14 au-liskoa

vakuutusmies

Löysin aamukuselle mennessä leikkimökin edestä ostoskärrit, jossa oli vilttiin käärittynä lisää pikkuliskoja.

Kävin ensin liikutukseltani nurkan takana kusemassa, ja menin sitten kärryjen ääreen. Terse, sanoin ja poimin yhden kutaleen hyppysiini. Sillä oli ruma naama ja asennetta, sillä se tuijotti minua röyhkeästi takaisin. Kannoin nyytin sisälle ja laskimme Ryynäsen kanssa, että kaikilla on neljä sormea kuten isällään. Yhteensä liskoja on neljätoista, yksi karkasi meille jo eilen.

Liskot kehittyvät nopeammin kuin ihmiset, joten nämä osasivat kaikki jo kävellä. Ne ulottuvat minua puoleen sääreen kun nousevat seisomaan.

Kaikki muut paitsi yksi kuseskelevat seinille. Ryynänen haki lopulta pienen piirakkakaulimen ja ojensi sen kokeen vuoksi sille, joka ei kussut seinille. Lisko tarttui siihen oitis ja paukautti kaulimella Ryynästä sääreen. Emme saaneet kaulinta häneltä enää pois, ja Ryynäsen mukaan tapaus oli selvä. Hän ompeli pilkullisen mekon ja puki kaulinliskon siihen.

Aluksi kaikki litkivät rauhallisina kaljaa ja nukkuivat, mutta sitten alkoi mennä hulinaksi. Hain nopeasti leluja, jotta he saisivat virikkeitä. Ostin joka pojalle oman sytkärin. Pojat leikkivät pihalla samalla kun Ryynänen kaivoi matoja ruuaksi. Hän joutui sammuttamaan kolme tulipalon alkua sillä aikaa, kun kaulinlisko riehui pihan puolella.

Ryynänen sanoo että ainakaan kaulinliskolla ei ole ärrävikaa.

Sinisten miesten auto ajoi pihaan. Sininen mies sanoi kännykkään että totta se on, ja istui kuistille todeten haluavansa varhais- tai minkä tahansa eläkkeen. Tarjosin kohteliaasti votkaa ja sininen mies joi pitkin kulauksin sillä aikaa, kun yksi pojista kusi hänen kengilleen.

Teistä on soitettu joka päivä, sininen mies sanoi, -mutta nyt teistä soitetaan montakymmentä puhelua tunnissa. Au- liskot olivat kuulema kusseet kaikkiin B-rapun postiluukkuihin, tärvelleet pari istutusta ja pari autoa sekä varastaneet skeittilaudan. Kuuntelin ihastuksissani.

Ryynänen tuli mökistä ulos ja sanoi että aikoo kastaa liskot, ja toivotti sinisen miehen tervetulleeksi ristiäisiin. Sininen mies tuijotti eteensä ja ojensin hänelle tenttupullon, jota hän selvästi hapuili. Sininen mies joi tentun loppuun ja sanoi selvä.

Minun ja Ryynäsen mielestä sininen mies ei vaikuttanut enää ihan selvältä, joten asetimme hänet kuistille ottamaan tirsoja. Viritin kärpäsnauhaa pihan läpi jotta saamme hyönteisiä, ja nyt lähden sitimarkettiin hakemaan HK:n sinistä. Pojat pitävät siitä kovasti. Aiomme grillata vähän.

8

459

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • otettu

      aina kun lanseeramani termit kelpaavat julkaistaviksi.

      Kiitos muuten kuivista keleistä. Jos ystävällisesti voisitte välttää kuseskelemasta sen kuution päälle perheinenne vielä huomisen, niin olisin kovin kiitollinen.

      • vakuutusmies

        johonkin varmaan talteen, etteivät pojat saa sitä näppeihinsä.


    • mihin sinä pyrit näillä jutuillasi.


      "Tuskin ainakaan eduskuntaan"


      MarttyyriMallari-TTt

    • noinni :?

      paljonko ne pikkuliskot hyppää korkeutta?

      • vakuutusmies

        katapultin idean, joten aika paljon.


      • olla : ?
        vakuutusmies kirjoitti:

        katapultin idean, joten aika paljon.

        aika velikultia nämä pikkuliskot?


    • sinisiltä

      miehiltä kannattaa varastaa sellaista "poliisilta pääsy kielletty" -nauhaa. Sitä on hyvä virittää ympärille, sillä siniset miehet tuppaavat joskus räyhäämään yhtä pahasti (tai melkein) kuin Gek-ko konsanaan.

    • Papeete1

      Oi, miten ihanaa.. pikkuliskoja ja noin monta! Paljon voimia niiden hoitamisessa :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1173
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      62
      1133
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      856
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      853
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      757
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      657
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      93
      607
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      54
      598
    9. 78
      571
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      538
    Aihe