mies ei halua

Meillä on jo yksi lapsi (2v) jota molemmat haluttiin ja jonka kanssa arki sujuu hyvin. Olen halunnut jo pitkään toista lasta, mutta mies ei kuulemma halua ehkä koskaan lisää lapsia. Tämä asia alkaa rassata meidän suhdetta siinä määrin että ollaan avioeron partaalla. Itse en lapsirakkaana ihmisenä voi kuvitella että lapsiluku jäisi tähän. Mitähän tässä tilanteessa pitäisi tehdä? onko kellään muulla kokemusta samanlaisesta tilanteesta? aikakaan ei tunnu saavan miehen mieltä muuttumaan, sen verran kauan tätä on jo vatvottu. Pitäiskö vaan ottaa ero ja toivoa että saan joskus lapsia jonkun muun kanssa, vai alistua miehen tahtoon ja elää loppuelämä yrittäen unohtaa lapsihaaveet? Olen tietenkin onnellinen ja kiitollinen tästä yhdestäkin lapsesta, mutta kuvittelin jotenkin kun naimisiin mentiin että saisin lapsia vielä lisääkin. Olo on jotenkin huijattu.
192057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Entäpä jos nyt ihan rauhoittaisit koko aiheen käsittelyn vaikkapa vuodeksi tai kahdeksi. Antaisit miehellesi aikaa kypsytellä asiaa omassa mielessään. Painostamisella et saa mitään hyvää aikaiseksi vaan päinvastoin menetätte kaiken sen hyvän, mitä teillä tähän saakka on yhdessä ollut. Teidän lapsennekin on vielä noin pieni ja vaippa-aika vasta jäämässä taakse, niin miksi ette nauttisi nyt tästä elämänvaiheesta kolmisin?
Voi hyvinkin käydä niin, että lapsenne varttuessa omatoimisemmaksi ja enemmän kaveriseuraa kaipaavaksi miehesi alkaa tajuta, miten mukavaa olisi sisaruksien tuoma leikkiseura ja hän itse ehdottaa toisen lapsen hankintaa. (Tiedätkö muuten, mitkä ovat ne syyt, miksi miehesi ei lapsia lisää halua?)

Tuntuu pahalta ja käsittämättömältä, että eroaisitte vain siksi, ettet saa tahtoasi läpi tässä asiassa!? Ei se ero elämääsi yhtään helpommaksi tee, päinvastoin. Moni asia mutkistuu ja vaikeutuu ja todennäköisesti katuisit valintaasi monta kertaa.

Äänestä
  • että sitten kun (jos) se mies haluaa sitä lasta parin kolmen vuoden päästä, että jos raskaus ei heti alakkaan ja sitten vielä 9kk odotus, niin äkkiä mennýt taas yksi vuosi jos ei enemmänkin, niin ei siitä sisaruksesta juurikaan enää leikkiseuraa esikoiselle ole.
    Että mun mielestä jos kaverin haluaa toiselle tehdä, niin olisi sitten jo aika tehdä se, että niistä tosiaan on toisilleen seuraa ennen kuin ovat jo vanhempia.

    Vaikka meillä kuopuksen ja keskimmäisen ikäero on 2,5v niin sekin tuntuu jo pitkältä eikä isompi halua että "vauva" tulee sotkemaan ponileikkejä tms. Kaksi ekaa sitten taas ovat kuin paita ja peppu ja leikit menneet aina hyvin yhteen, ikäeroa 1v1kk.

    Äänestä

  • kolmen äiti kirjoitti:

    että sitten kun (jos) se mies haluaa sitä lasta parin kolmen vuoden päästä, että jos raskaus ei heti alakkaan ja sitten vielä 9kk odotus, niin äkkiä mennýt taas yksi vuosi jos ei enemmänkin, niin ei siitä sisaruksesta juurikaan enää leikkiseuraa esikoiselle ole.
    Että mun mielestä jos kaverin haluaa toiselle tehdä, niin olisi sitten jo aika tehdä se, että niistä tosiaan on toisilleen seuraa ennen kuin ovat jo vanhempia.

    Vaikka meillä kuopuksen ja keskimmäisen ikäero on 2,5v niin sekin tuntuu jo pitkältä eikä isompi halua että "vauva" tulee sotkemaan ponileikkejä tms. Kaksi ekaa sitten taas ovat kuin paita ja peppu ja leikit menneet aina hyvin yhteen, ikäeroa 1v1kk.

    Juuri noin olen yrittänytkin asiaa perustella miehelleni, mutta ei tunnu tajuavan. Sanoo vaan ettei jaksa jos taas alkaa "kaikki alusta", siis yövalvomiset sun muut. Asiasta keskusteltaessa on myös sanonut ettei siitä oo kahden lapsen isäks kun tuntuu ettei aikaa ja jaksamista riitä yhdellekkään lapselle tarpeeks. Ihmettelen tätä kyllä suuresti, koska minusta hän on tosi hyvä isä. Tuntuu kuvittelevan että muut isät on jotain "super-isiä" joita ei koskaan väsytä, mikä ei varmastikkaan ole totta. Että tämmöstä..
    Mutta olkaa onnellisia te joilla on monta lasta ja mies joka niitä haluaa. Minä antaisin mitä vaan jos voisin saada edes yhden lisää..

    Äänestä

muuten lapsille tulee hirveän suuri ikäero. Suostuttele miestäsi. Sano hänelle, että et ole onnellinen, jos et saa yrittää toista lasta. Eoa en halua suositella.

Äänestä
  • Vahinkoja sattuu ;) Eihän mikään ehkäisy ole satavarma ;)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Vahinkoja sattuu ;) Eihän mikään ehkäisy ole satavarma ;)

    On vaan vähän hankala toteuttaa kun ei olla käytetty varsinaista ehkäsyä pitkään aikaan. Ei vaan ole silti "vahinkoa" sattunut =( mies kyllä muistaa keskeyttää ajoissa..

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Vahinkoja sattuu ;) Eihän mikään ehkäisy ole satavarma ;)

    suosittelet puolison kusettamista??! On meinaan siinä kohtaa terveellä pohjalla suhde, jos tuollaista edes ajattelee.

    Aloittajalle: mieti, mitä pidät tärkeämpänä - sitä, että sulla on jo yksi ihana lapsi ja hyvä pari suhde, vai sitä, että parisuhteesi uhalla painostat miestä tekemään toisen.

    Jos eka, lopeta rutiseminen ja keskity sen yhden lapsen ja miehesi paijaamiseen; jos toinen, niin ei muuta kuin otollisimmille apajille. Ihan jo miehesikin vuoksi, kuka sitä jaksaa tuollaisessa ilmapiirissä elää, missä ei kunnioitusta toisen mielipiteille tunnu löytyvän.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    "Ihan jo miehesikin vuoksi, kuka sitä jaksaa tuollaisessa ilmapiirissä elää, missä ei kunnioitusta toisen mielipiteille tunnu " mä en aina tajuu tätä et kuin naisen pitäisi sitten luovuttaa ja antaa periksi miehelle, eihän mieskään anna periksi. Eli tässä tapauksessa naisen pitäisi kunnoittaa miehensä mielipidettä ja tyytyä yhteen lapseen, mutta miehen ei tarvitsisi kunnoittaa naisen toivetta toisesta lapsesta - miksi miehen tarvitsee saada tahtonsa läpi ja naisen tarpeet lakaistaan maton alle??

    Huijaamalla raskaaksi, sitä mä en kannata. Täytyy se lapsen hankkiminen kuitenkin yhdessä päättää. Mutta jos mieheni olisi halunnut vain yhden lapsen niin en olisi ollenkaan varma siitä ettenkö olisi suhteesta lähtenyt. Rakastan toki miestäni, mutta mietin että olisinko ollut onnellinen suhteessa jossa itse haluaisin enemmän lapsia ja toiselle puhekin uudesta vauvasta olisi saanut "karvat pystyyn".

    "mieti, mitä pidät tärkeämpänä - sitä, että sulla on jo yksi ihana lapsi ja hyvä pari suhde," en ole tuostakaan lauseesta aivan varma että onko se tosiaan noin.... Tosi on että yksi ihana lapsi jo on, mutta onkohan parisuhde hyvä ja onnellinen jos toinen haluaa kovasti toista lasta ja toinen ei voi sellaista ajatellakkaan?!

    Aloittajalle: Toivon sydämestäni että pääsette yhteisymmärrykseen toisesta lapsesta. Ja ainakin toivon sinulle lisää lapsia päätät sitten mitä vaan nykyisen suhteesi kohtalosta.

    minäkin tietysti toivon, että aloittajan mies muuttaisi oma-aloitteisesti mielensä.

    Mutta, jos mies "muuttaa mielensä" vaimon painostuksesta, ettei menetä tätä tms. eli pakon edessä, ei se tosiaankaan ole mikään oikea lähtökohta lapsen tekoon. Veikkaan, että helpompi on kuitenkin vaimon taipua "lapsettomuuteen" kuin miehen painostuksen alla tehtyyn lapseen. Ei se ole oikein lastakaan kohtaan. Näissä tapauksissa on tietysti aina se huono puoli, että toinen voi katkeroitua.

    Lähinnä sitä en ymmärrä, miksi aloittaja ei voisi antaa energiansa sille ainokaiselle - kaikilla kun ei ole sitä yhtäkään. Joo joo, klisee, mutta niin totta. Tai sitten pitää lähteä toteuttamaan haaveitaan. Voi vaan olla, että mies ehtii ennen.

    On kiva että joku näkee asian myös minun kannaltani. Niin epätoivoinen en ole että pakottaisin tai huijaisin miehen lapsen tekoon, mutta sitäpä just olen itsekkin miettinyt että miksi just minun pitäisi uhrata omat haaveeni miestä miellyttääkseni. Eikö parisuhteessa pitäisi pyrkiä siihen että molemmat on onnellisia?! Olisi kiva kuulla miten muut parit on ratkaissut tällaiset ongelmat?

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    Jos asiassa naisen tahto voittaa-mikäli yhteisymmärrystä asiasta ei saada-häviäjiä on tietyllä tapaa kaksi, ellei kolmekin: väsynyt mies ja lapsi, jota toinen vanhemmista ei tahtonut. Vanhemman väsymys voi heijastua myös vanhempaan lapseen.

    Ehkä kannattaa antaa ajankulua, ja nuo "vahingot" lapsen hankinnassa täytyisi unohtaa täysin.

    Ennenkaikkea sanoisin, että tärkeintä olisi ajatella nykyisen lapsenne etua. Sen jälkeen tulee äidinkin etu vasta kakkosena.

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    minäkin tietysti toivon, että aloittajan mies muuttaisi oma-aloitteisesti mielensä.

    Mutta, jos mies "muuttaa mielensä" vaimon painostuksesta, ettei menetä tätä tms. eli pakon edessä, ei se tosiaankaan ole mikään oikea lähtökohta lapsen tekoon. Veikkaan, että helpompi on kuitenkin vaimon taipua "lapsettomuuteen" kuin miehen painostuksen alla tehtyyn lapseen. Ei se ole oikein lastakaan kohtaan. Näissä tapauksissa on tietysti aina se huono puoli, että toinen voi katkeroitua.

    Lähinnä sitä en ymmärrä, miksi aloittaja ei voisi antaa energiansa sille ainokaiselle - kaikilla kun ei ole sitä yhtäkään. Joo joo, klisee, mutta niin totta. Tai sitten pitää lähteä toteuttamaan haaveitaan. Voi vaan olla, että mies ehtii ennen.

    Miehen ei siis tarvitse muuttaa mielipidettään mutta naisen on pakko taipua tahdosta riippumattomaan lapsettomuuteen? Mun mielestä sekin on todella julmaa, varsinkin kun aloitajan oman kirjoituksen mukaan hän on erittäin lapsirakas.
    Itse en ainakaan olisi pystynyt taipumaan lapsettomuuteen toisen painostuksesta!!!!! En ainakaan usko että olisin onnellinen suhteessa jossa itselläni olisi hirmuinen halu kahteen lapseen ja toisen vastaus siihen on jyrkkä ei.

    "Jos asiassa naisen tahto voittaa-mikäli yhteisymmärrystä asiasta ei saada-häviäjiä on tietyllä tapaa kaksi, ellei kolmekin: väsynyt mies ja lapsi, jota toinen vanhemmista ei tahtonut." Itse uskon että mies kyllä rakastaa toistakin lastaan yhtä lailla kuin ensimmäistään, onhan sekin hänen omansa. Ja ap kirjoittaakin että hänestä mies on hyvä isä ja jaksaa olla lapsen kanssa, olisikohan tämä jaksaminen kahden lapsen kanssa miehen tekosyy peittäen sen todellisen syyn jonka vuoksi hän ei lisää lapsia halua?

    "Kaikilla ei ole sitä yhtäkään," tosiaan, mutta ei se estä niitä joilla jo on lapsia halumasta niitä lisää. Eikä tuo lause lohduta yhtään sellaista ihmistä joka tosiaan haluaa lisää lapsia.
    Itselläni on lähipiirissä lapseton ystävä, joka kyllä kovin lasta haluaisi, mutta kun vauvakuume itselläni oli kova ja kolmannen lapsen vielä halusin niin ei se yhtään lohduttanut että mulla on jo kaksi ja hänellä ei yhtään.

    -kolmen äiti-

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    äidin pitäisi osata ajatella asiaa myös syntymättömän lapsen, eli sen kolmannen ja syyttömän osapuolen kannalta. Lapsella on oikeus syntyä tähän maailmaan toivottuna. Jos isä on jo yhden kanssa väsynyt, niin millä todennäköisyydellä hän jää katselemaan lapsirallia, jos toinen tehdään painostuksen alla. Siinä on kohta esikoinenkin ilman isää.

    En väitä, että asia olisi aloittajalle jotenkin helppo. Mutta jos isä pysyy kannassaan, niin tätä on äidin pakko kunnioittaa, ikävä kyllä. Tai sitten äidin on lähdettävä paremmille lapsiapajille.

    Ja tuo mitä kirjoitit tuosta ystäväsi lapsettomuudesta.. mulla oli täsmälleen sama tilanne; sillä erolla, että ymmärsin kyllä kovasta vauvakuumeestani huolimatta olla kiitollinen kahdesta lapsestani, samalla kun ystäväni oli lapseton. Kai tuo on luonnekysymys, itse en vain osaisi ajatella noin "itsekkäästi".

    Kolmatta ei muuten tullut, eikä tule.

    Äänestä

  • mielestäni kirjoitti:

    minäkin siis oli kiitollinen ja erittäin onnellinen jo kahdesta lapsestani, mutta tarkoitin sillä sitä että vaikka minulla jo oli kaksi ihanaa lasta ja hänellä ei vielä yhtään niin se asia ei silti mitenkään lieventänyt vauvakuumettani kolmannen lapsen osalta.
    Olin hänen puolestaan surullinen (ja olen sitä vieläkin koska lasta ei heille vieläkään ole "tullut")heidän lapsettomuudestaan, mutta kun minä en asialle kuitenkaan mitään voi...

    Nyt vissiin hiukan sivuttiin alkuperäisen kirjoittajan asiaa, mutta mitäpä siitä =)

    Lämmintä kevään jatkoa kaikille!!!!!

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    suosittelet puolison kusettamista??! On meinaan siinä kohtaa terveellä pohjalla suhde, jos tuollaista edes ajattelee.

    Aloittajalle: mieti, mitä pidät tärkeämpänä - sitä, että sulla on jo yksi ihana lapsi ja hyvä pari suhde, vai sitä, että parisuhteesi uhalla painostat miestä tekemään toisen.

    Jos eka, lopeta rutiseminen ja keskity sen yhden lapsen ja miehesi paijaamiseen; jos toinen, niin ei muuta kuin otollisimmille apajille. Ihan jo miehesikin vuoksi, kuka sitä jaksaa tuollaisessa ilmapiirissä elää, missä ei kunnioitusta toisen mielipiteille tunnu löytyvän.

    Ei kannata uhrata parisuhdetta ja hankkia täällä jonkun ehdottamaa "vahinko" lasta.
    Olet jo saanut lapsen. Kannttaa kuunnella mikä syy miehelläsi on kun ei halua lasta.
    Onko kaikki ollut niin ihanaa hänestä kuin sinusta on ollut?
    jos keksusteluissa yhä olette samaa mieltä mitä haluatte niin erohan se sitten on.
    Mutta kohtuus kaikessa olet jo saanut jotain, voitko tyytyä siihen ja lapsirakkaana hoivata jotain laiminlyötyjä lapsia esim.
    Tukiperhe toimintaa y.m.s

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    On kiva että joku näkee asian myös minun kannaltani. Niin epätoivoinen en ole että pakottaisin tai huijaisin miehen lapsen tekoon, mutta sitäpä just olen itsekkin miettinyt että miksi just minun pitäisi uhrata omat haaveeni miestä miellyttääkseni. Eikö parisuhteessa pitäisi pyrkiä siihen että molemmat on onnellisia?! Olisi kiva kuulla miten muut parit on ratkaissut tällaiset ongelmat?

    Minua on aina ihmetyttänyt kommentit "jos mies ei halua niin vaihdan miestä". Ensinnäkin eikö näistä asioista kannata puhua ennen avioliittoa ja ensimmäistä lasta ja toiseksi, eikö perhettä aleta perustamaan sillä lähtökohdalla että ensin etsitään mies jonka kanssa halutaan lapsia. Eikä niin että etsitään vaan joku mies joka suostuu lapsia tekemään. Tärkein pohja on ihana parisuhde jota täydentää lapset! Ja höpö höpö ett on parin vuoden päästä myöhäistä hankkia lapsi, jokainen tavallaan. Ei se ole mikään ehto että lasten pitäisi olla melkein saman ikäisiä leikkikavereita keskenään!!!

    Äänestä

...on. Mies ei tällä hetkellä halua enempää lapsia vastoin kuin sinä. Niin että mitenhän tuosta kompromissia vääntäisi? Kumman "halu" on tärkeämpi ja suurempi? Kumpi arvostaa toisen tahtoa ja mielipidettä enemmän? Kumpi on parempi tulemaan vastaan asiassa? kumpi pitää omaa tahtoaan perustellumpana ja oikeampana???
Siinä sitä pohtimista.....

Äänestä

"mutta KUVITTELIN jotenkin kun naimisiin mentiin että saisin lapsia vielä lisääkin. Olo on jotenkin huijattu."

Naimisiin menoa ja lapsi lukua ei saisi perustua kuvitteluun, lapset, haaveet ja unelmat, keskustellaan yleensä ennen avioliittoa ja lopullista sitoutumista. Jos elämät ja toiveet ei kohtaan niinkin suuressa asiassa kuin lasten lukumäärä niin avioliitto ja yhteiselämä on ollut hätiköityä.

Kun asiat pitkityy niin ne sitkistyy...

Äänestä
  • Itse ennen naimisiin menoa halusin paljon lapsia. Samoin mieheni. Saimme heti häiden jälkeen yhden, mutta synnytys sekä vauva-aika olivat niin rankkoja etten halunnut lapsia enää lisää. Mieheni ei minua siihen painostanut, vaikka tiedän hänen olleen asiasta surullinen. Olemme edelleen onnellisesti yhdessä, vaikka ainokaisemme on 12-vuotias.

    Minun mieheni pitää tärkeämpänä parisuhdettamme kun perheenjäsenten lukumäärän kasvattamista. Mieti mikä on sinulle tärkeää elämässäsi.
    Painaostamisella tai uhkailulla tuhoat parisuhteesi, kannattaako?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

toista lasta kirjoitti:

Meillä on jo yksi lapsi (2v) jota molemmat haluttiin ja jonka kanssa arki sujuu hyvin. Olen halunnut jo pitkään toista lasta, mutta mies ei kuulemma halua ehkä koskaan lisää lapsia. Tämä asia alkaa rassata meidän suhdetta siinä määrin että ollaan avioeron partaalla. Itse en lapsirakkaana ihmisenä voi kuvitella että lapsiluku jäisi tähän. Mitähän tässä tilanteessa pitäisi tehdä? onko kellään muulla kokemusta samanlaisesta tilanteesta? aikakaan ei tunnu saavan miehen mieltä muuttumaan, sen verran kauan tätä on jo vatvottu. Pitäiskö vaan ottaa ero ja toivoa että saan joskus lapsia jonkun muun kanssa, vai alistua miehen tahtoon ja elää loppuelämä yrittäen unohtaa lapsihaaveet? Olen tietenkin onnellinen ja kiitollinen tästä yhdestäkin lapsesta, mutta kuvittelin jotenkin kun naimisiin mentiin että saisin lapsia vielä lisääkin. Olo on jotenkin huijattu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu