Bartókin aikakone

Jollei välissä olisi kuin 1 vuosi, sanoisin että Bartók meni omassa asiassaan e t e e n p ä i n ajassa silloin, kun kronometrit kulkivat vuodesta 1937 (tai peräti 1940) t a k a i s i n vuoteen 1936.

Ei piru vieköön onnistu joka tyypille, tosin kylläkin Maryse Condélle joka on ironisten aikasiirtymien mestari muttei sävellä, tietääkseni, vaikken ihmettelisi sitäkään.

Jumalauta, Bartókin silloinen synteesi (Musiikkia jousille, lyömäsoittimille ja celestalle, MSPC, 1936) valmistui ENNEN sen palasia (sonaatti 2 pianolle ja lyömäsoittimille, 1937), ja etenkin sen isobändiversiota (1940). Bartókilla oli kaiken muun lisäksi aikakone, Lendvai nähköön!

Ainakaan vehje ei ollut V1:n muunnos, ha ha ha, sillä BB kunnon miehenä oli raskas antifasisti ja härnäsi Göbbelsiä.

Väijykääs MSPC:n partituuria. Oletteko tai olisitteko itseksenne panneet tahtiviivat, siis aivoissanne, samoihin paikkoin kuin BB itte? Minä olin vähän eri jaoissa, ja partituuria bluisatessa tuli ikäänkuin uusi fiilis biisiin, kun sitä alkoi jakaa eri tavalla kuin ennen.

Ja amatöörit taas: "Vitun väliä analyysillä, kunhan musasta saa raskasta emootiota ja kusi valuu pitkin reittä." Tshaikovski-veijari tiesi mistä narusta (tai ulokkeesta) pitää jengiä vetää.
0162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ammattilainen kirjoitti:

Jollei välissä olisi kuin 1 vuosi, sanoisin että Bartók meni omassa asiassaan e t e e n p ä i n ajassa silloin, kun kronometrit kulkivat vuodesta 1937 (tai peräti 1940) t a k a i s i n vuoteen 1936.

Ei piru vieköön onnistu joka tyypille, tosin kylläkin Maryse Condélle joka on ironisten aikasiirtymien mestari muttei sävellä, tietääkseni, vaikken ihmettelisi sitäkään.

Jumalauta, Bartókin silloinen synteesi (Musiikkia jousille, lyömäsoittimille ja celestalle, MSPC, 1936) valmistui ENNEN sen palasia (sonaatti 2 pianolle ja lyömäsoittimille, 1937), ja etenkin sen isobändiversiota (1940). Bartókilla oli kaiken muun lisäksi aikakone, Lendvai nähköön!

Ainakaan vehje ei ollut V1:n muunnos, ha ha ha, sillä BB kunnon miehenä oli raskas antifasisti ja härnäsi Göbbelsiä.

Väijykääs MSPC:n partituuria. Oletteko tai olisitteko itseksenne panneet tahtiviivat, siis aivoissanne, samoihin paikkoin kuin BB itte? Minä olin vähän eri jaoissa, ja partituuria bluisatessa tuli ikäänkuin uusi fiilis biisiin, kun sitä alkoi jakaa eri tavalla kuin ennen.

Ja amatöörit taas: "Vitun väliä analyysillä, kunhan musasta saa raskasta emootiota ja kusi valuu pitkin reittä." Tshaikovski-veijari tiesi mistä narusta (tai ulokkeesta) pitää jengiä vetää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu