Menin äskettäin naimisiin. Jätin kutsumatta vanhan kaverini jonka kanssa emme ole olleet kunnolla yhteyksissä vuosiin. Kun aloin seurustella, tuo kaveri lakkasi puhumastakin minulle. Ja nyt hän on vihainen kun en kutsunut häntä häihimme. Hän sanoo ettei ymmärrä miten ystävyys voi katketa siihen kun hän ei pidä yhteyttä. Olen yrittänyt kyllä puhua hänelle, mutta häntä ei kiinnosta. Pyysin käymään ja vaikka minne jotta olisin voinut esitellä poikaystäväni hänelle. Hän ei tullut eikä edes selittänyt käytöstään. Joka kerta edes ohimennen tavatessamme hän käänsi selkänsä ja käveli pois. Ja nyt hän on todella vihainen kun ei saanut hääkutsua. En ymmärrä, hänhän on käytöksellään antanut ymmärtää ettei halua olla kanssani missään tekemisissä. Onko teillä samanlaisia kokemuksia ja mitä teitte? En tiedä mitä sanoa, kun minusta me emme ole ystäviä, sen verran loukkasi minua kun ei suostunut kaveri edes puhumaan minulle...
ystäväkö?
outoa käytöstä
16794
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
jeps ei ole oikea kaveri.. elä siittä murehdi.. kyllä luulisi ystävän olevan aidosti kiinnostuneen iloisistakin asioista kuten uusi mies jne... unohda tyyppi ja ole onnelinen, :)
että hyväkin ystävä voi olla masentunut tai voida huonosti. Hyvänkin ystävän sydän voi olla niin rikki, että tuntuu pahalta nähdä muut ihmiset rakastamiensa ihmisten läheisyydessä, jos itsellä ei ole mitään tai jos itseä on kohdeltu huonosti.
Noopa joopa. Aitous voi olla myös kärsimystä. Vaikka joskus ihmiset vetävät roolia, jotta kärsimys ei näkyisi, tai se ei masentaisi liikaa. Mutta hyvään elämään kuuluu, että pyritään poistamaan kärsimyksen aiheuttamista, ja kärsimystä. Poistamaan ja ratkaisemaan ongelmia, jotka aiheuttavat kärsimystä.
Hän oli vihainen jäädessään ilman hääkutsua, koska oli odottanut että anelisit häntä polvillaan tulemaan, olithan jo yrittänyt esitellä poikaystävääsi hänelle, yrittänyt jutella, pyytää käymään... Kaverisi oletti olevansa vahvoilla teidän kaverisuhteessanne, että hänen ehdoillaan mennään ja hän on se joka armollisesti suostuu pyyntöihisi tarpeeksi pitkän maanittelun jälkeen.
Hän ei tule, häntä ei kiinnosta, eikä hän edes selittele käytöstään. Hän ei tosiaankaan ole arvoisesi.
Kaverisuhde on ihmisuhde, jossa kunnioituksen on oltava molemminpuolista.
Itselläni on tästä omakohtainen kokemus, jätin pari vuotta sitten pitkäaikaisen bestikseni, juuri kunnioituksen puutteen takia. Huonoa käytöstä ei tarvitse sietää, ei edes läheiseltä kaverilta, vaikka parhailta kavereiltä sietää enemmän kuin muilta. Anyway, johonkin ne rajatkin on vedettävä, aikuisten ihmistenkin välillä.
että ystävä haluaisi toisia anelemaan häntä tulemaan mukaan. Ehkä ymmärrystä ja myötätuntoa kaivataan.
Sellaiselle ystävälle, jolla ei ole vaikka omakohtaisia kokemuksia vaikka seurustelusuhteesta, voi ystävien katoaminen toisenlaisiin kuvioihin, tuntua yllättävältä. Sellaiselta, että ystävä on nyt jätetty, että hänessä oli jotain vikaa, vaikkei näin olekaan.
Ehkä silloin voisi sanoa, että mun elämäntilanne on nyt sellainen, että mulla ei ole niin paljon aikaa sulle, mutta että ystävyys säilyy silti ja olet tervetullut kylään. Siis puhuminen ja keskusteleminen auttaa.
niin.. voi kun voisinkin puhua, olen yrittänyt. kaveri ottaa kaiken, siis ihan kaiken syyllistämisenä. hän ei kuuntele yhtään sitä että minua on loukattu, ei välitä eikä ymmärrä että MINULLAKIN voi olla negatiivisia tunteita hänen käytöksestään. yritin kyllä aikani jutella ihan muutenkin, mutta kun häntä ei kiinnostanut edes tervehtiä, kerrankin hän suuttui kun menin jututtamaan ja käänsi selkänsä ja lähti pois. ymmärtäisin hänen olevan kateellinen onnestani, hän on ollut koko ystävyytemme ajan kateellinen jo siitä että mulla on ehjä, tasapainoinen (lapsuuden)perhe ja hänellä (lapsuuden)alkoholistiperhe. huomasin jo aiemmin, ettei hän kykene minkäänlaiseen empatiaan eikä onnittelemaan toisen onnesta. aina vain murjotti kun toinen sai jotain hyvää. kyllä minäkin olen samaa mieltä siitä että johonkin on vedettävä raja siinä, mitä jaksaa ystävyydessä ja mitä ei. mustasukkaisuutta en ainakaan. kaverini onmustasukkainen miehelleni, hän on sanonut sen. kun hän ei saa huomiota ja mieheni saa. antaisin kyllä huomiota jos hän suostuisi edes kerrankin puhumaan kanssani! mutta sinäpä sen sanoit, joka kerroit että kaverini odottaa polvillaan anelua HÄNEN tahtonsa ja toiveidensa mukaisesti. kai sellaiseksi kasvaa kun lapsena ei saa mitään mitä haluaa, aikuisena ajattelee prkl, minähän en kumartele kellekään?
että et pidä häntä enää ystävänäsi. Mutta asia ilmeisesti mietityttää edelleen kovasti. Et halua pahaa mieltä itsellesi tästä asiasta.
Jos hän todella on alkoholisti -perheestä, niin ongelmat saattavat varjostaa hänen elämäänsä pitkälti. Tiedätkö, saako hän tukea jostain? Onko hänellä tukihenkilöitä, tai ollut sellaisia? Aikuisia, joihin luottaa, jos oma alkoholista riippuvainen vanhempi ei pysty hoitamaan vanhemman roolia.
Rikkinäisestä perheestä tulevan on myös vaikea ottaa hyviä asioita vastaan, kun ei ole tottunut siihen, että ansaitsee hyvää. On myös vaikea antaa hyvää muille, jos ei ole nähnyt mallia, miten toimia, tai tottunut siihen. Se malli, mitä kotoaan saa, vaikuttaa kuitenkin hyvin paljon. Toki koulussa ja harrastuksissa voi oppia uusia hyviä asioita, tapoja toimia. Mutta se riippuu myös tuurista ja tilanteista, miten sinne sopeutuu. Vaikeista oloista tuleva ei välttämättä sopeudu kaikkiin harrastuksiin. Jotain rauhallista, omatoimista tekemistä, ilman suorittamista ja muihin vertaamista, suosittelisin. Sosiaalista ja hyvää ilmapiiriä.
En usko, että teoria menee aina niin, että jos lapsena ei saa mitä haluaa, niin aikuisena ei kumartele ketään. Päin vastoin. Sellaiset lapset ja nuoret, joiden normaaleja tarpeita ei ole otettu huomioon (fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset etc.), kuten perheissä, joissa on ongelmia, sairastapauksia etc. helposti käy, eivät aina osaa tunnistaa omia tarpeitaan saati täyttää niitä. Läheisriippuvuuteen on helppo turvautua: eli auttaa, tukea ja välittää muista, täyttää heidän tarpeitaan ja toiveitaan, mutta unohtaa itsensä.
Jos alkoholismi ei ole perheessä hirveän paha. Tiedätkö hänen kotioloistaan enemmän? Onko hän ainoa lapsi, tottunut saamaan aina haluamaansa läpi, ei tarvetta jakaa tavaroita, huomiota, tehdä yhteistyötä välttämättä niin paljon, odottaa vuoroaan jne.
En tiedä, minkä ikäinen olet, mutta kirjoja aiheesta löytyy, jos ystävän käytös mietityttää, etkä ole täysin heivaamassa ystävääsi elämästäsi. Haluat löytää jonkin ratkaisun, tai löytää selityksiä asialle.
olin kyllä vuosien varrella yrittänyt kaikkeni. kuunnellut, auttanut, lohduttanut, koittanut saada hoitoon, järjestänyt kavereita, vetänyt mukaan kaveriporukkaan, tehnyt käytännössä kaikkeni, mutta näyttää nyt että tein turhaan. hän kaiketi teki minusta "äidinkorvikkeen" eli riitelimme loppuajasta kuin äiti ja tytär. olemme saman ikäisiä (lähemmäs 30v) mutta koen olevani henkisesti ja muutenkin vuosia edellä tätä sosiaalisesti lapsen tasolla olevaa ihmistä. tiedän hänestä paljon, yritin kaikkeni mihin ystävä pystyy. tunnen vuosien ajalta häntä, oli hyviä ja huonoja päiviä. lopulta väsyin ainaiseen tukemiseen ja meille tuli pahoja riitoja. hän olisi halunnut vain tukeutua minuun ja syytti pettämisestä ja hylkäämisestä kun en jaksanut häntä hoitaa. silloin välimme katkesivat, jokunen vuosi sitten. ja viime kesänä sitten hän alkoi murjottaa eikä puhunut minulle enää. ja nyt hän on vihainen. hoitoon hän ei suostu lähtemään, ei silloin eikä nyt. hän odottaa että ystävät hoitavat häntä. hän saa mielestään olla millainen on, kiukkuinen, katkera, epäystävällinen, epäkohtelias... hänen ei tarvitse onnitella ketään eikä huomioida ketään eikä kenenkään tunteita, hän saa vain olla ja ottaa vastaan muilta. ja sitten hän suuttuu kun ei saa huomiota ihmisiltä, jotka eivät jaksa hänen käytöstään ja syyttää heitä milloin mistäkin. tunnen hänen taustaansa paljon ja joitakin käytösmalleja ymmärrän. mutta en sitä, että murjotetaan eikä iloita toisen onnesta, ei arvosteta, kunnioiteta eikä piitata toisen elämästä, kiinnostuksen kohteista, seurustelusta, kihloista, naimisiinmenosta, raskaudesta (ei minun tosin, en ole raskaana). Kateus tappaa todella kaiken suhteen ihmisten väliltä. en tiedä enää muuta keinoa kuin antaa kaverin olla, etsiä tiensä, loukata jotakuta muuta joka ehkä kestää sen. minä en jaksa. minä ja moni muu yritimme vuosia ilman tulosta auttaa.
Oletko ihan varma, että asiat ovat kuten sanot? Mä en nimittäin olisi. Ja mä olen sellainen totuuden onkija, että monet huolettomammat ihmiset eivät siihen ryhdy tai ehkä eivät näe, eivät kykene ymmärtämään. Väittäisin, että asiat eivät ole aina ihan niin kuin sanotaan, luullaan tai kuvitellaan. Mutta toki en voi tähän tilanteeseen paljon sanoa. Jos oikeasti keskusteltaisiin kasvokkain ja tuntisin tämän ystäväsi myös, asia olisi toisin. Voisin ihmisluonteiden, erilaisten tilanteiden ja elämän tuntemukseni avulla auttaa ehkä enemmänkin.
Vaikutat ihmiseltä, joka tulee hyvistä piireistä, joissa toisia ihmisiä huomioidaan, välitetään, ymmärretään, ollaan onnellisia, iloitaan etc. Minua kyllä mietityttää, että mistä tällaisia piirejä löytää. Itse en ole kovin löytänyt, vaikka olenkin etsinyt. Ehkä en ole hakenut tarpeeksi.
Mistä päin olet itse kotoisin, mistä päin ystäväsi on kotoisin?
Tiedätkö, minkä takia hän murjottaa? Ehkä jos ette ole puhuneet ja keskustelleet asioista tarpeeksi. Miltä sinusta tuntuu, kun minä teen näin, miltä minusta tuntuu, kun sinä teet noin? Miten teillä päin tehdään tämä asia, kun meillä päin tehdään näin? Monet ystävyyden katkaisut ja konfliktit ovat loppujen lopuksi hyvin pieniä asioita. Mutta erilaisista ympäristöistä ja elämäntilanteissa kun ollaan lähtöisin, niin tätä ei välttämättä aina ymmärretä. Usein halutaan heti ymmärrystä ja sujuvuutta kuin omilta perheenjäseniltä konsanaan.
Oletko varma, että hän halusi tukea sinulta? Omien kokemuksieni mukaan, ystävät kyllä haluavat toisiltaan kuuntelemista ja hyväksymistä, mutta apua yhteiskuntamme tarjoaa oikeasti toisaalla. Toki sitä ja oikeanlaista ei aina saa. Mutta jos ystävä haluaa auttaa, hänen todella täytyy ymmärtää ja tuntea toisen taskut, kuin omat taustansa. Sanoisin, että tällaiseen todelliseen auttamiseen eivät pysty kuin sisarukset, tai todella samanlaisista lähtökohdista tulevat, tai erityisen empaattiset ja eläytymiskykyiset ihmiset.
eihän muutamaan viestiin kaikki mahdu. ehkäpä olet oikeassa, ei kaikki ole tässä, koska en näe itsessäni kaikkea. mutta ongelma on juuri tässä; kun kaveri ei suostu puhumaan. ennen hän puhuikin, mutta kun emme ole vuoteen puhuneet niin asiat voivat olla muuttuneet. väittäisin tuntevani kaveriani aika hyvin, mutta tietenkään en kaikkea voi tietää kuten en nytkään ymmärrä miksi hän nostaa kynnyskysymykseksi sen että kieltäytyy onnittelemasta. en häneltä toki onnitteluja odotakaan, ihmettelen vain kun näimme ohimennen ja hän näki minun seurustelevan, kuuli menneen kihloihin eikä reagoinut. samoin naimisiin. mutta koska välimme ovat viilenneet, en tiedä hänen nykyisistä ajatuksistaan muuta kuin että hän on mustasukkainen miehelleni minusta ja katkera kun hänellä ei ole ketään; siksi hän ei voi muita onnitella. tämän olen kuullut hänen omasta suustaan. en ymmärrä tuota mustasukkaisuutta. onko kaveri jotenkin mieleltään sairas vai vain katkera?
olin seurakuntanuori. sieltä piireistä ainakin löytyy joskus välittäviä ihmisiä. valitettavasti kaverini kohdalla en voi sanoa enää jaksavani välittää. toivottavasti joku muu jaksaa sillä sitä hän tarvitsee.
en kerro mistä päin olemme; sillä ei ole merkitystä kun suomi on kuitenkin niin pieni maa ;)
minä luulen että kyseessä on kateus ja katkeruus. hän kyllä väittää ettei ole katkera, mutta kaikki vuosien aikana käymämme keskustelut ja hänen non-verbaalinen viestintänsä puhuvat puolestaan. kun ei minulla ole mitään, ei edes kunnon lapsuutta, en voi olla iloinen teidän onnestanne. kaverini ei onnitellut muutamaa muutakaan yhteistä tuttuamme kun he menivät kihloihin ja naimisiin. että en minä sillä, kaveri sanoi vain mulle ettei hän nää syytä onnitella kun ei saanut hääkutsua. mutta eihän hän onnitellut kun aloin seurustella ja menin kihloihinkin.
kun taustalla on niinkin suuria riitoja kuin meillä oli ja vastapuolenani ihminen joka suuttuu eikä halua puhua ja ottaa itseensä kaikista neuvoista, käteni on aika sidotut enää mitään tekemään. siksi ajattelin jättää koko ihmisen rauhaan, hän näyttää haluavan sitä.
yritimme vuosia saada kaverin lähtemään ammattiauttajalle. hän ei suostu, hän ei nää siinä mitään apua itselleen. minkäs voit kun toinen ei halua ja ystävien keinot ovat ammattitaidon puutteen vuoksi lopussa?
ja kyllä. olen täysin varma että hän halusi tukea minulta. minä olin siellä.
Ihmiset masentuvat tai erakoituvat. Tuntevat itsensä yksinäisiksi, eivät jaksa olla onnellisia ystäviensä puolesta. Joo, tilanteita ja syitä on lukuisia erilaisia. Yleinen ilmapiiri voi vaikuttaa. Minuun on ainakin vaikuttanut hurjan paljon. Ja kaksi ihmistä, vaikka eläisivätkin samoissa piireissä, voivat kokea ilmapiirin tyystin erilaisena.
Ehkä ei väkisin kannata saada ystävyyttä toimimaan, jos ystäväsi tuntuu kaipaavan yksityisyyttä, omaa rauhaa, itsensä etsimistä ehkä. No, en tiedä. Ehkä hän on tottunut vaikkapa lapsuudessa elämään ja olemaan yksikseen. Ehkä se tuntuu normaalimmalta. Ei tarvitse esittää ja yrittää mitään, mitä ei ole.
En haluaisi uskoa, että ystäväsi on katkera tai kateellinen. Ihmiset ymmärtääkseni kyllä hyväksyvät oman kohtalonsa. Välillä liiankin helposti. Pitäisi yrittää enemmän, koittaa tutustua ihmisiin. Mutta ehkä asiassa voi olla myös jokin sisaruuteen tai vanhoihin kaverisuhteisiin, menneisyyteen perustuva seikka, asenne tai huono ajattelutapa. Sellainen kirja kuin Sisaruus- rakkautta, vihaa, kateutta avaa näitä polkuja ja asioita aika hyvin.
Minusta ystävien ei tarvitse liikaa auttaa. Jokaisen pitää kuitenkin itse miettiä ja hoksata omat asiansa, vaikka kirjojen tai muiden ihmisten kanssa käytyjen keskustelujen avulla.
Itsekin mietin, että onko pitkäaikainen tuttuni oikeasti ysätäväni. Olen tuntenut hänet yli yhdeksän vuotta (olen 17) ja meillä ei ole koskaan ollut riitoja.
Olen aina pitänyt hänestä kovasti, mutta viimeaikoina olen ruvennut miettimään ystävyyssuhdettamme. Kun soitan hänelle ja kysyn vaikka lähtisikö hän sinä iltana kanssani lenkille, hän sanoo ilmoittavansa myöhemmin. Mutta koskaan hän ei ole soittanut takaisin. Viime vuonna annoin hänelle joululahjaksi kaulakorun ja posliinikoiran, josta hön sanoi pitävänsä kovasti. Minä en saanut häneltä lahjaa. Seuraavana ystävänpäivänä annoin hänelle lahjaksi korvakorut, meikkipussin ja kaulakorun. Hänellä ei ollut minulle lahjaa, mutta illalla hän toi minulle lahjan: saman posliinikoiran, jonkaminä olin antanut hänelle joululahjaksi.
Se loukkasi hieman. Tämä on vain yksi esimerkki millaista ystävyys meidän välillämme on.
joo, kuulostaa siltä että ei hän ole arvoisesi ystävä.. kannattaa ainakin lakata lahjoja ostamasta, ehkä hän sitten tajuaa (tai sitten ei) että mitä menetti sinussa. Ehkä kannattaa keskustella jos pystyt että susta tuntuu pahalta. Toivottavasti hän ymmärtää (mun kaverini ei ymmärrä) että sinä haluat olla hänen ystävänsä, mutta että ei se näin voi jatkua.. mulla kävi niinkuin kirjoitin, että en halua enää olla ystävä kun en saa ihmisarvoista kohtelua toiselta. Toivottavasti teillä välit ei mene, mutta jos keskustelu ja rajat auttais? Ystävyys vaatii molemminpuolisuutta.. tasapuolisesti. Tsemppiä sulle!!
Muistan samanlaisen tilanteen.Kun aloimme seurustella poikaystäväni,nykyisen avomieheni kanssa meni minulta samalla 2 kaveriani.He eivät pitäneet syystä tai toisesta poikaystävästäni ja niin alkoivat vältellä minua.En jaksanut roikkua heissä ja niin annoin heidän mennä.Vuosien päästä näin toisen ystävistäni ja hän syytti minua yhteyden katkaisusta ja siitä ettei hänellä ollut jälkeeni pysyviä ystävyyssuhteita.Kun kerroin että seurustelen vieläkin saman miehen kanssa ja ystäväni on tervetullut elämäämme hän kieltäytyi.Ei kuulema halua jakaa minua ja ystävyyttämme.En tiedä miten tulisi toimia.Olen onnistunut pitämään mielestäni hyvän tasapainon seurustelun ja ystävyiden välillä ja olen antanut ystävilleni tilaa ja huomiota.
kuulostaa hassulta ettei hänellä ole ollut sinun jälkeesi pysyviä ihmissuhteita. kuulostaa siltä että kaverisi on kykenemätön luomaan uusia suhteita joten ei ole sinun vikasi että hänellä ei niitä ole. seurustelu ja suhde on niin tärkeitä juttuja että niihin on pakko panostaa ja minusta puoliso menee ystävien edelle siinä kehen eniten panostetaan. harmillista että ystävät suuttuvat siitä. kukin voi hankkia uusia ystäviä eikä jäädä roikkumaan yhteen ainoaan hyvään kaveriin. omasta kokemuksesta voin sanoa, että olen "menettänyt" väliaikaisesti joitakin kavereita sinkkuvuosinani kun he alkoivat seurustella. mutta vuoden, parin päästä heillä taas oli enemmän aikaa ja ystävyyssuhteet uusiutuivat. harmi ettei tätä jotkut tajua vaan syyttävät hylkäämisestä. ei se ole hylkäämistä, he tajuavat sen itse kun alkavat seurustella. jos tajuavat :D Minusta ei kannata jäädä kateellisten kavereiden loukkuun. ystävällinen voi olla mutta ei kannata murehtia perään jos yrityksistä huolinmatta saa paskaa niskaan. Olet minusta toiminut ihan oikein :)