kyllästyttää. Mistään pika-avioliitosta ei siis ole kyse. Eikä myöskään pettämisestä tms. Itse olen kuitenkin miettinyt alkaako etsiä suhdetta vaikka salaistakin. Eroakin on väläytelty mutta lasten takia en ole vielä ratkaisevaa tehnyt.
Onko tälläinen yleistäkin pitkissä liitoissa jotka käsittääkseni ovat nykyään aika harvinaisia.
Onko tälläinen yleistäkin pitkissä liitoissa jotka käsittääkseni ovat nykyään aika harvinaisia.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ei se vaihtamalla parane!
Me oltiin oltu 18v naimisissa ja yhdessä oltu 27v
ja se kyllästyminen tuli ensin minulle sitten miehelleni *kun lapsetkin oli jo isoja tossa vaiheessa* mieheni meni sitten pettämään entisen työkaverinsa kanssa *oli sinkku nainen* joka tiesi minut....silti jaksoi pitää yhteyttä mieheeni ja sai sen viimein itselleen!
Noh.....hyväksyin asian ja hain eroa!
Tosin....meni kaksi vkoa niin mieheni rukoili päästä takaisin kotiin ja otin.....Tosin vielläkin tehdään töitä parisuhteen eteen ja ollaan kohta 2v juteltu juteltu ja juteltu!
Molemmat huomattiin sen 2vkon aikana miten kaivattiin ja rakastettiin toisiimme kun tuli sitä välimatkaa!
Ei oltu enää vuosiin poettu ikävän tunetta toisiamme kohtaan!
Kun mieheni oli sen toisen naisen luona niin se txtasi minulle sieltä...paha olla,en pysty elämään ilman sinua rakas vaimoni!
Ehkä sen tajuaa vasta kun menettää toisen ,miten rakas se on,eihän sitä tajua kun se siinä vieressä on ja pysyy!
Ett tulee sitä kyllästymistä aivan varmasti kaikissa pitkissä suhteissa ja ne vaan pitää puhua ja sitä UUTTA yhdessä tekemistä ynm....pitää keksiä jatkuvasti!
Nyt me taas halitaa ja pusutetaan,joka päivä toisiimem ja nyt mieheni sanoo harvase ilta *Rakastan sinua* ja tietty minä takaisin!
Tuntuu hyvältä.....se arki vaan pääsi liian arkiseksi kun lapsetkin jo melkein omillaan ,sitä jotenkin vaan erkanee toisesta kun arki sujuu hyvin!
ÄLÄ LUOVUTA vaan .....iske miehesi uudestaan!
Jotta sitä kipinää tulee ja se parisuhde alkaa roihuamaan!
Vaihtamalla se ei parane! Mun mies ei saanut mitään hyvää kokemusta ,ehkä uutuuden viehätystä ja sekin sammui ennekuin edes roihus!
Luottamus meni ,mutta se kyllä palaa takaisin......Jos olet fiksu et pilaa teidän luottamusta pettämällä se on niin tärkeä asia parisuhteessa!
Mä olin tälle sinkulle kertonut miten rakastan miestäni......siitähän se vaan yltyi lisäämään panoksiaan,tosin mun mies oppi virheestään!
Hyvää kevättä!
avioliittosi kyllästyttää, vaan olet itse tullut kasvu-vaiheeseen. Jos olet 4-kympin tienoilla kyse on siis "ikäkriisistä", jolloin sitä kyseenalaistaa omat saavutuksensa ja alkaa miettiä eloaan ja oloaan.
Voihan sitä viettää ravintola-iltoja ja testata viehätysvoimaansa ilman pettämistäkin.
Meillä tuo 2-kymppiä täyttyy ensi vuonna ja suhde on kriisissä, tosin muista syistä, mutta kestettävä se vaan on.
Ei se vaihtamalla parane, kuten aiempi kirjoittaja totesi.
Joskus kyllä paranee!
Kerro minullekin miten saa iskettyä uudestaan aviomiehen jos on ikäkriisi sillä me olemme olleet yhdessä ensivuonna jo 20-vuotta ja lapsia on jo 4.
Eikä se vaihtamalla todellakaan parane todellakaan siitä olen varma. Meillä on kriisi josta pitäisi puhua todella paljon mieheni kanssa jotta parisuhde toimisi.
ole mitään merkitystä erossa.?
Mitähän tarkoittaa, että Jaksa vaan?! Miksi jaksaisi.? Ihmiset muuttuu ja käyttäytyminen, olemus ja kiinnostuksen kohteet myös. Miksi roikkua avioliitossa josta ei mitään saa? Itse olen eronnut saman 20 vuoden jälkeen ja en kadu pätkääkään. Kärsin kyllä erosta, mutta se aika on ohi. Ei meillä silti ollut mitään väkivaltaa, ei alkoholismia tms. Ei vaan enää oltu toistemme rakkaimpia, kunnioitettavia puolisoita. Ja uudet puolisomme ovat molemmille paljon parempi vaihtoehto. Rakkautta löytyy ja myös intohimoa! Mieti todellakin että tahdotko jyystää elämäsi loppuun saakka vai nauttia siitä kun uusi rakkaus ihannoi sinua?
tapoja selvitä kriiseistä kun ero!
jos on ollut kauan kimpassa ja kyllästyy.....tuskin se heti on eron paikka!
eiköhän sillon pidä istua kumppanin kanssa ja alkaa keskustelemaan!!
En olettanutkaan ettei tämä nainen rakastaisi miestään vaan kirjoitti ,että kyllästyttää!
Sillon sitä pitää yrittää yhdessä tehdä asian eteen jotain,etsiä niitä yhteisiä juttuja ja vähän niinku uutta virikettä kehiin .....meillä ainakin kun puhuttiin miehen kanssa kaikki asiat halki niin hyvät kun pahat niin ,mies totesi ,että tuntuu hyvältä,jotenkin vaan rakastuin suhun uudestaan!
Nyt lapset isoja niin alettiin toteuttaa niitä meidän yhteisiä ja omia haaveita/unelmia!
Ja se yksi unelma toteutuu tänä vuonna meidän 20v hääpäivänä! muutettu arkea muutenki radikaalisesti ,että nyt sitä oikein odottaa kun työpäivä ohi ja pääsee rakkaansa luo!!
Jos tunteet on tallella niin pitää vaan se kipinä laittaa taas roihuamaan ja ,jos se ei onnisut niin ,sitten se kannattaa mennä ,vaikka ammatti auttajan luo tai sitten erota ,jos siltä tuntuu!?
Aurinkoista kevättä ja sitäkin aurinkoisempaa kesää kaikille!
Ihan kuullostaa tutulta tuo kyllästyminen. Välillä on tympäissyt niin paljon, että olen jo katsellut itselleni asuntoa ja maalaillut kaikkia haavekuvia mielessäni, miten elän sinkkuna ja löydän unelmieni miehen...kunnes realismi iskee. Ympärilläni on paljon eronneita naisia, jotka ovat yksinäisiä ja kaipaavat nykyäöän jo huonomaakin mistä, kunhan vain saisivat kumppanin. Toiset ovat uuden löytäneet mutta eivtä sen onnellisempia tai auvoisempia ole.
Onneksi olen siis haihatellut vain mielessäni. Mieheni on perussuomalainen äijä, joka kyllä rakastaa ja ihaileekin minua yhä mutta on vain jotenkin niin epäromanttinen ja ei-jännittävä. Toisaalta meillä on hyvä olla yhdessä ja yhteinen pitkä historia, joka jo sinälllään on arvo; tunnemme toisemme hyvin ja voimme olla täysin omina itsenämme keskenämme, tietyt rutiini ovat syntyneet ja sängyssäkin on ihan kivaa ja luonnollista.
Todellisuudessa en jaksaisi enkä haluaisi elää sinkkuelämää tai uutta parisuhdetta, haaveilu on asia erikseen. Kyllä olen monta kertaa kiittänyt itseäni, että en ole 'kkipåikaistuksissani eronnut, varsinkin silloin kun käperryn illalla turvalliseen kainaloon ja mies silittelee hiuksia ja kuiskaa "olet ihanan pehmeä..."
Luin ketjun, ja tuli mieleen, että itseäni on kyllästyttänyt jo vuoden verran. Nyt ollaan oltu vasta 4 vuotta, ja viimeinen vuosi on tökkinyt jo pahasti. Seksitouhujakaan ei olla harrastettu enää kuin pari kertaa viimeisen vuoden aikana. Meillä on kaksi pientä lasta ja kaikki muuten mallillaan. Mutta mitä olen kuunnellut ja lukenut, niin ei kai se tästä vaihtamallakaan parane. Nykyään tosi monet eroaa tuon alkuhuuman jälkeen, ja ymmärrän kyllä. Itsekin painin koko ajan ajatuksen kanssa, että erotaanko vai sinnitelläänkö. Olen taas vaihteeksi päättänyt sinnitellä (samoin mieheni, olemme puhuneet asiasta). Molemmille perhe ja lapset ovat kuitenki tärkeämpiä kuin sänkypuuhat ja rakastumisen huuma. Toivotaan, että suhde tästä sitten paranee, kun ei erota, vaan katsotaan yhdessä eteenpäin. Olenkin ajatellut, että kai se on niin, että aikansa kutakin. Hetken se kestää vain rakastuminen, ja sitten se vaihtuu toverilliseksi kumppanuudeksi. Ja ei kait sille sitten mitään voi. Sitä vain ihmettelen, kun jotkut aktiivisesti harrastaa seksiäkin pitkässä suhteessa. Mutta jos se tästä sitten muuttuu taas aktiiviseksi, kun odotellaan, eikä tosiaan erota. Niin no, nuori vielä olen, mutta en halua luovuttaa ja erotakaan, niin kuin monet nykyään tekee. Toivottavasti sitten kun on oltu 20v yhdessä mietin, että onneksi ei erottu :)
30v naimisissa ja aina vaan paranee,keksitään kaikenlaista uutta mitä tehdään yhdessä,ei sorruta kaavoihin
kannan korteni kekoon:)
Meillä yhteistä aikaa takana 27 vuotta ihan juuri. Siitä ollaan oltu naimisissa 23. Ja ihan samalla tavalla,välillä kyllästytti ja teki mieli jo lähteäkin,mutta..Rakkaus oli jäljellä. Ja hyvä mies. Kuuntelin ja katselin ihan tarkoituksella ja tein vertailuja. Tajusin,että pitää puhua,että elämä on sitä yhtä ja samaa,eikä mieskään välttämättä ole siihen tyytyväinen. Selvisimme. Teemme uusia,pieniä asioita enimmäkseen,mutta ne jaksavat innostaa ja saada tunteen,että on toiselle tärkeä ja että toinen on minusta kiinnostunut. Mieheni ja minä kävimme ostamassa minulle kauniit rintaliivit ja niihin kuuluvat pikkupöksyt. Ihanaa! Aivan kuin rakastajan olisin saanut:) Oli hauska katsella myyjän ilmettä,kun mieheni sanoi,että kauniit liivit vaimolle pitäs saada. Huomasin jonkin, (ehkä kateuden)pilkahduksen myyjän silmissä. Osoitamme toisillemme,että toinen on tärkeä ja että haluaa olla siinä. Jos jompikumpi on samassa asemassa kuin televisio,on asiaan puututtava ja sanottava,että näin ei voi jatkua! Mies ei ymmärrä vihjailuja! Kerro hänelle,että sinä haluat jotain muutosta. Mutta aika ja paikka olisi hyvä miettiä. ei kesken kiireen,huutamalla.
Meillä tämä auttoi,ja olemme kuin nuoret rakastavaiset.Ja voin käsi sydämmellä sanoa,että minä todella rakastan miestäni! Tuntuisi kauhealta katsoa häntä jonkun toisen naisen kanssa. Tietää,että hän osaa tehdä niin ja niin,osaa suudella juuri sieltä,mistä pitää ja koskea juuri niin,kuin itse haluaa..
Hmm..tuli aika pitkä sepustus,mutta toivon todella,että pääsette suhteessanne paremmalle tasolle. Ehkä se vähän vaatii töitä,mutta ainakin itse voin sanoa,että se todellakin kannattaa. Ja vielä;siihen tarvitaan kylläkin molemmat.
Oikein hyvää kevättä,vieläkin parempaa kesää:)
Kerrankin! Ihan oli lukea teidän tarinoita jotka olette pitkään olleet avioliitossa ja eläneet yhdessä vuosia. Itse olen sinkkunainen, kyllästynyt ja kyyninen etsimään sitä oikeaa, kun ei sellaista tunnu löytyvän. Ei tässä hätää vielä ole 28-vuotiaana, mutta tässä yhteiskunnassa missä mikään ei ole kestävää, kaikki kertakäyttöistä, niin hivenen tuli toivon kipinää näistä tarinoista. Jollain lailla olen kuitenkin vanhanaikainen ja haluan uskoa pitkään loppuelämän kestävään suhteeseen. Tai ylipäätänsä haluan uskoa siihen että löydän ihanan miehen vierelleni. :) Yksinolemisessa on hyviä puolia paljon ja ihastumisen/rakastumisen ensihuuma on mahtava tunne. Arkikin koittaa kaikilla joskus. Mutta kukaan ei halua olla yksin, ja voin sanoa ettei se miehen etsiminen todellakaan ole mitään helppoa puuhaa. Itse olen ihan fiksu ja näyttävän näköinen nainen, joka pitää itsestään huolta ja tosiaan alle 3-kymppinen, ja silti ei miestä ole löytynyt. Joten teille joilla se parisuhde on, pitäkää huolta suhteestanne ja toisistanne, ruoho ei ole yleensä vihreämpää aidan toisella puolella!
Tsemppiä ja aurinkoista kevättä kaikille!:)
On oltu 20v aviossa. Olen mennyt naimisiin naisen kanssa joka ei alunperin ollut mikään elämäni rakkaus, vaan enemmänkin sopiva valinta. Ollut avossa ensin muutama vuosi, sitten avioon. Hankittu lapset ihan ajallaan, ei vahingossa. Kestetty matkan varrella työttömyyttä, uran vaihdoksia molemmin puolin. Kestetty huonoja asuntohankintoja (muutettu esim. sen takia että uusi hankittu koti ei rakennuttajan toimesta koskaan tullut valmiiksi, vaan tuo osti sen lopulta takaisin) Lasten sairauksia, tyttären anoreksia nyt viimeisenä. Lapset nyt aikuisia, mutta kotona. Vaimo sairastunut parantumattomaan sairauteen, joka lopulta johtaa kuolemaan. Olen enää perheen ainoa työssäkävijä. Lainaakin on vielä eläkkeelle asti.
Olo on vähän sellainen että, tässäkö tämä olikin? Juuri kun voisi ruveta elämään sitä lastenkasvatuksen jälkeistä, aikuista elämää, siitä tuleekin uusi hoitosuhde joka jatkuu vuosia. Olen joskus synkimpinä hetkinä miettinyt että tähän olisi sopinut määräaikainen liitto. Kun aiemmin ihan siedettävän näköinen nainen kuihtuu silmissä ja alkaa reiluna nelikymppisenä muistuttaa 70 vuotiasta vartaloltaan. Siinä ei valitettavasti pitsiunelmat auta. Seksi sujuu pimeässä jotenkin, ulkomuistista. Valoisassa tulee vain surullinen olo, joskus tuokin näytti ihan kivalta...
Tiedän että henkisellä tasolla ajatellen, ei ruoho ole välttämättä vihreämpää aidan toisella puolella. Eikä tämän ikäinen (40 ) enää harjoituksen puutteessa osaa uuttakaan etsiä. Ja mistä sitä tietää, millaisen ongelmakimpun kanssa joutuisi tekemisiin... Ei prkl elämä ole reilua! Olen itse vielä suht sutjakka kiitos geenieni. Ikä näkyy lähinnä ryppyinä silmäkulmissa. Seksin ostaminen on kriminalisoitu, ja tumppuunkaan ei aina viittis... Enkä mä oikein tilapäisjutuista muutenkaan perusta. Mulle ihminen on kuitenkin... kokonaisuus. Tässä vaan osa kokonaisuudesta viedään pois...
Vakavissani olen miettinyt, kannattaako todella elää yli 50v. Se olisi mulle passeli rajapyykki tässä tilanteessa. Näen itseni sieluni silmillä lykkimässä vaimoa viiskymppisenä rullatuolissa, ja vähän sen perästä kantamassa kukkia hautausmaalle. Tämä on realiteetti, ei kuvittelua, sen verran sairaudesta olen selvää ottanut. En ole sinänsä itsetuhoinen, en käytä etanolia ylenmäärin (en edes pidä sen mausta) poltan taas, pitkän, vuosien lakon jälkeen. Syön kohtuullisesti jopa terveellisesti. Mutta, mutta. Laihana lohtuna on lisääntymisvietin heikkeneminen tulevaisuudessa, ja tietysti impotenssi jossain vaiheessa.
Naisten perään olen katsellut silloin tällöin vuosien varrella. Katsellut, en niinkään ollut aloitteellinen. Tilaisuuksia olisi kyllä ollut, useastikin. Vielä en ole langennut. Vielä olen jaksanut tahtoa, en vaan tiedä kauanko enää. Syystäkin vaimo on mustasukkainen, varsinkin nyt. Hänen mielestään en saisi katsella naapuriin muutamaa sekuntia pitempään, taikka jos lähden töihin samaan aikaan kuin joku naapurin rouvista, saan kuulla tästäkin. Niin tyhmä en sentään ole että lähtisin naapurista lohtua hakemaan, mieluummin jostakin kauempaa...
Terapian suosittelijoille totean että jos joku terapeutti taikoisi vaimon takaisin entisiin mittoihinsa, siihen terapiaan lähtisin heti! Kuvitelkaapa itse, miltä tuntuu koskettaa ihmistä joka on melkein luuta ja nahkaa... Kyllä siinä hyvä tahto on koetuksella.
Monta kertaa on tehnyt mieli vaan kadota...
Pureskelkaapa tätä, tämä tarina on ihan totta!
miettinyt tätä monesti. Onko elämämme liian helppoa, mitään isoja vastoinkäymisiä ei ole ollut. Puhumattakaan jostain kokemastasi.
Jos olisi sattunut jokin sairaus, lapsen menetys tms. olisiko se lujittanut suhdettamme.
Vaikea sanoa ja turha kai sitä on pohtiakaan. Ongelmamme tuntuvat aika pieniltä kertomuksesi jälkeen. Voimia sinulle.
on ongelma että haluan sua vieläkin, en vain osaa sanoa sitä sinulle oikein, enkä tulla lähelle.
Kun minusta tuntuu ettet halua minua lähelle.