Mitenkä

En tykännyt kun mies kertoi toisesta naisesta ja että haluaa erota. En todellakaan. Mies siis ihan kylmän rauhallisesti rikkoi meidän perheen. Ja se nainen. Lupasin tekeväni sen miehenelämästä helvetin.

Meillä on yksi tytär. Silloin oli 11-vuotias mutta nyt 16. Tytär ei myöskään pitänyt isän päähänpistosta. En ole omia tunteitani ja ajatuksiani häneltä salannut, eikä tytär minulta.

En halunnut hänen käyvän isän luona vaikka oli sovittu. Tytär ei itsekään halunnut mennä ja hänellä oli paha olla siellä. Se johtui yksistään siitä että isällä oli vieras nainen kotonaan. Yhteiseksi kodikseen sitä kutsuvat.

Tytär lakkasi puoleksi vuodeksi vierailut mutta isä sai puhuttua ympäri. Murrosikä tai mikä lienee järki tullut päähän, tytär alkoi käydä uudestaan ja kertoi minulle ottaneensa ohjat käsiin siinä talossa. Hyvä niin. Ettei se nainen häntä määräile. Exä soitteli että tytär käyttäytyy huonosti. Minusta ei ole huonoa käytöstä jos pitää puoliaan vierasta naista vastaan. Se nainenhan huonosti käyttäytyy jos tytärtäni määräilee. Ei mitään oikeutta. Käskin exäni sanoa sille naiselleen, että antaa tytön olla rauhassa. Menköön muualle jos ei sopeudu, se nainen.

Nyt soitti poliisi, pitäisi mennä tytön kanssa kuulusteluun, nainen on tehnyt rikosilmoituksen. Kaikkea se akka keksii sanon vaan. Exän mielestä tyttö on aiheuttanut mitä aiheutti eikä suostunut kertomaan että mitä. Väittää vaan että minun pitää puhua tytölle koska ei kuuntele häntä. Tyttö kertoi ettei ole tehnyt mitään väärää, että se nainen on. Mutta ei kertonut mistä on kyse. En ymmärrä mitään. Exä ei vastaa puheluihini eikä viesteihin. Poliisi sanoi että asia selviää laitoksella.

Olkoon mitä on. Voinko saada lain puolelleni että se nainen on vaaraksi lapsellemme kun tällaisia rikosilmoituksia menee tekemään? Saanko soitettua ettei isänsä voi asua sen naisen kanssa jos haluaa tavata tytärtään? Koska minä en aio enää tyttöä päästää siihen asuntoon. Kyllä mies kalpenee kun joutuu päättämään kumman valitsee: akkansa vai oman tyttären.
6631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Meneppäs nyt ensin kuuntelemaan mistä oikein on kysymys tuossa rikosilmoituksessa.

Pelkästään se, että tytärtäsi vastaan on tehty rikosilmoitus ei anna mitään lyömäaseita sinun ja exäsi välisiin suhteisiin. Sitten on ihan eri asia jos rikosilmoitus osoittautuu perättömäksi ja tahalliseksi sellaiseksi.

Varoituksen sana: jos nyt lähdet näillä tiedoilla itsellesi "oikeutta hakemaan" niin voit tosi helposti vain ampua itseäsi jalkaasi.

Homman nimi muuten on niin, että 12 vuotiaasta alkaen lapsi voi ihan ite päättää kumman vanhemman luona asuu.

Äänestä

mitenkään vähän. Kyllä mukuloitten kuuluu osata käyttäytyä, oli sitä uutta puolisoa tai ei. tietysti exän nykyinenkään ei saa olla ihan idiootti. Mut hei, lähdeppä viikonloppuna raflaan, vedä kunnon kännit, iske mies ja nai niin että natisee. Se tekis sullekkin hyvää. Kyllä siinä exät unohtuu kun on uus nakki sisällä.

Äänestä

Taitaa olla niin, että omaa elämäänsä enemmän rasittaa olemalla katkera ja vihainen, oli se sitten "oikeutettua" tai ei. Tuskin on kuitenkaan niin, että vain mies on syypää eroon, vaikka hän itse pettikin liitossa. Täytyy siihenkin olla syy, että toinen pettää? Et välttämättä ole itse tehnyt mitään mikä eron aiheuttaa, mutta muuten vain homma ei ole miehesi mielestä toiminut riittävällä tavalla.

Katkeruus ja pitkävihaisuus eivät johda mihinkään. Viestittämällä lapsellesi vihaasi ex-miestäsi (lapsesi isää kohtaa) kaivat koloa oman lapsesi sydämeen, jolla on oikeus hyvää isäsuhteeseen erosta huolimatta. Ja opetat lapsellesi minun mielestäni ainakin vääriä arvoja.

Minua itseäni on petetty ja liitto päättyi eroon ja seuraan tällä hetkellä vierestä tutun vastaavaa kamppailua. Se ei ole helppoa tai oikein, mutta voisit kyllä katsoa vähän peiliin tässä tapauksessa.

Turha laittaa kapuiloita rattaisiin, kun jyrkänteeltä on menty jo alas! Tsemppiä!

Äänestä
  • Olen aivan varma siitä, että poliisi on puolueeton, joten voit olla aivan rauhallisin mielin.

    Tuskin se tyttäresi nyt mitään erityisen kamalaa on voinut tehdä.

    Muista aina: suomessa henkilö on syytön, kunnes toisin todistetaan, siis täytyy olla todella vahvaa näyttöä rikoksesta jotta tulee tuomio.

    Äänestä

  • -on puolueeton-- kirjoitti:

    Olen aivan varma siitä, että poliisi on puolueeton, joten voit olla aivan rauhallisin mielin.

    Tuskin se tyttäresi nyt mitään erityisen kamalaa on voinut tehdä.

    Muista aina: suomessa henkilö on syytön, kunnes toisin todistetaan, siis täytyy olla todella vahvaa näyttöä rikoksesta jotta tulee tuomio.

    Poliisi ei ota vastaan rikosilmoituksia ilman perusteita. Eli jotain on täytynyt tapahtua ja näyttöä että käsittelee asian rikoksen tutkintana.

    Poliisi ei kuitenkaan määrittele syyllisyyttä tai sen astetta eikä rangaistusta. Mutta poliisin täytyy kuulla siis tytärtä, jolla on oikeus alaikäisenä ottaa äitinsä mukaan kuulusteluun.

    Kerrotun perusteella olisin äitinä huolissani tyttärestäni. Pitäisi myös muistaa että isä oli siellä paikalla kanssa, jos oikein ymmärsin, joten hänkin pystyy päättelemään onko mitään tapahtunut ja mitä.

    Vaikka todettaisi että on tapahtunut mitä on väitetty ei se automaattisesti tuo rangaistusta, eikä rankaisematta jättäminen tarkoita perätöntä väitettä epäilystä.

    Rivien välistä luettuna tytär ei ole pidemmällä ajanjaksolla käyttäytynyt korrektisti eikä äiti ole välittänyt käytökseen puuttua vaikak isä on häntä tiedottanut. Millainen äiti sellainen tytär - lapsen kannalta ikävää.

    Äänestä

minkälaisen arvomaailman tyttäres saa ja millasen mallin! Kyllä täytyy nyt sanoa että herää hyvä ihminen ajattelemaan lapses parasta.Katkeruus miestäsi kohtaan on jäänyt jäytämään ja tarvit siihen apua.Älä anna sen katkeruuden tuhota elämääsi!Se nimittäin syö ihmisen elävältä jos sille sijan antaa sydämessään.

Sulla on tosi paha olo jääny pettämisestä ja erosta,jääny ne käsittelemättä ja se tekee tuhoa sun ja tyttäres elämässä.Ihan molempien kannalta hae apua missä käsittelisit omia tunteita ja menneisyyttä.

Tyttäres on vaikeas iäs ja on saanu sun pahasta olosta suuren osan sisäänsä,jota käsittelee väärällä tavalla.Lapselles siä on kuitenkin isä ja niiden välejä täytyy edistää,ei estää,koska tyttäres eniten kaikesta kärsii.Lasten kautta ei koskaan saa exälle yrittää pahaa oloa.

Tiedän mistä puhun,kun olen eronnu ja miehelläni on uus,ja katkeruus on lähellä itellänikin,mutta kaikin voimin taistelen sitä vastaan koska tiän että se on tuho jos katkeroituu.Ja lapset haluaa että molemmilla vanhemmilla on hyvä olla,ja ne koittaa kaikkensa tehä että tekevät vanhemmat onnellisiksi.

Ja se että miehes uusi "kasvattaa" tytärtäsi kun se on siellä,niin siten sen kuuluukin mennä.Se koti on myös hänen ja sananvalta on hänellä että exälläsi ja tyttärenne täytyy kunnioittaa toisten kotia myös.Selvästikin tyttäres koittaa sua auttaa olemalla exän uudelle vaikea(liian nuori vielä ymmärtämään etteihän se mitään auta vaan pahentaa kaikkien oloa).

Sinä olet se aikuinen joka pystyt asioita käsittelemään,muuten kun tyttären kautta katkeruutta purkamalla...Terapioista on oikeasti suunnaton apu,suosittelen!

Toivottavasti pääset pahasta olosta ja katkeruudesta ennenkun se on sut tuhonnu täysin.Toivon kaikkea hyvää teille ja auringon paistetta vaikeuksien keskelle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Savuaa korvista kirjoitti:

En tykännyt kun mies kertoi toisesta naisesta ja että haluaa erota. En todellakaan. Mies siis ihan kylmän rauhallisesti rikkoi meidän perheen. Ja se nainen. Lupasin tekeväni sen miehenelämästä helvetin.

Meillä on yksi tytär. Silloin oli 11-vuotias mutta nyt 16. Tytär ei myöskään pitänyt isän päähänpistosta. En ole omia tunteitani ja ajatuksiani häneltä salannut, eikä tytär minulta.

En halunnut hänen käyvän isän luona vaikka oli sovittu. Tytär ei itsekään halunnut mennä ja hänellä oli paha olla siellä. Se johtui yksistään siitä että isällä oli vieras nainen kotonaan. Yhteiseksi kodikseen sitä kutsuvat.

Tytär lakkasi puoleksi vuodeksi vierailut mutta isä sai puhuttua ympäri. Murrosikä tai mikä lienee järki tullut päähän, tytär alkoi käydä uudestaan ja kertoi minulle ottaneensa ohjat käsiin siinä talossa. Hyvä niin. Ettei se nainen häntä määräile. Exä soitteli että tytär käyttäytyy huonosti. Minusta ei ole huonoa käytöstä jos pitää puoliaan vierasta naista vastaan. Se nainenhan huonosti käyttäytyy jos tytärtäni määräilee. Ei mitään oikeutta. Käskin exäni sanoa sille naiselleen, että antaa tytön olla rauhassa. Menköön muualle jos ei sopeudu, se nainen.

Nyt soitti poliisi, pitäisi mennä tytön kanssa kuulusteluun, nainen on tehnyt rikosilmoituksen. Kaikkea se akka keksii sanon vaan. Exän mielestä tyttö on aiheuttanut mitä aiheutti eikä suostunut kertomaan että mitä. Väittää vaan että minun pitää puhua tytölle koska ei kuuntele häntä. Tyttö kertoi ettei ole tehnyt mitään väärää, että se nainen on. Mutta ei kertonut mistä on kyse. En ymmärrä mitään. Exä ei vastaa puheluihini eikä viesteihin. Poliisi sanoi että asia selviää laitoksella.

Olkoon mitä on. Voinko saada lain puolelleni että se nainen on vaaraksi lapsellemme kun tällaisia rikosilmoituksia menee tekemään? Saanko soitettua ettei isänsä voi asua sen naisen kanssa jos haluaa tavata tytärtään? Koska minä en aio enää tyttöä päästää siihen asuntoon. Kyllä mies kalpenee kun joutuu päättämään kumman valitsee: akkansa vai oman tyttären.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu