Hei!
Onko täällä uskovaisia narsistien vaimoja? Anteeksi, mutta jo alussa sanon, että tämä viestiketju on tarkoitettu lähinnä ihmisille, joilla oikeasti on omakohtaista tai lähipiirin kokemusta narsismista, sen huomaamisesta. Miten te selvisitte narsistisesta puolisosta, vai vieläkö jatkatte? minä olen ihan uskovainen, uskon Jeesukseen ja hän on minun Herrani. Minua vain mietityttää niin paljon se, että kun ollaan oltu naimisissa muutaman vuoden ajan ja olen oppinut, ettei mieheni itsekkyys vain lähde, ei parisuhdeterapian ei sielunhoidon kautta, niin mitä tehdä? Olen yhtenä suurena kysymysmerkkinä ja tarvitsen vastauksia. Olen myös kokenut suurta hoivaa, mitä Jumala on minua kohtaan osoittanut. sain väliaikaisasunnon ja uuden ihanan työpaikan. Tämä on niin uskomatonta, ja Jumala on pitänyt minusta huolta.. Tarvitsen vain teidän muiden uskovaisten kokemuksia; Onko aito narsismi puolisossa tarpeeksi painava syy erota? Olen ollut niin masentunut mieheni jatkuvasta alistavasta (henkinen ja fyysinen) käytöksesta, vaatimuksista, siitä etten ole hänen mielestään tarpeeksi laiha, vaikka ystäväni kertovat minulle toisin. En osaa puhua oikein ja muutenkin olen vähän huonompi kuin hän. Hän on erittäin seurallinen ja huomion kipeä.
Onko täällä uskovaisia narsistien vaimoja? Anteeksi, mutta jo alussa sanon, että tämä viestiketju on tarkoitettu lähinnä ihmisille, joilla oikeasti on omakohtaista tai lähipiirin kokemusta narsismista, sen huomaamisesta. Miten te selvisitte narsistisesta puolisosta, vai vieläkö jatkatte? minä olen ihan uskovainen, uskon Jeesukseen ja hän on minun Herrani. Minua vain mietityttää niin paljon se, että kun ollaan oltu naimisissa muutaman vuoden ajan ja olen oppinut, ettei mieheni itsekkyys vain lähde, ei parisuhdeterapian ei sielunhoidon kautta, niin mitä tehdä? Olen yhtenä suurena kysymysmerkkinä ja tarvitsen vastauksia. Olen myös kokenut suurta hoivaa, mitä Jumala on minua kohtaan osoittanut. sain väliaikaisasunnon ja uuden ihanan työpaikan. Tämä on niin uskomatonta, ja Jumala on pitänyt minusta huolta.. Tarvitsen vain teidän muiden uskovaisten kokemuksia; Onko aito narsismi puolisossa tarpeeksi painava syy erota? Olen ollut niin masentunut mieheni jatkuvasta alistavasta (henkinen ja fyysinen) käytöksesta, vaatimuksista, siitä etten ole hänen mielestään tarpeeksi laiha, vaikka ystäväni kertovat minulle toisin. En osaa puhua oikein ja muutenkin olen vähän huonompi kuin hän. Hän on erittäin seurallinen ja huomion kipeä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hei.
En tiedä onko uskonnelisessa mielessä siinnä tarpeeksi syytä erota.
Mutta olen sitä mieltä että siinnä on tarpeeksi syytä itselleen lähteä.
Itse olen siis uskovainen nainen, äiti ja vaimo.
Ja mieheni alistaa minua henkisesti.On martyyrina jos toimin jollain muulla tavalla millä hän haluisi.
Olen asiasta hänelle maininnu, mutta ei myönnä.
Kampailen siis itsekkin samaisen asian kanssa.
Tosin lähdin jo kerran lasten kanssa pois. Ja kaikki meni minullakin erittäin hyvin, mutta palasin takasin ajatellen että nyt kaikki muuttuu kaikki menee paremmin.
Noh totta on että mieheni vähemmän sanoo asioista, mutta naamalla kuitenkin viellä näyttää, yrittää tosin peitellä, mutta eipä juuri onnistu.
Elämä on yhtä kaaosta.
Eikä todellakaan auta oma tunne siinnä kuinka epäonnistunnut on. Kaikessa...
Kuinka tyhmä itseään pitää..ja paska lisääntyy, koska koko elämäni olen saanut kuulla siitä kuinka typerä olen ja kuinka en osaa muutta kuin tehdä virheitä ja mokata kaikki ja kaikkien puolesta.
Lapsesta asti kun ei ole muuta toivonnut kuin saada olla onnellinen. Mutta koko elämä on ollut pelkkää taistelua ja hengissä pysymistä.
Oma usko on tällä hetkellä niin heikko.Enkä tiedä miten jaksan, vaikka tiedän etten luovuta, itseni suhteen. Sitä kun on oppinut taistelamaan ni sitä taistelee loppuun asti.
Hassuinta tässä on se että, puhuttaan että ero on luovuttamista, mutta itse koen asian toisin. Koen että avioliitto on minulle se luovutuksen merkki.
Varsinkin tässä tapauksessa koska en todellakaan ole onnellinen, luulin niin, mutta mistäs sen oisin voinut tietää kun en koskaan ole onnea tuntenut, enkä tosin tunne vielläkään, mutta sen tiedän että onnellisuus ei ole jatkuvaa ahdistusta. Joten, jos jään liittoon, niin olen silloin luovuttanut onnen suhteen, ja onko se oikein?
Varsinkin kun minulla on kaksi pientä lasta, joille pitäisi näyttää mitä onni on, mutta miten sen näyttää jos ei itse ole?
Vai laitanko vahingon kiertämään ja annan lasteni etsiä onnea ihmetten mitä se edes on?
Vaikka he voisi koko sen etsinnän ajan olla onnellisia ja keskittyä elämään. Ei elämän etsimiseen.
En tiedä..
Taisin jo poiketa niin paljon itse asiastaki..
Mutta sainpahan purkaa omia tunteita.
Hei!
Kiitos tuosta vastauksesta.. Voi vaikken tunne sinua, niin minun sydän itkee puolestasi. Oikeasti. Minä voin niin samaistua sinun tunteisiisi. Mies on aina oikeassa, tietty ehdottomuus leimaa miestä. Ja avioliitto.. Minä uskon,että jos mies rakastaa oikeasti naistaan, niin hän tekee kaikkensa, jotta naisella olis hyvä olla. Älä liiaksi kuuntele muiden puheita;" luovuttaja" haistakoon he,-anteeksi- paskat. Tämä on sinun elämäsi. Ja lasten. Mutta jotenki sanoisin sinulle, että huolehdi että saat ensin itse asiat kuntoon.
Ehkä joskus on jopa parempi lähteä. Peli ei ole vielä menetetty. Jumalalla on viimeinen sana, sisko!
Hei,
Voimia sinulle. Ensinkään Jumala ei ole tarkoittanut sinua kärsimään väkivaltaisessa suhteessa. Itsekin uskovaisena (olen 27v ja eronnut vuosi sitten, tai siis virallisesti ero astui voimaan helmikuussa) olen näiden asioden kanssa pohtinut paljon.... Jumalan edessä on sanottu tahdon. Mutta ei Jumala varmaan halunnut, että jään sellaiseen suhteeseen, johon puukolla uhatenkin minua vaadittiin. Väkivaltaa tai sillä uhkalua ei pidä katso läpi sormien, sinunkin tapauksessa on kyse narsistimiehestä... sellaisesta, kenen "tarinoita" iltapäivälehtien lööpeissä kerrotaan... "kuinka oli tavallinen mies"... jne... tiedät tämän... Minä vuosi sitten kirjaimellisesti pakenin omasta kodistani. Se oli ja on ollut rankkaa. Omaisuuden jako on ollu yhtä helvettiä, mutta olen voiton puolella ja pystyn aloittamaan oma elämäni pian yksin. Olen toki koirieni kanssa elänytkin yksin, mutta pian pääsemme muuttamaan omaan taloon... Olen onnellinen, tarvitse piekää terapiaa ja minulla on aivan ihana terapeutti... Uskon, että joku tarjoitus tällä kaikella on ollut, vaikka jossain vaiheessa usko Jumalaan oli kovilla.
Jumala on opettanut rajuimman kautta itsenäiseksi yksilöksi, joka lopulta rakastaa ja kunnioittaa itseään.
Voimia sinulle ja korkein löytää sinua löytämään oman itsei...
Muuten syvästi uskovainen 82-vuotis mummonikin oli onnellinen, kun pääsin miehestäni irti. Hänkin sanoi, etti ole reilua, että jumala koettelee minunlaistani hyvää ihmistä näin, mutta hän on onnellinen, että Jumala antoi nähdä sen ihmisen läpi jo nii varhain. Mummon vaisto oli sanonut, että mieheni ei ollut minulle oikea jne.... Mutta joka tapauksessa .... se mies ei ollut minua varten. Tein virheen, josta kärsin paljon...
Toisaalta, älä jää närsistin kanssa suhteeseen tau tiedosta ainakin oikeissa mittasuhteissa, mihin hänen valtansa pystyy,. Ole varuillasi.
Kaikkea hyvää kaikille narsistien uhreille. Mieleläni vaihdan ajatuksia enemmänkin
Olin just eronnut avioliitosta kun tapasin
ihanan hellän kiltin miehen.
Olin maailman onnellisin.
Mentiin yhteen, ihmettelin kuinka
voi sellanen onni kohdata.
Mies muutti aika nopeasti minun luokse.
Olen vakaasti uskossa.
Se oli muka vitsi miehen mielestä ja ämmien touhua.
En sillon vielä tajunnut että kaikki
oli just sitä ylimielistä
narsistista suhtautumista.
Olin välillä "tyhmä lehmä" ja seuraavana päivänä
maailman ihanin kaunis nainen.
Minun lapset oli vaan "tyhmiä" ja aina sekottamassa
meidän suhdetta.
Hänen lapset kauniita ja upeita vain heidän
ns."tyhmä" ätinsä pilasi hänen hyvän
kasvatus yrityksensä.
Monet kerrat mietin yöllä miten elämä
voi olla rankkaa.
Miksi lapset muka on meidän
ongelmiin syyllisiä.
Ok.
Lopulta lähdin, lapset kainaloon ja mummulaan.
Asuntoa ei heti ollut, kaikki kauheat velat oli
laitettu minun nimiin.
Auton sain myytyä onneksi ennenkun velka kaatu
mun niskaan.
Jätin asuntomme miehelle.
Lapset oli selvästi onnellisia kun kukaan
ei huutanut ja tavaroita ei lennellyt seinille.
Nyt olen kyllä yksin, tai siis tyttären kanssa,
mutta voin rauhassa istua olematta aina jonkun
tiellä.
Voin nukkua kummalla kyljellä haluan loukkaamatta
kenenkään itsetuntoa.
En tiedä tuliko tästä ihan sekava kirjotus,
olen siis narsistin ex avopuoliso.
Eron jälkeen kuitenkin yhtä tärkeä ja
hyvä ihminen uskossani ehkä vielä
vahvempi.
Hei ! Sama tarina takana. olin vastikään eronnut ja monenlaisten asioiden kuormittama. Hoitotyötä tekevänä naisena aina oppinut huomioimaan muita. Eli laitoin aina toisten hyvinvoinnin oman itseni edelle. Koska Raamattu opettaa meitä auttamaan ja rakastamaan jne...Mutta tapasin miehen. Rukousvastaus minulle. Itse olin vaalea, hoikka ja kaunis. Sinisilmäinen. Kirjaimellisesti, Sinisilmäinen. Mies muutti kotiini lähes heti. Kuvioon mahtui vielä ystäväni ja vanhempani sekä aikuistuvat lapset. Heidät " karkoitettiin " ovelasti. En huomannut mitään outoa. Mies halusi sitä ja tätä. Autoni käyttöön. Osallistui lääkärissäkäynteihin. Tunkentui kaikkialle mikä elämääni kuului. Hälytyskellot soivat aina välillä, mutta en uskonut itseäni. lopulta paljastui totuus. Miehellä ollut useita suhteita samanaikaisesti ja lastensa hänen äiti muuttanut kirjaimellisesti lasten kanssa pois toiselle puolelle maapalloa. Mutta uskova kun olin. kävimme seurakunnassa. Tämänkin alueen hän valtasi. Ja minut siellä tuomittiin. mies itse ei kuuluu seurakuntaan. Tämä on ns, vapaita suuntia edustava yhteisö. Olen miettinyt lähtöä koko yhteisöstä pois. Siellä palvotaan enimmäkseen "hyviä puhujia" ja esiintyjiä. Tanssillisia näytöksiä. Raamatun sana on usein hyvin suppeaa. ja jos jotain puhutaan niin se on Herra on HYVÄ...
No, tämä mies nimitteli minua. LÄSKI;PAHVI;TAKKKUTUKKA. Mikään näistä ei pidä paikkaansa. Kulkee nyt etsimässä uutta UHRIA.
Hei,
Varmaan on rumasti sanottu, jos mollaa ulkonäöästä, kun on kerran itse valinnut sinut. Itse en ole vielä naimisiin onnistunut pääsemään mutta olen huomannut, että voi olla miehen luonteelle, joka kykenee ajattelemaan vain yhtä siaa kerrallaan, vaativaa (mikäli itsekin tuntee pyhiä kirjoituksia) johtaa kotona. Kun jo tutustumisvaiheessa törmää 'elämisen ohjeiden' erilaiseen tulkintaan. Minua on monesti pidetty epäkypsänä ja hallitsevana, kun on pyrkinyt sanomaan asiat melko suoraan ja pyrkinyt toimimaan hyviksi osoittautuneiden 'isiltä opittujen ohjeiden' mukaan. Miestä voi vaivata joku muu asia ja se voi tulla esiin tuolla tavalla. Kun tuo muu asia mättää ja niin nuo on sen sairauden oireita. Yhdessä aviopari näkee asiat täydellisemmin kuin kumpikaan yksinään. Voisi kai myös kysyä toiselta neuvoa, miten korjata omaa 'puutettaan'. Yleensä ongelmat tulisi ratkaista avioparin kesken, jolloin luottamus ja toisen kunnioitus säilyy. Eli ei pidä lisätä lisää sytykettä paloon. Ihminen on pitkälle sellainen minä häntä pidetään. Yleensä avioero ei ole pulman ratkaisu. Siinähän jätetään asia korjaamatta ja loukataan toisen tunteita. Parempi on kuitenkin lähteä kuin tulla tapetuksi. Jos tuntuu siltä, että henkinen tai fyysinen ihmisarvon pysyvä alistaminen on luokkaa kuin keskitysleirillä asuisi (työ tekee vapaaksi), ei tarvise elää niissä oloissa saman katon alla. Ei se elämä ole helppoa miehenäkään, kun pitäisi leipä kantaa pöytään näinä taloudellisesti epävakaina aikoina, jolloin arvot ja rajat ovat pahasti hakusalla. Joskus ylimääräinen rakkaus voi nostaa miestä takaisin jaloille. Me emme ole yhdenvertaisia (samalla tasolla, yhtä taitavia) ihmissuhdetaidoissakaan. Toisille on annettu enemmän kuin toisille mutta kaikkien pitäsi kuitenkin päästä 'kunnialla' maaliin.
t. mk
Sitä vaan että, jos puoliso sattuu olemaan jotenkin luonne häiriöinen tai narsisti, ei hän itse sitä tiedä tai tunnusta.
Narsistihan voi ehkä joutua terapiaan vasta, kun hakeutuu hoitoon esim masennuksen vuoksi. Jolloin selviää, että hänen mielestään kaikki ovat häntä vastaa ja hän on väärin kohdeltu.
Se mielen vahinko on tapahtunut jo aiemmin. Se ei ole sen terveen puolison syy.
Kannattaa tutustua näihin:
Vertaistukipalsta:
http://narsistienuhrientuki.info/keskustelu/
Paljon tietoa narsismista:
http://narsismista.spaces.live.com/
Mulla on nähdäkseni luonnehäiriönä korkea itserakkaus tai joku narsismi päällä, vaan sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että miten kohtelen ystäviäni.
Olen huono kuuntelemaan ja puhumaan muusta kuin itsestäni :) mutta kyllä tästä on valovuosien matka siihen, että tahtoisin puolisoa tai ystäviä vahingoittaa vähäismmässäkään määrin. G-d forbid!
Narsismia viljellään käsitteenä liian kevein perustein, liian paljon ja vääriin paikkoihin aivan kuten hysteriaa aikoinaan, minkä takia se jouduttiinkin poistamaan lääketieteen sanastosta.
Joo, kiitti kun vastailitte.:-) Mä totta tosiaan mietin vielä mielessäni, että mitä tehdä. Lapsia meilä ei ole ja sitä tässä viimeiseksi enää kaipais. En vois ottaa mitään riskejä, että hän iskis heidän elämäänsä. Tavallaan nyt pystyis vielä lähtemään.
Minun uskovainen mummo on ollu minun puolella tosi ihanasti.. En tiedä. Ahdistaa. Vaikeeta olla edes töissä, kun mieli raksuttaa, että mitä pitäis tehdä. Pitäiskö unohtaa tämä narsku ja karauttaa omilta osiltaan liitto karille (karilla se siis on jo muutenkin, vaikka 5vuotta ollaan tässä ähkitty) ja itkee se pois ja selvittää ja läpikäydä.. Kun en vaan usko, että Jumala on tarkoittanut ihmistä ainaiseen ahdistukseen, varsinki, jos se tulee toiselta läheiseltä ihmiseltä. Monesti vaan pelottaa, että mitä muut uskovat sanoo. Voi hitto kun se ryhmäpaine on NIIN kova.. Mitä mieltä ootte?
Ihan kuin mun elämästä pala! Koko jutusta on nyt 8 vuotta ja arvet vaalenee vähitellen. Minä myös uskossa ja niin oli mieskin, mutta muutos tuli lähestulkoon samoin tein häiden jälkeen. Astui kuvaan toiset naiset, alkoholi, alistaminen, väkivalta jne. jne.
Ja minä hain apua ja tukea sieltä mistä ennenkin, seurakunnasta, Sanasta ja sielunhoidosta sekä erittäin hyviltä työkavereiltani siihen aikaan.
Kaikesta huolimatta koin myös syyllistämistä, painostusta, "panettelua" yms. miehen temppuilun lisäksi.
Oma taitekohtani suhteessa oli, kun eräänä iltana miehen lähdettyä ryyppäämään, minä sorruin keittiön lattialle tyynyn kanssa ja ulvoin ja huusin Herralle varmaan pari tuntia. Ei ollut Herra tuulispäässä eikä maanjäristyksessä vaan siitä hiljaisessa tuulen vireessä kun kaikki oli hiljaa ja vaiti, kun kaikki tuska oli purettu ja minä olin alaston ja paljastettu Hänen edessään.
Silloin Herra sanoi ja se oli ensimmäinen kerta kun KUULIN Hänen äänensä, mutta se tuli silti ikäänkuin korvieni sisäpuolelta. Hän siis sanoi näin; "Tee mitä haluat, olet siunattu jos jäät ja olet siunattu jos et jää. Sinun tulevaisuutesi on Minussa eikä tässä ole vääriä ratkaisuja. Olet siunattu ja rakastettu, päätit mitä tahansa"
Se vapautti minut itse päättelemään asioita järjellä ja totesin että väkivalta ja juominen oli vain pahentunut ja toisia naisia oli alettu jopa tuomaan meille kotiin, niin totesin että pahempaan mennään, jollen vihellä peliä poikki. JOTEN, sovimme että erotaan, ja sen jälkeen meni vielä 3 kk ennenkuin mies löysin itselleen asunnon. Merkillistä oli kyllä sekin, että tuo viimeinen 3 kk olikin se kaikkein rauhallisin pätkä meidän suhteessa.
Pidä huolta itsestäsi, äläkä anna muiden päättää elämästäsi. Se mitä sinulle tapahtuu on sinun ja Herrasi välinen asia. Mitä se kenellekään muulle kuuluu? Ole siunattu ja olkoon mielesi rauhallinen ja kirkas, antakoon Herra sinulle leponsa ja olkoon totisesti sinulle armollinen!!