Itseltäni on mennyt usko teihin naisiin, en sano tätä pahalla kenellekään naiselle mutta näin asia vaan on.
Ex vaimoni kanssa mennessäni naimisiin hän vannoi rakkautta ja uskollisuutta, ja uskoin häntä.
Loppujen lopuksi n.8 vuoden yhteiselon jälkeen hän kävi pettämässä ja asiaa selvitellessämme hän sanoi ettei itseasiassa ollut varmaan koskaan rakastanut minua, olin ollut hänelle vain korvike yksinäisyyteen, tuo murskasi minut täysin koska olihan hän mennyt kanssani naimisiin ja hankkinut lapsenkin...no lopulta erosimme kuitenkin.
Oltuani aikani poikamiehenä tapasin nykyisen vaimoni, ja niinkuin exäkin, hänkin sanoi rakastavansa minua ja pystyvänsä lyömään vaikka suhteen poikki ennenkuin tarvitsisi pettää.
Mutta kuinkas kävikään, nykyinen vaimoni petti minua vielä pahemmin, yli vuoden suhde vieraan miehen kanssa ja hänkin, kuten exäkin, sanoi epäilevänsä onko koskaan minua tosissaan edes rakastanut...ja taas on olo aika kamala.
Sanovatko naiset oikeasti näin vain saadakseen miehen olon entistä pahemmaksi vai voiko tosiaan olla mahdollista että kaksi naista menee naimisiin rakastamatta puolisoaan?
Alkaa pikkuhiljaa usko karisemaan teihin naisiin, että löydänkö koskaan oikeasti minusta kiinnostunutta naista joka TODELLA pysyy uskollisena ja OIKEASTI rakastaa vain minua?
Kummankaan naisen kohdalla uskottomuutta ei voinut ainakaan sillä perustella etteikö minulta olisi seksiä saanut...
Naiset, kommentteja kiitos!
Ex vaimoni kanssa mennessäni naimisiin hän vannoi rakkautta ja uskollisuutta, ja uskoin häntä.
Loppujen lopuksi n.8 vuoden yhteiselon jälkeen hän kävi pettämässä ja asiaa selvitellessämme hän sanoi ettei itseasiassa ollut varmaan koskaan rakastanut minua, olin ollut hänelle vain korvike yksinäisyyteen, tuo murskasi minut täysin koska olihan hän mennyt kanssani naimisiin ja hankkinut lapsenkin...no lopulta erosimme kuitenkin.
Oltuani aikani poikamiehenä tapasin nykyisen vaimoni, ja niinkuin exäkin, hänkin sanoi rakastavansa minua ja pystyvänsä lyömään vaikka suhteen poikki ennenkuin tarvitsisi pettää.
Mutta kuinkas kävikään, nykyinen vaimoni petti minua vielä pahemmin, yli vuoden suhde vieraan miehen kanssa ja hänkin, kuten exäkin, sanoi epäilevänsä onko koskaan minua tosissaan edes rakastanut...ja taas on olo aika kamala.
Sanovatko naiset oikeasti näin vain saadakseen miehen olon entistä pahemmaksi vai voiko tosiaan olla mahdollista että kaksi naista menee naimisiin rakastamatta puolisoaan?
Alkaa pikkuhiljaa usko karisemaan teihin naisiin, että löydänkö koskaan oikeasti minusta kiinnostunutta naista joka TODELLA pysyy uskollisena ja OIKEASTI rakastaa vain minua?
Kummankaan naisen kohdalla uskottomuutta ei voinut ainakaan sillä perustella etteikö minulta olisi seksiä saanut...
Naiset, kommentteja kiitos!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ymmärrän olosi enkä pysty lohduttamaan, koska itse olen naisena kokenut vastaavaa. Minä en ole pettänyt, vaan aina se toinen osapuoli. Itseluottamus alkaa olla nollilla. Pakko vain jaksaa, mutta miehiin en enää usko.
Itsekään en ole pettänyt niin nykyistä kuin edellistä vaimoanikaan..kuten sanoit, itseluottamus alkaa olla nollissa.
Nykyisen vaimoni suhteen paljastuttua ajattelin että miksen sitten minäkin, mutta eipä minusta siihen ole...en vain kertakaikkiaan pystyisi elämään sen morkkiksen kanssa jos kävisin pettämässä, ja varsinkaan pettämässä kostoksi.
Miten ihmeessä sinulle voi noin käydä? Sinun täytyy kyllä olla tosi sinisilmäinen! Etkö tajua että toisilta pitää kysellä tekemisiä ja menemisiä!! Jos jäät vain odottelemaan kotiin niin voit olla varma että sua narutetaan! Niin ne tekee miehetkin! Kysele, ole kiinnostunut, keskustele ja tutki joskus salaa puhelin! Mene luokse kun hän on netissä tms. Oma on vikasi jos et vähääkään ole kiinnostunut tekemisistä. Mutta jos olet kiinnostunut ja hän hermostuu, pakota kertomaan ja sitten otat eron. Ei sen kummenpaa. Anteeksi että karrikoiden, mutta näin se menee pahasti sanottuna. Tuskaahan siihen mahtuu ja ymmärtämistä, mutta kuvio on näin. Mieti, miksi uhraisit elämäsi hänen vuokseen!? Tyhmää, ei kannata. Rakkaus odottaa sinuakin jossain!
Eiköhän se kuitenkin ole niin ettei toisen puhelinta ole syytä mennä luvatta tutkimaan.
Eikä minusta aikuista ihmistä tarvii vahtia, eikä toisen menoja "kyylätä" ja valvoa.
Tietenkin normaali kiinnostus toisen kuulumisiin on suotavaa.
Kyllä kaikki pitäisi perustua keskinäiseen luottamukseen.
kyllä toisen puhelimen voi katsoa ja tietokoneeseen laittaa loggerit, jos epäilee uskottomuutta. Sehän on halvempaa kun palkata yksityisetsivät. Oma vaimoni kusetti minua useita vuosia useiden miesten kanssa. Kun kysyin niin aina kielsi. Meillä lapsia on 3 ja nyt avioero menossa. Keräsin kiistattomat todisteet, niin ei tarvinut pitää itseään pöpinä. Jotku ihmiset näyttävät pystyvän pitämään teatteria yllä pitkään. Leikkimään hyvää äitiä ja isää. Mutta usein unohtuu, että suurin osa viestintään on sanatonta. Tosiasia on, että uskottomuus näkyy käyttäytymisen muutoksena.
Ex-mieheni hankki ensin nuoremman tyttöystävän ja sitten ilmoitti minulle , että säälistä on ollut kanssani. Menihän se usko miehiin. Mutta,,,, unelmia täytyy olla ja usko huomiseen.
Mietin tässä, onko tämä maailman meno muuttanut ihmiset pinnallisiksi ja onnettomiksi.
Kaikesta huolimatta hyvää kevättä !
Olen ollut 20 vuotta naimisissa ja tehnyt lapsia miehelleni...
Ja nyt olen huomannut että(tai lopultakin myöntänyt itselleni)mieheni ei oikeasti osaa rakastaa ketään..
Ei minua ei lapsiaan.
Tuntuu että en enää ikinä halua uutta miestä koska en voi uskoa tai luottaa kenenkään sanaan.
Mietityttää vaan kovin usein että onko tämä maailma ja ihmiset todellakin näin julmia ja pahoja.
Mitään muuta en ole halunnut kuin rakkautta ja välittämistä mutta sekin on sitten jo liikaa vaadittu.
No sulla on käynyt harvinaisen paskamainen munkki!!!
Ei todellakaan kaikki naiset ole tuollaisia!
On minuakin petetty pahemman kerran, mutta en sentään koskaan leimaisi kaikkia miehiä pettäjiksi.
Uskon kyllä että kokemasi jälkeen on tosi vaikeaa uskoa ja luottaa rakkauteen ja uuteen suhteeseen.
Ei kun voimia ja jaksamista kevääseen!
Vaikka se rakkaus satuttaakin, se on silti maailman upein asia.
Minä olen menettänyt luottamuksen miehiin sillä tuntuu, että yhdellekään miehelle ei yksi nainen riitä. Mieheni petti pitkän parisuhteen aikana ilmeisesti useastikin ja lopulta löysi sen elämänsä rakkauden. Siinä vaiheessa hän ilmoitti minulle ettei ole minua edes koskaan rakastanutkaan. Ihme mies; tuhlasi elämäästään yli 20 vuotta naiseen jota ei rakastanut.
Eron jälkeen oli pitkä suhde joka loppui siihen, että mies ilmoitti löytäneensä vihdoinkin sen oikean. Onneksi tässä suhteessa olin osannut jo vähän varautua miesten petollisuuteen enkä antanut tunteilleni täyttä valtaan. Minua ei näköjään ole tarkoitettu suhteeseen, näin se on uskottava.
Minä valitettavasti sanoin entiselleni myös, etten tiedä onko minun suunnasta ollut koskaan sellaista rakkautta jota sen pitäisi olla, siis lämmintä ja luotettavaa. Minun exäni petti minua, ja oikeutti sen sillä etten ole koskaan häntä rakastanut tarpeeksi. Mikä varmasti hänen näkökulmastaan on pitänytkin paikkaansa. Asioilla on kuitenkin aina kaksi puolta. Vasta nyt olen tajunnut, etten ole oikein koskaan voinut luottaa exääni, vaan suhdettamme varjosti aina pelko minun suunnastani. Tämä jos mikä vaikuttaa rakkauteen ja siihen, onko hyvä olla toisen rinnalla. Kuitenkaan en ikinä voisi pettää, se on niin väärin toista kohtaan, täydellistä ihmisyyden epäkunnioitusta. On kyllä myös väärin olla suhteessa jollei rakasta, mutta sen kun aloin ymmärtää, halusin silti tehdä vielä töitä rakkauden heräämisen eteen. Tässä vaiheessa kuitenkin mies jäi kiinni sivusuhteestaan, ja kuukausien puimisen jälkeen tuntui, ettei meillä ole enää minkäänlaista pohjaa jolle uudestaan rakentaa. Tunnen syyllisyyttä silti siitä, etten aiemmin ollut itselleni rehellinen. Olisi aiemmin pitänyt toimia eikä vain odottaa että toinen olisi sitä mitä toivoisi, ja että itselläni heräisivät tunteet ihmiseen johon en kykene luottamaan.
Mikä on lopulta ollut naistesi syy pettämiseen? Intohimon puute? Jännityksen puute? Ihmisellä on tarve rakastaa, tarve saada vastarakkautta. Tästä tosiasiasta kumpuaa se, että jollei yhdeltä rakkautta saa, helposti epätoivoisena ja rikkinäisenä haetaan toivoa toiselta. Mutta onko se intohimo rakkautta? Ei..ei ainakaan minun mielestäni.
Jos olet aina naisiasi kunnioittanut, panostanut suhteeseen ja antanut tilaa...tuntuu olosi varmasti hyvin väärinkäytetyltä. Alkaa itkettää kun tätä kirjoitan, koska minuun koskee niin paljon se että menin sanomaan exälleni suoraan etten tiedä rakastinko. Ei sitä saisi koskaan sanoa, vaikka se olisi totta. Se satuttaa toista niin paljon, ja vaikkei mieheni aina niin hyvä minulle ollutkaan, en olisi saanut häntä sillä tavoin loukata. Siksi tavallaan voin ymmärtää miksi hän haki lohtua toisesta, vaikka se olikin väärä teko.
Kaksi ihmistä ei kuitenkaan kerro, etteikö kukaan sinua rakastaisi! Mieti jo tapaamisvaiheessa, minkälainen arvomaailma naisella on...ajatteletteko elämästä samansuuntaisesti...minä tein sen virheen, että lähdin mukavan mutta vähän vaikean miehen matkaan, jonka kanssa helposti syntyi väittelytilanne lähes kaikesta. Ajattelin silloin, ettei ainakaan ole tylsää tämän miehen kanssa. Vaan vuosien varrella sitä huomasi, kuinka eri arvomaailman meillä oli. Siihen liittyi myös tuo uskottomuuteen suhtautuminen. Minusta se on pahin loukkaus, miehestä sen voi hyvin antaa anteeksi. Eri arvojen myötä kävi kuitenkin niin, etten voinut enää kunnioittaa ja ihailla miestäni sellaisena kuin hän oli. Huomasin koko ajan arvostavani jotain lähipiirin tuttavamiehiä enemmän kuin omaa miestäni, en siis todellakaan missään sellaisessa mielessä vaan ihmisenä yleensä. Silti hän ei olisi ansainnut sitä kylmyyttä, mitä hän loppuaikoina sai minulta osakseen. Siksi myös itseinhoni on kasvanut, ennen "hyvä ja kiltti minä" ei olekaan oikeasti niin yksiselitteinen juttu...jokaisessa on myös se pimeä puolensa.
Toivotan sinulle onnea ja voimia, itsekin yritän tässä koota luita kasaan ja uskoa jälleen rakkauteen. Ennen tätä liittoa elin nuorena ihanan miehen kanssa, jota aidosti rakastin mutta hänelle kehittyi alkoholiriippuvuus ja minun oli lopulta pakko jättää hänet rakkaudestani huolimatta. Kyllä sitä edelleen välillä miettii, ovatko rakkauden vaakakupit koskaan tasapainossa. Saako sitä koskaan tuntea rakkautta niin, että saisi myös vastarakkautta ja päin vastoin. Onneksi nyt on kevät, uuden alun aika.
Tottahan se on että kaikkihan sitä suhteessa joskus virheitä tekee, minäkin olen tehnyt niin exän kuin (vielä) nykyisenkin kanssa mutta mielestäni asioita on pystyttävä antamaan anteeksi.
Syyksi tälle yli vuoden suhteelle vaimoni ilmoitti että koska suhteemme oli niin (suoraan sanoen) paska, ja tapaili tätä miestä vain seksin merkeissä...joka kyllä ihmetyttää siinä mielessä että miksei se seksi sitten minun kanssa kelvannut.
Nyt kun kelaan aikaa taaksepäin niin hän ei ole tehnyt aloitetta seksiin yli kahteen vuoteen, vaikka seksiä meillä on silloin tällöin ollutkin niin aina minun aloittestani.
Sanoit ettei saisi koskaan sanoa ettei ole toista ikinä rakastanutkaan vaikka asia niin olisikin.
Olen samaa mieltä ja todellakin tiedän kuinka pahalta se tuntuu, varsinkin ensimmäisessä suhteessa joka kesti kuitenkin sen yli 8 vuotta ja nyt sitten uudestaan tässä suhteessa, voisi sanoa että maailmani romahti aikalailla täydellisesti.
Kyllähän nämä molemmat suhteet tuntuivat alusta asti siltä että tässä on nyt se elämäni rakkaus, tokiha siinä on mukana sitä rakastumisen ensihuumaa mutta kyllä sitten myös arjenkin palattua kuvioihin. Kaikki yhteinen tekeminen ja oleminen, asioiden suunnittelu yms. tuntui menevän toisen mieltymysten kanssa niin hyvin yksiin ettei paremmasta väliä.
Nykyään vaimostani on kasvanut tuo kylmä, tunteeton ja usein jopa aika julmakin ihminen, täysin vastakohta sille mitä hän suhteemme alussa oli, nykyään en saa häntä enää lähestyä oikeastaan millään tavalla. Ei tule läheisyyttä, ei lämpöä eikä kyllä seksiäkään, hän on suoraan sanonut minulle että häntä ahdistaa jos yritän lähestyä häntä ja on sanonut haluavansa vain että jätän hänet rauhaan....ja kaikki muuttui tälläiseksi sen jälkeen kun hän jäi kiinni pettämisestään ja "tajusi" sen ettei haluakaan olla kanssani.
Jostain syystä tuntuu että hän katsoo kaikkia muita miehiä paremmalla silmällä kuin minua.
Sanotaanhan sitä että tämä ero voi olla uuden, ja paremman elämän alku mutta tällä hetkellä on todella vaikea suhtautua asiaan niin, TODELLA vaikea....
Hei, älä vielä luovu toivosta, voit varmasti löytää naisen joka ei petä. Sen verran kuitenkin vielä kommentoin, että oletko miettinyt omia valintojasi näiden naisten suhteen? Yleensähän ihmiset tuppaavat (tiedostamattaan) valitsemaan aika lailla samanlaisia/-tyyppisiä ihmisiä puolisoikseen kuin exät. Sitten jossain vaiheessa huomataan, että tuohan puhuu ihan exän suulla?! Kuinka tässä näin kävi? Mieti siis ex-vaimojasi ja sitä oliko heillä mitään yhteistä tai muuta jota voisit tulevaisuudessa pitää "varoitusmerkkinä".
Tsemppiä!
Parisuhteessa tarvitaan vuorovaikutusta, jopa enemmän kuin rakkautta... Pääasia lienee, että jos joku sanoo rakastavansa sinua, niin TUNTUUKO sinusta myös siltä? Mikäli tuntuu, hyvä. Näin ollen hän varmaankin rakastaa, tai ainakin on rakastanut. Mikäli rakkaus taas ei tunnu, huonompi juttu. Täytyy uskoa vain toisen sanaan -ja se on vaikeampaa.
Mutta; nuo selitykset voivat olla vain keino saada sinut ymmärtämään, että suhde on ohi. Mihinkään parisuhteeseen ei saa takuita.
Itse olen kokenut saman, ja voin sanoa että usko rakkauteen on mennyt.
On sellainen olo että mies on vain hyödyke, ei ihminen.Varsinkin silloin jos olet luonteeltasi toiset huomioonottava ja rehelinen.
Itsekäämpää kapistusta ei ole olemassa kuin nainen.