Pettämistäkö?

-C-

Laittakaapa hyvät kanssachättäilijät mielipiteitänne siitä että mikä on pettämistä ja mikä on vielä sallituissa rajoissa? Itse olen ollut aina sitä mieltä, että jos homma menee molemminpuoliseksi flirttailuksi ja edes toinen on oikeasti kiinnostunut toisesta (tietenkin toisen ossapuolen ollessa tietoinen toisen mielenkiinnosta) niin se on jo henkistä pettämistä. En tiedä sainko ilmaistua asiani riittävän selvästi, mutta esimerkiksi: Miesasiakkaani (olen projektin vetäjä ja kaikki asiakkaani ovat miehiä) luo minuun ensimmäisen katseensa ja näen hänestä heti että hän kiinnostui minusta. Myöhemmin mies luo katseitaan minuun ja kohdistaa kaikki "työhönliittymättömät" kysymyksensä juuri minulle vaikka samassa pöydässä istuu muitakin ihmisiä. Kertoo minulle omasta elämästään, saavutuksistaan, autoistaan ja harrastuksistaan vaikka edelleen pöydässä istuu muitakin ihmisiä. Flirttailee. Jos minä lähden hänen flirttailuunsa mukaan vaikka en ole hänestä oikeasti kiinnostunut... onko se mielestänne pettämistä.
Olen joissain aikaisemmissa suhteissani pettänyt kumppaniani niin että pettämisessä ei ole ollut mitään epäselvyyttä, mutta nykyisessä suhteessani ei ole tullut edes mieleen että voisin pettää kumppaniani? Eli toinen kysymys, kuinka moni muu tunnustautuu pettäjäksi?
Tuo flirttijuttu on muuten hieman hankala homma tällaiselle naiselle joka työskentelee 'miesten maailmassa', jotkut asiakkaat saattavat loukkantua jos heidän flirttiinsä ei lähde mukaan.

9

1440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei hanskaan

      En koe pettäväni vaikka olenkin naimisissa, avioliitossa ei seksiä saa, sen puolen hoitaa rakastaja. Ollaan molemmat naimisissa, homma pelaa hienosti, vaimon ei tarvitse vastentahtoisesti antaa ***, minä taas olen valmis kun hän kerran kuussa kiinnostuu.

      • Tietäjä

        sinä petät joka kerta vaimoasi kun nait rakastajasi kanssa, tässä ei liene mitään epäselvyyttä! Petät ainoastaan itseäsi kun kuvittelet/järkeistät asian niin, että et pettäisi! Toivon todellakin, että vaimosi saa tietää miten petollisen, itsekkään ja epärehellisen miehen kanssa hän on naimisissa. Minua ällöttää kaltaisesi miehet!


      • mielestäni
        Tietäjä kirjoitti:

        sinä petät joka kerta vaimoasi kun nait rakastajasi kanssa, tässä ei liene mitään epäselvyyttä! Petät ainoastaan itseäsi kun kuvittelet/järkeistät asian niin, että et pettäisi! Toivon todellakin, että vaimosi saa tietää miten petollisen, itsekkään ja epärehellisen miehen kanssa hän on naimisissa. Minua ällöttää kaltaisesi miehet!

        Siinä petetään sitä rakastajaa, koska se seksielämä on jo vaimon kanssa niin köyhää että siitä ei voi edes puhua. Miksi siis antaa sitä kertaakaan kuussa vaimolle sen mieliksi kun olet itse 30 päivää ilman? Sama unohtaa kokoasia, pitäkää rakonne.


      • Tietäjä
        mielestäni kirjoitti:

        Siinä petetään sitä rakastajaa, koska se seksielämä on jo vaimon kanssa niin köyhää että siitä ei voi edes puhua. Miksi siis antaa sitä kertaakaan kuussa vaimolle sen mieliksi kun olet itse 30 päivää ilman? Sama unohtaa kokoasia, pitäkää rakonne.

        kommenttisi on niin pimeä, että olet kirjoittanut sen provona tai sitten olet todella "kipeä".....eli mielesi on sairas!


    • Ukkomies

      Minusta pettämisen määritelmä on helppo. Jos tekee jotain ilman kumppanin suostumusta tietäen, että kumppani loukkaantuu pahoin, jos saa tietää, pettää. Ei voida yleismaailmallisesti määritellä, että suutelu on pettämistä tai että yhdyntä on pettämistä. Jokainen pari määrittelee itse omat rajansa sille, mitä on pettäminen.

      Vaimoni on esimerkiksi (aiheetta) mustasukkainen eräästä naisesta, jonka kanssa olin ennen työkaveri. Pidämme tämän naisen kanssa joskus yhteyttä, mutten lähtisi tapaamaan häntä ilman vaimoni lupaa. Jos lähtisin, pettäisin, vaikken koskisi tuohon naiseen mitenkään.

      Olen edellisessä avioliitossani pettänyt, ja sen kokemuksen jälkeen tuomitsen pettämisen erittäin jyrkästi.

      • -C-

        Niinhän se on että jokainen pari määrittelee pettämisen rajat itse.

        Myös minulla on hyvin rakas( ei sillä tavalla..) entinen työkaveri jonka kanssa pidetään ajoittain yhteyttä. Kerron aina miehelleni kun olen meilaillut tai soitellut tämän työkaverin kanssa. Eikä hän ole siitä mieltään pahoittanut, mutta jos menisin tapaamaan tätä ystävää pyytäisin ehdottomasti miheltäni siihen luvan.


      • Naimisissa

        Hieno kommentti asiaan. Minunkin mielestäni se on pettämistä, jos touhuaa puolisonsa selän takana jotain salakähmäistä. Esimerkiksi toisen naisen tai miehen tapaaminen, soittelut, tekstiviestit ja mailit eivät mielestäni ole aivan oikein, jos ne pitää salata. Mutta toisaalta tällaisia ihmisiä voi olla, mutta ne eivät saisi aiheuttaa puolisolle mielipahaa. Eivätkä ne aiheutakaan, kun välit ovat avoimet eikä asioista tehdä salaisia. Joku on osuvasti sanonutkin, että puolisolla on oikeus tietää ystävistä, varsinkin kun ne ovat eri sukupuolta. Itse en edes halua tehdä treffejä tai soitella jollekin miehelle puolisoltani salassa. En halua riskeerata liittoani, joka tähän asti on ollut todella hieno, siis pian 20 vuotta. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, että puolisoiden pitäisi vahtia toisiaan ja koko ajan olla tuntosarvet pystyssä. Avioliittoon kuuluu sekä vapaus että vastuu. Ja minusta on typerää aiheuttaa mustasukkaisuutta toiselle, mutta turhakin mustasukkaisuus olisi hyvä saada kitkettyä pois. Mustasukkaisuushan tarkoittaa sitä, että pelkää jonkun ihmisen tulevan puolisolle tärkeämmäksi.


    • N24

      Mielestäni flirttailu ei ole pettämistä. Itseasiassa pieni flirttailu on virkistävää. Toki pitää ottaa huomioon puolisonsa tunteet: jos toinen on kovin mustasukkainen, ei pienikään flirttailu ole rakentavaa parisuhdetta ajatellen, mutta en sitä kuitenkaan pettämisen piikkiin laittaisi.

      Pettämiseksi taas puolestani luen kaikki tilanteet, joissa itse tuntee "kiellettyjä" tunteita. Tällaisia voivat olla pelkästään silmiin katsominen, kättely, halaus, jne. Tärkeä seikka on se, että itsensä sisällä herää jotain. Nämä mainitsemani tilanteet tietenkin lukeutuvat henkiseen pettämiseen, sillä varsinaista fyysistä pettämistä niihin ei sisälly. Mutta näistä puolisolla olisi kuitenkin jo oikeus pahoittaa mielensä ja suuttua.

      Onneksi oma mieheni ei ole mustasukkaista laatua, sillä minulla on paljon miespuolisia ystäviä, joista yksi on minulle äärettömän rakas. Haluan viettää aikaa miespuolisten ystävieni kanssa aivan kuin naispuolistenkin kanssa, ilman erillistä luvan kysymistä mieheltäni. Näin onneksi voin tehdäkin.

    • Mielestäni

      Se on vain småltalkkia. Kenen vika se on nyt jos joku tulee juttelemaan. Eriasia jollei siitä osaa tehdä loppua? Flirtti vain piristää päivää puolin ja toisin :) Henkilökohtaisesti suon kyllä kauniimmalle puoliskolleni hänen muutkin menemisensä. Nauttia tästä elämästä täytyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      162
      12387
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4640
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      139
      3659
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe