Hyvät

Pahoittelen tuota paskaryöppyä, mitä vastaan saatte täällä puolustautua. Olen itse kahdesti rakastunut varattuun mieheen ja myös kahdesti sortunut sellaiseen pisteeseen, että vaimolla kaikki syy pitää niitä petoksina, mutta myös kahdesti itse perääntynyt ja rankimman kautta tehnyt miehelle selväksi, etten lelukseen ryhdy: Informoinut vaimoaan, kun mies itse ei lopettanut yhteydenpitoa. Toisella kertaa jopa niin, että kun vielä pari kk ensimmäisen käräyttämisen jälkeen vielä soitteli perään ja oli valmis antamaan käräytyksen anteeksi (ensin puhuttuaan vaimonsa ympäri antamaan pettämisensä anteeksi), soitin vaimolle uudestaan ja kerroin, että vielä se vaan yrittää. Kukin voi mielessään arvailla motiivejani.
En kokenut vaimoa vihollisekseni kummassakaan tapauksessa enkä kertaakaan ajatellut heistä mitään negatiivista, vaikka tämän palstan jutuista voisi päätellä heitä kirveiden kanssa jahdattavan. Ajattelin lähinnä, että täytyy olla fiksu nainen, kun kerran noin fiksu mies on häneen sitoutunut, ja tietty hetkittäin tunsin kateuttakin. Mutta kaikkea ei saa, ei edes joka kerta, vai miten se meni..:)
Sen kuitenkin haluaisin ottaa vielä pöydälle, että kai muistatte itse, kuinka itse mieheenne ihastuitte, rakastuitte, kunnes se sitten syveni. No tämä ulkopuolinen voi nähdä miehen ihan samoin silmin, kuin Sinä alkuaikoina, eli et liene hämmästynyt, että joku muukin voi häneen ihastua jne. Eli ei tarvitse olla kyse ns. kakkosen kelpaamattomuudesta kenellekään muulle, pahasta tahdosta, itsekkyydestä, huoruudesta tms., inhimillisistä tunteista vain.
Nainen on vielä niin looginen ajattelussaan, että jos mies itse päättää pettää (=tajuaa mitä kaikkea sillä vuokseni riskeeraa), sen tulkitsee henkilökohtaiseksi - ja jos itse on rakastunut, voiko siitä naista syyttää? Jokainen kun on vastuussa ensisijaisesti omasta onnestaan, ei jonkun toisen vaimon, joten vaaka keikkuu tauotta eikä se löydä ikinä tasapainopistettä.. Plus että väistämättä sen johtopäätöksen vetää, että ei ole onnellinen suhteessaan (vaikka ei toki sanallakaan arvostelleet vaimojaan kuulleni, olin tehnyt selväksi jo kaveruusvaiheessa, etten hyväksyisi toisen selän takana pahan puhumista, joten sillä taktiikalla eivät ainakaan mua kaataneet), kun kerran ottaa sen kiinnijäämisen riskin tietoisesti, vaikka vaimon mielestä keskinäinen suhde hyvä olisikin.

Vaikeita asioita. Toivon niin maan perkeleesti, etten ikinä enää joudu samanlaisia päätöksiä tekemään. Joku aina joutuu luopumaan, joskus monikin, jokainen asianosainen kovilla.
17739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

itsestään selvyys ,ettei kannata sekaantua ukko miehiin siitä ei saa muuta kuin huonon maineen josta ei pääse millään eroon se muistetaan aina vuosia ja jos se harvinaisyuus sattuu että pääsee yhteen ,niin kyllä ihmiset takanapäin suhisee toisilleen että se on sen huoran ottanut ,eikä siitä uudestakaan liitosta tule hyvää ja sama rumpa alkaa taas , juostaan jälleen huoruiin ,kyllä ihmiset on tyhmiä .

Äänestä
  • tuolla alatyylilläsi vain oman tyhmyytesi. Toistat itseäsi tällä palstalla tunnista, päivästä ja viikosta toiseen. Tuo "maineen" hokeminen erityisesti pistää silmään... Oletko itse tullut petetyksi niin pienellä paikkakunnalla, että oma maineesi on "peteyksi leimattu ja siksi viallinen", ja siksi puolustaudut noin aggresiivisesti? Tiedätkö, asiat eivät ole noin mustavalkoisia ja jos yhtään on nähty muutakin kuin omat nurkat, kukaan ei nykymaailmassa, jo yleissivistyksen nimissä edes käytä sitä kieltä mitä sinä täällä. (Eikä edes ajattele, ei sinustakaan petettynä, liiottelet.) Osoittaa sinulta empatian, ihmisyyden ja omaa pihapiiriä laajemman ihmiskäsityksen puutetta ainoastaan. Viestisi eivät kaikessa yliampuvuudessaan kolahda kenenkään nilkkaan edes, et saa sitä tyydytystä. Miksi et osoita vihaasi sitä kohtaan, jolle olet vihainen sen sijaan että teet itsesi naurettavaksi tuolla hokemisellasi ja oman onnettomuutesi kärjistämiselläsi? Jos vaikka tunnin päivässä ajattelisit muuta, seuraavalla viikolla 2 h/pv jne., voisit toipua ja nähdä muutakin elämää. Tee hyvä ihminen jokin suunnitelma tasapainosi löytämiseksi, mitä tahansa muuta kuin ventovieraitten huorittelu. Se kun ei mielenraruhasi löytämisen keinona näytä toimivan, koska näemmä jatkuu loputtomiin.

    Äänestä

  • paljastat kirjoitti:

    tuolla alatyylilläsi vain oman tyhmyytesi. Toistat itseäsi tällä palstalla tunnista, päivästä ja viikosta toiseen. Tuo "maineen" hokeminen erityisesti pistää silmään... Oletko itse tullut petetyksi niin pienellä paikkakunnalla, että oma maineesi on "peteyksi leimattu ja siksi viallinen", ja siksi puolustaudut noin aggresiivisesti? Tiedätkö, asiat eivät ole noin mustavalkoisia ja jos yhtään on nähty muutakin kuin omat nurkat, kukaan ei nykymaailmassa, jo yleissivistyksen nimissä edes käytä sitä kieltä mitä sinä täällä. (Eikä edes ajattele, ei sinustakaan petettynä, liiottelet.) Osoittaa sinulta empatian, ihmisyyden ja omaa pihapiiriä laajemman ihmiskäsityksen puutetta ainoastaan. Viestisi eivät kaikessa yliampuvuudessaan kolahda kenenkään nilkkaan edes, et saa sitä tyydytystä. Miksi et osoita vihaasi sitä kohtaan, jolle olet vihainen sen sijaan että teet itsesi naurettavaksi tuolla hokemisellasi ja oman onnettomuutesi kärjistämiselläsi? Jos vaikka tunnin päivässä ajattelisit muuta, seuraavalla viikolla 2 h/pv jne., voisit toipua ja nähdä muutakin elämää. Tee hyvä ihminen jokin suunnitelma tasapainosi löytämiseksi, mitä tahansa muuta kuin ventovieraitten huorittelu. Se kun ei mielenraruhasi löytämisen keinona näytä toimivan, koska näemmä jatkuu loputtomiin.

    Voisko sijainnilla olla merkitystä jotenkin? Ei täällä pääkaupunkiseudulla maine niin mene, vaikka varattuun sekaantuukin. Maine menee enemmänkin käytöksestä ja jos miehet vaihtuvat jatkuvasti. Ja silloinkin vain, jos henkilö tunnetaan.

    Äänestä

  • jotain merkitystä? kirjoitti:

    Voisko sijainnilla olla merkitystä jotenkin? Ei täällä pääkaupunkiseudulla maine niin mene, vaikka varattuun sekaantuukin. Maine menee enemmänkin käytöksestä ja jos miehet vaihtuvat jatkuvasti. Ja silloinkin vain, jos henkilö tunnetaan.

    Edelleen on olemassa niin pieniä kyliä, että tuo mainekysymys nousee merkityksessään kaiken oman ajattelun yli.
    Toisaalta voisi kuvitella, että pienemmässä yhteisössä oltaisi läheisempiä ja voisi purkaa sydäntään vaikka naapurissa, kylän jutuista huolimatta. Mutta ehkä myös siten niihin vaikuttaen - voisi olla hyödyllisempää kuin täällä vieraisiin ihmisiin vihaansa purkaminen.

    Äänestä

  • paljastat kirjoitti:

    tuolla alatyylilläsi vain oman tyhmyytesi. Toistat itseäsi tällä palstalla tunnista, päivästä ja viikosta toiseen. Tuo "maineen" hokeminen erityisesti pistää silmään... Oletko itse tullut petetyksi niin pienellä paikkakunnalla, että oma maineesi on "peteyksi leimattu ja siksi viallinen", ja siksi puolustaudut noin aggresiivisesti? Tiedätkö, asiat eivät ole noin mustavalkoisia ja jos yhtään on nähty muutakin kuin omat nurkat, kukaan ei nykymaailmassa, jo yleissivistyksen nimissä edes käytä sitä kieltä mitä sinä täällä. (Eikä edes ajattele, ei sinustakaan petettynä, liiottelet.) Osoittaa sinulta empatian, ihmisyyden ja omaa pihapiiriä laajemman ihmiskäsityksen puutetta ainoastaan. Viestisi eivät kaikessa yliampuvuudessaan kolahda kenenkään nilkkaan edes, et saa sitä tyydytystä. Miksi et osoita vihaasi sitä kohtaan, jolle olet vihainen sen sijaan että teet itsesi naurettavaksi tuolla hokemisellasi ja oman onnettomuutesi kärjistämiselläsi? Jos vaikka tunnin päivässä ajattelisit muuta, seuraavalla viikolla 2 h/pv jne., voisit toipua ja nähdä muutakin elämää. Tee hyvä ihminen jokin suunnitelma tasapainosi löytämiseksi, mitä tahansa muuta kuin ventovieraitten huorittelu. Se kun ei mielenraruhasi löytämisen keinona näytä toimivan, koska näemmä jatkuu loputtomiin.

    koita ryhdistäytyä , ja elä elämäsi kunniallisesti ettet enään loukkaa perheellisiä ,jospa aika parantaa haavasi .

    olet kiertänyt muutakin kuin tahkoa ,kyllä sinuta paistaa läpi ,että olet ukkomiesten HUORA, et sitä pyyhi millän ittestäsi pois ,HUORA mikä huora ,kaikki naiskkoset jotka on ukkomiesten viihdykeenä ovat HUORIA ,se on ja pysyy ,tutki ihmisyytä hiukan enemmän ,kyllä se sinullekkin sitten valkenee ,toivottavasti se mies ajoissa huomaa minkälaiseen paskaa on kätensä iskenyt ,ennenkuin tuhoaa oman elämänsä lopullisesti sinun takiasi ,toivottavasti sinu valheet ei mene täydestä mieheen eikä hänen perheeseensä ,kyllä läpeensä kieroja piisaa täällä meidän yhteiskunnassa harmi .

    Äänestä

  • näin.. kirjoitti:

    Edelleen on olemassa niin pieniä kyliä, että tuo mainekysymys nousee merkityksessään kaiken oman ajattelun yli.
    Toisaalta voisi kuvitella, että pienemmässä yhteisössä oltaisi läheisempiä ja voisi purkaa sydäntään vaikka naapurissa, kylän jutuista huolimatta. Mutta ehkä myös siten niihin vaikuttaen - voisi olla hyödyllisempää kuin täällä vieraisiin ihmisiin vihaansa purkaminen.

    joissa on pienet "piirit" eli joukko ihmisiä jotka tuntevat toisensa. Kaupungin osat, naapurusto jne.

    Kyse onkin siitä että maine saattaa tässä pienessä joukossa tulla tietynlaiseksi (hyvässä tai pahassa), riippuen tuon purkan sivistystasosta.

    En itse piittaa siitä esim. mitä jossain lähikuppilassa joukko alkoholisoituneita naisia puhuu. Niillä kun ei ole vaikutusta mihinkään osan elämääni. Eräs naapurini kun muistaa aina kertoa juoruista, vaikken niistä ole edes kiinnostunut.

    PS olin toinen nainen, ja nyt olemme olleet yhdessä jo vuosia. Mutta juopoilla vissiin on aika pysähtynyt?

    Äänestä

  • uskoisi että kirjoitti:

    olet kiertänyt muutakin kuin tahkoa ,kyllä sinuta paistaa läpi ,että olet ukkomiesten HUORA, et sitä pyyhi millän ittestäsi pois ,HUORA mikä huora ,kaikki naiskkoset jotka on ukkomiesten viihdykeenä ovat HUORIA ,se on ja pysyy ,tutki ihmisyytä hiukan enemmän ,kyllä se sinullekkin sitten valkenee ,toivottavasti se mies ajoissa huomaa minkälaiseen paskaa on kätensä iskenyt ,ennenkuin tuhoaa oman elämänsä lopullisesti sinun takiasi ,toivottavasti sinu valheet ei mene täydestä mieheen eikä hänen perheeseensä ,kyllä läpeensä kieroja piisaa täällä meidän yhteiskunnassa harmi .

    Aivan turhaan keuhkoat, et tee mitään vaikutusta. Tuo sekopäinen riehumisesi kertoo eniten sinusta. Voi sitä ressua joka erehtynyt sinuun sekaantumaan, ei voi olla elämä helppoa. Älä nyt vaan ainakaan lisäänny, ettei hulluus leviä, täällähän saa alkaa tosiaan pelätä kadulla kävelemistä jos sunlaisia liehuu valtoimenaan kovin monta.

    Äänestä

  • uskoisi että kirjoitti:

    olet kiertänyt muutakin kuin tahkoa ,kyllä sinuta paistaa läpi ,että olet ukkomiesten HUORA, et sitä pyyhi millän ittestäsi pois ,HUORA mikä huora ,kaikki naiskkoset jotka on ukkomiesten viihdykeenä ovat HUORIA ,se on ja pysyy ,tutki ihmisyytä hiukan enemmän ,kyllä se sinullekkin sitten valkenee ,toivottavasti se mies ajoissa huomaa minkälaiseen paskaa on kätensä iskenyt ,ennenkuin tuhoaa oman elämänsä lopullisesti sinun takiasi ,toivottavasti sinu valheet ei mene täydestä mieheen eikä hänen perheeseensä ,kyllä läpeensä kieroja piisaa täällä meidän yhteiskunnassa harmi .

    Olen joutunut miettimään kirjoituksiasi täällä oikein kovastikin.

    Olet oikeassa siinä, että pettäminen ei oikein.

    Mutta siinä olet väärässä, että kakkoset olisivat huoria. Tai ykköset sen enempää.

    Sinun kirjoituksesi tunnistaa jo täältä, joten ne, jotka täällä usein käyvät, tuntevat jo sinut.

    Miehetkin ovat yleensä ihmisiä, kyllä heillä muutakin on aivoissa, kuin seksi. Yhdenillan jutuissa ehkä se järki karkaa, mutta pitemmissä kakkossuhteissa on jo muutakin, kuin seksiä.
    Ystävyyssuhdehan siinä vähintäänkin syntyy, vaikka ei avioliittoa syntyisikään. Tai sitten sinun aviomiehesi on ollut monsteri. Sitähän me emme täältä käsin voi tietää.

    Äänestä

Kiitos tästä, osui omalle kohdalle sopivasti.
Myös tuo miehestä eroon pääseminen. Tosin en ole vaimolle soittanut eikä näitä varattuja miehiä ole minulla ollut kuin yksi. Eikä kyllä tulekaan, sen verran rankkaa se on.

Äänestä
  • nämä kaksi minullakin, 13 vuoden sisään, eli en pääse kovin harrastuneiden liigaan :). Draamaa löytyy ehkä siitä, että vientiä olisi toki muuallekin, mutta koska ainoa oikea syy päästää ketään lähelleen on keskinäinen tunne (ei suhteen kannattavuus, hyöty tai väh. 30 vuoden onnistumisennuste) ja se taas elämässä harvinainen. Laskeskelen tässä just, että jos kerran vielä tunnen niin, niin olen onnellinen - en pidättele henkeäni odotellessani.

    Äänestä

  • aikavälillä kirjoitti:

    nämä kaksi minullakin, 13 vuoden sisään, eli en pääse kovin harrastuneiden liigaan :). Draamaa löytyy ehkä siitä, että vientiä olisi toki muuallekin, mutta koska ainoa oikea syy päästää ketään lähelleen on keskinäinen tunne (ei suhteen kannattavuus, hyöty tai väh. 30 vuoden onnistumisennuste) ja se taas elämässä harvinainen. Laskeskelen tässä just, että jos kerran vielä tunnen niin, niin olen onnellinen - en pidättele henkeäni odotellessani.

    "Once in a lifetime for me".

    Nyt ainakin tiedän, mitä rakkaus voi parhaimmillaan olla. Opin myös prosessissa paljon, nyt tiedän paremmin, minkälaisen miehen haluan tai minkälainen minulle sopii. Kaikki vanha "kuonakin" pyyhkiytyi pois.

    Minä toivon, että toista varattua ei tule. Sillä on vaikea kuvitella, että kukaan toinen veisi koskaan yhtä pahasti jalkoja altani. Ja aikuinen olen minäkin.

    Kun tunteita on paljon pelissä ja toinen ei päästä irti, on tosi vaikea lähteä itse pois suhteesta. Mutta toisaalta taas, jos tunteita ei olisi niin paljon, suhdettakaan ei olisi ollut.

    Äänestä

  • kakkoskatar kirjoitti:

    tämä varattu mies vei sananmukaisesti jalat alta, jalta menivät aivan hyytelöksi. En ollut ennen kokenut vastaavaa. Olen edelleen hänen kanssaan, nyt ollut vuoden, ja kahdesti olen yrittänyt suhteen lopettaa - mutta mies ei millään luovuttaisi minusta ja minä olen heikko, en pysty vielä luopumaan hänestä. Minusta tuntuu, että rakastan häntä ja hänkin on ainakin ihastunut minuun. Yritän koko ajan mielessäni lopettaa, tää on niin väärin. Miks ihmiset ryhtyvä tällaiseen.

    Äänestä

  • samoin, että kirjoitti:

    Mun kädet tärisivät alussa niin, että niitä oli piiloteltava. Meni siis kädetkin alta...ei vaan ne jalat.

    Vaikea minunkaan on vaimoa hakkua. Minä olen jopa hänen kanssaan jutellut puhelimessa muutaman kerran. Hyvällä miehellä ei voi olla huonoa vaimoa.

    Avioliitto ei ole onnellinen, olen joutunut heidän riitojensakin väliin muutaman kerran.
    Olen yrittänyt pitää kielen keskellä suuta, etten lisää vettä myllyyn.

    Ja se taas tarkoittaa sitä, että joudun olemaan epäitsekäs vähän suuntaan jos toiseenkin. Kun väitetään, että kakkoset ovat epäitsekkäitä, niin täytyy sanoa, että olen joutunut tässä suhteessa olemaan paljon epäitsekkäämpi kuin mitä se olisi vapaan miehen kanssa.

    Siispä taas on menossa off-vaihe, koska suhde vaatii niin hirveästi voimia - sitä yli-inhimillistä epäitsekkyyttä.

    Tuli kirjoitusvirhe.

    Siis kun väitetään, että kakkoset ajattelevat omaa napaansa, niin tilanne on ainakin omalta osaltani aivan toinen. Joudun joustamaan tässä suhteessa paljon enemmän kuin koskaan missään suhteessa. Tai jouduin, koska taas yritän lopettaa.

    Äänestä

ajatusta jutussasi. Eipä tässä ole miehen rakastajatarta mitenkään katkeruudella ajateltu, se meni samassa kuin katkeruus miestä kohtaan, aika parantaa. Halusin vain senkin sanoa, että jokaisella vaimolla on myös oma elämä. Koskaan ei voi olla täysin yhtä, aina mahtuu joku väliin. Ymmärsin että vaihtelun halu ja jännitys ajoi miehen tekoihin. Ymmärrän varsin hyvin, himoinnut olen muita minäkin. Kysyin oliko edes ajatellut mihin kaikki johtaa ja mitä "pahaa" aiheuttaisi itselleen, kuten läheisyyden tarpeeseen toista naista kohtaan- ylimääräisen, jota ei voi olla, jos minä olen. Oli pahoillaa ettei ollut ajatellut. Motiivistasi en muuta ymmärrä kuin, että halusit eroon. Logiikasta ymmärrän sen, että se mitä voi toisen selän takana tehdä, "voi selän takana tehdä". Joskus ajattelen itsekin, että antaisinko vaan mennä. Sitten taas ajattelen, ettei se ole kovin älykästä. Voin olla myös väärässä, tulevaisuus näyttää.

Äänestä
  • "ylimääräisen, jota ei voi olla, jos minä olen".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaimot kirjoitti:

Pahoittelen tuota paskaryöppyä, mitä vastaan saatte täällä puolustautua. Olen itse kahdesti rakastunut varattuun mieheen ja myös kahdesti sortunut sellaiseen pisteeseen, että vaimolla kaikki syy pitää niitä petoksina, mutta myös kahdesti itse perääntynyt ja rankimman kautta tehnyt miehelle selväksi, etten lelukseen ryhdy: Informoinut vaimoaan, kun mies itse ei lopettanut yhteydenpitoa. Toisella kertaa jopa niin, että kun vielä pari kk ensimmäisen käräyttämisen jälkeen vielä soitteli perään ja oli valmis antamaan käräytyksen anteeksi (ensin puhuttuaan vaimonsa ympäri antamaan pettämisensä anteeksi), soitin vaimolle uudestaan ja kerroin, että vielä se vaan yrittää. Kukin voi mielessään arvailla motiivejani.
En kokenut vaimoa vihollisekseni kummassakaan tapauksessa enkä kertaakaan ajatellut heistä mitään negatiivista, vaikka tämän palstan jutuista voisi päätellä heitä kirveiden kanssa jahdattavan. Ajattelin lähinnä, että täytyy olla fiksu nainen, kun kerran noin fiksu mies on häneen sitoutunut, ja tietty hetkittäin tunsin kateuttakin. Mutta kaikkea ei saa, ei edes joka kerta, vai miten se meni..:)
Sen kuitenkin haluaisin ottaa vielä pöydälle, että kai muistatte itse, kuinka itse mieheenne ihastuitte, rakastuitte, kunnes se sitten syveni. No tämä ulkopuolinen voi nähdä miehen ihan samoin silmin, kuin Sinä alkuaikoina, eli et liene hämmästynyt, että joku muukin voi häneen ihastua jne. Eli ei tarvitse olla kyse ns. kakkosen kelpaamattomuudesta kenellekään muulle, pahasta tahdosta, itsekkyydestä, huoruudesta tms., inhimillisistä tunteista vain.
Nainen on vielä niin looginen ajattelussaan, että jos mies itse päättää pettää (=tajuaa mitä kaikkea sillä vuokseni riskeeraa), sen tulkitsee henkilökohtaiseksi - ja jos itse on rakastunut, voiko siitä naista syyttää? Jokainen kun on vastuussa ensisijaisesti omasta onnestaan, ei jonkun toisen vaimon, joten vaaka keikkuu tauotta eikä se löydä ikinä tasapainopistettä.. Plus että väistämättä sen johtopäätöksen vetää, että ei ole onnellinen suhteessaan (vaikka ei toki sanallakaan arvostelleet vaimojaan kuulleni, olin tehnyt selväksi jo kaveruusvaiheessa, etten hyväksyisi toisen selän takana pahan puhumista, joten sillä taktiikalla eivät ainakaan mua kaataneet), kun kerran ottaa sen kiinnijäämisen riskin tietoisesti, vaikka vaimon mielestä keskinäinen suhde hyvä olisikin.

Vaikeita asioita. Toivon niin maan perkeleesti, etten ikinä enää joudu samanlaisia päätöksiä tekemään. Joku aina joutuu luopumaan, joskus monikin, jokainen asianosainen kovilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu