hetki on ehkä kaikista paras eroon. Suhde on jo kokenut paljon ja myös kovia, joten se on hyvin vahvalla pohjalla. Itse sain myös juuri töitä, joten ne vievät paljon ajatuksia pois kaipuusta.
Olen myös menossa armeijaan heinäkuussa, joten uskon armeija ajan olevan jopa luksusta, kun voi nähdä tyttöystävän kanssa jopa viikoittain, vähintään pari kertaa kuussa.
Fiilikset tietysti muuttuu vuoristorataa, mutta uskon sen kuuluvan asiaan enkä välitä siitä niin paljoa.
Voimia sinne päin!
Mulla on noi kaikki samat tuntemukset sillä erotuksella ettei mulla ole mun pohjattomalle ikävälle ja yksinäisyydelle kohdetta. Olisin niin paljon onnellisempi tilanteessa, jossa tietäisin että mulla on se rakas jossain... Niin muuallakin kuin mun pään sisäisissä haaveissa. Puolen vuoden päästä saat rakkaas takas, mutta mä elän näillä näkymin elämääni yksin vielä pitkään. :(
Ole onnellinen, kun olet löyttänyt rakkaas! Ei toi sun ikävän tunne varmasti ole helppo, mutta jos luotatte toisiinne ja uskot suhteenne kestävän tuon erossa olon, niin ole onnellinen ainakin siitä ajatuksesta, että sieltä se joku päivä tulee takas sun lähelle :).
voi että..lukiessani juttuasi, tuli ihan oma samanlainen tilanteeni mieleen.
Olemme tosiaan olleet 4kk erossa toisistamme, poikaystäväni on Kiinassa. Myöskään sienne eivät viestit kulje kovinkaan hyvin ja netti toimii siellä päässä silloin kun sitä vaan sattuu huvittamaan. Joten kuulen kullastani hyvä jos kahdesti viikossa.
Aluksin oloni oli ihan kamala, ikävä oli ihan sietämätöntä..mutta jotenkin kummasti vain opin elämään sen ikävän kanssa. Ikäväni ei todellakaan ole laantunut, pikemminkin kasvanut. Meillä on tätä "kidutusta" jäljellä enää kuukausi ja tiedän sen ajan menevän todella nopeasti, koska niin on myös edelliset 4kk. Aluksi kyllä tuntui, ettei aika mene yhtään eteenpäin..mutta ilokseni olen huomannut että olin väärässä.
Ystävät ovat olleet suureksi avuksi ja heidän seura on auttanut paljon yksinäisinä hetkinä.
Tsemppiä sinulle ja sinun odotukselle. Puoli vuotta on jo pian ohi ennen kuin huomaatkaan, usko pois! :)
moi!
täältä riittää ymmärrystä sinnepäin :) menimme mieheni kanssa naimisiin viime kesänä, ja kohta tulee vuosi täyteen että ei olla nähty. asutaan siis eri maissa, oikeastaan aivan vastakkaisilla puolilla maapalloa...rankkaa on, varsinkin kun tämä on sitä aikaa kun pitäisi nauttia avioliiton ensi askeleista, mutta minkäs tilanteelle teet :(
se ikävä on alussa pahinta, eikä siihen auta mikään. mutta onneksi, aika auttaa. on vaan pakko hyväksyä tilanne, mutta kun sen pystyy tekemään, on elämä helpompaa. meillä on rakkaus kestänyt, ja tulee varmasti kestämään ihan loppuun asti. pakko on vaan välillä laittaa tunteet "jäihin", ja elää elämäänsä siihen päivään kun on taas toisen sylissä.
pitää ajatella myös positiivisia puolia tässä välimatkassa, ainakin rakkaus on kestänyt kovankin koettelemuksen! ja koettelemista tämä odotus todellakin on ollut.
rohkaisuja ja voimia kaikille samassa tilanteessa eläville!
Minnepain Meksikoa tyttosi lahti? Itse asun taalla myos, mutta ei taalla onni aukene, akkia se takaisin palaa.
Miksei toimi yhteydenotto? Kannykka ei pelaa?
Los Cabosissa on. Ja oli vanahan mallin känny niin ei toimi. Käypi joku päivä ostamassa 3g luurin niin sitten toimii sekin :) Onneksi skype, mese ja webbikamera on keksitty!!!
Miten niin ei onni aukene? Ja minun tyttö on sen verta päättäväistä sorttia että on siellä sen sovitun ajan! Siksi mie sitä rakastankin!!! Ja ikävöin, todella todella paljon...
kyllä se aika rientää sittenkin! enää pari viikkoa ja matkaan rakkauteni luokse =) ja siitä enää kuukausi niin hän palaa kotiin! aluksi oli kovin kovin vaikeaa, mutta sittenkun tilanteeseen tottui ja alkoi hiljalleen hyväksyä sen niin alkoi helpottaa. nyt on monta viikkoa mennyt hymyillessä =)
nyt uskon jo itsekin selviäväni tilanteesta lopulta oikein hyvin, ja uskon myös suhteemme vahvistuvan tästä kokemuksesta todella paljon. lykkyä muille!