Pettämistäkö?

Missä se pettämisen raja meneekään? Onko se siinä aktissa?

Itse olen aina ollut sitä mieltä että jo ihastuminen johonkuhun muuhun kuin kumppaniin on pettämistä, henkisellä tasolla. Itseäni ainakin loukkaisi kovastikin mikäli kumppanini kertoisi olevansa ihastunut toiseen naiseen.

Entäs sitten flirttailu? Jos huomaan jonkun ihmisen ihastuneen minuun ja hän flirttailee minulle - jos vastaan hänen flirttiinsä vaikken itse olisikaan kiinnostunut ja olen varattu, onko se pettämistä?

Jossain aikaisemmassa suhteessani olen sortunut pettämiseen - niin ettei siinä ollut mitään epäselvää, mutta nykyisessä suhteessani ei pettäminen ole tullut mieleenkään, ja toivon todellakin olevani sen verran järkevämpi etten siihen koskaan sorrukaan. Kertokaapa muutkin kokemuksianne oletteko pettäneet, oletteko viisastuneet?

Ja miehet, kuinka usein 'loukkaannutte' mikäli nainen ei lähde flirttiinne mukaan? Itse olen työssäni paljon miesten kanssa tekemisissä ja aika ajoin on asiakkaita jotka kuvittelevat naisinsinöörin olevan ei ainoastaan ammattitaidoton mutta myös kevytkenkäinen...
2886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pettämisen raja on aina pariskunnan keskenään sopimien sääntöjen mukainen. Se voi olla siinä aktissa, ihastumisessa, toisen perään vilkuilussa, tai tunteissa.

Meidän välillä pettämistä on toiselta salailu. Muuten saa nauttia vastakkaisesta sukupuolesta vaikka fyysisestikin. Kunkin pariskunnan täytyy itse ja yhdessä sopia sallitut rajat ja niiden täytyy sopia molemmille. Mitään yksipuolisia saneluja ei voi eikä saa tehdä ja mikäli tilanne ja ajatukset muuttuvat, niin asia täytyy silloin sopia uudestaan. Mikäli asioista ei ole lainkaan keskusteltu, niin silloin toiselle saattaa olla pettämistä jo sellainenkin mitä toinen pitää vain normaalina ihmisten välisenä kanssakäymisenä. Esimerkkinä tästä voidaan pitää vaikka tuota flirttailua. Toisille se on jo pettämistä ja toisille vain normaalia keskustelua.

Äänestä
  • ...miten pettämisen voi määritellä, toisille se on jo ajatus, toisille suudelma ja sitten tietysti itse akti.
    Minä olen sitä mieltä, että suuteleminen ei ole pettämistä, harrastan sitä useinkin, koska mieheni kanssa emme enää suutele kuin joskus harvemmin. Toki meillä kyllä suukotellaan ja vaihdetaan montakin pusua päivittäin, mutta itse suudelmia ei enää harrasteta useinkaan...(sääli)!!!

    Nyt sitten kun kerron seuraavaa tarinaa, niin taidan saada tulikivenkatkuisia vastauksia, mutta on pakko saada "puhua" jollekin, meinaan vaan että kyllä minulla silti omatunto on!

    Olen tänä kesänä ollut muutamissa häissä ja tietysti myös jatkoilla, jo kaksi kertaa on käynyt niin, että olen suudellut sulhasen kanssa, siis oikeasti suudellut, ei mitään pikkupusuja!!
    Aloitetta en todellakaan ole itse tehnyt, vaan se on aina lähtenyt sulhosta.... Mistä ihmeestä tämä voi johtua? Olen kyllä flirtti, en kiellä sitäkään, mutta ei minulle tulisi mieleenkään lähteä flirttaamaan sulhasen kanssa tämän omana hääpäivänä!!!!
    Niinpä niin, miksi sitten olen mennyt mukaan tähän "hommaan"? Miksi kukaan milloinkaan?

    Olenko minä nyt sitten se "paha ihminen", vai sulhanen, joka aloittaa jo hääpäivänään tälläisen toiminnan? Eipä vaan kuulosta hyvältä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-C- kirjoitti:

Missä se pettämisen raja meneekään? Onko se siinä aktissa?

Itse olen aina ollut sitä mieltä että jo ihastuminen johonkuhun muuhun kuin kumppaniin on pettämistä, henkisellä tasolla. Itseäni ainakin loukkaisi kovastikin mikäli kumppanini kertoisi olevansa ihastunut toiseen naiseen.

Entäs sitten flirttailu? Jos huomaan jonkun ihmisen ihastuneen minuun ja hän flirttailee minulle - jos vastaan hänen flirttiinsä vaikken itse olisikaan kiinnostunut ja olen varattu, onko se pettämistä?

Jossain aikaisemmassa suhteessani olen sortunut pettämiseen - niin ettei siinä ollut mitään epäselvää, mutta nykyisessä suhteessani ei pettäminen ole tullut mieleenkään, ja toivon todellakin olevani sen verran järkevämpi etten siihen koskaan sorrukaan. Kertokaapa muutkin kokemuksianne oletteko pettäneet, oletteko viisastuneet?

Ja miehet, kuinka usein 'loukkaannutte' mikäli nainen ei lähde flirttiinne mukaan? Itse olen työssäni paljon miesten kanssa tekemisissä ja aika ajoin on asiakkaita jotka kuvittelevat naisinsinöörin olevan ei ainoastaan ammattitaidoton mutta myös kevytkenkäinen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu