beelsepuuppi kiusaa

miten joku dimmu on blackia kun deicide on mukamas death metallia vaikka niiden sanotukset on niin blackia ettei yhtään ainutta samanlaista ole tullut vastaan ja mitä vitun blackia joku venomi on? Pellejä kaikki, benttoni on kingi...
7551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ja Deisaitti taas paatunutta bläkkistä. Venomin voi taas lukea sinne van Halenin sukkahousukilistelyihin

Äänestä

vittuun urputtamsta.

Äänestä

sanoitukset ovat muka niin bläkkiä ei se silti tee bändistä suoraan black metal bandiä...on siinä hieman muitakin eroavaisuuksia ja dödöltä se on kyllä aina kuulostanu

Äänestä

aloitti black metallin. Eihän se tietenkään kuulosta samanlaiselta kuin minä black metal nykyään tunnetaan, mutta ne lyriikat ja asenne olivat siihen aikaan uutta. Silloin väitettiin, että itse kultakin yhtyeeltä löytyy saatanallisia piiloviestejä ja sitten ilmestyikin Venom joka sanoikin suoraan kaiken sen mitä muiden yhtyeiden levyille väitettiin piilotetun.
Venomin saatana-asenne on ollut esikuvana monille yhtyeille ja siten sen on katsottu aloittaneen kyseisen genren.

Äänestä

sanat ei tee musiikista blackia.

Äänestä

vieroitetut varhaisteinit jotka on vasta pari vuotta kuunnelleet metallia,luulevat tietävänsä musiikista kaiken!!

Äänestä
  • VITTU!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


roikka-roope kirjoitti:

miten joku dimmu on blackia kun deicide on mukamas death metallia vaikka niiden sanotukset on niin blackia ettei yhtään ainutta samanlaista ole tullut vastaan ja mitä vitun blackia joku venomi on? Pellejä kaikki, benttoni on kingi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu