Olen 16 vuotias tyttö ja minulla on ongelmana kamalt säärikarvani. Olen tosi tumma, joten säärikarvani ovat pikimustia, paksuja ja pitkiä. 14 vuotiaana ne kumminkaan eivät sitä vielä olleet, koska en vielä ollut kajonnut sheivailemaan niitä ja kunnes eräs sukulaiseni sanoi minulle, että: "Ei naisen sääret kuulu tuollaiset karvaiset olla, vaan tällaiset", ja näytti omia sheivattuja sääriään (minulla oli karvat silloin vain sellaista harmahtavaa untuvaa). No minä tietty hiukan loukkaantuneena menin sheivaamaan äidin höylällä ja siitä tämä ikuinen ongelma alkoi. Karvat kasvoivat takaisin ihan pikimustina. Siitä lähtien olen sheivannut, vahannut, epilointut, sokeroinut, käyttänyt karvanpoistoaineita jne. Muuten olisi ihan ok, mutta mikään ei auta! Sheivaamisen olen unohtanut, koska karvat kasvavat samana päivänä takaisin ja jalkani ovat pelkää mustaa pistettä, samoin karvanpoistoaineiden kanssa. Haluaisin hennommat karvat, kun jotkut sanoo, että epiloiminen/vahaaminen auttaa ja kokeilin. Olen käyttänyt keinoa tähän asti ja aina sama tulos; jalat ihan täynnä sisäänpäin kasvaneita karvoja (kuorintakinnaskaan ei auta eikä rasva) ja punaisia pilkkuja. Olen varmaan tämän muutaman vuoden aikana saanut jokaisen karvatuppeni tulehtumaan ja niistä on jääneet arvet jalkoihin (nekin kaiken kukkuraksi). Uutta epilointi/vahauskertaa saa odottaa aina kauan, koska karva ei millään tule ihon alta ulos.
Tästä kaikesta johtuen jalkani näyttävät nyt tältä: Täynnä arpia, mustia karvoja, ihonsisään kasvaneita mustia karvoja, tulehtuneita kohtia jne. En jaksa näitä jalkojani enää. Olen lopen uupunut oikeasti!
Äidilläni on myös mustat säärikarvat, mutta hänellä pysyy epiloinnin/vahaamisen jälkeen iho kauniina, eikä mitään paria sisäänkasvanutta karvaa kummempaa. Mihinkään laserhoitoihin ei minulla varaa ole, eikä perheellämmekään. Itken tätä asiaa usein, kun kaverit voi pitää kesähelteillä hametta ja minä joudun hikoilemaan kuumisssa farkuissa ja se on ihan hirveää. Minulla ei pitäisi olla mitään karvan liikakasvua kumminkaan, sillä muuten en ole kovin karvainen vain nämä p*rkeleen sääret! >:/
Osaisiko joku auttaa, onko mitään keinoa?
Jalkani ovat oikeasti ihan karseat ja kärsin niistä todella. Aina mielessä. :(
Tästä kaikesta johtuen jalkani näyttävät nyt tältä: Täynnä arpia, mustia karvoja, ihonsisään kasvaneita mustia karvoja, tulehtuneita kohtia jne. En jaksa näitä jalkojani enää. Olen lopen uupunut oikeasti!
Äidilläni on myös mustat säärikarvat, mutta hänellä pysyy epiloinnin/vahaamisen jälkeen iho kauniina, eikä mitään paria sisäänkasvanutta karvaa kummempaa. Mihinkään laserhoitoihin ei minulla varaa ole, eikä perheellämmekään. Itken tätä asiaa usein, kun kaverit voi pitää kesähelteillä hametta ja minä joudun hikoilemaan kuumisssa farkuissa ja se on ihan hirveää. Minulla ei pitäisi olla mitään karvan liikakasvua kumminkaan, sillä muuten en ole kovin karvainen vain nämä p*rkeleen sääret! >:/
Osaisiko joku auttaa, onko mitään keinoa?
Jalkani ovat oikeasti ihan karseat ja kärsin niistä todella. Aina mielessä. :(
Vastaukset 15
Vanhimmat
Moi!
Mulla on ollut aina iho-ongelmia varsinkin jalkojen ja takamuksen ihossa. Jalat on tällä hetkellä ihan ok kun en oo poistellut talvella säärikarvoja, mutta tiedän että heti kun ne poistan millä tahansa menetelmällä niin ongelmat alkavat taas- todisteena jalat on täynnä pieniä ja isompiakin arpia vuosien varrelta.
Mun peppu taasen on aina täynnä finnejä ja arpia :(
Yksi kohtuu edullinen keino joka tuli mieleen ja vois auttaa sun ihoon, on e-pilsut. Kun söin niitä pari vuotta niin iho oli paremmassa kunnossa kuin ikinä ja arvetkin ehti vaalentua. Nyt en enää masiksen takia voi niitä popsia, mutta oon käynyt välillä solkussa ja käyttänyt itseruskettavia, koska naturelleina mun jalat on ihan karmeet.
Suosittelen näin aluksi että käyt vaikka omalääkärillä, joka voi antaa lähetteen ihotautilääkärille yms.
Voisin kyllä mennä lääkäriin tästä. Jotenki vaan hävettää, mutta pitää alkaa miettimään sitä vaihtoehtoa. Tietääkö kukaan auttaisiko Bepanthen näihin sääriarpiin? Ainaskin sitä mainostetaan, että korjaa pieniä ihovautioita. Yks tuttu käyttää aina naarmuihin ja kolhuihin ja sillä vissiin auttaa.
ton otsikon. Se oli vahinko. :D
Lääkäristä tuskin on apua. Usko pois, olet onnekas jos karvaongelmasi rajoittuu vain sääriin.
Jos karvojen sisäänkasvu on ongelma niin kannattaa suosia sheivausta. Halvat kertakäyttöhöylät kannattaa unohtaa, esim. miesten partahöylistä löytyy halvemmalla (vrt. naisten vaihtopää-höylät) hyviä teriä.
Karvat kannattaa sheivata aamuisin, lisäksi kannattaa käyttää itseruskettavaa voidetta niin "pisteet" eivät erotu niin selkeästi.
Oletteko huomanneet kuinka kauniit ihot urheilijoilla on? Se johtuu nimenomaan siitä, että he harrastavat paljon liikuntaa, mikä pitää ihon kauniina ja vaikuttaa hormonitoimintaankin niin, että ylimääräinen karvankasvu loppuu! Ja tämä näkyy siellä säärissäkin sitten, kun hidastuu se säärikarvojen kasvaminen.
Ja toinen juttu on se, että olet mitä syöt! Namut ja sokeri ja vehnä pois. Paljon kasvirasvoja (oliiviöljy, pellavansiemenöljy jne.) ruokavalioon. Olkaa hyvät vaan.
näistä neuvoista! Pitää kokeilla tuota itseruskettavaa. Kerran kokeilin sellasta Doven jotain kosteusvoidesysteemiä, jossa oli mukana hiukan itseruskettavaa. Sai arvet loistamaan pahemmin :/, mutta ehkä sitten kannattaa, kun arvet ovat alkaneet hävitä. Jotenkin sheivaaminen pelottaa, kun olen karvani (sisäänkasvusta huolimatta), saanut kasvamaan hiukan ohuempina kuin ennen epiloimisen/vahaamisen myötä ja jos ne taas rehahtaa tosi paksuiksi. Mutta eipä mulla taida muutakaan vaihtoehtoa olla, jos en arpijalkana tahdo elää.
Ruokavalioni on kunnossa, koska minulla on akneihon ongelmia (sukuvika), joten syön todella terveellisesti ja en sokeria juuri yhtään. Liikun koirani kanssa pitkiä lenkkejä päivittäin ja välillä muuten vain lekkeilen. En vaan jaksa uskoa, että jos lisään liikuntaa vielä, niin karvani heikentyisivät. En edes voi, koksa olen luonnostani kunnon luuviulu ja en missään nimessä tahdo enää laihtua lisää (sekin sukuvika). Niin, mutta kiitos kummiskin neuvoista...katsellaan nyt.
Kuinka hoikka sitten olet? Liian laihallakin voi esiintyä hormonihäiriöitä, usein liian laihat kärsivät samankaltaisista ongelmista ihon ja karvoituksen kanssa kuin ylipainoiset.
Myös stressi vaikuttaa hormonitoimintaan. Onko elämäntyylisi stressaava?
Tuo akne viittaa siihen, että sinulla on androgeenejä paljon veressäsi, mikä aiheuttaa myös tuota liikakarvaisuutta. Jotkut ehkäisypillerit (esim. diane nova) ovat anti-androgeenisia, ja voisivat toimia sinun tapauksessasi hoitaen pois molemmat ongelmat (karvat ja akne).
163 cm ja 47 kg ja painoindeksi on 17,9, eli olen alipainoinen. En liho, vaikka syön paljon, mutta tietty terveellisesti. Isäkin ihmettelee, kun syön enemmän, kuin hän, enkä liho. :(
Osuit tuossa stressi jutussa naulankantaan. Olen ihan kamala stressaaja! Jouduin lopettamaan yhden koulunkin, kun stressasin ihan kamalasti. Siitäköhän nämä jalkakarvani johtuvatkin ja finnit myös!?!?!
Joo stressi tosiaan voi pistää koko kropan ihan sekaisin ja itse olen sen huomannut, että kun on erittäin stressaava vaihe elämässä niin on myös ongelmia ihon ja karvojen kanssa enemmän kuin normaalisti. Eli pitäs opetella olemaan stressaamatta, toki se on vaikeaa koska varmaan nämä ongelman karvojenkin kanssa aiheuttavat jatkuvaa stressiä ja turhautuneisuutta..
Mietin vaan kun sanoit, että syöt enemmän kuin isäsi, muttet liho, että voisiko sinulla olla kilpirauhasen liikatoiminta? Kannattaisi käydä lääkärillä mittauttamassa kilpirauhashormonit (ja muutkin hormonit), jotta selviäisi onko ongelmiesi syynä jokin tämänkaltainen ongelma. Älä kuitenkaan ota tästä liikaa stressiä, voihan olla, että sinulla on vain vilkas aineenvaihdunta.
Entäpä oletko miettinyt voisiko sinulla olla PCOS? Yleinen sairaus naisilla, oireina voi olla aknea, hirsutismia (liikakarvaisuutta) ja epäsäännölliset kuukautiset (tai pitkä kierto). Tästäkään sinun ei tarvitse olla huolissasi, koska oikealla ruokavaliolla ja elämäntavoilla taudin voi pitää kurissa.
Tarkoituksena ei ollut nyt huolestuttaa sinua, mutta on hyvä tietää minkä kaltaisia sairauksia oireidesi taustalla voi MAHDOLLISESTI olla. Käy juttelemassa terkkarilla tai lääkärillä niin asia varmasti selviää.
mä ainakin tykkään karvaisista naisista.
minullakin on vastaava ongelma, olen vaalea mutta säärien ihokarvat todella tummat! kokeilin noin vuoden epilaattoria ja nyt sääret ihan täynnä pieniä punaisia näppylöitä, jotka eivät vain lähde pois vaikka en ole epilaattoria käyttänyt moneen kuukauteen. Puhutte täällä arvista, eivät kai ne punaiset näppylät ole elinikäisiä??? tiedätkö onko muilla e-pillereillä vaikutusta karvojenkasvuun? olen juuri alottamassa syömään pillereitä ja ajattelin että pitäisikö vielä vaihtaa merkkiä? minäkin olen onneton jalkojeni takia ja rahaakin olisi jos vain pääsisi niistä näppylöistä eroon..
Mulla ihan sama ongelma ollu kans jostai 13-vuotiaasta asti !! aattelin et ostan nyt semmost veet after care voidetta ja kokeilen jos se toimis.. epäilen :S
Punaisia pisteitä täälläkin jalat täynnä, ei katoa??
Naiset, auttakaas.
Kesä on tulossa, haluan käyttää hameita mutta en halua esitellä jalkojani, tummat karvat. En myöskään halua poistaa karvoja, koska karvanpoistotuotteet maksaa enkä ole löytänyt parhainta tapaa. Miten piilottaa jalkojen tilanne kesäisin?
Jalat täytyy putsata enne epilointia ja sen jälkeen. itse laitan jotain desiainetta pumpiliin ja pyyhkäisen jalat ennen ja vielä jälkeenkin. Joskus käsidesillä jos muuta ei löydy...punoitukseen auttaa ohut kerros sibicortia, ei saa kuitenkaan käyttää usein, rauhoittaa hyvin ihoa. Saa siis apteekista.
Mulla on tosi tummat karvat, jotka on alkanu harventua epiloinnin avulla. Laserointeihin ei oo varaa.
putsata ja kuoria. punaiset näpyt eivät ole elinikäisiä, ne tulevat kun iho ärtyy/karvat kasvavat sisäänpäin ihonalle. siksi on hyvä myös käyttää kuorintavoidetta. kun aloitin epiloinnin minulle tuli paljon pahempia näppyjä, kun karvat olivat aika sitkeitä ja ihoni on herkkä. nykyään näppylät ovat paljon vähäisempiä.
myös vahaaminen on todella tehokas tapa päästä karvoista hetkellisesti eroon. kylmävaha on kalliimpaa (tarjoustalosta saa paljon halvemman merkkistä kylmävahaa kuin normikaupoista) ja kuumavahan poisto on edullisempaa, mutta sotkuista ja siinä kestää hetki oppia laittamaan tarpeeksi ohut kerros vahaa, jotta karvat poistuisivat parhaiten.