kuitenkaan. Samanlaisia virsiä kuulee tällä palstalla usein, mutta juttu menee niin, että mulla on just sellainen mukava ja kaunis nainen. Aluksi ajattelin, että josko tää vois olla joku sellainen, jonka kanssa perustais perheen. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että ehkei kuitenkaan. En halua mitään jännitystä elämääni, siitä ei ole kyse, mutta olen huomannut, että naisellani ei ole tippaakaan huumorintajua. Siis hän on iloinen jne. , mutta yleensä hän vain nauraa sellaista tyhjää naurua- siis samalla kun muutkin nauraa. Mutta mitään sellaista yhteistä hauskanpitoa, hulluttelua ja huumoria ei koskaan meillä ole.
Olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään, miksi huumorintaju mainitaan aina treffi-ilmoituksissa ja Napakympissä jne. tärkeimpinä kumppanin kriteerinä. Yhteinen hauskanpito, hulluttelu ja pieni positiivinen ja älykäs kiusoittelu sekä flirtti luovat kemiaa, jota meiltä nyt taitaa puuttua. En enää itse jaksa jatkaa tällaisessa suhteessa. Olisi vain mukava tietää, onko jollakin muulla ollut joskus tällaista- siis suhde kaatunut toisen huumorintajun puutteeseen? Olen paljon pohtinut aihetta ja älynnyt, kuinka tärkeää osaa sellainen yhteinen flirtti yms. suhteessa esittää.
Olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään, miksi huumorintaju mainitaan aina treffi-ilmoituksissa ja Napakympissä jne. tärkeimpinä kumppanin kriteerinä. Yhteinen hauskanpito, hulluttelu ja pieni positiivinen ja älykäs kiusoittelu sekä flirtti luovat kemiaa, jota meiltä nyt taitaa puuttua. En enää itse jaksa jatkaa tällaisessa suhteessa. Olisi vain mukava tietää, onko jollakin muulla ollut joskus tällaista- siis suhde kaatunut toisen huumorintajun puutteeseen? Olen paljon pohtinut aihetta ja älynnyt, kuinka tärkeää osaa sellainen yhteinen flirtti yms. suhteessa esittää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ketään jättäny (siis huumorintajun puutteen) mutta kyllä olen nykyisen suhteen aikana tajunnut juurikin miten tärkeää on että se käy yksiin, hauskaa on ja nauretaan paljon. Siitä tekonauramisesta sen verran, että olen itsessäni huomannut että kun muut nauravat jollekin vitsille tai muulle saatan itse vain hymähtää koska ei kerta kaikkiaan naurata se asia. Että sitä en pitäisi niin vakavana asiana eikä se välttämättä täydellistä huumorintajuttomuutta tarkoita jos ei naurata toisten jutut. Mutta suhteessa on sitten hiukan eri asia, jossain määrin pitäisi huumori käydä yksiin...
Tiedän tarkalleen mitä tarkoitat.. Edellinen suhteeni kaatui aika pitkälti tuohon asiaan.. Muuten oli kaikki kunnossa ja mies oli mukava, hellä jne mutta itse vaan kaipaan sellaista älykästä tai joskus vähemmän älykästä sanailua, naurua, vitsailua, puhelua ja hyvää mieltä suhteessa. Ahdistaa sellainen hiljaisuus ja ettei mene "kemiat" tässä asiassa yksiin.. Se on niin masentavaa (varsinkin pidemmän päälle) yrittää vitsailla ja puhella jos toinen ei vaan oikein tajua eikä mene jakeluun.. Ei tietenkään tämä kaikkein tärkeintä ole mutta kyllä itse kaipaan ko. asiaa täydentämään suhdetta..