Voi että! Haluan vain huokaista tänne nyt asiat pois mielestä. Tiedänhän minä että pitäisi hienovaraisesti anopille sanoa, mutta...
Sillä on mielipide kaikesta mitä/miten kannattaa tehdä..: ruoka, siivous, talo, vierailut....jne. Ne tietää aina missä olemme tai emme ole, ne soittaa joka päivä. Ne tulee ilmoittamatta ja koputtamatta meille, kävellään kengät jalassa olohuoneeseen, mainitaan lapsen vaipanvaihdosta, kynsienleikkuusta, ulkoilusta, imetyksestä.. Vauvan suuhun työnnetään eri makuja ja juuri kun olen itse vasta aloittanut yhteen tai kahteen makuun totuttelun ja ajatellut edetä vauvan tahtisesti, ei kuulema haittaa, pitää antaa lapsen maistella kaikkee ja heistä on hauskaa katsoa miten lapsi reagoi johonkin hilloon tms.. Milloin olen pukenut lapsen yli, joskus ali. Toisinaan verrataan kuinka toisen lapsensa perheessä tekevät vauvan kanssa. Minua ihan itkettää.. Hyvää se vaan tarkottaa mutta kun nyt menee jo yli. Mukavaa sakkia mutta puututaan liikaa 'hyvässä tarkotuksessa', minä alan väsyä. Monesti viikkoon pitää nähdä, jos ei käydä: "onko joku vialla"?, tai sitten he tulevat ja tarkistavat onko siistiä ja onko ruokaa kaapissa, hienoisesti vihjataan..ne ja ne on tulossa suvusta tännepäin, kannattaa siivoilla ajoissa.. Nyt te mietitte olemmeko teinipari..ei todellakaan. Tunnen olevani huono ja riittämätön kun elämäntyylini ei ole samanlainen kuin heillä. Koitan hymyillä vaikka joskus tekisi mieli huutaa..tyylini ei ole että vanhemmille ihmisille 'hypitään silmille'. Monesti olen vain hiljaa ja myöntelen ja jos sanon että itse olen ajatellut kylläkin näin, niin he kertovat että viisaampaa on kylläkin noin..
Haluaisin päättää vauvani ympärillä tapahtuvista asioista mutta hänen varalleen on jo suunnitelmat tehty mitä tehdään tulevina aikoina, mietin jo saankohan ostaa hänelle oman mieltymykseni mukaan kenkiä tai mitä muuta vain. Liiallisella mielenkiinnolla ovat mukana lapsen elämässä, kun jotenkin saisin heitä hieman etäämälle meistä, hienovaraisesti.. Puuh! Helpottaa kun saa kirjoittaa. Tiedän luettuani netistä joitain tarinoita, samanlaista tuntuu joillain olevan, paljon joutuu nieleksimään tätä soppaa ja monet.
Miten olette selviytyneet vastaavanlaisista mutta kuitenkin -mukavista ihmisistä- ???
Sillä on mielipide kaikesta mitä/miten kannattaa tehdä..: ruoka, siivous, talo, vierailut....jne. Ne tietää aina missä olemme tai emme ole, ne soittaa joka päivä. Ne tulee ilmoittamatta ja koputtamatta meille, kävellään kengät jalassa olohuoneeseen, mainitaan lapsen vaipanvaihdosta, kynsienleikkuusta, ulkoilusta, imetyksestä.. Vauvan suuhun työnnetään eri makuja ja juuri kun olen itse vasta aloittanut yhteen tai kahteen makuun totuttelun ja ajatellut edetä vauvan tahtisesti, ei kuulema haittaa, pitää antaa lapsen maistella kaikkee ja heistä on hauskaa katsoa miten lapsi reagoi johonkin hilloon tms.. Milloin olen pukenut lapsen yli, joskus ali. Toisinaan verrataan kuinka toisen lapsensa perheessä tekevät vauvan kanssa. Minua ihan itkettää.. Hyvää se vaan tarkottaa mutta kun nyt menee jo yli. Mukavaa sakkia mutta puututaan liikaa 'hyvässä tarkotuksessa', minä alan väsyä. Monesti viikkoon pitää nähdä, jos ei käydä: "onko joku vialla"?, tai sitten he tulevat ja tarkistavat onko siistiä ja onko ruokaa kaapissa, hienoisesti vihjataan..ne ja ne on tulossa suvusta tännepäin, kannattaa siivoilla ajoissa.. Nyt te mietitte olemmeko teinipari..ei todellakaan. Tunnen olevani huono ja riittämätön kun elämäntyylini ei ole samanlainen kuin heillä. Koitan hymyillä vaikka joskus tekisi mieli huutaa..tyylini ei ole että vanhemmille ihmisille 'hypitään silmille'. Monesti olen vain hiljaa ja myöntelen ja jos sanon että itse olen ajatellut kylläkin näin, niin he kertovat että viisaampaa on kylläkin noin..
Haluaisin päättää vauvani ympärillä tapahtuvista asioista mutta hänen varalleen on jo suunnitelmat tehty mitä tehdään tulevina aikoina, mietin jo saankohan ostaa hänelle oman mieltymykseni mukaan kenkiä tai mitä muuta vain. Liiallisella mielenkiinnolla ovat mukana lapsen elämässä, kun jotenkin saisin heitä hieman etäämälle meistä, hienovaraisesti.. Puuh! Helpottaa kun saa kirjoittaa. Tiedän luettuani netistä joitain tarinoita, samanlaista tuntuu joillain olevan, paljon joutuu nieleksimään tätä soppaa ja monet.
Miten olette selviytyneet vastaavanlaisista mutta kuitenkin -mukavista ihmisistä- ???
Vastaukset 3
Vanhimmat
muuta siitä pois asumaan jonnekin kauemmas niin eivät sitten joka päivä tuputa itseään kyläilemään. Itse en tuollaiseen suostuisi ollenkaan että en omaa elämääni saisi elää ilman toisten ohjeita ja neuvoja. Se onkin eri juttu jos pyydetään neuvoa.
Mieti kannattaako sun uhrata koko elämää tuollaiseen, sei ei lopu ellei sitä lopeta. Itsesi voit muuttaa et muita.
Viestiäsi lukiessani en voinut välttyä ajatukselta, että olet täysin uupunut. Onko näin? Jospa hyvää tarkoittavat appivanhemmat ovat nähneet sen ja toimivat parhaan kykynsä mukaan?
Teepä näin: Kehota häärijöitä istumaan kerran ihan rauhassa. Kerro rauhassa tämä sama kasvoista kasvoihin. Anoppi on itsekin ollut pienen lapsen äiti, kenties ahdistavammassa tilanteessa kuin sinä nyt. Luultavasti hän ymmärtää nuoren äidin väsymisen ja rauhan tarpeen.
Sano, että tarvitset kyllä muita, mutta että tarvitset nyt myös paljon omaa rauhaa.
Lupaa soittaa, kun tarvitset apua.
Älä heitä ovea kiinni sukulaisten nenän edestä. Välejä on huono korjata kertakaikkisen riidan jälkeen.
Tsemppejä ja onnea rauhoittamisoperaatiolle!
Olen hyvin samanlaisessa tilanteessa ja olen hyvin ärsyyntynyt kun koko ajan pitäisi olla kyläilemässä tai antamassa lapselle herkkuja. Vauvani (10 kk) syö jo muutenkin 5 ateriaa päivässä ja aina kun miehen sukua käy, pitäisi vauvalle antaa kaikenlaista maistettavaksi, kahvista lähtien!! Ajan kuluessa on tuntunut helpommalta, kun olen alkanut sanomaan suoraan. He nykyään oikein odottavat ja naureskelevat että suutunkohan minä jos lapselle annetaan noita.. saattavat sitten salassa antaa, typeriä ihmisiä!Onneksi mieheni haluaa yhtälailla suojella lapseni hampaita, joten hän olen valmiina kieltämään.
On se käsittämätöntä miksi vauvan pieniä hampaita aletaan tuhoamaan ylimääräisillä välipaloilla ja sokeriherkuilla. Happohyökkäyshän siinä on koko ajan.. Appiukkoni on vielä ollut kova päristämään lapsen suun edessä, niin että räkä lentää. Hänelle sain lopultakin sanottua, että se ei ole hyväksi vauvan hampaille että voisikohan hän päristää esim. toisen suuntaan tai keksiä jotain muuta yhtä hulvatonta. Appi otti asian oikein asiallisesti ja sanoi että ookkei sopiihan se.
Lisäksi, että emme edes suukottele lasta suulle, emmekä anna kenenkään muunkaan tehdä niin estääksemme viheliäisen mutans karies bakteerin leviämistä lapsen suuhun.
Vauvamme oli 5 kuukautta, kun mieheni mummo oli tarjoamassa hänele kermavaahtoa kakun päältä. Aika nopeaa toimintaa sai olla, että sain tämän estettyä. aika rankka kokemus olisi voinut ola vauvalle saada ensimmäiseksi maistiaiseksi lehmänmaitopohjaista kermavaahtoa.
Minuakin on sätitty siitä, että imetän liian usein ja liian paljon yms. Imetän vauvaani edelleen ja aionkin jatkaa sitä vuosikkaaksi asti. Mieheni sukulaisen mukaan maito on muuttunut sokerilitkuksi, joten ei sitä enää saisi hänelle antaa. sepä on sitten heidän ongelmansa ja saavat keksiä ihan mitä tahansa syitä lopettamiseen, mutta enää en ota niitä itseeni enkä välitä kommenteista. Tällä em. sukulaisella on riittänyt rintamaito vain 2 kuukautta ja sitten se vain loppui. OHHOH!!! miksiköhän? ehkä sen takia, että rintaa sai tarjota vain neljän tunnin välein.
Sinulla on kyllä todella ahdistavat appivanhemmat kun joka hetki pitäisi olla kyläilemässä. Miehelleni olen sanonut, että jos ne niin meitä haluaa sinne niin mennään vaikka heti viikoksi. Mieheni ei kuulemma jaksaisi semmoista ja mielummin viettää meidän kanssa aikaa. Joten huomaa, että miehenikin on ahdistunut kun koko ajan pitää olla tilittämässä tekemisiämme.
Itse olen huomannut ja kokenut, että paremmat välit pysyy, kun on vähän etäisemmät välit sukulaisiin ja tapaa harvemmin. Hankala tilanne sinulla. Kannattaa puua rauhalliseen sävyyn omista tuntemuksista tai sitten voit kerätä kaunaa sisällesi ja joku kaunis päivä räjähtää ja sanoa kaiken mieltä painavan! Jos tuo rauhalliseen sävyyn puhuminen tuntuu hankalalta, suosittelen ensin kirjoittamaan kirjeen anopillesi. Kirjoitat siihen kaiken mitä haluaisit hänelle sanoa. Kunhan olet selkeyttänyt asiat mieleesi, voit hänelle avautua asialliseen sävyyn. Kirjettäkään sinun ei tarvitse hänelle antaa, se voisi olla vain oma apukeinosi saada jäsenneltyä asioita.
tsemppiä sinulle ja tiedoksi, että kaltaisiasi on PALJON!!ainakin minä ;)
ps. itse olen välillä joutunut rukoilemaan itselleni kärsivällisyyttä anoppilassa vierailuihin. vaikka en mikään uskovainen edes ole, mutta pakko yrittää kokeilla että jos jotain lisähermot tai kärsivällisyyttä saisi, kun itsellä meinaa mennä hermot jo pelkästä anopin näkemisestä.