Raskaaksi hankkiutuminen??

Olen mies ja sain juuri kuulla hirmuisia asioita: Naistuttavani kertoi että ei ole ollenkaan epätavallista että naiset hankkiutuvat raskaaksi kepulikonstein (pilleriunohdus ja jopa kondomin leikkely!!!). Ko. henkilö väitti tuntevansa kolme "tunnustanutta" henkilöä joten tuohan vaikuttaa jo maantavalta. Vaikka eipä tästä taideta naistenlehdissä melua pitää... Kaikki miehet nopeasti muureille! Vain oma kondomi ja suoraan paketista!!!

Kuinka joku voi olla niin alhainen ja moraaliton että varastaa sen kaikkein tärkeimmän: lapsen ja perheen onnellisen tulevaisuuden.
Ilmoita

Mitäs uutta tuossa muka on?
3 VASTAUSTA:
Outoa jos noin on. Tunnen nuoren naisen joka ei hankkiutunut raskaaksi miestä saadakseen mutta hänen miehensä vaan väitti noin. Uskon enemmän tätä naista. Mistä lienee mies saanut tuollaisia ajatuksia päähänsä.
... oikeus ja velvollisuudet kulkevat käsi kädessä. Jos nainen hankkiutuu raskaaksi tieten tahtoen em. kepulikonsteilla, silloin naisella pitäisi olla myös vastuu seuraamuksista. Toisaalta, sääliksi käy lasta. Kyllä lapsen pitää olla molempien puolesta toivottu, eikä vai jomman kumman epäitsekään käyttäytymisen seuraamus.
...minusta kirjoitti:
Outoa jos noin on. Tunnen nuoren naisen joka ei hankkiutunut raskaaksi miestä saadakseen mutta hänen miehensä vaan väitti noin. Uskon enemmän tätä naista. Mistä lienee mies saanut tuollaisia ajatuksia päähänsä.
Nainen haluaan hankiutua raskaaksi saadakseen lapen. Nykyisin naiset saatavat kysyä voisitko alkaa minun lapelle isäksi
+Lisää kommentti
Kuinkan helppoa on elää yhteiskunnan varoilla ja samalla pumpata elatusmaksut mieheltä, erittäin yleistä!

Omasta mielestä yhteiskunnalle olisi kyllä paljon halvempaa kun tuollaiset olisi kuolleita...
9 VASTAUSTA:
Jos mies on valmis menemään sänkyyn naisen kanssa, hänen pitää ymmärtää, että nainen voi siinä yhteydessä tulla raskaaksi. Piste.
Siinä raja kirjoitti:
Jos mies on valmis menemään sänkyyn naisen kanssa, hänen pitää ymmärtää, että nainen voi siinä yhteydessä tulla raskaaksi. Piste.
Ei ole mikään selitys sille että tulee raskaaksi ja jos nainen on valmis menemään miehen kanssa sänkyyn niin yhtälailla te olette pitämään ehkäisystä huolen ja piste!
Vielä kun osaisitte vähän paremmin pitää haaranne kiinni niin loppuisin nämä pikaistuksissaan nussitut äpärät, paina kalloos!
unohtaminen... kirjoitti:

miehet osaisitte olle tuikkimasta sitä kikkeliänne jokaiseen koloon mitä tielle sattuu, niin varmasti nämä "äpärätilastot" kääntyisivät huimaan laskuun, paina kalloos itse!
Mikä v***u siinä on että se on aina NAISEN tehtävä järjestää tuo ehkäisy? Jos mies pelkää niin hemmetisti isäksi tulemista niin kumia kehiin vaan ja mielellään omasta paketista! Mutta ei, paljaalla pitäis saada silti vedellä aina, ja pääsääntöisesti naisten vika on sitten raskaaksitulemiset ja sukupuolitaudit!
te..... kirjoitti:

noita naisia, jotka ottavat oikeuden omiin käsiinsä. Käykää vaikka vauvapalstoilla, siellä vakiovastaus kysymykseen "Mitä tehdä kun mies ei halua lapsia ja olen jo 30v?" on "Sinulla on oikeus lapseen. Miehesi ei ymmärrä, että sinä et voi hankkia lapsia ikuisesti. Toimi siis nyt ennen kuin on liian myöhäistä. Luultavasti miehesi ajatusta sulateltuaan kuitenkin rakastaa rakkautenne hedelmää. Noin minäkin tein, ja nyt meillä on "vahinko"esikoisen lisäksi kolme nuorempaakin ja suhteemme voi paremmin kuin ikinä.".

Toisaalta taas itse en voi olla suhtautumatt noihin "muija huijas mut isäks ja nyt riistää mun rahat" -juttuihin hieman skeptisesti. Ensinnäkin varmaan yli 50% miehistä suostuu yhdenillanjuttuunkin ilman kortsua, typerimmät jopa vonkaavat että onko pakko käyttää, eiks vois saada paljaaltaan. Ei välitetä siitä, että seurauksena voi olla kiljuva kakara, vaan luotetaan hyvään tuuri ja siihen, että nainen tekee abortin. Sitten kun vahinko on tapahtunut, niin saa kavereilta sympatiaa kun väittää olevansa uhri. Samoin jos mis vaan kyllästyy perhe-elämään, on helppo aina väittää että muija huijasi, ja taas saa sympatiapisteet ja ehkä jopa säälipillua joltain hyväuskoiselta naikoselta.
miax kirjoitti:

Siinö ei siis ole mielestäsi mitään väärää että kuun valossa hiipii neula kädessään pistelemään reikiä kumiin? Tarkoitus pyhittää?

On oikein pettää kumppanin luottamus? Kyllä se sitten loppujen lopuksi tykkää...

OLETKO OIKEASTI TOSISSASI! Kerropa tempauksestasi miehellesi niin näet mitä tapahtuu. Ilmeisesti on myös OK ottaa nainen väkisin kun "kyllä ss siitä kuitenkin tykkää vaikka sanoo ei"....
Siinä raja kirjoitti:
Jos mies on valmis menemään sänkyyn naisen kanssa, hänen pitää ymmärtää, että nainen voi siinä yhteydessä tulla raskaaksi. Piste.
Aika mustavalkoista. Ehkäisyn tavoite on nimenomaan estää ei-toivottu raskaus, vai kuinka ? Jos tarkoituksella sabotoi ehkäisyvälineitä, tai heittäytyy valikoivan "muistamattomaksi", niin vastuu siirtyy epärehelliselle osapuolelle.

Logiikkaasi noudattaen, jos nainen on valmis menemään sänkyyn miehen kanssa, hänen pitää ymmärtää, että siinä yhteydessä voi tulla raskaaksi. Piste. Lapsen tekemiseen kun tarvitaan molempia, joten tasoissa ollaan...
te..... kirjoitti:
miehet osaisitte olle tuikkimasta sitä kikkeliänne jokaiseen koloon mitä tielle sattuu, niin varmasti nämä "äpärätilastot" kääntyisivät huimaan laskuun, paina kalloos itse!
Mikä v***u siinä on että se on aina NAISEN tehtävä järjestää tuo ehkäisy? Jos mies pelkää niin hemmetisti isäksi tulemista niin kumia kehiin vaan ja mielellään omasta paketista! Mutta ei, paljaalla pitäis saada silti vedellä aina, ja pääsääntöisesti naisten vika on sitten raskaaksitulemiset ja sukupuolitaudit!
Mulle ei tulis mieleenkään sohia kepillä mihinkään koloon ilman suojapukua, jos ei tarkoitus nimenomaan ole yrittää laittaa lasta alulle. Varmaan on muitakin samalla lailla toimivia miehiä.
Siinä raja kirjoitti:
Jos mies on valmis menemään sänkyyn naisen kanssa, hänen pitää ymmärtää, että nainen voi siinä yhteydessä tulla raskaaksi. Piste.
mies käyttää kumia tai nainen syö pillereitä silloin ei todellakaan mies odota raskautta piste.
Poksuko kirjoitti:
Aika mustavalkoista. Ehkäisyn tavoite on nimenomaan estää ei-toivottu raskaus, vai kuinka ? Jos tarkoituksella sabotoi ehkäisyvälineitä, tai heittäytyy valikoivan "muistamattomaksi", niin vastuu siirtyy epärehelliselle osapuolelle.

Logiikkaasi noudattaen, jos nainen on valmis menemään sänkyyn miehen kanssa, hänen pitää ymmärtää, että siinä yhteydessä voi tulla raskaaksi. Piste. Lapsen tekemiseen kun tarvitaan molempia, joten tasoissa ollaan...
Tuo ensimmäinen kappale oli erittäin hyvin sanottu minun mielestä. ´
En haluaisi itse tulla raskaaksi kepulikonsteilla, ainakaan jos on toivoa, että josku sen lapsen saa ilman rikollista sabotointia.
+Lisää kommentti
korvapuusti.

Ei kait maailman uusin keino, ei. Etenkin hieman vanhempia varakkaita miehiä narutetaan naimisiin saakka hankkiutumalla raskaaksi.
Sitten ei vielä ilmoiteta, ennen kuin liian myöhäistä tehdä mitään, valinta on tehty jo etukäteen. Naisen oikeus lapseen on suurempi kuin miehen halu isäksi. Riski on otettu siinä vaiheessa kun laskee siemenensä. Jos nainen ei käytäkään ehkäisyä yhteisestä sopimuksesta huolimatta, vika on kuitenkin miehen.

Hauskaa tulla isäksi vaille kuuskymppisenä. Varmaan salakavalasti raskaaksihankkitumalla kasaan saatu perhe on onnellinen ja lähtökohdiltaan paras mahdollinen kasvulle ja kehitykselle.
Ilmoita
oraaliseksiä sen jälkeen kun kumi on päällä, voi purra rikki.

Oliko sillä naisella ennestään kolme lasta eri miehien kanssa?
Ilmoita
Joskus oli dokumentti aiheesta olikohan kolmosella...?Naiset jopa hyödyntävät kondomia jota mies on käyttänyt...tyhjentää ruuttan ja sit sisuksiinssa,et aika kamalaa.Intti poiki taisivat varotella...:O)Saattoivat jopa jälki käteen vaatia maksu miehiksi.
Itse olen yksin poikani kasvattanut enkä suosittele tätä yh-äitiyttä kenellekkään.
(enkä tullut huijaamalla raskaksi ihan oli yhteinen "valinta" olla käyttämättä mitään"
Ilmoita
Onhan se jo raamatussa ettei naiseen voi luottaa. Sairasta.
1 VASTAUS:
Raamatusta jos katsotaan ja vaikka oikein
luetaan niin jos naiset on siinä kirjassa
epäluotettavia ja juonivat voi myös
helposti huomata että miehet on
tappajia ja murhaajia.
Jos hiukankin sillä petollisella
naisella ois järkeä ei katsois päinkään.
Siis voidaan tulla siihen päätelmään
että nainen julmakin ja epäluotettava, on
tyhmä kun päästää miehen, veljensä tappajan, edes lähelleen.
Samoin mies joka voi helposti tyydyttää
turvallisesti itsensä omin käsin
etsii kuitenkin riskeistä välittämättä
epäluotettavan ja rahan ahneen naisen
alleen.
+Lisää kommentti
En usko että vielä kannattaa hätääntyä. Tuskinpa kuitenkaan kaikki naiset kepulikonsteihin syyllistyvät. Vain ne epärehelliset joita löytyy miehistäkin.
Ilmoita
Aikuisille ihmisille ei oikeasti satu vahinkoja!

Mitään yllätysraskauksia ei ole olemassakaan! Täyttä puuppua!

Raskaaksi pilereistä huolimatta on niin pieni lääketieteellinen mahdollisuus,että ei vastaa missään nimessä näiden tarinoiden todennäköiyyttä.

Jälkiehkäisypillerit saa ilman reseptiä apteekista. Eikö kuuluisi jokaisen kondomiehkäisyä käyttävän vakiovarustukseen lääkekaapissa? ei kai sitten.

varmat päivät on varmoja päiviä,jos niistä oltaisiin rehellisiä kumppanille. Vaan...

Tiedän itsekkin tunnustettuja juttuja. Kyllä näitä pillerin "unohtajia" riittää!
2 VASTAUSTA:
"Raskaaksi pilereistä huolimatta on niin pieni lääketieteellinen mahdollisuus,että ei vastaa missään nimessä näiden tarinoiden todennäköiyyttä."

E-pillereitä oikein (pilleri aina täsmälleen samaan aikaan, ei unohduksia, ei oksentelua, ei tehoa heikentäviä lääkekuureja..) käyttävistä naisista tulee yhden pillerivuoden aikana raskaaksi n. 1-2/100.

"varmat päivät on varmoja päiviä,jos niistä oltaisiin rehellisiä kumppanille. Vaan... "

Varmoja päiviä käyttävistä tulee raskaaksi 1 vuoden aikana muistaakseni yli 80% naisista. Miten muka voi olla varma varmoista päivistä? Kuukautiskierto on useimmilla sen verran epäsäännöllinen, että vaikka kuukautiset tulisivatkin suunnilleen päivälleen, niin ovulaation ajankohdassa on silti eroa.

Ei kai kyse ollutkaan mahdollisuudesta vaan tarkoituksesta. Jos pilleri nyt ei olekaan täysin varma niin mitä siitä. Surullista on se että niin moni nainen edes ajattelee tulevansa raskaaksi miehen tietämättä.

Lapsi on täsmälleen (ellei enemmän) yhtä paljon miehen kuin naisen.
+Lisää kommentti
No huh huh!
Mulla on iso ja laaja tuttavapiiri, ja voin kyllä sanoa ihan käsi sydämellä että omassa piirissäni ei ole tollasia ollenkaan. En toki mene kieltämään etteikö tollasta tapahtuisi.

Tässä tuttavapiirissäni on usemmassa tapauksessa, se mies on inttänyt sitä jälkikasvua, joko parit ovat sitten mukulat vääntäneet tai sitten ovat asian takia eronneet.

Itelleni ei tulis edes mieleenkään olla noin alhainen. Ite pidän tiukasti kierukastani kiinni, ´vaikkakin mies toivoo että poistattaisin sen... Aika näyttää...
1 VASTAUS:
Meillä taas mies yrittää saada minua luopumaan ehkäisystä, jotta saisi jälkikasvua. Mutta ei tule tapahtumaan, sorry.
+Lisää kommentti
Tiedän yhden tapauksen. Nainen hankkiutui raskaaksi tahallaan, vaati isää ottamaan vastuun lapsesta. Isä jaksoi akkaa jonkunaikaa, lopulta katkaisi välit myös lapseen. Joten nainen haastoi miehen oikeuteen, kun ei tapaa lasta... Näitä on!
Ilmoita
Mä en tollaseen juonitteluun alentuis ku en pysty kauhee isoist jutuist valehtelee. Räjähdän ja kerron aina asiat jos oon valehdellu tai tehnyt jotai. Mul on sitä paitsi sellane periaate et en ala seurustella vakavasti miehen kans joka ei halua lapsia. Jos ei ala lapsikeskustelua tulla ennen kui oon 25 nii sillo näytän miehelle ovea. Sellane on mun mielipide. Haluun lapset mielellää nimittäi enne kui oon 30. Jos haluu lapsii nii kannattaa seurustella sellasen kans jol on itsellää jotai kaks sisarusta ainaki. Sellaset haluu yleensä lapsia. Oon huomannu.
Ilmoita
Naiset tekee tätä koko ajan. Kun vauvakuume iskee, se on sellainen voima että...!

Katsoin tarpeelliseksi ilmaista mielipiteeni tästä ikiaikeisesta tarpeesta saada lapsi hinnalla millä hyvänsä. Ensinnäkin jos mies ei osoita minkäänlaista kiinnostusta ehkäisyä kohtaan (ei edes kysy käyttääkö pillereitä), niin silloin "vahingosta" saa syyttää vain itseään. Miehillä tuntuu olevan kumma käsitys, että ehkäisy (eli pillerit) on kokonaan naisen asia - sehän se raskaaksi tulee. Sitten sitä ollaan ihmeissään, kun lapsi on hänenkin asiansa.

Jos nainen suinpäin valehtelee, niin se on jo väärin. Suoranaista hyväksikäyttöä, eikä kenelläkään pitäisi olla oikeutta tehdä toisesta väkisin vanhempaa. Enkä sitten kyllä itse ainakaan kehtaisi olla mitään elatusapuja vaatimassa.

Oli miten oli. Lasta kohtaan tämä ei ainakaan voi olla oikein. Naiselta hyvin itsekästä tehdä muksu jollekin randomäijälle. Ihan oikee kokopäivä-isi vois olla kiva lapselle.
Ilmoita
Vittumaisen tolla konstilla, panostaisin kaikki varantoni siihen. Ei olisi rahan tulo niin helppoo tollasille naisille.
3 VASTAUSTA:
Pahinta on että jos kysyt asiasta naisilta niin voit huomata että he eivät ole tästä uutisesta ollenkaan ymmällään. Eivät edes tuomitse tällaista käyttäytymistä vaan ymmärtävät sen täysin.
Se nyt on vaan niin että jos alkaa hankalaksi lasten suhteen niin eikun isyys testiin ja jos olet isä niin sinä maksat ja vikiset. Se kun on nääs laki. Aivan sama mitä itse ajattelet, mutta LAPSELLA on oikeus äitiin ja isään ja jos isä ei välitä niin ainakin maksaa ja se on vouti ovella jos et maksa ja äiti saa rahan maksoit tai et joko suoraan isältä tai isä voutin kautta. Onneksi sellanen turva lapsilla on, harva isä maksais penniäkään vapaa ehtosesti. (onneksi omat ovat kuitenkin olleet tervetulleita maailmaan)
4 lapsen yh kirjoitti:

Olet selkeästi hullu joten älä kirjoittele palstalle.
+Lisää kommentti
Jälkeenpäin tunnusti, että ne "vahingot" eivät itseasiassa olleetkaan vahinkoja. Raskautta ei niistä kuitenkaan seurannut, kerran hain katumuspillerit ja pari kertaa odotin ja katsoin. Eipä silti, jos raskaus olisi ollut äärimmäisen ei-toivottua, olisimme varmaan käyttäneet varmempaa ehkäisyä, vaikka en tiedä mikä niin varma olisi, kun pillerit eivät sovi.
1 VASTAUS:
Aina on naista syyllistetty kun raskaaksi posahtaa. Naisen vikahan se, vain nainen voi tulla raskaaksi. Miehet on siksi yrittäny alistaa naisia ja vielä se jossai onnistuukin koska pelkäävät niin hemmetisti sitä naisen voimaa lisääntyä. Ja omaa haluaan mitä tuskin hallitsevat edes.

Moniko mies joka raiskaa ajattelee että siitä voi syntyä lapsi hänelle? Moniko mies joka käyttää maksullisia naisia, maksaa ylimääräistä paljaasta, ajattelee että hän voi saada tämän seurauksena jälkeläisen? Näitä tapahtuu. Nainen varoo raskaaksituloa koko ikänsä ja odottaa jännityksellä kuukautisiaan pelastuksena. Miehen päähän ei edes pälkähdä siinä kiimansa vimmassa että se siemen voi oikeesti itää!!!

Eli miehet älkää urputtako, naiset on kautta aikojen kantaneet viimekädessä vastuun. Kukin voimiensa mukaan. Nainen antaa elämästään ison siivun tulevalle sukupolvelle. miehistä vain jokunen sitoutuu oikeasti isyyteen. Ikävä kyllä.
+Lisää kommentti
Miehet ovat jo kauan yrittäneet saada nainen itselleen sillä konstilla että tökkivät kumiin reikiä. Älkää leikkikö tekopyhää ihmiset. Molemmat sukupuolet hallitsevat temppuja. Yksilön luonteesta se on kiinni. Kannattaa ehkä vähän tutustua ihmiseen ennenku hyppää sänkyyn hullun kiilto silmissä.
Ilmoita
Mä tiedän kans muutaman tapauksen, joissa nainen on hankkiutunut paksuksi kepulikonstein. Kaksi kaveria jätti lyhyen seurustelun jälkeen pillerit pois ja väitti, että ne petti. Yksi valehteli, että käyttää pillereitä eikä miehen tarvi käyttää kumia. No kuinkas kävikään...

Pillerit ei petä. Vaan niiden käyttäjä pettää.
Pari naislääkäriä kertoi, että kyllä ne pillerit on ihan 100 % varmoja, mutta koskaan ei voi kirjoittaa sitä niihin ohjeisiin, koska jos joku muija väittää pillereiden pettäneen, niin mies on heti nostamassa oikeusjuttua lääkeyhtiötä kohtaan. Ja miettikää, montako oikeuskeissiä olis odottamassa. Eli se on ns. "amerikkalainen" tapa suojata lääkeyhtiön oma selusta, kun kirjoittaa ehkäisy varmuudeksi jotain +90%.
Ilmoita
Vain tosi huora hankkii tolleen ittensä raskaaksi...tosin näitä huoria on monta suomessakin...
0 VASTAUS:

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

+Lisää kommentti
Nykyisin ainoa, johon kannattaa näissä asioissa luottaa on itseensä. Ei tulisi nykyisin miehenä mieleenkään harrastaa seksiä yhdenkään tuntemattoman/puolitutun naisen kanssa. Se vain on niin, että jokainen mies vastaa viime kädessä itse siitä, päätyykö tahtomattaan elarien maksajsksi vai ei. Perheen perustamisen kyllä ymmärrän, jos se on molemminpuolinen päätös, ja myös nainen tietää oman asemansa/vastuunsa ilman epärealistisia odotuksia.
Ilmoita
Itseäni ei haittaa vaikka nainen hankkiutuisikin raskaaksi "kepulikonstein" :D
Panen vain sellaista, jonka kanssa ei haittaa saada jälkeläistä.
Eli kun jättää ne kehitysvammaiset, ja muut klonkut nussimatta,niin kaikki menee hyvin -elämän tarkoitus on lisääntyä, kehittyä ja pysya elossa.
Mä olen ainakin aina ottanut naisen halun lisääntyä itseni kanssa hyvänä asiana- eiväthän ne nyt ihan kenen kanssa tahansa sentään sitä yleensä tee..et en mä ymmärrä mitä te jotkut miehet tämmöisestä narisette.
Se on kuitenkin lisääntymisvietti mikä miehenkin laittaa naisia himoitsemaan. Ei mikään muu.

-on lapsia siunaantunut :)
Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Sänkyyn ei pidä pidä mennä ollenkaan jos et ole valmis isäksi. Seksin tulos on lähes aina vauva. Luulisi tuossa iässä olevan selvää. Kyllä on olemassa lapsellisia miehiä. En itse kyllä menisi miehen kanssa sänkyyn ikinä jos ei ole vihitty. Miehet luikkivat sitä vastuuta pakoon. Ei seksi ole vain hauskanpitoa.
Ilmoita
No miksi sitten miehet menette naisen kanssa sänkyyn jos ette halua vauvaa?? Mikä hyöty mikä tarkoitus koko touhulla on jos siitä ei tuu vauvaa. Siksihän sitä tehään että saajaan vauva. On merkillistä ajatuksenjuoksua.
Ilmoita
En hyväksy ja ymmärrä kepulikonsteja raskaaksihankkiutumisessa ja valehtelua, mutta jos tulisin raskaaksi vahingossa se olisin kyllä mikä joka se asian suhteen jatkotoimenpidepäätökset tekisi. Pitää ymmärtää että raskauden riski on aina seksissä olemassa, sen verran aikuinen pitää olla. Kortsun ehkäisyteho ei ole lähelläkään 100%, aina voi käydä vahinko. Siitä eteenpäin muutokset tapahtuvat naisen kehossa, ja jos nainen kokee moraalisesti vääräksi abortin sekin on hyväksyttävä.
Ilmoita
On se kumma kun siitä nykyään on tehty noin vaikiaa. Jos meette sänkyyn tulos on vauva. Olkaa harrastamatta mitään jos pelottaA niin kauhiast normaali luonnollinen asia.
2 VASTAUSTA:
Tosi tarina. Harastimme kiihkeää seksiä, puolisoni huolehti ehkäisystä ja söi ehkäisypillereitä. No raskaus seurasi ja ehdotin aborttia, ei käynnyt laatuun. Naimisiin mentiin, epäilin oliko lapsi edes oma. Aikaa kului, tekemällä tehtiin toinen lapsi, vaati monta ottoa. Aikaa on kulunut, olen katunut abortin ehdottamista, kuitenkin mieltä kalvaa ajatus, että raskaaksi tuleminen oli harkittu teko. Asiaa ei kannata kysyä puolisolta, koska hän on nainen ja selityksien mestari.
Eli kyseessä jälleen siis läskilutka joka ei saanut miestä muuten kiikkiin? Ainahan se lutka voi vaikka kaatua ja saada keskenmenon....
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Raskaaksi hankkiutuminen??

Olen mies ja sain juuri kuulla hirmuisia asioita: Naistuttavani kertoi että ei ole ollenkaan epätavallista että naiset hankkiutuvat raskaaksi kepulikonstein (pilleriunohdus ja jopa kondomin leikkely!!!). Ko. henkilö väitti tuntevansa kolme "tunnustanutta" henkilöä joten tuohan vaikuttaa jo maantavalta. Vaikka eipä tästä taideta naistenlehdissä melua pitää... Kaikki miehet nopeasti muureille! Vain oma kondomi ja suoraan paketista!!!

Kuinka joku voi olla niin alhainen ja moraaliton että varastaa sen kaikkein tärkeimmän: lapsen ja perheen onnellisen tulevaisuuden.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta