Porvari puolue SDP on mennyt mukaan rasismiin ja sen lientsontaan ja mennyt mukaan kansainvälisten ihmisoikeusten rikkomiseen.
Kansainvälisten ihmisoikeusten rikkomuksesta kirjoitus.
Huom! rikkomukset saivat alkuunsa jo silloin kun SDP oli hallitus puolue.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001400&posting=22000000032082802
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id88126.html
Demarit rukkaisivat työttömyysturvan velvoitteita ja tasoa
Julkaistu 16.04.2008, klo 12.32 (päivitetty 16.04.2008, klo 15.54)
SDP esittää työttömyysturvan tason korottamista. Ehtona on, että työtön tarttuu nopeasti työvoimatoimiston tarjoamaan koulutukseen tai työharjoitteluun. Työnantajan työttömyysvakuutus- maksuja SDP porrastaisi irtisanomisten mukaan.
Väistyvä puoluejohto on kirjoittanut SDP:lle lähivuosien nuotit. Kesäkuun puoluekokouksen käsiteltäväksi tuleva ohjelmanippu sisältää paljon vanhaa ja vähän uutta.
Työn verotusta luvataan keventää, mutta veropohja halutaan pitää laajana. Täystyöllisyys on SDP:n vanha tavoite ja sosiaaliturvan uudistamisessa avainsana on kannustava.
Uutta on, että työttömäksi joutuvalle esitetään aluksi korotettua turvaa. Ehtona on, että työtön tarttuu nopeasti työvoimatoimiston tarjoamiin koulutus- tai työharjoittelupaikkoihin. Alkuvaiheen työttömyysturvaa voitaisiin puheenjohtaja Eero Heinäluoman mukaan korottaa 30 prosenttia.
SDP esittää myös, että pitkään työttömänä olleet säilyttäisivät työllistyessään kolmen vuoden ajan osan työmarkkinatuestaan. Ajatuksena on, että sosiaaliturvan parannukset voidaan rahoittaa, kun työllisyys kasvaa.
YLE Uutiset

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuohan on oikein, ei kai nyt työttömänä lorvailu ole tavoite, vaan heti työmarkkinoille ja työn syrjään KIINNI! Työnvieroksujatkin on kuntoutettava ja kannustettava työvoimapulaa paikkaamaan..
Tarja demareiden johtoon on oikea työote.
"Täystyöllisyys on SDP:n vanha tavoite..."
Jos SDP todella haluaisi täystyöllisyyden (työttömyys - todellinen - alle 2%) voitaisiin se aikaansaada muutamassa kuukaudessa:
• Julkinen sektori palkkaa takaisin jokaisen "tehostustoimenpiteiden" seurauksena irtisanomansa henkilön.
• Julkinen sektori tarjoaa jokaiselle pitkäaikaistyöttömälle tämän koulutusta vastaavaa työtä.
• SDP lakkaa mustamaalaamasta pitkäaikaistyöttömiä laiskoiksi ("sosiaaliturvan uudistamisessa avainsana on kannustava.").
• SDP lakkaa pakottamasta työttömiä korvausten menettämisen uhalla ilmaisena työvoimana työnantajille (”työharjoittelu”, ”työelämävalmennus” tai millä nimellä ilmaistyöt menevätkään), mikä syrjäyttää oikeita töitä työmarkkinoilta.
Mutta niin kuin ole toisissa viesteissäni kertonut, Suomen uusliberalistiseen kansantalouteen on viekkaasti rakennettu sisään mekanismi, joka estää täystyöllisyyden syntymisen, koska sen katsotaan uusliberalistisen teorian mukaan panevan liikkeelle kasvavan inflaatiokierteen. Tämä mekanismi on Valtionpankki, jonka tehtävä on ohjauskorkoa nostamalla ja laskemalla pitää rahan määrä yhteiskunnassa niin pienenä, että ei tapahdu "ylikuumenemista" eli investointeja syntyy liikaa ja päästään täystyöllisyyteen, minkä uusliberalistisen teorian mukaan johtaa kasvavaan inflaatiokierteeseen (Kun maassa on joukkotyöttömyys, hillitsee se palkkojen nousua, mikä taas hillitsee hintojen nousu ja inflaatiota [mikä ei todellisuudessa pidä paikkaansa, inflaatio nousee joukkotyttömyydestä huolimatta]).
Täystyöllisyys voi olla SDP:n "tavoite", mutta he tietävät, että tähän tavoitteeseen ei koskaan uusliberalistisessa taloudessa päästä eikä siihen halutakaan.
päin taas menee, työttömäksi joutuessa on monella vielä tavarat ja vaatteet ok