miksei painonpudotus näy/tunnu?

Olen laihduttanut 20 kg (122kg -> 102kg). Painoa on edelleen paljon ja laihdutus jatkuu.

Mutta mistä johtuu ettei toi 20 kg:n pudotus vielä näy eikä tunnu missään?
Vaatteet on edelleen samat eivätkä tunnu edes löysiltä/roiku päällä. Kukaan ulkopuolinen ei ole huomannut mitään laihtumista tapahtuneen. vanhoihin valokuviin vertailemalla kasvoissa huomaa hiukan poskien kaventumista, eipä juuri muuta.
Eikä tuo pudotus tunnu kunnossakaan. Päivittäin on työn puolesta paljon hyötyliikuntaa (seisoma/kävelytyö), sen lisäksi ulkoilen viikottain n. 20-30 km. Yhtä huono kunto on edelleen kuin laihiksen alussakin.
Ainoa missä muutoksen huomaa, on vaaka sekä verenpaineen lasku.

Motivoisi enemmän jatkoa, jos tulokset edes hiukan näkyisivät/tuntuisivat enemmän.

Onko kellään muulla ollut samaa tilannetta?
71226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

niin paljon ylipainonen. Vasta seuraavan -10kg jälkeen joku voi huomata.

Äänestä

12kiloa on pois ja missään ei näy tai tunnu. Vielä kilo pois, niin olen normaalipainoinen, 65- 67 on tavoite. Pistää kyllä epäilyttämään, että onko mun vaaka jotenkin väsynyt ja näyttää koko ajan pienevää lukemaa. :/

Äänestä
  • laihtuminen on todellakin niin yksilöllistä, meinaan itselläni lähteny 96 kg:sta 8 kg, eli tällä hetkellä olen 88 kg ja todellakin tuntuu sekä näkyy, vaatteet kaikki jääneet isoiksi ja ihmisetkin ovat huomanneet muutokset.

    Äänestä

  • tai sitten kirjoitti:

    laihtuminen on todellakin niin yksilöllistä, meinaan itselläni lähteny 96 kg:sta 8 kg, eli tällä hetkellä olen 88 kg ja todellakin tuntuu sekä näkyy, vaatteet kaikki jääneet isoiksi ja ihmisetkin ovat huomanneet muutokset.

    moi.. itse olen tiputtanut painoa 23kg nykyinen paino tällä hetkellä on 85kg.. vielä kymmenen kiloa otan tuostaki pois.. olen 170cm pitkä.. ja kyl kaikki huomaa ja vaatevarasto on mennyt täysin uusiksi:) liikun tosi paljon, n.10km päivässä reipasta kävelyä.. kyllä se siitä iloksi muuttuu! tsemppiä!

    Äänestä

sitä rasvaa on lähtenyt sisäelimistä? sitähän ei välttämättä huomaa. en tiiä. en oo mikkää lääkäri, mut semmone ajatus nyt vaan tuli mieleen. paljonpaljon tsemppiä sulle! älä ihmeessä luovuta, oot jo saavuttanut paljon :)

Äänestä

82 kg.
Nyt 75 kg ja kyllä näkyy aivan selvästi, pieneksi jääneet vaatteetkin mahtuu taas.
Enkä edes harrasta liikuntaa, paino on pudonnut pelkällä ruokavaliolla.
Nyt on putoaminen vähän hidastunut mutta kuitenkin laskusuunnassa koko ajan.
En ole edes ollut millään nälkäkuurilla, aivan normaalia ruokaa olen syönyt, rasvaa, sokeria ja vaaleaa leipää kahvileipiä vältellen.

Äänestä
  • todella hyvä aineenvaihdunta ja onnistunut diettii, onneksi olkoon siitä, muut voi vaan olla kateellisia tuollaisesta onnistumisesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


edelleen pullukka kirjoitti:

Olen laihduttanut 20 kg (122kg -> 102kg). Painoa on edelleen paljon ja laihdutus jatkuu.

Mutta mistä johtuu ettei toi 20 kg:n pudotus vielä näy eikä tunnu missään?
Vaatteet on edelleen samat eivätkä tunnu edes löysiltä/roiku päällä. Kukaan ulkopuolinen ei ole huomannut mitään laihtumista tapahtuneen. vanhoihin valokuviin vertailemalla kasvoissa huomaa hiukan poskien kaventumista, eipä juuri muuta.
Eikä tuo pudotus tunnu kunnossakaan. Päivittäin on työn puolesta paljon hyötyliikuntaa (seisoma/kävelytyö), sen lisäksi ulkoilen viikottain n. 20-30 km. Yhtä huono kunto on edelleen kuin laihiksen alussakin.
Ainoa missä muutoksen huomaa, on vaaka sekä verenpaineen lasku.

Motivoisi enemmän jatkoa, jos tulokset edes hiukan näkyisivät/tuntuisivat enemmän.

Onko kellään muulla ollut samaa tilannetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu