En tiedä, mitä viestilläni lopulta haen, mutta on pakko vaan kirjoittaa jollekin, joka on (on ollut) samassa tilanteessa. Kommentteja ja neuvoja varmaankin toivon, vaikka kukaan ulkopuolinen ei voikaan sanoa, mitä oikeasti tapahtuu.
Olen ollut 3kk kaukosuhteessa ruotsalaisen miehen kanssa. Suhteemme on siis erittäin uusi ja vasta tutustumisvaiheessa. Näemme kahden viikon/kuukauden välein, ja tunteeni häntä kohtaan ovat todella voimakkaat, ehkä liiankin.
Meillä on aina todella hauskaa yhdessä ja joka kerta tulemme aina vain paremmin toimeen. Tuntuu, kuin emme olisi erossa olleetkaan, eli voimme aina heti jatkaa siitä, mihin edellisellä kerralla jäimme. Pidämme toki lähes päivittäin yhteyttä, joka myös auttaa asiaa.
Viimeksi kun näimme, riitelimme kuitenkin viimeisenä iltana todella rajusti. Olisin halunnut jonkinlaisen varmuuden jatkosta ja hänen tunteistaan, mutta hän ei halunnut puhua asiasta. Hän sanoi, että minun pitäisi huomata tuollaiset asiat hänen käytöksestään, ja hän on tavallaan oikeassa, koska hänen käytöksensä ja tapansa olla kanssani kertoo kyllä minulle, että hän todella välittää.
Mutta analyyttisenä ihmisenä haluaisin kuitenkin kuulla hänen myös sanovan sen ja sen, mitä hän odottaa suhteeltamme. Toisaalta ymmärrän häntä, koska ehkä etenen asioissa liian nopeasti, mutta haluaisin saada tietyt asiat selviksi, koska kaukosuhde on kuitenkin eri asia kuin suhde, jossa nähdään lähes päivittäin. Ja tavallaan hänkin hakee jonkinlaista varmuutta suhteeseemme varmistamalla, etten katsele muita erossa ollessamme, joten uskoisin hänenkin olevan vakavissaan kanssani. Sovimme riidan ja nyt kaiken pitäisi olla ok, mutta en tiedä, onko kaikki kuitenkaan oikeasti ok kun seuraavan kerran tapaamme.
Mutta nyt siis haluaisin neuvoja, miten toimia. Pitäisikö minun unohtaa kaikki 'vaatimukset' ja keskittyä nauttimaan hyvistä asioista? Vai onko parempi puhua asiat selviksi ja jos siitä seuraa uusi riita, antaa koko jutun olla?
Olen ollut 3kk kaukosuhteessa ruotsalaisen miehen kanssa. Suhteemme on siis erittäin uusi ja vasta tutustumisvaiheessa. Näemme kahden viikon/kuukauden välein, ja tunteeni häntä kohtaan ovat todella voimakkaat, ehkä liiankin.
Meillä on aina todella hauskaa yhdessä ja joka kerta tulemme aina vain paremmin toimeen. Tuntuu, kuin emme olisi erossa olleetkaan, eli voimme aina heti jatkaa siitä, mihin edellisellä kerralla jäimme. Pidämme toki lähes päivittäin yhteyttä, joka myös auttaa asiaa.
Viimeksi kun näimme, riitelimme kuitenkin viimeisenä iltana todella rajusti. Olisin halunnut jonkinlaisen varmuuden jatkosta ja hänen tunteistaan, mutta hän ei halunnut puhua asiasta. Hän sanoi, että minun pitäisi huomata tuollaiset asiat hänen käytöksestään, ja hän on tavallaan oikeassa, koska hänen käytöksensä ja tapansa olla kanssani kertoo kyllä minulle, että hän todella välittää.
Mutta analyyttisenä ihmisenä haluaisin kuitenkin kuulla hänen myös sanovan sen ja sen, mitä hän odottaa suhteeltamme. Toisaalta ymmärrän häntä, koska ehkä etenen asioissa liian nopeasti, mutta haluaisin saada tietyt asiat selviksi, koska kaukosuhde on kuitenkin eri asia kuin suhde, jossa nähdään lähes päivittäin. Ja tavallaan hänkin hakee jonkinlaista varmuutta suhteeseemme varmistamalla, etten katsele muita erossa ollessamme, joten uskoisin hänenkin olevan vakavissaan kanssani. Sovimme riidan ja nyt kaiken pitäisi olla ok, mutta en tiedä, onko kaikki kuitenkaan oikeasti ok kun seuraavan kerran tapaamme.
Mutta nyt siis haluaisin neuvoja, miten toimia. Pitäisikö minun unohtaa kaikki 'vaatimukset' ja keskittyä nauttimaan hyvistä asioista? Vai onko parempi puhua asiat selviksi ja jos siitä seuraa uusi riita, antaa koko jutun olla?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Yksinkertaisesti ei vain toimi tässä tuli oltua itsekkin kaukosuhteessa melkein 6kk ja näimme suunnileen 2vk välein. Ikävä oli aivan mahdoton koko ajan ja se rassas aivan hervottomasti. Kaukosuhde ei kannata ei ei ei. Toista kertaa en lähde tämmöiseen leikkiin.
Liian hätäinen johtopäätös, koska ihmiset ovat erilaisia.
Olet tuntenut hänet kolmisen kuukautta...enpä tiedä, miten muilla, mutta itse en ole kauko- sen puoleen kuin "lähi"suhteessakaan odottanut ratkaisevia askelia niin pian. Tai mitä tarkoitat "jatkon varmuudella"? Jos teillä on suhde, olette rakastuneita toisiinne, tapailette, eikö kaikki saisi mennä omalla painollaan. Tuossa vaiheessa ei välttämättä ole varma omista tunteistakaan, vaikka tuntuisikin siltä. Jos etsit koko ihmiselämän kestävää ihmissuhdetta ja kaverisi haluaa samaa, niin ei ole valtaisaa kiirettä tehdä päätöksiä, onhan teillä aikaa. Tosin, et kertonut viestissäsi, onko sinulla jokin polttava syy, opinnot, työ jne. minkä vuoksi selvyys olisi saatava nopeasti, se onkin sitten vaikeampi juttu.
Itse olen kokeillut kolmesti kaukosuhdetta, välimatkaa ei ole todellakaan ollut Ruotsiin asti, mutta silti nähty on olosuhteiden pakosta vain parisen kertaa kuukaudessa. Neuvoisin, että kun kuitenkin olette lähes päivittäin yhteyksissä, ottaisit näitä asioita vaivihkaa puheeksi noin yleisluontoiselta pohjalta puhelimessa, netissä. Kaikille tämä ei tietenkään sovi, itselleni olen taas kokenut toimivaksi ratkaisuksi suhteessa kuin suhteessa. Vaikeampia asioita on helpompi tunnustella niin, että toiselle jää aikaa miettiä niitä rauhassa. Sitten livenä on helpompi nostaa kissa uudelleen pöydälle, toisellekaan ei tule ihan kulman takaa uusi asia ja siitä on helpompi keskustella rakentavasti, kun ei tule "shokkiefektinä" jokin puheenaihe. Kun tapaa harvoin, ei myöskään kannata kuluttaa tapaamisaikaa mahdolliseen riitaan, sen voi kuluttaa paremminkin;)
Yleensä ihmiset näyttävät parhainta puoltaan suhteen ollessa noin alkumetreillä. Sellaista se vain käytännössä on, vaikka pidetäänkin ehkä teeskentelynä, arkielämä kyseisen ihmisen kanssa...sitä tuon perusteella osaisit tuskin vielä arvioida. Riitely/keskustelukyvyttömyys ovat aika ikäviä juttuja, kaikissa suhteissa niitä tulee mutta ei välttämättä noin pian. Jos tuollaista esiintyy yleisemminkin, ei se siitä paremmaksi muutu ajan mittaan vaan pahenee. Siksikin neuvoisin etenemään rauhassa ja katsomaan millaista käytös jatkossa.
Ei voi muuta kuin todeta,aika näyttää miten menee.Puhuminen on tärkeää ja päivittäinen yhteydenpito joka ei liene vaikeaa nykymenetelmillä.On aivan sama oletteko lähialueella tai kaukomailla,samat kysymykset ja ongelmat/ihanuudet on käsillä.Ehkäpä tärkein kysymys on se että mitä kumpikin haluaa suhteelta,ja mitä ei.Kaukosuhde ei ole jokaisen juttu,mutta kuitenkin joidenkin juttu:)Hyviäkin kokemuksia on,jos rakkautta ja tahtoa riittää:)
Meillä ainakin menee ihanasti;)
Sulla on niinkun mulla, tapaamisvälit minulla miesystävääni samaa luokkaa. Hän asuu kyllä suomessa. Niin, alkuun itsekkin tiedustelin hänen tunteitaan minua kohtaan. Olin epävarma ja halusin saada varmuuden. Nyt vasta ymmärrän, että miesystäväni kuuluu niihin suomalaisiin miehiin jotka eivät puhu- saatika näytä tunteitaan. Tunnen sen vain itse itsessäni, että hän tykkää minusta.En epäile enää mitää. Minulla meni tähän noin pari vuotta. Ja meilläkin on takana riitelyjä, jotka kyllä sovittiin. Mietin aikoinani samankaltaisia asioita kun sinäkin. Etenkin kun aikaisemmassa suhteessani vain harvoin ja vähän riitelimme. En oikeastaan osannut riidellä. Vasta nyt olen opetellut sitä taitoa. Lykkyä tykö!
Hei, kerropa miten kysytään tunnepuolen asioita suomalaiselta mieheltä, joka ei koskaan puhele tunteistaan???
Haluaisin kysyä, mutta oikeaa hetkeä tai oikeita sanoja en löydä... Kun en missään nimessä halua painostaa toista enkä saada häntä tuntemaan itseään ahdistelluksi!
Me tavataan nykyisin kuukauden tai parin välein. Alussa tiheämminkin. Nyt on työt esteenä. Joka päivä ei ehditä edes soittelemaan, mutta aina kun on sopiva hetki - kummallakin..
itse elän tällä hetkellä kaukosuhdetta espanjalaisen miehen kanssa ja tapaamme 2kk välein sillä olemme kiireisiä töiden takia.
just viime yönä tulin espanjasta hänen luota ja oli ollu aivan ihanaa yhdessä taas..rakkaus sen ku kasvaa koko ajan.
suhteemme on kestäny jo puoli vuotta, mut sitä ennen tutustuimme s.postin ja mesen kautta parisen kuukauden ajan ennen ekan tapaamista.
mut en odota enkä haaveile mitään häistä ja perheen perustamista joten nautin hänen kanssa niin kauan ku pystymme.
varaudun kuitenkin, jos joskus ei enää nähä sillä muuten pettyy jos odottaa liikaa toiselta.
joten nauttikaa tekin toisista jos elätte kaukosuhteessa :)
ei siihen maailma kaadu ellei toimi..harvoin sitä toimii toisella hyvin.
onnea kaukosuhteeseen!
pitemmän päälle tarvin myös sanallisen ilmaisun siitä että toinen rakastaa ja välittää ja pitää ja haluaa olla juuri minun kanssa eikä muiden.
Minusta tuntuu oudolta se että kun itse helposti ja spontaanisti ilmaisen ajatuksiani ja sitä miltä tuntuu, ettei toinen vastaisi ikinä samalla tavoin. Minulla on nyt vähän jo mennyt siihen etten itekään enää puhu pitämisestä tai ikävästä, kun niihin ei vastata tai vastataan jotain ympäripyöreää. Tästä voisi joku tietenkin heti vetää sen johtopäätöksen ettei toinen edes tunne minua kohtaan mitään ja saattaa jopa vaivautua tunteen ilmaisuistani. Mutta siinä tuo kuitenkin vielä pyörii ja vaikuttaa ihastuneelta ja että haluaa olla mun kans.
En toisaalta ole ihminen joka alkaisi vaatimaan tai kyselemään, vaan minusta näiden asioiden pitää tulla ihmiseltä itseltään, ja jos loputtomiin jatkuu näin niin en tiedä kuinka varma voin suhteen jatkosta olla. Nytkin on jo etäännytty selvästi sitten alkuaikojen kun tarvisin enemmän varmuutta ja kun toinen ei sano mitään tunteistaan, kontrolloin itsekin toimintaani, ja en esim. laita aina viestiä kun siltä tuntuu kun mietin ettei toinen ehkä ole minuun ihastunut enkä halua vaikuttaa ripustautuvalta tai tyhmältä jos niin on.
Toinen juttu mitä mietin tässä on se että minulla on huonoja kokemuksia tän tyyppisestä tilanteesta.
Jossa toinen siis varoo sanojaan ja sitten kun suhde päättyy niin kaikkea mitä minä olen sanonut pyöritellään ja korostetaan ja koska toinen ei ole sanonut, niin hän voi vedota siihen ettei ole mitään luvannut ja niinpä kaikki mitä hän on tehnyt tai tekee jatkossa on täysin oikeutettua.
Eli tarvitsen nimenomaan toisen sanat vakuudeksi että asiat on jollain tavoin. Tekoja ja sanomattomia tunteita on vaikea osoittaa vaikka ne huomaisi ja tuntisikin mutta sanat ovat tällä tavoin painavampia.
Siitä, että sanoilla olisi jotenkin enemmän painoarvoa kuin teoilla, voidaan olla kyllä monta mieltä. Kun valitettavasti on sitten myös niitä ihmisiä, jotka puhuvat ja lupaavat ihan mitä tahansa tarkoittamatta sitten sillä puheellaan kuitenkaan yhtään mitään... oma mieheni (kohta ex ?) on ikävä esimerkki tällaisesta. Lisäksi on paha vedota muutenkaan siihen, mitä toinen sanoo, tunteet ja mielipiteet kun voivat kuitenkin muuttua. Ihmiset vannovat ikuista rakkautta, vaikka avioeroluvut ovat aikasmoisen korkeat...
just se että pystyy ilmaisemaan itseään sanallisesti silloin kun ei nähdä. Jos ois mahdollista nähdä useammin niin sillon vois riittää se että toisen käytöksestä huokuu tunteet, mutta kun tapaamisväli on pitempi niin muutakin tarvitaan.
Ei tunteet, varsinkaan suhteen alkuaikoina, pysy yllä, jos ei saa mitään vahvistusta toiselta. Tuollanen tilanne helposti menee siihen että suhde jää kevyen tapailun asteelle, jossa on mukavaa kun nähdään, mutta muuna aikana tuntee olevansa melko yksin, ja sit sitä helposti alkaakin kehittää elämäänsä vain itselleen, tai löytää lähempää jonkun jonka kanssa voi jakaa elämää enemmän.
> Viimeksi kun näimme, riitelimme kuitenkin viimeisenä iltana todella rajusti. Olisin halunnut jonkinlaisen varmuuden jatkosta ja hänen tunteistaan, mutta hän ei halunnut puhua asiasta. Hän sanoi, että minun pitäisi huomata tuollaiset asiat hänen käytöksestään, ja hän on tavallaan oikeassa, koska hänen käytöksensä ja tapansa olla kanssani kertoo kyllä minulle, että hän todella välittää.
Puhumattomuus on huono asia.
Kumpi riiteli voimakkaammin?
ei miehen olisi pitänyt suuttua siitä, että kysyt, sen olisi voinut jutellakin halki!
vaikka, että tykkää tai ei osaa sanoa.
Usein hyökkäys on puolustus, jos on vaikka toinen suhde ja ei halua kertoa totuutta. On ihmisiä, jotka käyttäytyy kanssasi, kuin olisit se ainoa nainen, mutta tekee samanlailla heti toisena päivänä toiselle naiselle.
Mieti siis kaikkia muitakin pikku juttuja ja kokonaisuutta.
on myös ihmisiä, jotka varovat kertovansa tunteistaan suhteen alkumetreillä. oletko ehkä tavannut sellaisen miehen ?
kannattaa katsella vähän eteenpäin.
jos haluat vähän ajan kuluttua varmuuden hänen tunteistaan ja hän ei sitä sinulle suo, onko hän sittenkään oikea ihminen sinulle?
mieti miten hän riitelee, pystyykö hänen kanssaan selvittämään asioita ratkaisukeskeisesti vai meneekö muutkin riidat sinun syyttelyksi. syyttely on huono asia.
On ollut mukava lukea mietteitänne ja neuvojanne. Kiitos niistä. Olen saanut paljon ajattelemisen aihetta, ja ehkä jatkossa osaan kiinnittää huomioni oikeisiin asioihin. Luulen, että jatkamme ainakin hetken kuten tähänkin asti, mikäli se minusta riippuu, ja yritän antaa hänelle jonkin aikaa hieman enemmän tilaa. Aika tosiaan varmaan näyttää, miten meidän käy. Toivottavasti hyvin:)
Lisäkommentit ovat edelleen tervetulleita, ja palaan asiaan, jos käänne suuntaan tai toiseen tapahtuu.
Aurinkoista kevään jatkoa kaikille!
kamppaillaan.nyt suhteessa miettimiskatko,miehen aloitteesta.ja samoin tunnen,että en ehkä tarpeeksi tilaa antanut,koska olin niin varma omista tunteistani .olisin jopa naimisiin halunnut ja haaveilin häistä. nyt tyhjä olo,en tiedä mitä ajattelisin.alussa kaikki oli kovin selvää molemminpuolin,että yhdessä ollaan.aika näyttää meilläkin,masentaa tilanne.mutta aion avoimin mielin katsoa eteenpäin....uuttakaan epäröimättä.voimia sinulle!
Joo, aika näyttää. Meillä näyttää taas suhde pitkästä aikaa positiivisemmalta, mutta ollenkaan niin varma en ole enää mistään, kuin vielä joskus alussa olin. Helppoa tää ei vieläkään ole, mutta ehkä suhtaudun nyt tilanteeseen realistisemmin ja rennommin kuin siinä vaiheessa kun ongelmat alkoivat ja tilanne oli pahimmillaan. Pakottamallla ja vaatimalla ei saa mitään ja tilaa pitäisi osata antaa. Kamalimmalta tuntuu se, että omatkin tunteet ovat muuttuneet, mutta ihan terveellistä se varmaan on. Ei ole enää ruusunpunaisia kuvitelmia. Mutta kaikki on vielä mahdollista, yhteinen tulevaisuuskin, eikä rakkaus ole hävinnyt, ainoastaan muuttunut vähän.
Mielestäni miehet ovat tässä asiassa epäreiluja meitä kohtaan. Oma miehenikin välillä tiuskaisee minulle että eikö hänen tekonsa muka todista mitä hän tuntee mua kohtaa ja haluaa meidän suhteesta. Mä en tosin tajua, että miten vaikeaa olisi sitten aina silloin tällöin vain sanoa nuo asiat?
Naiset tiedetysti ovat tunteellisempia ja kenties tarvitsevat enemmän vakuuttelua ja "hokemista" ihan vain jotta olisi rauhaisampi mieli.
Kyllähän minä sen tiedän että kuka vain voi sanoa aivan mitä vain, mutta silti, mä ainakin tarvitsen sitä että mieskin puhuu tulevaisuudesta ja muistuttaa mua suhteen tärkeydestä ja vakavuudesta.
Kun ollaan yhdessä, kaikki menee loistavasti mutta aina kun ollaan kaukana toisistamme, tuntuu että mä tulen ihan hulluksi kun haluaisin paljon enemmän kuin mitä saan häneltä. No, kai tähän liittyy mun vaikeudet luottaa ihmisiin yleensäkään.
Pahin pelko on se, että toinen ei olisikaan yhtä tosissaan ja siksi ei puhu niistä asioista. Välillä mietin että ehkä se on paras tapa karkottaa mies kun liikaa puhuu tulevaisuudesta. Mutta kaukosuhdetta ei tosissaan voi millään verrata norssisuhteeseen ja sen takia näistä asioista on mun mielestä ainakin puhuttava jo paljon aikaisemmassa vaiheessa. Ei kukaan halua "haaskata" aikaansa turhaan.
Juuri tuolta minustakin tuntuu, aivan kuin olisin lukenut omia ajatuksiani, ja koko asiaa voi olla vaikea ymmärtää, jossei itsellä ole kokemusta vastaavasta tilanteesta. Aiemmin olen suhteissani kaivannut jopa enemmän omaa aikaa ja vapautta kuin kumppanini ja naureskellut pariskunnille, jotka eivät voi olla päivääkään erossa toisistaan vakuuttelematta ikävöivänsä ja rakastavansa toista. Mutta nyt olen juuri se 'hassu tyyppi' joka haluaa toiselta vakuutteluja siitä, että meillä VOI olla yhteinen tulevaisuus ja että hän on myös tosissaan mukana tässä jutussa. Onneksi on muitakin, joista tuntuu tältä, lohduttaa hieman... :)
Kyllähän tämä kaukoseurustelu on yhtä odottelemista, tuskailemista ja arvailua..
Mies ei ole vielä kertaakaan maininnut tunteista, enkä ole raaskinut lyhyitä tapaamisia käyttää kyselemiseen (vaikka monesti olen etukäteen niin päättänyt ja suunnitellut). Mutta kun toinen on luonteeltaan jäyhä suomalainen ja varmaankin tunteista puhuminen on vaikeaa. Etenkin tällä iällä kun on jo epäonnistunut liitto kummallakin takana.
Aina kun menee muutama päivä, ettei olla edes puhelimella saatu toisiamme kiinni ja olen jo ihan epätoivon partaalla ja toinen yllättäen soittaakin - on hän ihan kuin ei mitään katkosta olisi ollutkaan. Mies kuittaa tauon parilla sanalla tyyliin, että ei tässä ole ehtinyt, kun pitää painaa töitä hullun lailla...
Kuitenkin tiedän, että hän ihan oikeasti tekee töitä yömyöhään saakka eikä välissä ehdi soittelemaan ja työpäivän jälkeen on jo niin väsynyt, että kaatuu suoraan sänkyyn!
Tiedän ettei minun tarvitse pelätä muita naisia, mutta kuitenkin odotan jotakin kehittymistä - ratkaisuja.. Vaikka tiedän että pysyvä parisuhde tämän miehen rinnalla vaatisi isoja muutoksia. En kuitenkaan pelkää niitäkään, jos sellainen vaihtoehto tulee eteen!
Mutta toisaalta mietin että olenko itse sellainen, että vaikka haluan pysyvää suhdetta, niin en välttämättä osaisi asua miehen kanssa saman katon alla.... Jos minut onkin tarkoitettu tällaiseen etäsuhteeseen???
On kuitenkin mukava kuulla, etten ole ainut, joka tuskailee kaukana olevan kumppanin perään ja miettii toisen tuntemuksia!
olemme olleet 1,5 vuotta ja enemmänkin sähköpostitse yhteydessä ja kerran tavanneet...en tiedä missä mennään nyt hän ei vastaa ja aiemminkin teki niin monta kuukautta ja sitten oli kuin ei mitään olisikaan...hän on ulkomailla ja henkivartijana...ja suomalainen...en tiedä voiko tälläisesta suhteesta tulla mitään? hän on kyllä kirjoittanut että haluaa kanssani perheen perustaa...mitä uskoa? jatkanko suhdetta?
Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille. Tämä on antanut paljon ajattelemisen aihetta.
Elän pitkän (20 v) parisuhteen ja muutaman vuoden yksin olemisen jälkeen tuoretta (0,5 v)
kaukosuhdetta. Olen ollut erittäin tyytyväinen uuden miesystäväni kyvystä keskustella tunteistaan ja ajatuksistaan. Tämän viestiketjun luettuani olen siitä entistäkin kiitollisempi. Kun ei voi nähdä eikä koskettaa, on todella välttämätöntä osata puhua ja kuunnella. Keskustelutaitoa ja -yhteyttä on syytä vaalia ja nähdä vaivaa sen kehittämiseen. Jos tuntuu, ettei kumppani oikein osaa keskustella, olisiko syytä mennä myös itseensä.
-Osaanko minä kuunnella?
-Miksi minulle on vaikea puhua?
-Miten voisin helpottaa toisen puhumista?
-Jos tunteet ja henk.koht. asiat on vaikeita, niin osataanko keskustella helpommistakaan?
Vaikka se ei olekaan helppoa, niin uskon kuitenkin, että jokainen haluaa keskustella Rakkaansa kanssa tunteistaan ja haaveistaan.
Keskusteleminen ei ole vain puhumista. Se on kuuntelemista, ajattelemista, ymmärtämistä, hyväksymistä.
Niin, tai ehkä pitää vaan ymmärtää, että jos toinen ei halua kertoa tunteistaan, ehkä niitä ei vain ole samalla tavalla kuin sillä toisella, joka niistä kertoo...
Joopa, ei niistä tunteista voi kertoa, jos niitä ei ole ollenkaan.
Jos kumppaniaan kunnioittaa, on reilua kertoa myös tunteiden puuttumisesta. Jos ei toista kunnioita, miksi olla yhdessä.
Eihän ne tunteet aina yhtä vahvoina roihua ja tulee päiviä jolloin toista juuri ja juuri sietää, mutta miksi elää parisuhteessa, jos toisesta ei vähääkään välitä. Se on toisen huijaamista ja myös itsepetosta.
Toimivaa ihmissuhdetta, jollainen ainakin minun parisuhteeni on oltava, ei vaan rakenneta ilman rehellistä ja avointa keskustelua.
toista ahdistelemaan,anna suhteen edetä omalla painollaan. Sepä se pilaa useat suhteet,kun aletaan toista tenttaamaan ja vaatimuksia lisätään.Anna toisen olla oma itsensä,älä ala hoputtamaan,jäät muuten pian kyselyihin vastailemaan yksin.
Selväksi mitä Sinä haluat,ja oletko valmis millaiseen "rooliin valmis asettumaan".Harkintaa vaikkakin rakkaus on monimuotoinen,yllättävä,anteeksiantava,ja kaikkea muuta.Selvitä hänen kotimaansa olosuhteet tarkoin.
Mun mielestä suhtees on tärkeetä että saa/voi riidelläkin, olis kauheeta jos joutuis elämään yrittämällä ettei riitoja vain tuu, on turvallista että tietää ettei riidat kaada suhdetta että saa tulla paha mieli ja saa puhua pahasta olostaan, naiselle on niin tärkeetä saada puhua ja tulla kuulluksi! Miehelle kumminki helposti tulee epäonnistunut olo naisen pahasta mielestä ja siksi helposti tulee riitoja kun nainen kertoo olostaan, voi auttaa jos kertoo miehelle että helpottaa jos voi puhua ja riittää että mies kuuntelee ja kun ollaan lähekkäin ei kovin pahasti voi toiselle sanoakkaan!
Meitä on moneksi. Tässä keskustelussa kuvaamassani suhteessa toinen osapuoli oli kanssasi samaa mieltä. Sen sijaan tunnen itse syvää vastenmielisyyttä riitelyä kohtaan, mikä ei kuitenkaan merkitse vähääkään vaikenemista tai myötäilyä. Asioista sopii puhua ja vaikeista sellaisista pitääkin voida keskustella. En kutsu tällaista kuitenkaan riitelyksi, vaikka siihen sisältyisikin väittelyä. Eikö koeteltu tieto ole lujinta? Kuitenkin moni pitää jopa rakentavaa kritiikkiä ja näkemysten koettelua riitelynä. Asenne merkitsee paljon. Minä en pidä. Omasta puolestani olen hyvin herkkä henkilöönmenevyyden ja äänen korottamisen suhteen ja oletan aina, että minkä ihminen kiihtyneenä sanoo, se pitää myös rauhallisemmalla mielellä. En muista, että henkilöön kohdistuvasta kielteisestä kiihtymyksestä olisi koskaan seurannut mitään hyvää. Olisi myös vaikea luottaa ihmiseen, jonka järkeilykyky ja arvostus toista kohtaan katoaa impulsiivisesti. Mutta kuten todettua: meitä on moneksi. Tärkeämpää kuin löytää yksi ja oikea tapa toimia on olla kiduttamatta itseään sellaisessa suhteessa, jossa yhteisiä arvoja ei tunnu painostamatta löytyvän.
Mulla ja mun miehellä kaukosuhde toimi yli vuoden. Asuimme siis yli vuoden toisistamme 700km päässä ja näimme 2-3 viikoin välein vain vähän yli vuorokauden ajan. Itse olen niin paljon töissä nimittäin.. Mutta tällä hetkellä asutaankin sitten jo yhdessä :) kyllä kaukosuhde toimii jos laittaa sen toimimaan!! ja jos osapuolet todella rakastavat toisiaan :) tsemppiä!
:)
Takana on puoli vuotta suhdetta, jossa tavataan viikonloppuisin. Kun rakkautta ja tahtoa riittää, niin ongelmat on ratkaistavissa.
Kaunista kesää teille!
määritellä ja analysoida heti kättelyssä puhki lupaavalta vaikuttavaa suhdetta.
Parempi antaa ajan kulua ja katsoa, mitä tilanteet tuovat tullessaan.
Moni kokee olevansa jotenkin tilivelvollinen ja nurkkaan ahdettu suhteessa, josta ei ehkä itsekään vielä oikein tiedä. Tämä "puhkipuhumisen" vimma näyttää olevan erityisesti meille naisille ominaista.
Olen siihen itsekin sortunut, ja huonoin tuloksin. Ja ehkä vähän jotain hommasta oppinutkin...
jos sinulla on ongelmia jo kaukosuhteessa,niin kuinka paljon sulla olisi ongelmia, jos olisit joka päivä kaverisi kanssa yhdessä.Nyt riitelet kaverisi kanssa harvemmin.Kaukosuhteessa on helpompi erotakin,lähettää vain tekstarin goodbye. Voihan nyt olla,että tällä ruotsalaisella miehellä on siellä Ruotsissa toinen misu ja siksi ei sinulle lirkuttele rakkaudesta,käy vaan tyydyttämässä tarpeensa,myös täällä puolella.Katso suhdetta sen valoisalta puolelta,saat oksaa aina välillä ja riitelet harvemmin.Ja kyllä ne tunteesi siitä vielä tasoittuu,kun se arki astuu kuvaan.
Nauti uudesta ja kiehtovasta ihmisestä. Anna suhteen kasvaa tai osoittautua vääräksi kaikessa rauhassa. Kiirehtiminen ja sellainen painostaminen, joka kärjistyy riitelemisessä ei johda mihinkään hyvään. Onhan mukavampaa elää suhteessa, josta voi puhtain mielin sanoa, että mistään ei ole tarvinnut eikä tarvitse riidellä, vaan asioista voi puhua. Tietysti omasta mielestäsi yritit puhua toiveistasi tai saada selville toisen sellaisia, mutta taustalla oli kuitenkin jännite, joka ei ollut neutraali: tahdoit tietää jotakin, johon oli tavalla tai toisella olemassa 'oikea vastaus'.
Onko näillä mielipiteilläni juurta 'tosielämässä' (ei sillä, että sen tulisi merkitä)? Kyllä kai. Olen aina ollut sitä mieltä, ettei ole mitään syytä, miksei kaukosuhde voisi toimia niin kauan kuin jokainen on vankasti rehellinen itselleen ja toiselle. Mennään vikaraiteelle, mikäli halu rakastaa johtaakin suhteeseen liittyvien omien pelkojen ja turhaumuksen vierittämiseen toisen kontolle. Itse lopetin yli kaksivuotisen (osittain kauko-) suhteen englantilaisen uoren naisen kanssa, koska katsoin, että minulta alettiin vaatia tulevaisuuteni suunnittelemista pitävällä tavalla. Meillä oli molemmilla omia, osittain toisistaan eriäviä tavoitteita. Sain toisen osapuolen toiminnasta sen kuvan, että niistä olisi tullut päättää pian ja että molempien tulisi hylätä joidenkin tavoitteidensa mahdollisuus. Omasta mielestäni yhdessäolo, rakkaus ja ystävyys olivat arvoja sinänsä; hetkessä toisensa jälkeen nautittaviksi. En olisi ikinä suonut itselleni oikeutta tuoda omia toista ihmistä koskevia toiveitani tämän omien itseään koskevien toiveiden kilpailijoiksi. Omat toiveeni ovat oikeutettuja vain, jos ne tukevat sitä, mitä toinen itsestään toivoo. Ja sama toisin päin.
Tämä asetelma sitten kärjistyi ja johti omalta puoleltani kokemukseen keskinäisen kunnioituksen puuttumisesta. Pidän tärkeänä sitä, että läsnä on aina se mahdollisuus, että vapaa ihminen menee menojaan. Jos ei mene, siinä on todellisen romanttisen rakkauden mitta. Rajoittamattomuus ei ole uhka. Se sitoo ja se vapauttaa.
Ai niin. 'Ja kaukosuhde' siis ehdottomasti toimii. Kuvaamani ongelmat olisivat ongelmia myös toisen asuessa lähellä tai saman katon alla.
Jos väitettäisiin, kuten jotkut tässäkin keskustelussa, että päättynyt suhde on epäonnistunut suhde, yritetään jo tarpettomasti sitoa keskeneräisiä ja kasvavia ihmisiä pysyvään parisuhteeseen ennenkuin on sen aika. Suhde voi olla onnistunut, mutta joskus sen aika on vain ohitse.
Rakas " Kollega"! Vaikeuksia tulee. Muuttakaa yhteen. Kokeilkaa. Kaukosuhde vie turhaan energiaa. Elämä on lyhyt.Nauttikaa, mutta yhdessä.
Ha det såbra. Kram.
Mulla on täysin sama tilanne. Ns. kaukosuhde poikaystäväni asuu pidemmällä kuin Ruotsissa. nähdään pari kertaa kuukaudessa. Itse tiedän mitä haluan ja minun omat tunteeni ovat liiankin vahvat, täysin kuten sinulla. Olen korviani myöten rakastunut ko. mieheen, mutta tuntuu että hän ei tiedä yhtään mitä haluaa elämässään. Tiedän että sydämeni särkyy tässä vielä ja silti en pääse miehestä eroon enkä haluakaan. Joskus jopa toivon etten koskaan olisi tavannut tätä miestä! En luota yhtään siihen etteikö hänellä olisi toisia naisia, mies on nimittäin suoraan kuin jostain kansikuvasta ja varmasti on ottajia liiankin kanssa. Kuitenkin kun ollaan yhdessä niin meillä on aivan täydellisiä hetkiä.....!
Ajatukset ja pää ihan sekasin!
kaukosuhteessa on vain yksi hyväpuoli ja se on omarauha, mä ainakin tarvitsen paljon omaa aikaa, hermothan siinä menis jos tyttö roikkuis joka päivä kimpussa. en kyllä enään aijo harrastaa tällästä kaukosuhdetta enään lainkaan sain jo ensimmäisestä kokeilusta tarpeeksi