Mä en en en enää kestä, en kerta kaikkiaan. Tässä poika ehdottelee vaikka ja mitä tekemistä mutta.. okei saatan olla hieman aktiivisempi kuin monet muut jätkät, mutta pää hajoaa tuohon sohvalla lymyämiseen. Mä haluan lähteä viikonloppuna baariin, kuppilaan, oluelle tai vaikka kaverin luo saunomaan, mutta en niin kuin naiset yleisesti luulee, eli iskemään naisia ja puristelemaan perseitä tai jotain. En todellakaan ikinä voisi pettää herkullista avovaimoani. Ennen oli ihan mukavaa makailla vaan sohvalla viikonloppuna tyttöystävän kanssa ja katsella elokuvia, ja sitä me tehdään nykyäänkin. Ja jos joku nyt sitten väittää etten enää rakasta tai ole yhtä ihastunut häneen, niin on väärässä. Pää vaan meinaa hajota tuohon helvetin televisioon. Mikä siinä niin viehättää, ei tajua, ei kerta kaikkiaan voi olla mitään niin puuduttavaa kuin jatkuva television vahtaaminen päivästä toiseen. Istua sohvalla ja katsoa telkkaria ei vittu. Miellumin pelaa vaikka tietokonetta, sekin on kehittävämpää ja jännittävämpää vaikka ehkä hieman lapsellista. TV lentää ihan pian parvekkeelta alas.
VITUN TELEVISIO!
päääähajoooooo
61129
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Halusin vaan jatkaa, että miettikää nyt oikein kunnolla. Katsoa nyt jotain neliötä tuossa sohvalla tunti kaupalla. Oikein alkaa oksettaa.
No voithan sä vaikka vaihteeksi puristella sen "herkullisen avovaimosi" persettä...?
Niin ei tartte kattoo telkkuu.
Sun pitää pikkuhiljaa rauhoittua. Ehdota avovaimollesi jotain muuta tekemistä kuin baarit, kuppilat kaverit. Tuota se perhe-elämä tulee aikanaan olemaan. Hyvä olisi rauhoittua jo ennen lasten tuloa. Koska monesti käy niin, että mies ei sitten pystykkään rauhoittumaan, vaan jatkaa omia menojaan. Ja erohan siitä tulee alta aikayksikön.
talo täynnä kirjoja ja vaimo roikkuu bookcrossing sivustolla iltaisin, kun voitaisiin tehdä jotain kivaa.
Täytyy vaan kestää ja harrastaa omaa kivaa.
Meillä taas on toisinpäin. Mies haluaa vahata kokoajan telkkua ja mua kypsyttää. Tuli sieltä sitte mitä vain, elokuvia, sarjoja, urheilua.. kaikki käy. Antaa hän toki huomionsa minullekkin, mutta minun pitää kuulema vain hyväksyä että se on hänen "harrastuksensa". Mutta välillä vaikeaa, kun alkaa ottaa aivoon näky: mies makaa sohvalla kaukosäädin kourassa...
Tiedän. Kannattaa hankkia isompi asunto, jossa on enemmän huoneita, niin saatte olla kumpikin omassa rauhassanne ; kyllä sitä kummasti sitten jossain vaiheessa alkaa tehdä mieli keskittyä kumppaniin ja löytyä sitä aikaa toisellekin.