Hei
minusta tuntuu ettei kukaan ymmärrä minua. En kestä elämää jota elän ja haluan erota. Mieheni ja lapseni ei sitä hyväksy ja yrittävät pakottaa minut elämään sitä samaa elämää mitä olen elänyt jo lähes 20 vuotta. En kestä enää sitä että elän yksin vaikka olenkin avioliitossa. Emme tee mieheni kanssa mitään kodin ulkopuolella. Ennen kuljin lapseni kanssa mutta nyt hän on jo sen ikäinen ettei äidin seura kelpaa. Nyt olemme käyneet parisuhdeterapiassa ja mieheni sanoo muuttuvansa. Meillä ei ole mitään yhteistä harrastusta ja olemme kiinnostuneet eri asioista ja arvomaailmamme on erilainen. Hänelle asema ja maallinen mammona on tärkeintä. Minulle siäinen onni ja rauha on tärkeintä. Mieheni yrittää nyt olla kanssani, teimme nimen vuoksi yhden hätäisen viikonloppumatkan ulkomaille ja nyt hän lähtee joskus mukaani lenkille. Silti kaikki on kuten ennen, laitan ruokaa ja käyn kaupassa. Teen lomamatkani ilman häntä. Hän tekee kotona työhuoneessaan tärkeitä työtehtäviä ja tulee illalla katsomaan telkkaria yhdessä koko perheen kanssa. Hänen mielestään tärkeää yhdessäoloa. Jos hän lukee lehteä niin häntä ei saa häiritä. Mieheni mielestä meillä on kaikki hyvin ja emme saa rikkoa kotia lapsen vuoksi. Minä silti haluan elämänkumppanin jonka kanssa vanheta yhdessä ja joka tekee kanssani samoja asioita kodin ulkopuolellakin. Ystävät alkavat loppua kun tarvitsen kaverin ulkomaanmatkoilleni. Miehelläni ei kuulemma ole varaa matkustaa ulkomailla vaikka harrastakin golfia mikä on kalliimpi harrastus kuin 1 ulkomaanmatka kesässä. Minulle ei ole enää sellaisia tunteita miestäni kohtaan jota aviomiestä kohtaan pitäisi olla. Olen sanonut ja näyttänyt sen hänelle käytännön teoilla. Siitä hän on minulle vihainen vikka olen vain kertonut rehellisesti tunteeni. Hän yrittää puhua tunteeni ympäri mutta eivät ne puhumalla muutu. Ne ovat muutuneet jo ajat sitten jos nitä koskaan on olutkaan. Meidän liittomme oli alunperin järkiliitto ja kysyin mieheltäni että eihän hän meidän seurustelun alkuaikoinakaan minua rakastanut niin kuinka juuri nyt ne tunteet ovat heränneet kun olen sanonut eroavani. Luulen että vain eropanikointia ja yrittää saada minut jäämään. Mikään ei silti muuttuisi ja vanhenisin ja happanisin hänen seurassaan. Jos todella rakastaa niin varmsti haluaa viettää aikaa yhdessä! Ei rakkaus ole vain näennäisesti toimiva avioliitto, jossa on ainakin sisäisiesti "rikki" oleva vaimo. rakkaus on varmsti myös hyviä tekoja toiselle ilman vastapalvelusta odottaen.
minusta tuntuu ettei kukaan ymmärrä minua. En kestä elämää jota elän ja haluan erota. Mieheni ja lapseni ei sitä hyväksy ja yrittävät pakottaa minut elämään sitä samaa elämää mitä olen elänyt jo lähes 20 vuotta. En kestä enää sitä että elän yksin vaikka olenkin avioliitossa. Emme tee mieheni kanssa mitään kodin ulkopuolella. Ennen kuljin lapseni kanssa mutta nyt hän on jo sen ikäinen ettei äidin seura kelpaa. Nyt olemme käyneet parisuhdeterapiassa ja mieheni sanoo muuttuvansa. Meillä ei ole mitään yhteistä harrastusta ja olemme kiinnostuneet eri asioista ja arvomaailmamme on erilainen. Hänelle asema ja maallinen mammona on tärkeintä. Minulle siäinen onni ja rauha on tärkeintä. Mieheni yrittää nyt olla kanssani, teimme nimen vuoksi yhden hätäisen viikonloppumatkan ulkomaille ja nyt hän lähtee joskus mukaani lenkille. Silti kaikki on kuten ennen, laitan ruokaa ja käyn kaupassa. Teen lomamatkani ilman häntä. Hän tekee kotona työhuoneessaan tärkeitä työtehtäviä ja tulee illalla katsomaan telkkaria yhdessä koko perheen kanssa. Hänen mielestään tärkeää yhdessäoloa. Jos hän lukee lehteä niin häntä ei saa häiritä. Mieheni mielestä meillä on kaikki hyvin ja emme saa rikkoa kotia lapsen vuoksi. Minä silti haluan elämänkumppanin jonka kanssa vanheta yhdessä ja joka tekee kanssani samoja asioita kodin ulkopuolellakin. Ystävät alkavat loppua kun tarvitsen kaverin ulkomaanmatkoilleni. Miehelläni ei kuulemma ole varaa matkustaa ulkomailla vaikka harrastakin golfia mikä on kalliimpi harrastus kuin 1 ulkomaanmatka kesässä. Minulle ei ole enää sellaisia tunteita miestäni kohtaan jota aviomiestä kohtaan pitäisi olla. Olen sanonut ja näyttänyt sen hänelle käytännön teoilla. Siitä hän on minulle vihainen vikka olen vain kertonut rehellisesti tunteeni. Hän yrittää puhua tunteeni ympäri mutta eivät ne puhumalla muutu. Ne ovat muutuneet jo ajat sitten jos nitä koskaan on olutkaan. Meidän liittomme oli alunperin järkiliitto ja kysyin mieheltäni että eihän hän meidän seurustelun alkuaikoinakaan minua rakastanut niin kuinka juuri nyt ne tunteet ovat heränneet kun olen sanonut eroavani. Luulen että vain eropanikointia ja yrittää saada minut jäämään. Mikään ei silti muuttuisi ja vanhenisin ja happanisin hänen seurassaan. Jos todella rakastaa niin varmsti haluaa viettää aikaa yhdessä! Ei rakkaus ole vain näennäisesti toimiva avioliitto, jossa on ainakin sisäisiesti "rikki" oleva vaimo. rakkaus on varmsti myös hyviä tekoja toiselle ilman vastapalvelusta odottaen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tyhmä kysymys mutta herätti mielenkiintoni: mikset ryhtyisi golffaamaan itsekkin? Siinä olisi hyvä yhteinen harrastus!
Eipä silti, kaikenkaikkiaan ihan tuttu tunne mistä kirjoitat, ei ole helppo paikka, ei todellakaan.
Hyviä tekoja toiselle, ilman vastapalveluksen odotamista.
Juu mutta pitkässä parisuhteessa ne palvelukset tulee olla suht tasan. Silloin mollemmilla on hyvä olla.
Mitä miehesi saa suhteestanne? sinä olet vain ilmoitanut tyytymättömyytesi sehän on paras pohja alkaa rakentaa suhtetta kuntoon
Hei.
Olen itse jollain tapaa samanalisessa tilanteessa.
Tosin avioliitto vuosia ei ole niin paljon kertynyt.
Ja meillä lapset senverran pieniä ettei osaa omaa mielipidettä kertoa.
Mutta itsellä on samalaisia tuntemuksia mitä itse kerroit.
Itsekkään en mitää miestäni kohtaan tunne.Olen vain avioliitossa koska se on "oikein".
Tosin olen ruvennut miettimään, että ehkä kaikkien kannalta on perempi erota, vaikka se aluksi olisikin vaikeaa, mutta kun katsoo tulevaisuuteen, ni enemmän olisi mahdollisuutta onneen erillään kuin yhdessä.
Vaikeaa se tulee olemaan, tekee minkä päätöksen tahansa.
Viime yönä näin unta, että vanhempani teki kaikkesa etten eroa.
Suorastaan pakotti minut jatkamaan avioliittoani.
Vaikka en tiedä että tekisikö he niin. Millä ei sinänsä ole merkitystä, koska elämä on minun ei heidän. Vain minä tiedän mikä on parasta itselleni ja sitä kautta lapsille. Koska onhan selvä ettei lapset voi olla onnellisia jos ei vanhemmatkaan sitä ole ja esimerkin "onneen" he katsovat vanhemmilta.
Lapset ei myöskää tykkää muutoksista, mikä on aikuisillekin vaikeaa, ainakin minulle. Se on osa syy siihen miksi en ole viellä lähtenyt, on pelko tulevasta ja kaikki se tuntemattomuus. Kun ei voi tietää mitä tuleva tuo. Sama se on lapsilla. Palko muutoksesta ja tuntemattomasta.
Mutta minä kuitenkin uskon että lapset selviävät jos ainakin toinen vanhemmista on lasten tukena ja auttaa minkä voi. Ero on vaikkea asia, se on varma. Mutta jos ajattelen onnea, ni mielummin onnea etsiessä ku turhautuneena ilman onnen häivää. Kerran täällä kuitankin elää, ni miksei sitten eläisi onnellisena? Vaikka alku olisin hankalaa, mutta tuskinpa se sitä loppun aikaa olisi, mitä luultavasti taas huonossa parisuhteessa.
En tiedä...vaikea mennä sanomaan, kun en eronut koskaan ole, mutta näin kuitenkin luulisin, ja itse luultavasti sen mukaan elän.
Ja minun mieheni kun on sanonut että lapset kärsii jos eroamme, mutta eikö ne kärsi jokatapauksessa? Kun minä en ole onnellinen ja sen huomaa minusta. Koska olen niin väsynyt hymyilemään ja peittelemään oikeita tunteitani.
Ja mitä opetan lapsilleni jos jään? En ainakaan rohkeutta ja itsesä kuuntelemista. Mitkä on minusta taas tärkeitä asioita opettaa lapselle. On turha sanoa lapselle toista ja tehdä kuitenkin toista. Lapset kun oppii esimerkeitä ei sanotuista sanoista.
Minulla on vain odottamista, lasten takia.
Koska olemme juuri myyneet talomme ja olemme muuttamassa toiseen paikkakuntaan, joten en voi lasten takia viellä erota, muuten heille tulisi liikaa muutoksia kerralla. Täytyy ensin saada heille uusi hoitopaikka ja antaa heidän siihen tottua, vasta sitten voin tahdä lisää muutoksia, kun on jotain mikä ei muutu.
Olen tosin miettynyt et jos eroaisimme mutta asuisimme kuitenkin viellä yhdessä kunnes lapset on asettunut uuteen paikkaan..
Vai mitä mieltä muut olette?
Vastaavanlaisissa pohdinnoissa tämä neuvo auttoi minua: mieti mihin mikäkin ratkaisu johtaisi 10 vuoden päästä.
Nosta siis katseesi tästä hetkestä ja lähitulevaisuudesta sinne vuosikymmenen päähän. Minulla se auttoi näkemään metsän puilta ja samalla päätin, että teen vain sellaisia ratkaisuja, joiden kanssa voin elää 10 vuoden päästä.
vaikea katso mitä tuleva tuo jos emmä ole yhdessä, mutta osaan kyllä kuvitella mitä se olisi jos olisemme yhdessä ja se ei ole mitään sellaista mitä toivoisin´sen olevan. tai jollain tasolla kyllä , mutta en henkisellä kuitenkaan. sama jatkuisi.
En minäkään siihen löytänyt mitään selvää vastausta. Aluksi varsinkin, kun katse oli niin tiukasti siinä nykyhetkessä kiinni. Yhtälailla sen yhdessä jatkamisen tuskan pystyin hahmottamaan.
Tämä ajattelu vaatii aikaa, niin kyllä se siitä alkaa hahmottumaan. Tosin tilannehan on se, ettei ole valittavana kuin vääriä vaihtoehtoja, eikä ikinä voi olla varma mitä mikin valinta oikeasti tarkoittaa.
Voisihan asiaa lähestyä niinkin, että voiko ero olla pahempi vaihtoehto yhdelle jatkamisen sijaan? Ja jos on, niin kenelle se on?
ero olisi kaikista vaikeinta mihelleni.
luultavasti minä ja lapset se kestettäis ja pystyttäis jatkamaa elämää, mutta mies tuskin.
Ja jos jääisin ni mieheni olisi siitä kaikista iloisin. en minä tai lapset. mutta uskon kuitenkin että me lasten kanssa pystyttäis sopeutumaan siihenkin tilanteeseen.
kumpikaa tilanne ei tulisi olemaan helppo, se on varma, ei siis kenellekkään, mutta mihelleni yhdessä elo olisi parempi ja samoiten ero olisi miehelle siis vaikein.
vaikka nyttenkin ollaan nukuttu eri huoneissa, ni miehen mielestä kaikki on hyvin. vaikka kuitenkin pelkää että lähden.
Näihin kannattaa käyttää aikaa ja nukkua ainakin muutama hyvä yöuni, ennenkuin tekee mitään mihinkään suuntaan.
Mutta tässä ehkä vähän turhan suora kommentti, pohtimisen arvoinen näkövinkkeli: jäisit siis avioliittoon siksi, ettei miehellesi tulisi paha mieli?
tuossa se oli sanottu. jos jään, jäisin siksi että miehelleni se on kaikkein helpointa. Olen aina ollut "kiltti", mutta nyt alkaa tuntua siltä, että pitäisikö alkaa olla jo kiltti itsellenikin.
et ehkä itsekään tiedä mistä. Puolisosi on varmaan ihan hajalla. No tämä on vaan yksi näkemys.