onko normaalia?

Näemme miesystäväni kanssa usein vain viikonloppuisin koska asumme 50 kilometrin päässä toisistamme. Olemme seurustelleet nyt ihan kohta vuoden. Häiritsee vaan että miehen mielestä aina kun näemme, sen pitäisi olla sellaista laatuaikaa. Esimerkiksi jos minulla on kuukautiset niin hän suuttuu. Jos sanon, etten voi sille mitään niin hän vastaa että voisihan niitä siirtää pillereillä. En kuitenkaan haluaisi siirtää niitä vain siksi ettei häntä häiritsisi. Ja pakkohan hänen on muutenkin niihin joskus tottua. Ihmettelen vain että onko tuollainen ihan normaalia?

Hän ei muutenkaan tiedä kuukautiskiertoani, mutta olettaa minun aina siirtävän niitä, jos ne osuvat siihen kun näemme. Kun kesäloma alkaa, aion tietenkin olla miesystäväni luona enemmän kuin nyt, mutta en tiedä haluaako hän edes mitään "kunnollista" parisuhdetta loppujen lopuksi.
91311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

sanoa, onko normaalia.Kieltämättä aika itsekeskeiseltää kuullostaa se, että kuukautisia pitäisi siirtää silloin kun näette. Mielestäni käsite kunnollinen tai normaali parisuhde,ei sitä ole olemassakaan. Toisille parille sopii toinen tapa ja toisille taas toinen. Ei kaikkien tarvitse mennä tietyn kaavan mukaan. Jos olet itse tyytyväinen ja samalla aaltopituisuudella miehen kanssa ja teille sopii tämä järjestely, että näette viikonloppuisin ja vietätte suurimmaksi osaksi sitä laatuaikaa, tuskin siinä ongelmaa on. Asia sitten taas on eri, jos haluat enemmän arkista puuhailua. Itse kunkin täytyy miettiä, mitä suhteelta haluaa ja meneekö odotukset yksiin taas toisen kanssa.

Äänestä

arkielämä sujua? Ei suhde ole pelkkää laatuaikaa. En tiedä haluaako ko. mies mitään muuta kuin viikonlopputapaamisia. Ota puheeksi, mitä mies haluaa suhteelta ja mitä sinä haluat suhteelta.

Äänestä

Ei hillokaudesta pitäsi tehdä mitään isoa ongelmaa.
Ainahan voi rakastella peppuun ja hyvä suihinottokin tekee ihan poikaa. Noh, pienellä iällä pienet onelmmat. Voimia nyt kuitenkin!

Äänestä

Huh huh kuinka penikkamaista mieheltäsi! Ajattele; sinä olet nainen ja siksi sinulla on mm. kuukautiset. Se on normaalia. Älä anna kyseisen miehen tuollaisten asenteiden hetkauttaa itseäsi.

Äänestä

No eihän niitä menkkoja edes tosta noin vaan siirrellä haluttuun päivään!

Siirtäminen pillereillä aiheuttaa sitä paitsi sivuvaikutuksia, kuten pahaa oloa. Lisäksi pillereillä voi vaan lykätä menkkoja, ja sen jälkeen ei ole ihan varmaa minä päivänä ne tulee. Jos nyt vaikka olisit lykännyt ne menkat tältä viikonlopulta, niin ne voisivat sit alkaakin niin, että jatkuisivat ens viikonloppuun jollon mahd. taas näätte. Mitä ukko siihen sanoisi?

Tärkeimpänä, ei kyllä vaan voi olla noin itsekästä äijää!!!

Onko sulla aloittaja ollut ennen poikaystävää? Voin kertoa että 99,99999 % miehistä ei todellakaan ikänä ehdottais mitään tollasta!

Äänestä

En nyt ihan ymmärrä, mitä kuukautiset vaikuttaa teidän tapaamisiin. Ei enää eletä raamatun aikaa, jolloin nainen oli saastainen kuukautisten aikana ja vähän muutenkin alempi olento.

Pyyhe vaan sängylle ja annatte palaa. Siihen loppuu äijältä kitinä. Ja jos ei miehelle kelpaa, niin omapahan on valinta. Aivan hyvin voi siis kuukautisten aikana sekstata.

Erikseen voi sitten miettiä, kuinka kypsää käytöstä on suuttua jos nainen ei aina ole antamassa. Ja muutenkin sitä henkisen yhteyden laatua voi pohtia ja miettiä kummankin motiiveita olla suhtessa. Eli sitä mitä kukin suhteelta saa ja onko se kestävä pohja olla yhdessä.

Äänestä
  • Kyllä tuo miehen käytös on siinä määrin epänormaalia, että parempi ratkaisu olisi pistää suhde poikki samantien.

    Äänestä

  • Papa-75 kirjoitti:

    Kyllä tuo miehen käytös on siinä määrin epänormaalia, että parempi ratkaisu olisi pistää suhde poikki samantien.

    50 km työpaikkojenne välillä...itte ajan 85 kilsaa päivittäin työmatkaa, eikä tulis mieleenkään jäädä töihin-töihin-herää pahvi ja anna tollaselle miehelle kenkää-laita punaverilaput perään...

    Äänestä

Melkoisen epäkypsää käytöstä miesystävältäsi. Vaikuttaa siltä, että olet hänelle "esine", vapaa-ajankäyttötapa, et mikään oikea Rakas Ihminen.

Ei aikuinen ihminen VOI ottaa hernettä nenäänsä toisen kuukautisista? Joko mies on todella nuori ja epäkypsä tai sitten sellainen, jolla ei ole ollut pitkäaikaisia suhteita saati sitten liittoja takanaan ja näkee naiset vain miestä viihdyttävinä "olioina"?

Joku toinenkin antoi vinkin,että KUNNIOITA itseäsi ja hankkiudu ajoissa eroon tuosta miehestä. Ei lupaa todellakaan hyvää tuo.

Itselläni ja muutaman kk "vanhalla" miesystävälläni on myös lähes yhtä pitkä välimatka. Mies kuitenkin haluaa tavata viikollakin muutaman kerran. Miehelle ei tuota suunnatonta vaivaa ajelle minua tapaamaan. Itse ajelen hänen luokseen kun lapsiltani ja muulta ehdin. Meillä on kivaa yhdessä ja tiedämme arkielämän vaatimukset myös. On hienoa viettää yhdessä muutakin aikaa kuin viikonlopun "laatuillat". Se on yhdistävää ja parisuhteen eteen tehtyä kivaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


_Merii kirjoitti:

Näemme miesystäväni kanssa usein vain viikonloppuisin koska asumme 50 kilometrin päässä toisistamme. Olemme seurustelleet nyt ihan kohta vuoden. Häiritsee vaan että miehen mielestä aina kun näemme, sen pitäisi olla sellaista laatuaikaa. Esimerkiksi jos minulla on kuukautiset niin hän suuttuu. Jos sanon, etten voi sille mitään niin hän vastaa että voisihan niitä siirtää pillereillä. En kuitenkaan haluaisi siirtää niitä vain siksi ettei häntä häiritsisi. Ja pakkohan hänen on muutenkin niihin joskus tottua. Ihmettelen vain että onko tuollainen ihan normaalia?

Hän ei muutenkaan tiedä kuukautiskiertoani, mutta olettaa minun aina siirtävän niitä, jos ne osuvat siihen kun näemme. Kun kesäloma alkaa, aion tietenkin olla miesystäväni luona enemmän kuin nyt, mutta en tiedä haluaako hän edes mitään "kunnollista" parisuhdetta loppujen lopuksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu