...miten pienet lapset toipuvat kaikesta näkemästään ja kuulemastaan. Jos elämä on alituista pelkoa ja ahdistusta?
Eipä ole kehuttavat elämän eväät pienelle ihmistaimelle.
Eipä ole kehuttavat elämän eväät pienelle ihmistaimelle.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lapsille jää ikuiset arvet perheväkivallasta.
Minulla on kaksi lasta ja olin 17 vuotta
perheväkivallan uhri.Lapset näki kaiken
mitä isä teki äidille ja koko ajan sai
olla varpaillaan mikä on aina edessä
illalla ja päivällä ja koko ajan.
Lapset tulivat väliin aina kun mies hakkasi
minua,ja sitten aina päästiin pakenemaan,
joskus ei .
Nyt kun ovat isoja aikuisia lapsia.
Tyttö on ottanut asian vakavammin,on ollut
ongelmia itsetunnon kanssa ja muutenkin
miehet on sikoja hänen mielestään.Pelkäävät
isäänsä vieläkin vaikka ovat jo yli kaksi-
kymppisiä.Poika on ottanut asian vähän
toisenlailla,vaikka vakava on tullut
hänestäkin.Mutta poika on samanlainen
kuin minä en paljon tuo omia ajatuksia
julki,omassa päässä mietin ja haudon.
Mut tyttö kyllä antaa tulla ulos kaiken
ja hyvä asiahan se on.MUTTA ARVET JÄÄ
JA PAHAT JA OVAT LOPPUELÄMÄN MUKANA.
SYDÄMMEEN JÄÄ ARVET,JA NIITÄ EI PAIKATA
HYVIN HELPOSTI.
MUTTA 17 VUOTTA ON PITKÄ AIKA OLLA
HAKATTAVANA,JOKU SANOO MIKSI ET LÄHTENYT
AIJEMMIN.MUTTA SIINÄ ON NIIN PALJON
ASIOITA,ET EI SE OLE NIIN HELPPOA.
JA SITÄ EI YMMÄRRÄ MUUT KUIN SE JOKA SIINÄ
TILANTEESSA ON OLLUT.MINÄ OLIN KODINVANKI
KOKO AJAN TÖISSÄ KÄVIN JA OLIN KUIN
ORJA JOKA TEKI KAIKEN MAHDOLLISEN.
MISSÄÄN EI SAANUT KÄYDÄ,UKKO KYLLÄ JUOKSI
VIERAAT JA SITTEN HAKKASI KOTONA.JA HYVÄÄ
ESITTI KAIKILLE,JA MINUN SYY OLI EROKIN.
MUTTA ONNEKSI IHMISIÄ ON SELLAISIAKIN
JOTKA EIVÄT USKO IHAN KAIKKEA MITÄ
TOINEN PUHUU.MINUTKIN JA LAPSET HAUKKU
AJATELKAA TYTÖNKIN HAUKKU ,TYTTÖ OLI SILLOIN
12 VUOTTA NIIN AIVAN PYSTYYN JA KAIKEN MAAILMAN
SANOILLA,LAPSI JOKA EI OLLUT TEHNYT MITÄÄN.
ON JÄÄNYT KYLLÄ ITSELLEKIN TUNNE PUOLEEN
ASIOITA JOITA KÄSITTELEN VIELÄKIN.
ON MITÄTTÖMYYTTÄ EN OLE MIOKÄÄN,ITSETUNTO
EI PALAA IKINÄ.VAIKKA JOKU KEHUU,SITÄ EI USKO
VAIKKA VOI OLLA OIKEASSAKIN,MUTTA KUN
ON POLJETTU MAAHAN,SIITÄ ON VAIKEA NOUSTA.
EROSTA ON KULUNUT 11.VUOTTA SIITÄ HUOLIMATTA
KAIKKI ON NIIN KUIN EILINEN PÄIVÄ.NE ASIAT
KULKEE MUKANA KOKO ELÄMÄN.ET SAA TYÖNNETTYÄ
NIITÄ POIS,VAIKKA KUINKA YRITÄT.
HAALISTUVAT VAIN.MINÄ NÄEN PUNAISTA KUN
LUEN NÄITÄ JUTTUJA JA JOS JOKU MULLE
KEROO VÄKIVALLASTA,KÄSKEN KYLLÄ LÄHTEÄ
VÄLITTÖMÄSTI POIS.NE EI PARANE VAIKKA
KUINKA VALOJANSA VANNOVAT,ET EI ENÄÄN
LYÖ.EI KOSKAAN.ELI LÄHTEKÄÄ POIS.
VAIKKA UHKAUKSET TULEVAT VIELÄ KOVEMMIKSI,
EI KANNATA JÄÄDÄ SIIHEN.MINUTKIN RAISKATTIIN,
JA UHATTIIN TAPPAA,PIDIN OMAN PÄÄNI.
MUTTA PELOTTI KYLLÄ KAMALASTI,MUTTA
KUN MIES HUOMASI ET EI AUTA,JÄTTI
RAUHAAN JA LÄHTI TOISELLE PAIKKAKUNNALLE.
PUOLIVUOTTA SAIN PELÄTÄ ERON JÄLKEEN,
MUTTA SE KANNATTI,NYT OLEN SAANUT
11 VUOTTA ELÄÄ JONKUN LAISTA ELÄMÄÄ,
KOSKA MEILLÄ EI OLE KUIN TÄMÄ YKSI JA
AINOA ELÄMÄ.MIKSI ME ANTAISIMME JONKUN
UKON PILATA SITÄ.APUA LÖYTYY KUN VAIN JAKSAA
LÄHTEÄ ETSIMÄÄN.VOIMAT ON MENNYT VARMASTI
KAIKILTA KOKENEILTA,MUTTA ON VAIN
LÄHDETTÄVÄ ETSIMÄÄN APUA.JA SITÄ LÖYTYY
KUKAAN EI SAA JÄÄDÄ TULEENMAKAAMAAN,
SE EI SIITÄ PARANE MILLOINKAAN.
VOIMIA KAIKILLE PERHEVÄKIVALLAN UHREILLE!
on näköjään jo mietitty
Traumat jää lapsille.Minä ja lapseni saimme
17 vuotta nähdä.miten minua hakattiin
ja henkinen väkivalta oli kamalinta.
Lapset kärsivät vieläkin vaikka ovat jo
yli kaksikymppisiä.Tyttö varsinkin,on
ollu itsetuho ongelmia ja itsetunto
alhaalla ja mitätöi itseään.
Pelkäävät isäänsä vaikka ovat jo
aikuisia.ARVET JÄÄ JOITA EI VOI KORJATA,
HIMMENEVÄT MUTTA EIVÄT UNOHDU.
Ja 7 vuotiaaksi asti katselin isän riehumista.
Ainoat muistot omasta isästä on
puukkokädessään riehuva hullu.
Karkuun juostiin monesti veljen jä äidin kanssa.
Muutettiin pois toiselle paikkakunnalle
ja sen jälkeen en isääni nähnyt.
Kun sain tietää isän kuolleen
ei ainakaan mitään surua tuntunut.
Kaikille parempi kun kuoli.
Varman sille itsellekkin.
Sen tiedän ettten voi en pysty
olemaan missään paikassa
jossa huudetaan ja on se painostava tunnelma
edes vähänkään.
Mielummin pakenen vieläkin
ennen kun alan riitoja kuuntelemaan.
Lapsuusmuistot on mukana ikuisesti.