Olen tämän kesän ollut kesätöissä, erossa kihlatustani toisella paikkakunnalla. Joitakin kertoja olen kyllä kotona käynyt, ettei ihan eristyksissä ole oltu.
Minua kiinnostaakin, mitä varatut miehet yleensä tekevät, kun heillä on näin paljon vapaa-aikaa ilman naistaan? Hänellä ei ole kesällä ollut töitä, joten aikaa todella on riittänyt. Kun asiaa olen kysellyt, saan vastaukseksi jotain epämääräistä tyyliin "kattonu telkkaria, käyny vetämässä treenejä, käyny yliopistolla".
En epäile, että miehelläni olisi muita naisia, mutta turha sitä on kieltää etteikö se joskus olisi mielessä käynyt. Tiedän kuitenkin, että hän rakastaa minua, olemme puhuneet kaikenlaisista asioista niin paljon keskenämme.
Ihmettelen vain, miten hän saa aikansa kulumaan!

Vastaukset 6
Vanhimmat
niin surffaillut hyvin todennäköisesti pornosivuilla, joka varmasti monien naisten mielestä onkin maailman suurin synti ja vetää vertoja jopa pettämiselle....
kyllä naisetkin surffailee pornosivuilla, olis itten synti tai ei. mutta eihän kukaan saan 24 tuntia vuorokaudessa viikko toisensa jälkeen aikaansa pornosivulla kulumaan!
minä mietin tuota ihan samaa muutama kesä sitten, kun itse olin töissä ja poikaystäväni ei. kun tulin töiden jälkeen kotiin, niin aina se istui siinä samassa asennossa katsomassa leffoja :) siitähän sitten riitaa saatiin aikaan, kun kotona olisi pitänyt siivota ja tiskata ja pestä pyykkiäkin...
tiedän ainakin varmasti, ettei minun poikaystävälläni muita naisia ollut. jotenkin vaan se aika sitten kului kun nukkui myöhään ja katseli leffoja ja ... en edes yritä selittää, en nimittäin itsekään oiken ymmärtänyt :)
hienoa, että olette saaneet suhteenne toimimaan vaikka oletkin kauempana töissä!
Runkkaaminen on kans kohta pehempaa kuin vieraissa käyminen. Kai se kolahtaa naiseen pahasti jos mies välillä purkaa paineita eikä säästä kaikea omalle muijalle.
Nukutaan puolille päivin, käydään aamupaskalla ja suihkussa, luetaan lehti ja syödään jotain. Kun nuo on tehty on jo iltapäivä. Jos on netti, siellä voi vähän surffailla vaikkapa pornosivuilla. Siihen menee se tunti. Jos on pelimiehiä, voi pelailla vähän tietokoneella yms. Siihen menee tunti pari. Sitten voi kuunnella musiikkia. Siihenkin menee se pari kolme tuntia. Jos käy vähän aikaa pihalla tai salilla yms., on jo ilta. Sitten voikin katsoa jo telkkaria, syödä ja mennä nukkumaan.
Pornon katselua ja dokaamista ajan kuluksi.
Voi kyllä sillä aika menee hyvin.Kerrankin voi katsoa pornoa rauhassa ja vedellä tumppuun.Kaikenlaista pikku hommaa mitä ei sun nurkissa pyöriessä tule tehtyä.Sen lisäksi se mietii mitä SINÄ puuhailet iltaisin ;;D