G: miksi?

Mikä on teillä syy uskottomuudelle?
151004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ei ole rakkautta.

Äänestä
  • pitää olla avioliitossa? Mikä se sellainen avioliitto on?

    Äänestä

oliko se joku vihkikaava? typerä keskiajalta tuleva perinne, jonka tarkoitus vain kirkon valta!
kuinka tuollainen lapsellisuus nykyisikään toimisi?

Äänestä

kertoi kylläkin jälkeen päin olevansa varattu. Nyt 3 vuotta salasuhdetta ja himot, seksi ja rakkaus taitaa olla tärkein, kuukausi ja kakkonen on ykkönen.

Äänestä

että se mikä teillä naisilla on pikkuhousujen suojassa nyt vain on niin ihana. On mukavaa tavata uusi nainen ja kuvitella kuinka ihanaa tuoltakin olisi pikkuhousut vetää alas. Seksistä vain on kysymys, vaikka naisille pitää usein uskotellakin että on ihastunut, vaikeimmille tapauksille jopa että rakastunut. Minulla on ihan onnellisen avioliittoni aikana ollut laskematon määrä vieraita pimppejä, mutta en ole heihin ollut edes ihastunut. Siis: toista naista voin kyllä nussia, mutta omaa vaimoani minä rakastan!

Äänestä
  • Enemmän tuo kertoo siitä, että et oikeastaan ole aikuinenkaan. Jos sinulla on noin kahtia jakautunut mieli, niin kehottaisin kiiruusti tekemään itsellesi jotain.

    Ihminen joka ihastuu sukuelimiin? Ihminen joka tekee itsestään pelkän esineen? Ihminen joka valehtelee? Ihminen joka puukottaa selkään jopa omaa puolisoaan? Tämä on normaalin ihmisen käytöstä?

    Äänestä

  • vai miksä oot? kirjoitti:

    Enemmän tuo kertoo siitä, että et oikeastaan ole aikuinenkaan. Jos sinulla on noin kahtia jakautunut mieli, niin kehottaisin kiiruusti tekemään itsellesi jotain.

    Ihminen joka ihastuu sukuelimiin? Ihminen joka tekee itsestään pelkän esineen? Ihminen joka valehtelee? Ihminen joka puukottaa selkään jopa omaa puolisoaan? Tämä on normaalin ihmisen käytöstä?

    niin kahtia jakautunut ole. Etkö itse osaa erottaa seksiä ja rakkautta toisistaan? Sitäpaitsi kyllä se teidän naisten sukuelin on niin ihana että siihenkin voi ihastua! Jos et ole huomannut niin tämä maailma on aika kova paikka. Lähden siitä että se mitä rakas vaimoni ei tiedä, se ei myöskään voi häntä vahingoittaa. Ja usko tai älä, minä todellakin rakastan vaimoani!

    Äänestä

  • mielestäni.... kirjoitti:

    Pystyn kyllä erottamaan rakkauden ja seksin. Rakastan vanhempiani, lapsiani ja ystäviäni, enkä todellakaan harrasta heidän kanssaan seksiä. Rakastan miestäni ja hänen kanssaan harrastan seksiä.

    Seksi voi olla pelkkää mekaniikkaa, jos ihminen on vieraantunut omasta kropastaan niin, että sillä on vain välineen arvo. Koska kroppa ei tavallaan kuulu omaan itseen, silloin on helppo harrastaa yhdyntöjä tuntematta oikeastaan mitään. Tähän perustuu seksiammattilaisten kyky olla kenen kanssa tahansa. Eli on rikkoutunut persoona.

    Jos "rakastat" vaimoasi niin tee pieni mielikuva leikki. Kun katsot vaimoasi, ajattele että hän tekee samaa kuin sinä nyt.

    Miettii eri miesten kaluja, haaveilee taas uudesta, jännittävät tapaamisesta. Kun naitte, hän muistelee jotain erikoisen ihanaa kalua samalla. Tai odottaa tapaamista heti kun on saanut sinut "tyytyväiseksi", saattaa jopa olla normaalia kiihkeämpi.

    Kun hän lähtee johonkin, et koskaan oikeasti tiedä, mihin hän menee. Hän voi koska tahansa mennä tapaamaan jotain kiihoittavaa kalua. Kun yrität kysyä, hän valehtelee yhtä sujuvasti kuin sinä. On vakuuttava ja uskottava.

    Mutta koskaan hän ei kerro eikä tule kertomaan mitään, sillähän tietää, että mitä ei tiedä se ei sinua myös haavoita. Ajattele että hän syöttää samoja tarinoita kuin sinäkin - on niin rakastunut tai kun ei ukon kanssa seksi suju. Nämä miehet naureskelee sinulle, mutta eivät koskaan muuten kuin salaa ja selkäsi takana.

    Mitä tunteita herää? Ei kai ajatus, ettei MINUN vaimoni? Vaimosi saattaa nimittäin ajatella ihan samoin, ettei MINUN mieheni. Tuntisitko itsesi rakastetuksi? Onnelliseksi? Pystyisitkö elämään tuollaista elämää? Jos tuntui pahalta, et sinä osoita minkäänlaista kunnioitusta vaimoasi kohtaan!

    Eli onko "rakkaus" sitä että johtaa toista harhaan, valehtelee päin näköä. Kun kerrot sille vieraalle vaikka tarinaa ettei vaimon kanssa oikein suju, miltä arvelet vaimostasi tuntuvan moinen selän takana vehkeily? Niin salaa et voi käydä, etteikö siitä aina joku tietäisi. Mietihän kuin he katsovat vaimoasi? Mitä luulet heidän puhuvan hänen selkänsä takana?

    Eli osoittamasi rakkaus ei ole minkään arvoista, eihän edes ystäviä kohdella noin huonosti! Ainakin sinä huolehdit omalta osaltasi, että maailma pysyykin kovana paikkana...

    Äänestä

  • edes itse huomaa? kirjoitti:

    kiitos sinulle siitä! Täytyy tunnustaa että en koskaan asiaa ole noin pitkälle asiaa ajatellut! Oikeastaan halusin itsekkin lopettaa tällaisen paska elämäntyylin,koska takana on aina kummitellut se että vaimoni saisi tietää. hän ei koskaan sitä anteeksi antaisi. tänään kävin pannuhuoneessamme heittämässä salaisen osoitevihkoni tuleen, nyt saan vihdoikin rauhan. sitä miehen vain on joskus oltava niin kovis ja lyötävä päätään seinään. kiitos sinulle vielä kerran siitä, että otit juttuni tosissaan. hyvää loppuelämää sinulle!

    Äänestä

  • vastaus... kirjoitti:

    itsensä kanssa. Naurettavia ovat naiset, jotka täällä esiintyvät miehinä.

    Äänestä

  • hyvä keskustelu kirjoitti:

    itsensä kanssa. Naurettavia ovat naiset, jotka täällä esiintyvät miehinä.

    luulin kyllä vastaavani ihan normaalisti jonkun visteihin. Jos tämä toinen osapuoli oli feikki mies, sitähän minä taas en tiennyt.

    En ole mies.

    Miksi arvelet näiden viestien olevan samalta henkilöltä - hiukan omituista???

    Äänestä

  • Tuon "vain se" teksti on naisen kirjoittama. Sanokaa minun sanoneen.

    Äänestä

  • Tarkkailija 008 kirjoitti:

    Tuon "vain se" teksti on naisen kirjoittama. Sanokaa minun sanoneen.

    Saman tyylisiä juttuja on ollut viimeaikoina useamminkin. Että muka kakkonen on vain hyväksikäytetty pano mutta oikeasti rakastaa vaimoaan... just juu, sitä tosirakkautta joo...

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Saman tyylisiä juttuja on ollut viimeaikoina useamminkin. Että muka kakkonen on vain hyväksikäytetty pano mutta oikeasti rakastaa vaimoaan... just juu, sitä tosirakkautta joo...

    minäkin pyyhkisin p*****ni ja vetäisin lossusta alas.

    Äänestä

  • "rakkaudella" kirjoitti:

    minäkin pyyhkisin p*****ni ja vetäisin lossusta alas.

    on hupaisaa lukea teidän kommenttejanne! olen siis se alkuperäinen kirjoittaja! nyt vain on niin että aion selvitä tästä elämästä voittajana, ja ymmärrän lopettaa pelin kun minulla on vielä hyvät kortit. minä todellakin rakastan vaimoani.olen käynyt aviolilttoni niin monen naisen jajkojen välissä, että olen huomannut sen että vaimoni on sittenkin sängyssä se kaikkein paras! hänessä on sitä poweria mikä muilta on jäänyt puuttumaan, siis sitä viimeistä rutistusta....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

............ kirjoitti:

Mikä on teillä syy uskottomuudelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu