Täälläkin mainittu

Aloita jokin uusi harrastus. Liikuntaa tai osta vaikkapa moottoripyörä. Liity sueroihin ja osallistu tapahtumiin. Kyllä niitä kavereitakin alkaa löytyä uudestaan. Nuo vaan oli esimerkkejä harrastuksista. Valitse ihan mikä vaan harrastus alalta joka sinua kiinnostaa.
Yksinäisyys voi tuntua alussa ahdistavalta, mutta siihen auttaa kun lähtee ulos ihmisten ilmoille. Lähde vaikka kaupungille kävelemään ja käy kahvilla jossain. Kyllä se elämä siitä pikkuhiljaa kirkastuu.

meillä oli loppumetreille asti sallittua harrastella jotain. Tässä tapauksessa harrastuksen nimi on metsästys. Mulla touhu meinasi jäädä pois, koska mettämaat oli appiukon kautta tulleet käyttöön. Onneksi pääsin kotipaikkakunnalla seuraan mukaan.

Sitten sun ongelmaan. Mitä olet aiemmin harrastellut. Jos olet viime vuodet ollut illat vain kotona, niin voi olla vaikeeta jatkaa samaan malliin kuin ennenkin. Onko sen sun puolison pakko muuttaa ja miten kauas?

Meillä ollaan päätymässä ratkaisuun, jossa lapset jää vanhaan kotiin asumaan ja minä yritän löytää läheltä sopivan asunnon. Mulla tää on jo toinen kerta, joten tilanne on osittain ennestään tuttu. Lisäksi tuleva X suhtautuu muhun välillä jopa ihan suopeasti. Lapset ei loppupelissä hyödy siitä, jos niiden iskällä menee huonosti.

Jos kysyt neuvoja alan "asiantuntijalta" eli lastenvalvojalta, niin se tarjoaa sulle 1/2 tai 1/3 viikonloppua ja ehdottaa ruokkoja senverran paljon, ettei sulla välttämättä jää pakollisten menojen jälkeen käteen muuta kuin toimeentulominimi. Minimiruokko on ~130 €/lapsi/kk. Monessa kunnassa soppalantäti tuntuu elävän vielä 70-lukua, jolloin erottiin, koska ukot ryyppääs ja hakkas vaimojaan. Varo ettei sinua pistetä halvalla, kun menet masentuneena tekemään papereita soppalaan.

Pidä ittes miehenä ja tsemppiä.

antaa lapsia.minäkin tappelin lähihuoltajuuden itselleni,lastenvalvoja nyt on äitin puolella,mutta kun perustelee lasten kannalta parhaaksi asiat,eikä heti pistä nimiä papereihin,niin kyllä se siitä.sillonko lapset on äitillään mee vaikka tanssikurssille,tapaat vastakkaisen sukupuolen edustajia ja nyt eron jälkeen on tullut paljon uusia tuttuja,kun sitä kulkee vähän eri paikoissa.

Mulle työ oli tärkeää jo ennen lapsia. Lasten synnyttyä ne vei voiton työstä mutta vain tilapäisesti. Koska lapset kasvaa ja tiesin sen.

Lasten aloitettua koulun (nuorempikin siis, ikäeroa 2v) aloin taas keskittyä töihini enemmän. Se vei mukanaan. Etenin ja se tuntui sopivan vaimolleni mikäli hänen puheisiin olisi pitänyt luottaa. Hänelle kelpasi raha jonka siitä sain eikä haitannut vaikka tulisin olemaan matkoillakin. Meillä asui mummo ihan lähellä lapsia varten kun vaimolla oli vuorotyö 7-22 välillä.

Ilmeisesti se sitten ei kuitenkaan sopinut vaimolle, koska työni alkoi aiheuttaa riitoja. Hän ei pitänyt yksin olostaan ja vastuusta lapsista. Minä käytin kaiken työstä liikenevän aikani yksistään lapsiin. Omat harrastukset ja kaverit jäi. Yritin kompensoida vaimolle työmatkoja ja pitkiä päiviä pyörittämällä työn ulkopuolella ainoastaan lapsia harrastuksiin ja olemalla seuratoiminnassa mukana vaimon kanssa. Ei se auttanut. Riitaannuimme ja koko avioliitto oli yhtä helvettiä pari kolme vuotta. Vaimo ei halunnut tulla vastaan: palkkani verran minun piti ansaita mutta vaimokaan ei keksinyt mistä työstä ne rahat saisin paitsi tästä.

Sitten seurasi enemmänkin jälkeenpäin ajateltuna koominen jakso kun vaimo sai päähänsä että minulla on toinen nainen jota ei ollut. Lopulta sitten oli (platoninen suhde), jäin kiinni, vaimo ei halunnut eroa mutta minä halusin.

Erottiin, vaimo vei lapset, valheilla sai sossun uskomaan minut huonoksi isäksi enkä saanut yhteishuoltoa kuin nimeksi.

Uudesta suhteestani huolimatta elämä ilman lapsia oli kamalaa. Nykyinen vaimoni on tehnyt paljon tukeakseen juuri nimenomaan lasten suhteen. Hän on ymmärtänyt, kuunnellut, miettinyt kanssani keinoja ym. Sisäinen tarpeeni ajoi minut työni pariin, etenin jälleen ja olen nykyään entistä vähemmän kotona. Työ kompensoi lapset. Se on ehkä väärin vaimoani kohtaan, mutta toisaalta hän on äärimmäisen ymmärtäväinen. Hän tukee minua, minä tuen häntä omassa työssään, emme vaadi muuta kuin avoimuutta ja rehellisyyttä. Luotamme ja arvostamme toisiamme, mikä onkin jotain aivan muuta kuin edellinen avioliittoni (vaikka näitä ei saisi vertailla). Emme ole riippuvaisia toisistamme eikä se aja meitä muihin suhteisiin.

Lapset ovat alkaneet tavata minua enemmän kuin ennen, mutta he ovat jo kasvaneet, toinen muutti jo omaan asuntoonkin.

Ihmisillä on erilaisia tarpeita olla aktiivinen ja käyttää energiaansa johonkin. Toiset makaa töiden jälkeen vaan sohvalla, toiset harrastaa, hoitaa perhettään, rakentaa, matkustelee ym. Tämä tilanne minulle ja ex vaimollekin olisi joskus tullut eteen, että lapset lähtee pesästä. Jotenkin on sellanen tunne että viimeistään siinä vaiheessa meidän liittokin olisi lopetettu oli toisia naisia tai miehiä taikka ei. Ehkä mentiin väärin perustein naimisiin tai ehkä ei tunnettu toisiamme tai jotain, mutta emme sopineet yhteen, tai muutuimme eri suuntiin.

Työ on edelleen minulle tärkeää. On ihana myös kun kotoa saa siihen tukea...toisin kuin ennen.