Naisystävä

täysin. Minun nais ystävällä on kaksi kissaa ja tuntuu että ne kissat saavat nykyään kaiken huomion. Eihän siinä vilä mitään kun niitä pussaillaan, lellitään, silitellään ja halistellaan koko ajan, ihan söpöähän se, mutta viimeaikoina on ilmennyt jopa hieman kiusallisiakin piirteitä tuossa kissain palvonnassa. Olin tässä taanoin syömässä olkkarissa kun nenäni alle tuotiin sellainen lapio jolla hiekka astiaa putsataan ja siinä oli pari "pisupalloa". Eli pisupallot on niitä paakkuja joita tulee kun kissat pissaa. Mutta näitä siis ihasteltiin ja kuljeteltiin ympäri kämppää.
4718
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

niin eiköhän suakin rapsutella ja silitellä ja hyysätä..

Äänestä

ärsyttää sua tahallaan jos ei kusilapiokaan aiheuta herrassa mitään rektiota suuntaan tai toiseen. Syötkö useinkin olkkarissa tv:n ääressä? Taitaa se emäntäkin niitä rapsutteluja kaivata, tolla menolla siitä tulee sellanen erakoitunut kissamummo.

Äänestä

koira ihminen tarvii rinnalleen koiraihmisen ja kissaihminen kissaihmisen.
Minä en ainakaan jaksaisi kahtoa jos soku paapoisi koiraa tai kissaa jos ne eivät mua sill tavalla sytyttäs.
Tai hyptä näyttelyissä, harjata ja rapsuttaa....
Siinä jäisi itse toiseksi hyvin pian...
Saatika joku hevoshullu...

Äänestä

itse oon suhteessa kärsinyt siitä kun mies puunaa, hyysää, silittää, hoivaa, hellii, puunaa, hyväilee autoansa.. itse jään vähemmälle huomiolle :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hurahtanut kissoihin kirjoitti:

täysin. Minun nais ystävällä on kaksi kissaa ja tuntuu että ne kissat saavat nykyään kaiken huomion. Eihän siinä vilä mitään kun niitä pussaillaan, lellitään, silitellään ja halistellaan koko ajan, ihan söpöähän se, mutta viimeaikoina on ilmennyt jopa hieman kiusallisiakin piirteitä tuossa kissain palvonnassa. Olin tässä taanoin syömässä olkkarissa kun nenäni alle tuotiin sellainen lapio jolla hiekka astiaa putsataan ja siinä oli pari "pisupalloa". Eli pisupallot on niitä paakkuja joita tulee kun kissat pissaa. Mutta näitä siis ihasteltiin ja kuljeteltiin ympäri kämppää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu