Palaan ajassa 20 -vuotta olin parhaassa kevari -iässä kokeassani huumaava ensirakkauden. Tarina päättyi klassisesti aikanaan;
Jouduin petetyksi ihastukseni kohteen löydettyä uuden -itselleen sopivamman kumppanin paria vuotta itseäni vanhemmasta pojasta. .
Asia oli erittäin kipeä tuolloin, muistuen tosin toisinaan mieleen vielä nykyisinkin.
Vaikka kävi niin kuin kävi, asia on ollut eräs kauneimmista elämässäni tapahtuneista asioista.
En tiennyt asiaa silloin minkä tiedän nykyisin.
Vaikka olen hänen jälkeensä tavannut monta naista, häntä en ole koskaan voinut unohtaa.
Elämä vei meidät lopullisesti erilleen. En tiedä missä hän edes asuu, sillä en halua olla häiriöksi. Toivon hänelle onnellista elämää.
Miten naiset on, voitteko unohtaa vastaavat menneisyydessä tapahtuneet asiat niin, että ammoinen poikaystävä(mieshenkilö) voisi kävellä vastaanne, -ohittaa teidät, ilman että tunnistaisitte häntä enään?
Jouduin petetyksi ihastukseni kohteen löydettyä uuden -itselleen sopivamman kumppanin paria vuotta itseäni vanhemmasta pojasta. .
Asia oli erittäin kipeä tuolloin, muistuen tosin toisinaan mieleen vielä nykyisinkin.
Vaikka kävi niin kuin kävi, asia on ollut eräs kauneimmista elämässäni tapahtuneista asioista.
En tiennyt asiaa silloin minkä tiedän nykyisin.
Vaikka olen hänen jälkeensä tavannut monta naista, häntä en ole koskaan voinut unohtaa.
Elämä vei meidät lopullisesti erilleen. En tiedä missä hän edes asuu, sillä en halua olla häiriöksi. Toivon hänelle onnellista elämää.
Miten naiset on, voitteko unohtaa vastaavat menneisyydessä tapahtuneet asiat niin, että ammoinen poikaystävä(mieshenkilö) voisi kävellä vastaanne, -ohittaa teidät, ilman että tunnistaisitte häntä enään?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos olen oikeasti ihmissuhteessa sydämeni luovuttanut, en unohda toista osapuolta koskaan, vaikka elämä viekin välillä eri suuntiin. Mietin satunnaisin väliajoin, mitä ex:lle kuuluu, vaikka seurustelen ja toivon aidosti hänelle kaikkea hyvää.
Varmaan muistan hänet loppuikäni.
Edelleen tulee haikea ikävä, joku kyynelkin vielä saattaa valua poskelle, kun muistelen.
En tiedä missä on ja mitä kuuluu.. en tiedä miten reagoisin jos tulisi kadulla vastaan. Tunnistaisin varmasti kuitenkin.
Minä sentään rakastin, ja rakastan kai vieläkin.
niin se vain menee. ihan normaalia tuo, että muistelet sitä niin kauniisti.
unohtaa. Emme me nyt silti toisiltamme mitenkään kadoksissa ollakaan, vaikkei nyt ihan toistemme lähettyvilläkään enää olla.
Se oli jotain ihan erityistä, eikä varmasti unohdu. Tavallaan tiesin jo alusta alkaen, että meidän juttu ei ole ikuinen - mutta siinä vaiheessa jokainen hetki tuntui ikuisuudelta sillä tavalla, joka ehkä vain enirakkaudessa on mahdollista :)
Jos hän nyt kävelisi vastaan, en tiedä, tunnistaisinko heti. Aikaa on kulunut 25 vuotta, ja hädin tuskin tunnen itseäni sen ajan kuvista. Mutta sen ajan tuntemukset pystyn muistamaan vaivatta.