Erehdyin näkemään paperin, josta käy ilmi , että lasteni (7 ja 5 vuotiaat) isä on eronnut vasta kuukausi sitten ja silloinkin ex-vaimon aloitteesta. Minulle (avovaimolleen) hän on valehdellut kaikki nämä vuodet. Miksi? Miten jatkaa tästä eteenpäin? Miten siedän sitä valehtelevaa naamaa? Onko ainoa syy pysyä yhdessä lapset? Kertokaa jo eropäätöksen tehneet, miten olette saaneet yhteiselämän toimimaan, vai onko mitään järkeä jatkaa...?
Miten tästä eteenpäin?
Huiputettu
81131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Siis miehesi on elänyt kaksoiselämää kaikki nämä vuodet?? Sinä et ole tajunnut, että hänellä on toinen elämä ja avioliitto ollut muualla?
Tämän täytyy olla provo...
Totta joka sana, ikävä kyllä. Mies on uskotellut minulle, että hän on eronnut jo ennen lasten syntymää. Hän on asunut kanssani kaikki nämä vuodet, sanoo vain, että on ollut naimisissa ainoastaan "paperilla". Mutta minkälaisen naisen se tekee minusta? Teenkö nyt "kärpäsestä härkäsen" ja jatkan kuin mitään ei olisi tapahtunut...
Kyseessä on mies joka valehtelee sinulle hyvällä omalla tunnolla., Mistä tiedät, että valehtelee vain tässä asiassa?
Hän tulee varmaan vetoamaan ties mihin. Kuten ettet koskaan kysynyt onko hän naimisissa tms. Pysy järkähtämättömänä: avioliitto ei ole asia josta pitää "osata kysyä". Se on asia, josta miehen pitää avoimesti kertoa. Hyvä mies myös puhuu avoimesti jos alkaa hakea eroa vaimostaan ja pitää sinut tilanteen tasalla. Hyvä mies on enemmän kuin hyvä ystävä: hänen kanssan pitää voida avoimesti puolin ja toisin jakaa kaikki asiat.
Lastenne takia tilanne tietysti on ikävä, eikä sinun pidä heille selittää isäänsä valehtelijaksi tai salailijaksi.
Siis tietysti sinun pitää miehen kanssa puhua asiasta ja selvittää tilanne (mutta älä anna hänen huiputtaa tai puhua ympäri!) ja tee hänelle selväksi mikä on sinun käsityksesi luottamuksesta. On mahdollista, että vaikka kuinka päädytte hyvään yhteisymmärrykseen jatkamaan suhdettanne, et kuitenkaan voi häneen enää luottaa. Ja se ilmenee sitten milloin missäkin arkipäivän tilanteissa, eikä ainakaan paranna suhdettanne. Päinvastoin. Ole rehellinen itsellesi äläkä aseta itsellesi liian suuria kuvitelmia yhteisestä tulevaisuudesta. Mutta varmasti miehellä jokin selitys asialle on... eri asia riittääkö se. (mulle ei kyllä riittäisi tuossa enää mikään).
Sitten on suuri sydän ja anteeksianto... Jos mies saa sinut vakuuttumaan omasta epätäydellisyydestään ja syistä miksi ei voinut kertoa, voit antaa hänelle mahdollisuuden muuttaa tapojaan. Mahdollisuuden osoittaa luottamusta sinua kohtaan olemalla avoin ja rehellinen ja luottamalla sinuun. Sen täytyy tapahtua vilpittömästi, ettet sitten ala epäillä häntä joistain asioista mitkä sinua häiritsee oli aihetta tai ei, eli epäluottamusta. Mutta kuinka suuri sydän sinulla on?
Jos eroatte, lasten suhteen eronne syyn pitäisi olla jotain siihen suuntaan, että äiti ja isä ei vaan voi elää yhdessä, mutta lapsille älä tee isästä epäluotettavaa. Jos mies taas kertoo lapsille syyksi sinun epäluottamuksen, on hän raukkamainen.
En haluaisi olla sinun saappaissa nyt. Tiedän miltä tuntuu kun vedetään lattia alta, mutta olen kiitollinen ettei se tapahtunut liian myöhään tai jäänyt tapahtumatta. Silmien avaaminen voi sattua, mutta siitä alkaa elämä.
Mieheni kertoi lapsillemme pari päivää sen jälkeen kun oli minulle kertonut, että on tavannut toisen naisen ja haluaa olla tämän kanssa, kyllästynyt elämään äidin kanssa kun äiti suuttuu niin helposti (29 vuotta naimisissa,
pari kunnon riitaa ei muuta, lapset murkkuja)ja menee tätä tapaamaan seuraavaana päivänä, päättää sitten, tulee ehkä ero, teki tämän kauppareissulla puhumatta kanssani mitään, samalla reissulla jo kysyi kumman kanssa haluavat asua!; kotiutumisen jälkeen puhuttiin
koko perhe asiasta ja hän sitten päätti sillä istumalla että se ero tulee. Lapset tietenkin
romahtivat. Oli sitten seuraavana aamuna lähdössä tapaamaan tätä!?Tällaista
Millainen puoliso hän muuten on sinulle?
Kuinka kuvailisit häntä isänä lapsillenne?
Kuinka avoliitossanne yleisesti ottaen "muuten menee" ?
Tahdotko oikeasti erota hänestä? Ei, tämä kysymys ei ole kannanotto hänen puolestaan asiasta mistä olet syystäkin kiihtynyt ja pettynyt.
Salailuun taipuvainen mies hän on muutenkin, ei paljon omista asioistaan huutele. Uskollinen hän on (mitä nyt "naimisissa" toisen kanssa). Lasten kanssa ei paljon touhua, illat lähinnä viettää tietokoneella. Ennenkin jäänyt kiinni valheista, joita naama vakana selittää, vaikka tiedän, että valehtelee. Ei tosin tässä mittakaavassa. Tunnen itseni täydelliseksi nollaksi, miksi pysynyt naimisissa, jos minua kerran rakastaa? Sitä en käsitä.
Alun intohimo muuttunut lähennä kaverisuhteeksi, hyvin pärjäisin ilman häntäkin.
Vastausta en tähän asiaan ole saanut, itse hän väittää edelleen eronneensa aikanaan, mutta tiedän mitä itse näin. Hän yrittää selittämällä tehdä minusta vainoharhaisen! Ja miten voisin ymmärtää häntä, kun hänellä ei ole teolleen minkäänlaista motiivia. Jo lähes 10 vuotta elänyt valheessa. Eikä ole "vahingossa" unohtanut, senkin tiedän.
Lapsia lähinnä mietin, erottaako heidät isästään. Ja mies ei oma-aloitteisesti suostu lähtemään, kun kerran minua "rakastaa". Hienosti hän sen vaan osoittaa! Hänelle joku "pelkkä paperi" on kuulemma yks hailee.
Ja mietin sitäkin, että kyse ei kuitenkaan ole fyysisestä pettämisestä, mutta silti, miten voisin luottaa häneen jatkossa, etten muutu epäileväksi ja nalkuttavaksi akaksi?!
... sitten teet sen päätöksen, mutta syiden syytä olla kuitenkin paljon syvemmällä ja painavammat kuin asia mistä avauksesi tänne teit... suurempiakin "syntejä" parisuhteessa voi tehdä...
Kyseisen miehen virhe on lähinnä byrokraattista laatua ja nythän se asia (siviilisääty) on kunnossa. Tärkeä asia. Ota vielä selvää pitääkö hänen tehdä ositus exän kanssa. Pahimmassa tapauksessa exvaimo saa röyhiä osille teidän mahdolliselle yhteiselle omaisuudelle !!! Kyllä asia tietenkin tuntuu tunteiden tasolla myös pahalta kun olet luullut että miehesi on "vapaa" elämään avoliitossanne.