Ollaan erottu muutama kk sitten pitkästä liitosta ja lapset siitä jäi mulle.Nyt vaan kaiken tuskan jälkeenkin oisin valmis yrittämään uudelleen,mutta exällä on uus,jota tapailee.Se sattuu niin suunnattomasti kun vieläkin rakastan exääni(vaikka aina en tiä onko se sitä toisen läheisyyden kaipuuta vai vaan yhteiset muistot jäynää mieles kipeenä).
Miten rakkauden sais tapettua,ettei se vie koko elämänhalua,niikun nyt joka päivä niin kipeä olo ettei millään jaksais lasten kans olla(3 pientä)??
Olo on niin suunnattoman tuskanen että tuntuu kuin haluis vaan kaiken unohtaa tai kuolla pois...mutta lapsista on huoli kokoajan niin pakko jaksaa jotenkinpäin...
Miten rakkauden sais tapettua,ettei se vie koko elämänhalua,niikun nyt joka päivä niin kipeä olo ettei millään jaksais lasten kans olla(3 pientä)??
Olo on niin suunnattoman tuskanen että tuntuu kuin haluis vaan kaiken unohtaa tai kuolla pois...mutta lapsista on huoli kokoajan niin pakko jaksaa jotenkinpäin...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jostain luin että eroon kuuluu ensin suunnaton viha. Sen jälkeen antaa anteeksi ja yrittää saada puolisonsa takaisin. Tämä kaikki kuuluu eroprosessiin.
Itse koin asian hieman samalla tavalla.
Uskon jopa että siinä on ainakin hieman totuutta.
Kun sitten viimein hyväksyy eron lopullisesti alkaa uusi kasvaminen.
Lapsiin turvauduin minäkin ja elin heidän kautta.
Puolen vuoden päästä jo katsot asiaa ihan toisesa valossa. Tiedän että se on pitkä aika mutta kestä se. Voin sanoa että ihan varmasti kannattaa antaa vaan ajan kulua.
Hei eihän se sua oikeasti rakastanut jos löysi uuden ja lähti pois. Hän teki itsekkään valinnan. Aikamoinen pettymys. Koita keskittyä asioihin jotka saavat sinulle edes hieman hyvää aikaan. Ja jos tuntuu että vihaa on vaikea patoa sisälle, pura se ulos vaikka metsässä riehumalla. Kaikkein paras apu on terapia vaikka ihmiset sitä niin vähän käyttää. Minä tulen aina menemään terapiaan jos elämääni kohtaa synkät tuulet. Olen kokemuksen kautta huomannut että terapia "suodattaa" paskaa pois ja toimii anteeksiannon kautta mutta sitä on vaikea selittää koska prosessi on niin monimutkainen ja kuitenkin yksinkertainen. Suosittelen lämpimästi. Noiden olojen kanssa ei tarvitse jäädä yksin.
tiedän ettei se mua rakastanutkaan,koska kaverit ja alko vei joka viikonloppu miestä ja mua syytti aina etten hyväksy normaalielämää,kun en voinu käsittää miksei perheen kanssa vietä vapaa aikaansa ja silti väitti ettei lapsia tärkeämpää hänellä ole...
Sattuu kaikki niin suunnattomasti että päivä alkaa itkulla ja päättyy itkuun,vaikka tiedän sen kokoajan että sellases suhtees oisin lopulta vaan hajonnu täysin.Mutta sekin sattuu kun kuulemma enää ei alko kuulu elämään,kun ei tarvi ja on toisenlaisen elämän alottanu,ja nyt tietty uusi vaikuttaa asiaan kans.Mut sattuu et vaikka kaikkeni tein ja tiän että olin "liian" kiltti,siedin ainavaan kaiken ja silti rakastin,lastenki tähden,niin silti en kelvannu.
Ja tiän senkin,kun itsetunto on taas hyvä,ettei se ulkosesta johtunu,niin paljon piän itestäni huolen,jatkossakin...
Se vaan on niin tuskaa kestää että sitä parisuhdetta en koskaan saanu,vaan aina olin miehellenikin se äiti,jonka piti kaikki jaksaa tehä,jopa "miesten" puunhakkuuta myöten,ja hän vaan lähti kavereiden matkaan kun lasten kanssa hommia tein,mitä isos ja vanhas talos riittää...
En tiä kun vaan jotenki selviäis eteenpäin,nyt vaan ei kiinnosta mikään,kuin kaikki ois ollu turhaa.Niin paljon panostin vuosia ja koitin saada pariterapiaan ja muualle,yhteisille lomille kahestaan,mutta aina hankas vastaan kaikes(ja ite elin vaan puuttees kokoajan,vaikka ei sillä sillon ketään ollukkaan,on vaan aina selvinny vähällä seksillä)...
Ymmärrän tunteesi, olen itsekin kokenut eron todella pitkästä liitosta. Lapset olivat jo silloin lähes aikuisia. Eron aiheuttamaa tuskaa ja surua ei voi mitenkään nopeuttaa vaan täytyy antaa aikaa itselle surra, itkeä silloin kun itkettää ja ottaa vastaan kaikki tunteet, jotka tulee. Uuteen suhteeseen ei minun kokemukseni mukaan kannata heti rynnätä. Itse aloitin liian aikaisin uuden suhteen, uudessa suhteessa ei voi surra mennyttä niin kuin se täytyisi ja ero jää käsittelemättä eikä suhdekaan kestä, jos toinen ei elä siinä täysillä. Näin kävi minulle.
Voimia eron käsitteleminen vaatii suunnattoman paljon ja myöskin aikaa. Välillä tulee tunne, että nyt olen jo paremmalla puolella ja sitten taas onkin alkupisteessä. Näin on ainakin minun kohdallani mennyt, erosta on aikaa jo vuosia. Toisaalta olisihan se ihme, jos pitkän liiton jälkeen ei tulisi tuskaa ja surua. Sinulla on niin monia lankoja, jotka sinun täytyy katkaista. Mutta kyllä sinä selviät, ota vaan päivä kerrallaan aluksi.
Valehtelee, ettei muka alko kuulu elämään enää Älä mene tuohon lankaan.
Ja ettei lapsia tärkeämpää hänellä ole? Entä sinä?
Kunpa voisin antaa sinulle voimia jostain, toivoisin. Niin epätoivoiselta nyt vaikutat. Kunpa näät nyt, että itse olet NYT itsellesi ja lapsillekin tärkein. ANNA se kaikki itsellesi, mitä tarvitset, ja takuulla - kun noin ihana olet ollut- saat joskus vastarakkautta.
Itse erosin (minut jätettiin) juuri samalaisesta tilanteesata- melkein. Alkoa ei hän juuri käyttänyt. Tein heille & hänelle lähes kaiken, mitä pyysi. Mut olosuhteet oli siis toisinpäin (hänellä 3 lasta). Meitin "perhe" oli mahtava, mutta hän teki ratkaisun, ja muuttui ihan täysin ihmisenäkin... En enää tunnistanut.
Siitä on jotain 4kk. Ja arvaa, mikä ikävä niitä muksuaj, kuten arvaan heilläkin olevan...
Ei siitä sen enempää. Voimia sulle.
Valehtelee ensinnäkin, ettei alko kuulu elämään?
Hän kertonut, että lapsia tärkeämpää ei hänellä ole... Entä sinä?
Epätoivoinen on tilanteesi, kunpa voisin antaa sinulle voimia.
Minulla on hiukan samanlainen juttu, mutta toisinpäin. Siitä on 4kk. Hän muuttui täysin ihmisenä. Hänellä 3 lasta, jotka jäi minua kaipaamaan (tiedän). ja minulla on niitä helkutinmoinen ikävä joka aamu & ilta.
En tiedä edes, oliko joku toinen, koska en epäillyt. ja alkoa emme kumpikaan paljoa käyttäneet. tein myös liki kaiken, minkä voin, ja mitä hän & he pyysivät.
Toivon, että ajattelet nyt ITSEÄSI, olet tärkein itsellesi & lapsillesi.
Ja- kun olet noin ihana & kiltti- kuten kerrot, saat takuulla joskus vileä vastarakkautta.
... joten melkein sama viesti putkahti kahdesti. No, tehostuipa sanoma. T. Mies 43.
Ilman rohkasuja en varmaan jaksais,joten kiitos kaikille vastanneille...
Pitkästä aikaa ex kaa juteltiin puhelimes ja puitiin jotain mennyttä,se vähän auttoi,ja nyt tiiän senkin että mieheni itserakkaus ei koskaan muutu niin että kukaan muu tulisi ensin.Se oli aina niin että hän ajatteli itseään,sanoi aina että mutta kun mulla on paha olo täällä ym.ja sit häipyi reissuilleen(kun en ollu koskaan tyytyväinen).Ja ihmettelen vaan mitä se sitten oli kun hän aamuväsyneenä valitti päätään ja mä hieroin pyytämättä,heräsin keittämään aamupuuron väsyneelle,kun ajattelin että se rakkaus palkitaan takasinkin jotenkin.Mutta se palkinto oli taas yksin jääminen lasten kanssa,kun hänen täytyi mennä "nollaamaan raskasta työtä".Siinä sitten otan sahan kouraan ja alan polttopuita sahailemaan,että pääsis saunaankin välillä,kun miehen täytyi saada nollata kavereiden kaa.
Nyt sitten se uus on niin tyytyväinen elämään pienistä asioista,mistä mä en osannu kuulemma olla.Niinpä niin...mun itsetuntoa se ei noilla silti enää polje,tiedän että paljon tein ja moni ihmetteli kauan miten mä kestän ja annan vaan jatkua kaiken.Tulihan se stoppi viimein mullekin,josta olen kyllä ilonen,ettei se mua enää polje.
Silti niitä ihaniakin hetkiä oli ja kaipaan parisuhdetta takasin kun on nuo pienet,jotka ei enää isäänsä muullon näe kun joka toinen vkl(kun mieheni ei suostu millään käydä muullon kattomas,vaikka ne niin tärkeitä muka sille on.Hänen mielestään tää on normaalia ettei isä käy lasten luona tai ota muullon kun sovittu se joka toinen vkl,joka on nyt vasta alkanu toimia kun érosta on 4kk).
Olen se mies 43.
Yksi kipinä sulla tuolla tekstissä löytyy, eli kerrankin löydät syytä hänessä.
Kyllä ottasin heti tollasen ihmisen kumppanikseni, ja pienet lapset. Ei voi olla totta, en voi uskoa.
Et olet hieronu päätä pyytämättä jne.
Olenpa sanaton. Rakkautesi on todellakin ollut aitoa. Ole siitä ylpeä, ja röyhistele. Ehkäpä hän kesällä ottaa muksuja enempi itselleen. Tsemppiä!
Olenkin siitä ylpeä ollut että rakastin täysillä ja helpottava olo jääny siitä että tiedän tehneeni kaiken,enempään ei kukaan muukaan olisi pystyny.Ja tiiän senkin että se päivä tulee vielä joskus kun ex sen tajuaa,kun alkaa muiden naisten kanssa tulla vaikeuksia ja ne ei ole ehkä välttämättä näin monia vuosia yrittämäs ja sietämäs(iteki yritin paljon lasten takia,siksi siedin niin paljon lokaa niskaan ja sulattelin niitä itkulla yksin,kun mies juhli "paremmas"seuras).
Nyt on jo paljon parempi olo ja toivon että samanlainen olo tulis kun heti erottuamme;sillon en pystyny muuta kun iloitsemaan elämästä ja ihmettelin kuinka voi vanne päänympäriltä kadota miehen muuton myötä.Sillon pitkästä aikaa nautin elämästä täysillä ja keskityin lapsiin ja itteeni eka kerran 8v jälkeen.Niin paljon oli mieheni "syöny" mun voimia etten jaksanu panostaa täysillä lapsiin ja itteni sivuutin aina("kun ei ole varaa,täytyy elättää perhe,kun miehestä ei siihen ole",joten aina jäi omat pikkuhaaveetkin sivuun).
Niin,nyt nautin siitäkin täysillä kun tiedän menot ja tulot,ja eka kerran me eletään lasten kans "leveesti"kun ei mies juhli ruokarahoja enää...Kiitos vaan suomen valtiolle,joka pitää yksinhuoltajista huolen!=) Meillä ainakin pärjätään hyvin,koska oon oppinu niin hyvin suunnittelemaan kuinka eletään pienellä rahalla,vaikka ei nytkään tuloja ole ihmisten normaalipalkan vertaa...