Jokelan tapaus julkistettava kokonaan.

"Me adressin allekirjoittaneet kansalaiset vaadimme kaiken Jokelan koulusurmiin liittyvän salailun välitöntä lopettamista. Vaadimme sisäasiainministeriötä toimittamaan julkisuuteen täyden selvityksen tapahtumien kulusta. Kuten kaikkien muidenkin kansallisten tragedioiden yhteydessä on aina tehty, vainajien nimet on saatettava suurten joukkojen tietoisuuteen sen sijaan, että niitä nyt salaillaan. Auvisen motiivi teolleen on myös tuotava julki, koska poliisi on vihjannut motiivin olevan olemassa, mutta salaa sen. Tapaus on avattava kokonaisuudessaan julkisuudelle. On esitetty väitteitä, joiden mukaan ammutut olisivat olleet Auvisen kiusaajia, ja että yksi heistä olisi ollut poliisin poika. Samoin epäillään, että k.o. poliisi olisi tahallaan lähietäisyydeltä teloittanut Auvisen. Erityisesti Auvisen kuolemaan johtaneet välittömät tapahtumat on julkistettava minuutintarkasti epäilysten hälventämiseksi. Tämä adressi luovutetaan sisäministerille -kuun -päivänä 2008".
7509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

keitä ammutut olivat, selaa tapahtumapäivän jälkeen julkaistuja kuolinilmoituksia n. 3-4 kuukauden ajalta.

Kun syntymäaika, kuolinaika ja paikkakunta täsmäävät, olet löytänyt etsimäsi.

Varmaan riittää kun käy läpi Hesarin.

Äänestä
  • muuttaa??

    Motiivista sen verran, että ymmärrät sen kun perehdyt hieman siihen, mikä on luonnon tila kuin myös siihen, miten markkinakapitalismi mainonnallaan muovaa ihmisten ajatusmallia ja elämäntapaa, kuin myös muutenkin hallitusta myöten koitetaan vain parantaa tulosta ja voittoja, ihmisen luomassa järjettömässä järjestelmässä, joka on monille todellisuus, ja nämä samaiset ihmiset, jotka eksyksissä vaeltaa, käyden töissä yms, nauravat heille jotka näkevät, missä kunnossa luonto on.

    vertaa siis kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden eliöstön määrää ns normaaleihin "metsiin" siis puupeltoihin. Niissä ei paljoa enää elämää ole, hirviä ja peuroja löydät, jokunen lintu ja rusakkoja, oravatkin vielä elää kun on kuusenkäpyjä. eipä paljoa muuta, kun on luonto yksipuolistettu järjettömän, mutta monille ainoana todellisuutena olevan talousjärjestelmän ylläpitämiseksi. nämä järjestelmässä sisällä olevat ihmiset eivät näe sitä oikeaa todellisuutta, mistä he täysin ovat riippuvaisia, kun heidän mielensä on täysin kiinni ja kiireinen hoitelemaan numerojärjestelmäänsä, että se toimisi, ahdas systeeminsä, jonka vuoksi uhrataan aivan kaikki, ja jonka tueksi tehtyjen lakien avulla myös nuijitaan kaikki esteet tieltä, kunnos lopulta tulee tien loppu vastaan kun ei ole enää luontoa mistä tehdä rahaa.

    Nyt jo energia pula nostaa ruuan hintoja, samoin eroosiot tuhoaa tuhansia hehtaareja viljelysmaata vuosittain, aivan samoin saasteet ynnä muu, lisäksi voidaan ottaa ilmaston oudot muutokset, mihin ei vaikuta se, että maan pinnan alta huimia määriä hiiltä yms nostetaan maan pinnalle ja poltetaan kuten myöskään se, että metsät ja sademetsät hakataan sileäksi viljelysmaiden alta pelloiksi, jotka eivät tuota happea kuin murto osan hehtaarilla sademetsään verraten, kun ottaa huomioon, ettei pellolla kasva vihreetä kuin osan aikaa vuodesta, kunnes se niitetään.

    Ei tässä mitään hätää ole, kolmannes sammakoista kadonnut, koska hengittävät ihollaan eikä keuhkoilla, ovat arkoja siten ympäristöön ajatuille myrkyille. sama mehiläisten kanssa, tiedä onko uuden polven kasvi/tuholaismyrkyt vaiko geenimanipuloidut kasvit, vai kännyköiden säteilyt vai mikä lie, mikä niiden yhteiskuntia tuhoaa, vaiko vain se, ettei vuodenaikojen vaihtelut enää menekään säännöllisesti, heräävät liian aikaisin ja kuolevat kun tuleekin takatakaktaktkaktkaTAAAALVI.

    Vituillaan on mutta kauppa ja kulutus kukoistaa.

    mitään kierrätystä ei ole esimerkiksi tehty shampoo tms pulloille. kalja ja limsapullot ovat ainoita joita edes jotenkin kierrätetään. Englannissa maitopullot kaiketi edelleen käytössä.

    Kyllä tuossa motiivia on kun tajuat koko järjestelmän missä elämme, järjettömäksi ja todella itsetuhoiseksi, ja ihmiset ympärillä vielä pakottavat siihen koska heidän mielestään NIN TÄÄLLÄ KUULUUKIN ELÄÄ, koska he ovat opetetut siihen, eivätkä ylpeyksissään muuta enää halua edes oppia.

    Tuhoon vie tie monella rintamalla, ota vaikka energiakriisi ja ihmispopulaation määrä tarkkailuun. maapallo voi suurinpiirtein elättää noin 500 miljoonaa ihmistä luonnonmukaisesti, ilman lannoitteita peltoihin, vuoroviljelyillä sun muilla systeemeillä. Ennen toista maailmansotaa tai sen aikana GUANO varastot ehtyivät, joilla siihen aikaan pellot ja sen aikainen ylisuuri väestö saatiin ruokittua, jolloin taistelu niiin energiasta kuin elintilasta alkoi. sitten kehitettiin ammoniakkki prosessi, jolla energian,, maakaasu, ja öljy lähinnä, avulla erotettiin ilmakehästä typpeä lannoitteeksi, tämän prosessin avulla sitten kasvatettiin populaation määrä nykyisiin mittoihin, ja voit vain ARVAILLA, miten eri yhtiöiden TULOKSET KASVOIVAT, kun väestön määrä myös kasvoi!!!

    samalla kasvoi kulutus, työnvoiman määrä, saastutus ja luonnon riisto enemimmissä määrin, kaikkea pitää olla enemmän.

    Nyt sitten käy niin, että tuo energia, öljy ja muutkin, ovat käymässä vähiin, ettei enää riitäkään siten miten on tähän asti riittänyt. ongelmaksi muodostuu se, että talous kaatuu nykymuodossaan, toisena ja pahempana ongelmana se, että ruoka ei tule riittämään kaikille, kuten näet ruuan hinnoissa, ja ruokamellakoissa 30:ssa eri maassa afrikassa ja aasiassa, ja muuallakin, meksikossa yms. :)) siitä tehdään kannattamattomasti bio polttoainetta, mikä kuluttaa enemmän energiaa valmistaa kuin mitä siitä saadaan itsestään :)) mutta se on markkinoitu niin hienosti, että sille on kova kysyntä, ei ihmisiä kiinnosta ottaa selvää, pitääkö mainonnan väitteet kuinka paikkansa ja kuinka laajalta skaalalta katsot sen kannattavuutta ja mitä tarkoitetaan kannattavuudella. firman tulosta, viljelijöiden tulosta. vai mitä? :) vai sitä miten se vaikuttaa tulevaisuuteen ja niiden hölmöjen lasten elämään, keitä tulemme nälkään vielä syömään =)

    Äänestä

  • Löytää että missä ne kiusaajat sijaitsee. Ja kiusaajia olia ala ylastellta asti ei ei voi olla että näin olisi asia.

    Äänestä

Mistä teitä hulluja sikiää! Antakaa jo olla, Johan tuosta on kaikki selvitetty ja kirjoitettu julkisuudessa. Se Auvinen muuten ampui itse itsensä - äläkä yritä sitä muuksi vääntää. On jo aika antaa sinunkin kuolleiden levätä rauhassa ja henkiin jääneiden mahdollisuus jatkaa elämäänsä. Lopeta siis paskan jauhaminen.

Äänestä
  • sanottu.

    Äänestä

nykypolitiikkaa vastaan ja perussopimuksen valmistelu vaarantuisi. Asiastahan oli mahtavan tarkat kirjoitukset lehdissä, josta vähänkään EU;ta ja UMJ;tä tuntevat eivät voineet olla tajuamatta motiivia. Harvinaisen hyvin perusteltu, ei jätä motiivia auki.

Tämä ei ollut puolustus vaan faktaa siitä mitä on lehdistössä tapahtunut ja mihin tapahtumat voisivat hyvinkin ja jopa todennäköisesti liittyä

Äänestä

Tommonen adressi on hyvä idea - saadaan kattava lista kaikkein kaheleimmista, jotka on vielä vapaalla jalalla... ;)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Adressi. kirjoitti:

"Me adressin allekirjoittaneet kansalaiset vaadimme kaiken Jokelan koulusurmiin liittyvän salailun välitöntä lopettamista. Vaadimme sisäasiainministeriötä toimittamaan julkisuuteen täyden selvityksen tapahtumien kulusta. Kuten kaikkien muidenkin kansallisten tragedioiden yhteydessä on aina tehty, vainajien nimet on saatettava suurten joukkojen tietoisuuteen sen sijaan, että niitä nyt salaillaan. Auvisen motiivi teolleen on myös tuotava julki, koska poliisi on vihjannut motiivin olevan olemassa, mutta salaa sen. Tapaus on avattava kokonaisuudessaan julkisuudelle. On esitetty väitteitä, joiden mukaan ammutut olisivat olleet Auvisen kiusaajia, ja että yksi heistä olisi ollut poliisin poika. Samoin epäillään, että k.o. poliisi olisi tahallaan lähietäisyydeltä teloittanut Auvisen. Erityisesti Auvisen kuolemaan johtaneet välittömät tapahtumat on julkistettava minuutintarkasti epäilysten hälventämiseksi. Tämä adressi luovutetaan sisäministerille -kuun -päivänä 2008".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu