Mitäs tunteita naisissa herättää jos mies sanoo olevansa siviilipalveluksen suorittanut. Onko este, pettymys vai ihan yhdentekevää? Entä jos mies on lusinut tuon ajan vankilassa kieltäydyttyään armeijasta että siviilipalveluksesta?
Sivari
nimimerkki...
20815
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
En usko, että kemiat ihan täysin kohtais missään vaiheessa.
Ei mulla mitään sivaria vastaan olisi. Totaalikieltäytyjästä voisi tulla sellainen ajatus, että hän voisi olla ajatusmaailmaltaan liian ehdoton mulle... Mutta tietty ensin katsotaan ja sitten vasta tehdään päätelmät.
suorittaa asepalvelus joko armeijassa tai sivarissa ei ole ehdoton, mutta sellainen mies joka kieltäytyy tästä ehdottomuudesta onkin itse ehdoton? Naisten logiikkaa taas parhaimmillaan.
Koska nyt on siis puhe sen miehen ajatusmaailmasta, ei valtion ajatusmaailmasta. Seurustelisin sen miehen kanssa, en valtion.
Lisäksi tuntemani totaalikieltäytyjät oikeasti ovat aika ehdottomia vakaumuksessaan. Ihailtavaa, mutta en pystyisi äkkiseltään kuvittelemaan ketään heistä kumppanikseni.
¨¨¨¨
Toisaalta totaalikieltäytyminen on aika idioottia. Siis eikö tosiaan voi suorittaa siviilipalvelusta jossain? Pääsee kotiin nukkumaan ja saa siitä työkokemuksen, kuin työssä olisi.
Ei varmaan näytä tulevaisuudessa hyvältä totaalikieltäytymisestä istuttu linnareissu, esim. työnantajista. Vois harmittaa tulevaisuudessa jonkin verran..
"Toisaalta totaalikieltäytyminen on aika idioottia. Siis eikö tosiaan voi suorittaa siviilipalvelusta jossain? Pääsee kotiin nukkumaan ja saa siitä työkokemuksen, kuin työssä olisi."
Entä jos lähtökohta on se, että miksi minun pitäisi suorittaa yhtään mitään palvelusta kun ei yli puolet suomen kansastakaan suorita? Eli kyse on periaatteesta eikä niinkään siitä että tuo intti olisi mahdoton suorittaa. Tuo työkokemus on muuten sinäänsä aika roskaa. Paljon enemmän talteen se olisi mennyt oman alan työkokemuksena.
"Ei varmaan näytä tulevaisuudessa hyvältä totaalikieltäytymisestä istuttu linnareissu, esim. työnantajista. Vois harmittaa tulevaisuudessa jonkin verran.."
Totaalikieltäytymisestä ei tule merkintää rikosrekisteriin. Toki se voi tulla puheeksi työhaastattelussa. Aika paljon työnantajasta kiinni kokeeko hän poliittisen aktiivisuuden (ainakin seuraa, vaikkei osallistuisikaan) työntekijän ominaisuutena negatiivisena vai positiivisena asiana. Itse katson tällaisen ominaisuuden lähinnä positiivisena asiana.
Mun mielestä totaalikieltäytyminen on ihan hyvä asia. Enemmän pettynyt oon kun mun poikaystävä kävi armeijan. Tai siis tietysti ihan oma päätöshän se on. Mutta mua vaan nolotti sen puolesta kun se kuljeskeli niissä armeijavaatteissa.
tyhmää istua LINNASSA. Ei se siis mitenkään haittaa jos on totaalikieltäytyjä, en itse vaan menisi periaatteen vuoksi vankilaan.
Ymmärrän kuitenkin kyllä sinunkin periaatteesi totaalikieltäytymisestä, usko pois.
Tuo oli uusi juttu, en tiennyt, että siitä ei tule rikosrekisteriä. Ei kai siinä sitten mitään, jos vaan vapautensa haluaa uhrata joksikin aikaa. Minä en kestäis vankilaa.
"Ei kai siinä sitten mitään, jos vaan vapautensa haluaa uhrata joksikin aikaa. Minä en kestäis vankilaa."
Sinun ei naisena tarvitsekaan käydä armeijaa joten turpa kiinni.
armeijaan niinkuin kaikki muutkin miehet... Epistä, naiset ei joudu... Mää istun mieluummin vankilassa."
Se on sun päätös sitten. Hyvää linnareissua!
T. Nainen, joka ei joudukaan käymään inttiä, LÄLÄLÄLLLÄÄÄ!
Tämä onkin naisena olemisen paras puoli. Ei joudu inttiin! JEE! Vituttaako looginen mies?
Kävin jo armeijan, silloin vitutti joka päivä. Minua vain säälittää, ettei sinunlaisillesi ihmisille ole suotu normaalia määrää älyä.
Niinpä, tyhmä nainen oon kun ern armeijaan joudu. JA SE ON MUN VIKA!
http://www.lintukoto.net/tutkimus/paivan_kysymys/tulokset.php?gallupid=1324
Eli kyseisellä sivustolla on päivän kysymys -osio, eli gallup joka päivä vaihtuvasta aiheesta. Pongasin tällaisen kysymyksen ja minua hieman ihmetytti että naiset olivat miehiä useammin sitä mieltä, että armeija tekee pojasta miehen. Kokonaisuudessaankin tämä oli listan ykkösenä, jopa ylittäen omillaan asumisen ja oman ruuan maksamisen saamat äänimäärät. Onkohan tässä kysymys siitä että sanonnan takia monet ruksaavat vastaukseksi armeija, vai onkohan noin suuri osa todella sitä mieltä että armeija tekee pojasta miehen.
Ehkä se on toi sanonta, joka tekee siitä "oikean vastauksen". Voihan se armeijan jotakuta miehistääkin, mutta olen kyllä nähnyt tapauksia, joissa intti vain lapsettaa.
Hyvä juttu. :)
mietityttää on se, että jotkut sivarit tai totaalikieltäytyjät puhuvat armeijan käyneistä miehistä siihen sävyyn että: "pakottiko isäs menemään ja ootko joku asehullu"? Onko se jotain puolustelua vai mitä?
Varmasti jotkut armeijan käyneet haukkuvat sivareita homoiksi yms. mikä on myöskin tyhmää.
Mutta mun lähipiirissä on sivareita enemmän miehissä ja olen kuullut tällaista asehulluiksi nimittelyä heidän suustaan.
"mietityttää se, että jotkut sivarit tai totaalikieltäytyjät puhuvat armeijan käyneistä miehistä siihen sävyyn että: "pakottiko isäs menemään ja ootko joku asehullu"? Onko se jotain puolustelua vai mitä?"
Mielestäni tuohon on kolme syytä:
1. Sivarit saavat osakseen haukkua, joten he haukkuvat takaisin. Kommentin painoarvo on tällöin aikalailla sama kuin se että sanotaan sivareita homoiksi.
2. Sivari kokee itsekin asevelvollisuuden velvollisuudeksi joka kaikkien miesten tulee suorittaa, mutta laiskuuttaan ja lipevyyttään jätti sen silti itse käymättä ja potee siitä huonoa omaatuntoa tai häpeää. Hän yrittää näillä kommenteilla yksinkertaisesti parantaa omaa huonoa oloaan ja alemmuudentunnettaan.
3. Sivari on oikeassa ja kyseessä on todella henkilö, joka ei mennyt armeijaan pelkästään yleisten asenteiden takia. Ja hän yleistää sitten sen kaikkiin armeijan käyneisiin. Mielestäni hammasta purren todellakin vasten tahtoaan intin käyminen muita mielyttääkseen on todella selkärangatonta toimintaa. Jos taas sen käy omasta vapaasta tahdostaan esimerkiksi siitä syystä että haluaa jäädä armeijaan töihin tai kokee muuten saavansa siitä jotain hyötyä, niin silloin arvostan intin käymistä niinkuin muutakin päämäärätietoista toimintaa.
Arvostan sitä jos mies uskaltaa tehdä omat valinnat! TOiseksi myös olen todella väkivaltaa vastaan joten siksi myös kannatan sivaria! Eli vaan! Mut täyskieltäytyjiä en kyllä arvosta.......
ihan yhdentekevä, ehkä jopa positiivinen, riippuen sivariuden syistä ja siitä, miten nämä syyt sopivat omaan katsantokantaani.
BTW, olen sitä mieltä, että pakollinen armeija on aivan perseestä. Ainakin nuorimpia (18-noin 25) ei saisi ainakaan hätistellä armeijaan.