Selittäkää mitä selitätte

Selittäkää mitä selitätte; mutta totuus on kuitenkin se, että yritätte toinen toisillenne puolustella haureellista elämäänne ja sillä keinoin saada omantuntonne äänen vaikenemaan, mutta siitä ette pääse mihinkään, että haureus on Jumalan silmissä eräs pahimmista synneistä, koska se ei ole "vain" seksin harrastamista ohimennen ja hetken "nautintoa ja hauskan pitoa", vaan se on kuitenkin jotain paljon merkityksellisempää, VAIKKA siitä, tämän ajan hengen mukaisesti, onkin kovasti yritetty tehdä, VAIN jotain pikaruokakulttuurin jatkeeksi hyvin sopivaa hedonistista pikanautiskelua...

Jokainen, joka on hiukankin itselleen rehellinen, tajuaa että irtosuhteiden harjoittaminen rikkoo ihmistä sisäisesti, koska varsinkin seksi ilman rakkautta tekee juuri sen, tai sitten ihminen on jo muutenkin sisäisesti, sielultaan todella kuolleessa tilassa, jota ei luultavasti kestä ilman alkoholia, huumeita tms., jolla turruttaa mielensä...

Tietysti se seksi ja se toisen ihmisen läheisyys, joka siihen jollain lailla väkisinkin hieman kuuluu, voi tuoda hetkellisesti illuusion sellaisesta hyvästä, minkä pitäisi olla ihmiselle ihan pysyvästi mahdollinen tilanne, eikä vain aina joskus joku ohimenevä korvikekokemus, jonka jälkeen ihminen on sieluntilaltaan vain entistä tyhjempi olo...

Sitten puhutaan, että on muka kyse "nautinnosta". Sehän on aivan kuin pääsisi kuivasta erämaasta, vain joskus käymään jossain keitaalla juomassa raikasta vettä, mutta sitten joutuisi aina palaamaan takaisin erämaahan ja "elää" siellä, vaikka Jumala olisi tarkoittanut niin, että saisimmme ELÄÄ, koko ajan siellä keitaalla...
202439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Asiaa turiset, mutta kuinka moni näistä pillun/kyrvänkipeistä immeisistä kuuntelee? Aivan... Kannattaa valita joku parempi foorumi, tämä on ihmissuhteiden kaatopaikka. Ainakin klamydia rulaa näillä palstoilla :D Vittuako jakavat sitä pimpsalooraansa/kyrpäänsä? Ei kukaan pakottanut. Sukupuolitaudit ne on mitkä lääkärit pitää leivässä :)

Äänestä

en jaksanu lukea. Aika sama mitä lukee kun en ole naisille seurustelumalliksi koskaan kelvannu. Herra dikistä ne aina pitää. Ei ollut minun valinta, I swear!

Äänestä
  • Mutta niin se vain on, että ITSE ihminen valitsee, mitä tietä kulkee JA MIHIN kulkee... Valitsemattomuuskin on valinta; silloin on sillä tiellä missä "ne muutkin", joihin moni luulee voivansa vedota, sanoen "no enhän minä tehnyt muuta, kuin mitä ne kaikki muutkin tekivät..." Luuletteko että menisi läpi, edes missään täällä maallisessa/ajallisessa tuomioistuimessa? No miten sitten luulisitte, että selityksenne menisi läpi kaikkitietävän Jumalan edessä?

    Itseään ihminen siinä vain pettää, kun antaa saatanan höynäyttää ja tuudittautuu esim. sellaiseen petolliseen uskomukseen, että "ei se ollut mun valinta, tms. seli-seliä..." Ja niitä varten, joiden kautta lankeemukset tulevat toisille, on raamatussa aivan erityisen vakava sana:
    Matt18:6. "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. 7. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee! 8. Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen."

    Niin että mihin moni meneekään, esim. sen "miehuutensa" viemänä, kun SEN antaa olla näyttämässä elämälle suuntaa... Senkö tai SEN kannattaa, ihmisen itseään, täällä elämänteillä antaa johtaa? Jotkut ihmiset ovat ns. "nenästä vedettäviä", mutta jotkut, jotka saatanan juonimina ovat juuri siinä tilassa, ovat SEN LISÄKSI, vielä SIITÄKIN vedettäviä...

    Äänestä

Näin aluksi haluan puuttua yleisimpiin irtokarkkiseksin vastaisiin argumentteihin.

Sukupuolitaudit. Oletteko kuulleet kondomista? Parisuhde ei tee immuuniksi millekään. On eri asia harrastaa seksiä ja olla tyhmä tai varomaton.

Maine. Tämä koskettaa yleensä naisia. Miksi kenellekään on aihetta puuttua tai tuomita toisen tekemisiä, joilla ei ole mitään vaikutusta asian ulkopuolisiin. Muistaakseni Suomessakin olemme melko hyvin luopuneet uhrittomien rikosten tuomitsemisesta, kuten homoseksuaalisuudesta, naisten masturbaatiosta ja epilepsiasta.

Sitten itse kirjoitukseesi. Seksi on merkityksellistä, en kiellä sitä. En kuitenkaan keksi miksi se olisi jotenkin oletusarvoisesti väärin, kunnes se jotenkin puhdistetaan. Et viittaa avioliittoon kirjoituksessasi, etkä muutenkään määrittele, mikä mielestäsi on sovelias raja. Onko siis papin aamen oikea rajapyykki vai jokin tietty seurusteluaika? Voitko tarkentaa hieman.

Lisäksi haluaisin myös saada määritelmän seksille. Onko yhdyntä vasta seksiä. Entä oraaliseksi? Hyväily käsin? Vaatteiden päältä koskettelu. "Nylkyttäminen" - tai siis toisen vartaloa vasten nyhjääminen niin, että molemmat kiihottuvat. Onko se seksiä? Onko suuteleminen seksiä? Kädestä pitäminen. Missä menee raja? Jos rajaa ei voida vetää, pitäisikö silloin ehkä olettaa, ettei sellaista ole? Onko ihminen ehkä seksuaalinen aina ja koko ajan?

Miksi seksi ilman rakkautta rikkoo ihmisen? Voitko näyttää sen käyvän toteen? Jos ihminen itse valitsee kumppaninsa ja he ovat kivoja ja mukavia. Miten mittaat rakkautta? Milloin on tarpeeksi rakastunut, ettei seksi riko ihmistä - jos siis se edes rikkoo- tietenkin.

Itse harrastan seksiä hyvän ystäväni kanssa. Emme ole rakastuneita, emmekä seurustele. Panemme silloin tällöin. En kuitekaan koe tarvetta käyttää huumeita tai edes juoda alkoholia. Tarkoittaako tämä, että EN ole kuollut sisältä. Vai olenko jo toivoton tapaus?

Miten olet päätellyt, että hetkellinen läheisyys on jotenkin valheellista? En tiedä seurusteletko, mutta onko mielestäsi sitten jotenkin illuusiota esimerkiksi halata äitiäsi? Oletko enemmän kuollut sen jälkeen? Entä jos taputat ystäviäsi selkään tai kosket heidän käsiään.

Sitten tämä keidasvertauksesi. Eikö kuitenkin vesi silloin tällöin ole parempaa, kuin oleskeleminen siellä erämaassa kuukausia ja kuukausia, kunnes pääsee asumaan veden äärelle. Entä jos ei pysty jostain syystä olemaan keitaalla. Eikö hörppy ole parempi kuin jatkuva jano?

Raamattua lukiessa on hyvä ottaa huomioon mahdollisimman paljon tietoa sen ajan maailmasta ja eksegetiikasta. En tunne kumpaakaan merkittävän hyvin, mutta olen oleskellut Raamatun äärellä ja kirkon toiminnassa kuitenkin vuosia. Jeesuksen aika oli naisia alentavaa aikaa - jolloin naisten seksuaalisuus ja seksuaalisuus yleensäkin, oli tabu aihe. Ehkäisy metodeja ei paljoakaan ollut olemassa, joten tietysti seksi aiheutti aviottomia lapsia jne. Raamattu on kuitenkin ihmisten kirjoittama ja siellä on heidän mielipiteitään Jeesuksen ja muiden puheen seassa. Toisin kuin Koraani, me kristityt emme usko Raamatun olevan Jumalan sanelemaa - se sisältää Jumalan sanaa.

Nykyään näitä "seksiongelmia" ei ole, jos ihmiset vain käyttäytyvät vastuullisesti. Tätähän suuri osa ei tee, mutta eivät ihmiset olleet erilaisia silloin kuin ovat nyt. Samoja kiimaisia olentoja olemme olleet jo tuhansia vuosia. Nyt meillä vain on individualismi tukenamme ja ehkäisy välineitä sekä lääketiedettä auttamassa meitä toteuttamaan itseämme.

Oletko siis varma, että noin terävä mielipide on tarpeen? Voisitko suhtautua hieman kriittisemmin?

Oletko ajatellut, miksi sinua inhottaa muiden ihmisten harrastama seksi? Eihän se ole sinulta pois. Ehkä haluaisit itsekin nauttia seksistä vapaammin ilman ulkopuolisia rajoituksia. En tarkoita, että ryhtyisit huoraksi, mutta että tahtoisit vapauden harrastaa seksiä, silloin kun sinä ja joku toinen ihminen haluatte. On helppo ymmärtää, miksi Jumala sanoo meille, että itsekkyys, murha ja valehtelu ovat syntejä. Niillä on selkeät seuraukset, jotka vahingoittavat ihmisiä.

Seksi on kuitenkin onnellinen asia ja Jumala teki meistä seksuaalisia. Et varmaankaan oleta, että Jumala olisi jotenkin "mokannut" meidät.

Äänestä
  • En minä saarnaa "kuuroille korville"; miten voit tuollaista väittää?

    Kirjoituksesi on kyllä kovin järjellinen, mutta ei ollenkaan, eikä mitenkään hengellinen, tai jos mielestäsi jotenkin on niin voit yrittää selventää, missä kohtaa se olisi sitä?

    Jos tunnet raamattua, niin tiedät varmaankin mitä siellä sanotaan ihmisviisaudesta, suhteessa Jumalan aivoituksiin, sekä myös mitä sanotaan ns. "järjen päätelmistä"... Mitäpä tämä sinun kirjoituksesi mahtaisikaan edustaa, "järkevyydessään"...

    Juuri nyt en ehdi pitemmälti vastata, mutta kysyn sinulta tässä välissä: tiedätkö mitä tarkoittaa uudestisyntynyt uskova ja oletko omasta mielestäsi sitä, kun viittaat että "olen oleskellut Raamatun äärellä ja kirkon toiminnassa kuitenkin vuosia."? Toiseksi, tiedätkö mitä raamatussa mahdetaan tarkoittaa, kun siellä puhutaan lusteesta; tarkoitetaanko sillä jotain tietynalaisia ihmisiä, ja jos niin millaisia?

    Mitähän mahtanet tarkoittaa tällä:
    "Toisin kuin Koraani, me kristityt emme usko Raamatun olevan Jumalan sanelemaa - se sisältää Jumalan sanaa."? Mihin perustuen niputat "meidät kristityt" tuollaisen väittämän taakse? Älä tee sitä, koska syyllistyt tuossa melkoisen valheelliseen väittämään, sikäli ettemme me kristityt, väittämäsi mukaan, uskoisi raamatun olevan Jumalan sanaa. Tai niin, käytät kyllä sanontaa "sanelemaa", mutta kuitenkin, mihin perustat väitteesi?

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    En minä saarnaa "kuuroille korville"; miten voit tuollaista väittää?

    Missään ei määritellä että täällä kirjoitettavat jutut pitäis olla myös hengellisiä! Minulle ainakin riittää että ovat järkeviä ja asiallisia. Jokainen luokoon sitten omet hengellisyytensä siihen sekaan.

    Äänestä

  • Ei ainakaan hengetön. kirjoitti:

    eiköhän se ole kuule aivan jokaisen oma asia miten haluaa asiansa hoitaa!!

    Vai onko kenties kysymys siitä, et ettet kelpaa kellekkää, jotta voisit itse harrastaa irtosuhteita. Jotenkin vaan kirjoituksestasi paistaa kateus muiden ihmisten elämään, onko asia niin ettei sinulla ole omaa elämää, vaan sinun pitää elää muiden elämää!!?? Tiedän montakin ihmistä jotka näin tekevät.

    Voin sanoa omakohtaisen kokemuksen irtosuhteiden harrastamisesta, erosin jokunen vuosi sitten, jonka jälkeen nimenomaan irtosuhteiden myötä pääsin eroon exästäni ja niistä tunteista joita oli jäljellä, siispä voisin kutsua omalla kohdallanin sitä myös terapiaksi! Joku mainitsi sukupuolitaudit, eiköhän varmuusvälineet ole sitä varten, jolla hoidetaan se ongelma, kuka sitten käyttää kuka ei, se on oma valinta!!

    Äänestä

  • on sinun pointtisi kirjoitti:

    Parisuhteet EI KOSKAAN ole kenenkään vain "oma asia", ymmärtänet mitä tarkoitan. Eihän kahden ihmisen kesken tapahtuva ole kummallekaan osapuolelle, vain "mun oma asia", vaikka kuinka ja miten selitettäisiin. Kun hypätään yhden yön juttuun, useimmiten lähtien juopuneena kapakasta, promilleja ollen helposti n.4, siis molemmilla yhteenlaskettuna, ei juuri koskaan tiedetä millainen ihmissuhdetragedia on kyseessä sen toisen osapuolen elämäntilanteessa. Siellä voi tulla SEURAUKSENA, tuosta yhden yön jutusta jopa avioero, jossa yleensä suurimpina kärsijöinä, tämän ajan IHMISUHREINA, ovat LAPSET, jotka monasti joutuvat vielä puolisoiden valtapelissä pelinappuloiksi, joiden koko ihmisyys tuntuu monilta "heitä rakastavilta" vanhemmilta siinä tilanteessa unohtuvan. SINÄ, toisena osapuolena, olet myös OSASYYLLINEN!

    Selittäkää mitä selitätte, mutta miettikääpä joskus, edes hetken verran, miten kaikkitietävä Jumala nämä asiat näkee. Hän osaa, kuten meidänkin tulisi siihen pyrkiä, arvioida asiat ja niiden seuraukset kaikkien, välillistenkin osapuolten kannalta. Haluatko sinä olla osasyyllinen, jonkun avioliiton ja ehkä perheenkin hajoamiseen???

    Itsellänikin olisi tietysti yhtälailla mahdollisuus RYPEÄ irtosuhteissa mielinmäärin, koska olen ihan rehellisesti sinkku, mutta en todellakaan, siis en enää, halua "mukautua tämän maailmanajan mukaan".(Roo.12: 2. "Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä." -Laitoin tämän lainauksen RAAMATUSTA, vain siksi että jos vaikka joku ns. "uskovainenkin" sattuisi tämän lukemaan...)

    Tiedän myös, valitettavan paljonkin, siitä haureellisesta elämänmuodosta mitä tässä ajassa harjoitetaan. -Sen lisäksi, että itsekin sitä joskus aikoinaan(ns."entisessä elämässäni") harjoittaneena, vaikkakin, onneksi vähäisessä määrin, olen sellaisia kuvioita, myös läheltä seurannut. Eräskin, entinen esimieheni, tuhosi sillä pelillä avioliittonsa, ehkäpä siinä tuhoutui myös toisen osapuolen liitto. En tiedä, enpä ole viitsinyt mennä kysymään. Siinä meni hieno, vastavalmistunut omakotitalo Pirkkalassa jaettavaksi; mitäpä siitä, mutta kun nuori perhe hajosi. Hänelläkin sitten varmaan, siitä kai se oikein "riemu repesi", muuttaa siitä sitten kerrostaloasuntoon jne. -

    Ei kuule, ei TODELLAKAAN käy yhtään kateeksi!

    Niin onhan sitä moni eronsa jälkeen ratkennut ryyppäämäänkin surun tunteensa tukahduttaakseen. Voihan sitäkin, ITSE itseään miellyttävällä tavalla selitellä ja kutsua sitä sitten vaikkapa "TERAPIAKSI"... Niin ja muuten ne tunteet, siis niiden käsittely, kuuluisivat ihan normaalisti ihmisen psyykkeeseen, tarkoittaen siis eron jälkeistä surutyötä.

    Äänestä

  • Ei ainakaan hengetön. kirjoitti:

    Missään ei määritellä että täällä kirjoitettavat jutut pitäis olla myös hengellisiä! Minulle ainakin riittää että ovat järkeviä ja asiallisia. Jokainen luokoon sitten omet hengellisyytensä siihen sekaan.

    "Missään ei määritellä että täällä kirjoitettavat jutut pitäis olla myös hengellisiä!"

    -Eihän kukaan, en minä ainakaan, ole sellaista väittänytkään...

    -Hengellisyys vain tuntuu olevan nykyajassamme monille ihmisille suorastaan pelottava aihe; -miksiköhän? Se kuitenkin kuuluu yhtälailla ihmiseen, kuin ihmisen mielikin ja ajatukset. Toinen juttu on sitten se, onko ihmisellä mitään toimintaa, hänen hengellisellä osa-alueellaan, vai onko se alue, ehkä jopa täysin "lukossa"...

    pointtiasi, ainakin minun mielestäni parisuhde ja yhdenillansuhde ovat kaksi täysin eri asiaa, vai kuinka??

    Tiedän kyllä itsekkin että yhdenillan suhteet eivät ainakaan pidemmän päälle sovi varmaan kellekkään, tai voihan se olla että sopiikin, muttei minulle...aikansa kutakin, eiks se sillain vanha sanonta mennyt!!

    Se mitä puhuit parisuhteiden rikkomisesta irtosuhteilla, niin siinä olen samaa mieltä, mutta kun oikein ajattelemaan rupeaa, niin parisuhteessahan on silloin jokin perustavaa laatua oleva vika, jos sellaisia pitää tehdä. En puolusta millään tapaa sitä mahdollista pettäjää, mutta silti on syytä sen toisenkin osapuolen katsoa peiliin miksi asiat on niin!!

    Itse en ole ikinä parisuhteessa pettänyt, eikä ole tarkoitusn pettääkkään, jos asiat menee siihen, niin pitää osata lopettaa huono parisuhde.

    On muuten ihan kiva asua Pirkkalassa omakotitalossa yksinään, toivottavasti ei ole sen sinun tuntemasi pariskunnan vanha, kun nimittäin eroperheeltä sen ostin. Kaukaa viisaana omistan tulevaisuudessakin talon aibvan yksin, ettei tarvitse myydä sen vuoksi, jos joskus edes alankaan minkäänlaiseen parisuhteeseen kenenkään kanssa. Ja toden totta on aivan oma valinta.

    Äänestä

  • ymmärtänyt edelleenkään kirjoitti:

    >> Nyt en ymmärtänyt edelleenkään pointtiasi, ainakin minun mielestäni parisuhde ja yhdenillansuhde ovat kaksi täysin eri asiaa, vai kuinka?? >>

    -Miten niin "kaksi täysin eri asiaa"? Eikös molemmissa kuitenkin ole kyse PARIN suhteessta, vaikka toisessa yleensä onkin enempi kyse vain hedonistisesta ja "mullehetijavainkaikkihyvä"-tyyppisestä suhteesta...

    >> Tiedän kyllä itsekkin että yhdenillan suhteet eivät ainakaan pidemmän päälle sovi varmaan kellekkään, tai voihan se olla että sopiikin, muttei minulle...aikansa kutakin, eiks se sillain vanha sanonta mennyt!! >>

    -Niin, eivät sovi, jos ihmisellä on vielä kutakuinkin terve omatunto jäljellä, niin hän huomaa sen itsekin jossain kohtaa. Itse ainakin huomasin, jos en muuten, niin valitettavasti kovin jälkiviisaasti.

    >> Se mitä puhuit parisuhteiden rikkomisesta irtosuhteilla, niin siinä olen samaa mieltä, mutta kun oikein ajattelemaan rupeaa, niin parisuhteessahan on silloin jokin perustavaa laatua oleva vika, jos sellaisia pitää tehdä. En puolusta millään tapaa sitä mahdollista pettäjää, mutta silti on syytä sen toisenkin osapuolen katsoa peiliin miksi asiat on niin!! >>

    -Voisi myös miettiä sitä, että jospa se kuitenkin, hyvin useinkin, johtuu juuri siitä, että suhteessa on liian pian, lähdetty rakentamaan sitä paljolti seksuaaliselle kanssakäymiselle ja sitten kun se puoli alkaa jossain vaiheessa väkisinkin, enempi tai vähempi hiipumaan, niin tuleekin eteen se realiteetti, että eipä niitä todellisia, toisen arvostamisen elementtejä ja ominaisuuksia sitten juuri ollutkaan, kantamaan suhdetta pidemmälle, kuten papin, siis Jumalan edessä kuitenkin tuli luvattua. Ja, kun Jumalan edessä solmittu liitto rikotaan, niin luuletteko että siitä ihmiselle siunausta on seurauksena...?

    >> Itse en ole ikinä parisuhteessa pettänyt, eikä ole tarkoitusn pettääkkään, jos asiat menee siihen, niin pitää osata lopettaa huono parisuhde. >>

    -No tuo on ainakin osaltaan hyvä lähtökohta parisuhteen suhteen, ettei suhteeseen kannata edes lähteä, jos on jo lähdössä petos mielessä...

    "-Miten niin "kaksi täysin eri asiaa"? Eikös molemmissa kuitenkin ole kyse PARIN suhteessta, vaikka toisessa yleensä onkin enempi kyse vain hedonistisesta ja "mullehetijavainkaikkihyvä"-tyyppisestä suhteesta..."

    Molemmat on todellakin suhteita, mutta täysin erilaisia sellaisia. Parisuhteen määritelmän varmaan tiedätkin, mutta yhdenillan suhde on kahden ihmisen tekemä sopimus siitä että harrastetaan seksiä yö, ilman että kummallekkaan osapuolelle koituu siitä minkäänlaisia velvoitteita, vai?

    Sukupuolitaudit, kuten myös jälkikasvu hoidetaan ehkäisyllä! Niin mielestäni siinä on todella iso ero, vaikka molemmissa toden totta onkin kaksi osapuolta.

    "-Niin, eivät sovi, jos ihmisellä on vielä kutakuinkin terve omatunto jäljellä, niin hän huomaa sen itsekin jossain kohtaa. Itse ainakin huomasin, jos en muuten, niin valitettavasti kovin jälkiviisaasti."

    Kuten tähänkin vastaan, et miten pitäisi kärsiä huonosta omasta tunnosta, jos ylemmän vastineen asiat on kunnossa??

    Itse en ainakaan missään tapauksessa lähde mukaan yhden yön suhteeseen, jos sen sisällöstä ei ole sovittu, että näin.

    Äänestä

  • pientä kädenvääntöä kirjoitti:

    Niin sepäs onkin sellainen "vekkuli velikulta" tuo ihmisen omatunto, että se turhautuu ja luovuttaa melko piankin, jos ei ihminen sen puheista välitä.

    Ethän sinäkään kovin kauaa ja moniaita kertoja viitsi sanoa jollekin himotupakoitsijalle, että "hei kuule lopettaisit nyt sinäkin tuon pössyyttelyn, ennen kuin on liian myöhäistä...".

    Sitten ao. ihminen tuudittautuukin vain sellaiseen valheelliseen rauhaan, ajatellen että "ei kai tässä nyt mitään väärää voi olla, kun kaikki muutkin näin tekee ja omatuntokaan ei kuulu sanovan enää mitään..."

    Silloin ihmisen omastatunnosta onkin tullut vain "omatunto", ts. se on pantu viralta...

    Kuuluu sarjaan, että "no en kai minä ole sen pahempi kuin nuo muutkaan...", vai pitäisikö sanoa että "no ei kai se helvetti voi niin kamalan paha paikka olla, kun sinne on niin paljon menossa porukkaa... Niin et jospa se onkin vähä niinkö joku Rollareitten konsertti tms..."

    Kuitenkin kaikki on raamatussa kerrottu aivan niin selvästi, että sen kyllä ihminen ymmärtää, JOS VAIN TAHTOO. Ja siitä juuri onkin kysymys, että MITÄ IHMINEN TAHTOO JA HALUAA TEHDÄ, täällä, maan päällä ja tällä, omalla elämällään ja sen aikana. Tämä on ihmiselle annettu "peliaika", jonka päättymisestä emme tiedä, mutta pakinnot jaetaan vasta sitten kun tämä peli on pelattu. Jotkut kyllä putoavat siitä, IKÄÄN KUIN "kesken pelin", mutta sekin on kyllä, meidän jokaisen tiedossa.

    -Niin mitä muuten tarkoitat, kun sanot että "jos ylemmän vastineen asiat on kunnossa??"? Niinpä, JOS ON, mutta onko?

    -Jos tarkoitat Jumalaa, niin miksi sitten käytät tuollaista omituista kierto ilmausta? Miten voit väittää, että asiat olisivat kunnossa, jonkun sellaisen kanssa, jonka nimeäkään et edes voi lausua?

    Tai jos tarkoitat jotain epämääräistä tai määrittelemätöntä, niin sillähän ei ole mitään merkitystä; aivan sama kuin sanoisi että "minulla on ihan hyvin asiat kunnossa, viime kesänä näkemäni poutapilven kanssa..."!

    Saatat hyvinkin, siis sinä, jolle tämän vastauksen kirjoitin, antaa piut-paut tälle vastaukseni, mutta ei se, ainakaan minua haittaa, minä olen näin vain hoitanut oman osani, Kristuksen palvelijana ja kenties joku lukijoista vielä osaa ottaakin tästä "onkeensa"...

    Jumalan Siunausta vaan, -kaikille palstan lukijoille!

    Äänestä

Iloitse varhaisista vuosistasi, nuorukainen,
nauti nuoruutesi päivistä!
Seuraa sydämesi teitä ja silmiesi haluja!

Äänestä
  • Kas kas, pirukin on TAAS käynyt raamatulla, vai mikä mahtoikaan olla tuon tarkoitus...?

    Juu löytyy löytyy, sieltä monenlaista jaetta, jos ottaa vain jakeen sieltä, toisen täältä; mutta uskotko siis raamatun sanaan KOKONAISVALTAISESTI...???

    Vai otatko myös, esim. tieliikennelaista, omiksesi vain ne kohdat, joissa kerrotaan milloin sinulla on esim. etuajo-oikeus, mutta jätät huomioimatta ne, missä kerrotaan milloin SINULLA ON VÄISTÄMISVELVOLLISUUS? Eipä taida, SEKÄÄN LAKI, toimia ihan niin...

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Kas kas, pirukin on TAAS käynyt raamatulla, vai mikä mahtoikaan olla tuon tarkoitus...?

    Juu löytyy löytyy, sieltä monenlaista jaetta, jos ottaa vain jakeen sieltä, toisen täältä; mutta uskotko siis raamatun sanaan KOKONAISVALTAISESTI...???

    Vai otatko myös, esim. tieliikennelaista, omiksesi vain ne kohdat, joissa kerrotaan milloin sinulla on esim. etuajo-oikeus, mutta jätät huomioimatta ne, missä kerrotaan milloin SINULLA ON VÄISTÄMISVELVOLLISUUS? Eipä taida, SEKÄÄN LAKI, toimia ihan niin...

    "Kas kas, pirukin on TAAS käynyt raamatulla, vai mikä mahtoikaan olla tuon tarkoitus...?"

    Minua vituttaa suunnattomasti teidän "uskovaisten" tapa tulkita raamattua juuri niin kuin se teille sopii. jos joku muu "huonompi kuin te" tulkitsee eri tavalla niin haukutaan piruksi. Voi vittu.

    Vituttaa myös tämä: te ette vastaa kunnolla mihinkään, varsinkin kun joku ottaa esille jonkin epäkohdan ja perustelee sen hyvin.

    Kielletään kaikki, esimerkiksi löydetty "Juudaksen Testamentti". Tämä kun saattaisi horjuttaa ahneen kirkon asemaa. "ei sellaista olekaan". Raamatussa on juuri ne asiat, jotka sopivat sen aikaiseen elämään. Miettikää, kuinka paljon sieltä ollaan "sensuroitu" asiaa.

    Uskovaiset selittävät asioita tietyllä, raivostuttavalla tyylillä:

    Jos vastasyntynyt lapsi kuolee, sanovat uskovaiset, että "jumala rakasti häntä niin kovin, että halusi hänet taivaaseen"

    Ja sitten sama selitys:

    110-vuotias (ylläri ylläri kirkossa kävijä) kuolee niin eikö joku uskis sano että: "jumala rakastaa häntä niin paljon, että antoi hänelle näin pitkän elämän.

    Jos te uskovaiset olisitte oikeasti uskossa niin että eläisi arvostellen muita ja ANTAISITTE oikeasti jopa vaatteet päältänne vähäosaisten avuksi. Turha väittää olevansa hyvä ja uskovainen ihminen ja samalla elää korkeassa elintasossa, eikä edes yritä auttaa. Haistakaa vittu.

    Erästä tiedemiestä lainatakseni:

    "Toinen meistä tulee todella yllättymään kuollessamme"

    Äänestä

  • aloittajalle asiaa kirjoitti:

    tietysti

    Raivota saa ihan vapaasti, mutta Jumalan asettamia totuuksia se ei miksikään muuta; vai kukakohan sen lopullisen ja viimeisen totuuden mahtaneekaan määrittää? Ja mainittakoon tässä kohtaa: kaikki mitä kristinuskoon tulee, täytyy olla perusteltavissa raamatun sanalla ja ilmoituksella, koska kristinuskon ainoa perusta ON RAAMATTU; mikäpä muukaan se voisi olla. Raamattu on raamattu sellaisena kuin se on, ilman mitään, jostain "myöhemmin löydettyjä", seli-seli-evankeliumeja...

    Ts. kaikki muut, jälkikäteen keksityt selitykset, mitkä ovat ihmisten keksimää, eivät kuulu kristinuskoon, vaan on todellakin jotain muuta, ihmisen omia sielun- ja mielentuotoksia... Vai täytyisikö jokaisen ihmissukupolven saada aina kirjoittaa oma "raamattunsa", tai itselleen mieluisa ja rietasteluilleen sopiva ja tulkinta siitä?

    Raamattu on paljon, siis TODELLA PALJON, enemmän kuin "vain ihmisen kirjoittama kirja"; se on niin monisyinen ja sisällöltään niin monella tasolla vaikuttava kirja, että ei siis ole mikään ihme että sitä sanotaan mm. "kirjojen kirjaksi". Esim. raamatun numerologisia merkityksiä on vasta aivan viime aikoina pystytty tutkimaan tehokkaasti, kun siinä voidaan hyödyntää nykyaikaisia tietojenkäsittelyn menetelmiä.

    Eivät uskovat ole yhtään sen parempia ihmisarvoltaan ja lähtökohdiltaan, kuin ei-uskovatkaan, ainakaan Jumalan puolelta nähtynä; kaikille ihmisille kuuluu ja on tarjolla sama ANSIOTON ARMO, Jeesuksessa Kristuksessa, mutta sen vastaanottaakseen IHMISEN täytyy NÖYRTYÄ JUMALAN EDESSÄ ja tunnustaa syntisyytensä, koska muuten ei ihminen voi saada syntejään anteeksi.

    Eiköhän raamatun, kuten muidenkin teosten tulkitseminen käy paremmin niiltä, jotka ymmärtävät sen sisällön, mieluummin kokonaisvaltaisesti, eikä vain ottaen sieltä, jotenkin juuri kulloiseenkin elämäntilanteeseen sopivan, jonkun yksittäisen jakeen. Tässä asiassa on kysymys siitä, että uskovissa, tai kylläkin myös asiasta AIDOSTI kiinnostuneissa ihmisissä, vaikuttaa Jumalan Pyhä Henki, jonka avulla raamatun sanaa voi ymmärtää.

    Miten niin "kielletään kaikki"...??? -Miksi, voitko selittää, joku "myöhemmin löydetty", "Juudaksen evankeliumiksi" nimetty kirjoitus pitäisi oikopäätä, joidenkin mielestä, kai ilman mitään kriittistä tarkastelua, hyväksyä raamattuun? Tai jos joku meuhkaa kovin kriittisin äänenpainoin, että "miksi sieltä raamatusta on sensuroitu joitakin osia pois!", niin ei todellakaan ymmärrä, mistä raamatussa onkaan kysymys ja mikä on sen ns. "punainen lanka", jota sen eri kirjat ja kirjeet, läpi koko raamatun, johdonmukaisesti tukevat...

    Mitä "epäkohtaa" tarkoitat, mikä on "hyvin perusteltu"?

    Ja noista ihmisen kuolemaan liittyvistä kysymyksistä: mitä sinä sitten sanoisit, varsinkin tuossa ensin mainitsemassasi tilanteessa? Sanoisitko esim. että "Kyllä Jumala vihaa teitä tosi paljon, kun otti lapsenne heti pois teiltä.", vai mitä sinä osaisit sanoa?

    Ja mitä luulet Jumalan ajattelevan niistä, mm. "yhden illan satona" syntyvistä lapsista, joita meidänkin maassamme, tapetaan tuhansittain joka vuosi aborteissa? Luuletko Jumalan olevan mielissään siitä "sadosta"?

    Ja lopuksi tuohon uskovien auttamis- ja antamishalukkuuteen; oletko koskaan sattunut kuulemaan sellaisesta henkilöstä kuin Veikko Hursti? Ja, jos sinulla on uskovainen naapuri, niin mistä sinä voit tietää, antaako hän esim. saman rahan maailman köyhien auttamiseen, jonka joku muu naapuri voi hyvällä omallatunnolla laittaa vuosittain kurkusta alas esim. "Kossumaisessa muodossa", tai pössyttelee savuina ilmaan...? Mistä sinä voit tietää kenenkään naapurisi tiliasioista? Niin, ja paljonko itse annat?

    Todellakin, moni tulee kuoltuaan hämmästymään, varsinkin moni ns. "uskovainen"... Suurin hämmästys monille on se että, "Ai jaa, ei tää elämä loppunutkaan sitten siihen kun henki lähti kropasta veke..., hei mitäs jos ne muutkin "uskovaisten horinat" olikin totta; mihinkähän tässä nyt ollaan menossa???!!!"

    Äänestä

Mä olen täysin rehellinen itselleni. Ja tiedän että kaikilla on halut, myös minulla! Joten minäkin haluan haluni tyydyttää. Ja ikävä kyllä en parisuhteissa viihdy, koska on niistä niin huonoja kokemuksia. Ja voin rehellisesti myös sanoa että seksi inhottaa minua.

Seksi oikeasti inhottaa minua jos joudun sitä harrastamaan saman ihmisen kanssa joka päivä. Minua ahdistaa se että ihminen jonka kanssa olen pannut näkee minut joka päivä normaalissa elämässä, vanhempieni tai sukuni seurassa. Minua inhottaa ja ahdistaa istua vanhempieni edessä miehen vieressä jonka kanssa olen pannut. Se on likaista.

Rakastan seksiä vieraan miehen kanssa jota en ikinä enää näe. Tai vaikka mies olisi vanhempikin tuttu ja näkisin hänet aina silloin tällöin jossakin ja pantais aina silloin tällöin niin sekin käy. Minulla onkin ne muutamat vaki panot, ja se sopii minulle oikein hyvin.

Minä olen itselleni rehellinen ja tiedän että se elämän tyyli sopii minulle. En jaksa roikkua miehen kimpussa kuin mikäkin iilimato, enkä voi sietää jos mies roikkuu minussa.

Ei ne irtosuhteet minua ainakaan riko. Kunnon suhteet kylläkin.

Äänestä
  • Jos menisit jollekin hyvälle terapeutille, niin hän varmaankin saisi sinusta selville tämän, minkä minäkin voin sanoa suoran tässä: sinulla on jokin, jo lapsuuden ajalta perytyvä tunnepuolen vamma ja haava, joka saattaa olla jopa sinulle itsellesi lähes tiedostamaton, mutta vaikuttaa sinussa juuri tuollaista, normaalista poikkeavaa ja täysin vääristynyttä tunnekokemusta.

    Normaalistihan ihminen, käsittääkseni naiset varsinkin, kaipaa suhteelta juuri vakiintumista ja jatkuvuutta, jotka siis NORMAALISTI ovat niitä asioita, joita suhteelta toivotaan, että se tuntuisi turvalliselta.

    Sinun kohdallasi lienee taustalla, ensimmäisissä seksikokemuksissasi, jokin
    "kielletyn hedelmän" trauma, jossa kokemuksesi on ollut sellainen, että olet kyllä nauttinut seksistä fyysisellä tasolla, mutta suhde on ollut jollain lailla sellainen että se ei ole kestänyt ns. "päivän valoa", vaan se on ollut jotenkin hävettävä, vaikka olet saanut siitä seksuaalista, sitä mitä valheellisesti, muka "tyydytykseksi" sanotaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joku ohimenevä kirjoitti:

Selittäkää mitä selitätte; mutta totuus on kuitenkin se, että yritätte toinen toisillenne puolustella haureellista elämäänne ja sillä keinoin saada omantuntonne äänen vaikenemaan, mutta siitä ette pääse mihinkään, että haureus on Jumalan silmissä eräs pahimmista synneistä, koska se ei ole "vain" seksin harrastamista ohimennen ja hetken "nautintoa ja hauskan pitoa", vaan se on kuitenkin jotain paljon merkityksellisempää, VAIKKA siitä, tämän ajan hengen mukaisesti, onkin kovasti yritetty tehdä, VAIN jotain pikaruokakulttuurin jatkeeksi hyvin sopivaa hedonistista pikanautiskelua...

Jokainen, joka on hiukankin itselleen rehellinen, tajuaa että irtosuhteiden harjoittaminen rikkoo ihmistä sisäisesti, koska varsinkin seksi ilman rakkautta tekee juuri sen, tai sitten ihminen on jo muutenkin sisäisesti, sielultaan todella kuolleessa tilassa, jota ei luultavasti kestä ilman alkoholia, huumeita tms., jolla turruttaa mielensä...

Tietysti se seksi ja se toisen ihmisen läheisyys, joka siihen jollain lailla väkisinkin hieman kuuluu, voi tuoda hetkellisesti illuusion sellaisesta hyvästä, minkä pitäisi olla ihmiselle ihan pysyvästi mahdollinen tilanne, eikä vain aina joskus joku ohimenevä korvikekokemus, jonka jälkeen ihminen on sieluntilaltaan vain entistä tyhjempi olo...

Sitten puhutaan, että on muka kyse "nautinnosta". Sehän on aivan kuin pääsisi kuivasta erämaasta, vain joskus käymään jossain keitaalla juomassa raikasta vettä, mutta sitten joutuisi aina palaamaan takaisin erämaahan ja "elää" siellä, vaikka Jumala olisi tarkoittanut niin, että saisimmme ELÄÄ, koko ajan siellä keitaalla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu