EROON SOKERISTA!

Kertokaa hyvät ihmiset vinkkejä, millä pääsee eroon sokerin syönnistä!!! En aio ruveta noudattamaan mitään erityistä ruokavaliota, mutta jotain tarvitsisi tehdä. Ylipainoa on pikkuisen, ei sillai että haittaisi. Mutta sokerinhimo on jotain aivan kamalaa.
91123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

... kokeneeseen ja ystävälliseen asiantuntijaan K.J. Mattilaan. Hän tiettävästi neuvoo jopa henkilökohtaisesti ja antaa takuuvarmasti toimivia neuvoja, jotka perustuvat pitkäaikaiseen omakohtaiseen kokemukseen. Etsipä Karin yhteystiedot hänen profiilistaan ja toimi!

Äänestä

sokeriannosta pienentäen tai sitten kertarysäyksellä.
Jälkimmäinen toimii ehkä paremmin. Kun on vähän aikaa ilman sokeria niin sokerittomat ruuat alkaa maistua hyvälle. Mut jossain vaiheessa saattaa tulla seinä vastaan ja sokerinhimo tulee tuplana takaisin :(.

Äänestä
  • Oikeassa olet, sokeripitoisia alkaa jossain vaiheessa tehdä mieli, eikä ole syntiä jos sitä harvemmin nauttii esim. jälkiruokana vaikka jäätelön muodossa.

    Sanotaanhan alkoholinkin käytöstä, että pitää pystyä olemaan ilman, vaikka kaapissa olisi viinipullo. Olen kuitenkin senverran perso suklaalle, etten halua pitää sitä yhtään kaapissa houkuttelemassa. Kaupassa ostan vain pienen patukan tai tummaa suklaata 50 g. Ja onnistunutkin painonpudotus voi melkeinpä kaatua sokeriin sortumiseen. Siksi sitä pitää esim. kerran viikossa itselleen sallia. "Kielletty hedelmä" on se houkuttelevin hedelmä.

    Koska ite kuulun vähän vanhempiin ikäluokkiin, pisti kovasti miettimään eräässä terveyslehdessä ollut asiantuntijan, sisätautien erikoislääkärin Leena Moilasen toteamus sokeristen ruokien syömisen vaaroista ikäihmisillä. Näin hän sanoo ikääntyville (ja miksei vähän nuoremmillekin, jos on verensokeri kohoamaan päin ylipainon takia):

    >>"Kun verensokeri laskee, elimistö nuortuu ja elpyy. Haiman kuormitus vähenee. Haimassa on ainoastaan 25 grammaa soluja, jotka tuottavat verensokeria tasaavaa insuliinia.
    Haimasolujaan kannattaa säästää jättämällä äkkimakeat syömättä. Kun syö sokerista ruokaa, haima pumpppaa verenkiertoon paljon insuliinia. Jos verensokeri nousee liikaa, kaikkien sisäelinten toiminta heikkenee.
    Verensokerin sysää nousuun vyötärön rasva, omenamaha. Rasvakudoksessa on elämää. Sisäelinten ympärille kertynyt rasva on aktiivinen taikina, joka erittää runsaasti muun muasssa tulehduksen välittäjäaineita. Kun elimistössä on jatkuva tulehdus meneillään, myös elimistön puolustusjärjestelmä on sotatilassa."

    Äänestä

  • oikeassa olet kirjoitti:

    Oikeassa olet, sokeripitoisia alkaa jossain vaiheessa tehdä mieli, eikä ole syntiä jos sitä harvemmin nauttii esim. jälkiruokana vaikka jäätelön muodossa.

    huomio, että ei todellakaan ole epäkohteliasta kieltäytyä makeista tai rasvaisista tarjottavista, vaikka ne kuinka olisivat isäntäväen mukaan juuri meitä varten tarjolla. Ihan hyvin voi sanoa, ettei voi tai halua syödä makeaa tai vaikkapa rasvaisia pasteijoita - joita meille makeaa välttäville valitettavan usein ikään kuin korvaukseksi tarjotaan. Kun ruokavaliostaan kertoo jo kutsuttaessa, ei kellään ole lupaa loukkaantua.

    Korjauksena sen verran, että se omenamaharasva ei keräydy vain sisäelimien ympärille, vaan myös niiden sisään, sydäntä myöten. Juuri siksi keskivartalolle asettuva ns. ruskea rasva aiheuttaa niin paljon sairauksia, jopa henkeä uhkaavia.

    ongelma on minullakin. Täytyy koko ajan kieltäytyä muiden ihmisten tarjoamista ruuista. Yleensä tapailee ihmisiäkin julkisilla paikoilla, istuen kahvilla tai menemällä syömään jotain. On niin vaikeaa kieltäytyä kun kahvilat pursuaa vain ja ainoastaan leivonnaisia, karkkia jäätelöä ym. Ruokapaikoissakin aina jotain ranskalaisia, lihapullia ja jälkiruokia.
    Sitten kun herkulle on vielä ihan omat määritelmänsä. Varmasti monen muunkin aivoissa kuin vaan minun. Herkut ovat mahd. sokerillisia ja epäterveellisiä. Eikä ole tullut palkinneeksi itseään, jos ei syö jotain jäätelöä tai muuta päivittäin.
    Kaikki nuo sokerittomat rahkat, leipäjuustot marjoilla ym. briejuustot eivät vain tunnu herkuilta vaan osalta ruokavaliota.

    Kaipaisin kyllä muutosta elintarvikevalikoimaan. Kahviloissa voisi hyvin myydä vaikka juustolautasia, kioskeissa hedelmiä (muitakin kuin banaaneja) ja täysjyväriisi mukaan kuvioihin ravintoloissa perunan ja valkoisen riisin tilalle.

    Ahdistavaa kun joka kadun kulmassa on kauppoja, joissa pikaruuat ovat hiilihydraattipitoisia. Jos haluaa viettää kokonaisen päivän kodin ulkopuolella, joutuu joko raahaamaan omia eväitä mukana tai uhrautumaan ostaa pikaruoka-aterioita tai muita epäterveellisiä välipaloja nälän iskiessä.

    Kaiken lisäksihän omien eväiden mukana kantaminen siksi koska ei ole sopivaa ruokaa tarjolla muualla = ortoreksia.

    VHH= istu kotona niin kaikki menee hyvin.

    Äänestä

  • Ja erinomainen tuo kirjoitti:

    huomio, että ei todellakaan ole epäkohteliasta kieltäytyä makeista tai rasvaisista tarjottavista, vaikka ne kuinka olisivat isäntäväen mukaan juuri meitä varten tarjolla. Ihan hyvin voi sanoa, ettei voi tai halua syödä makeaa tai vaikkapa rasvaisia pasteijoita - joita meille makeaa välttäville valitettavan usein ikään kuin korvaukseksi tarjotaan. Kun ruokavaliostaan kertoo jo kutsuttaessa, ei kellään ole lupaa loukkaantua.

    Korjauksena sen verran, että se omenamaharasva ei keräydy vain sisäelimien ympärille, vaan myös niiden sisään, sydäntä myöten. Juuri siksi keskivartalolle asettuva ns. ruskea rasva aiheuttaa niin paljon sairauksia, jopa henkeä uhkaavia.

    "Kun ruokavaliostaan kertoo jo kutsuttaessa, ei kellään ole lupaa loukkaantua."

    Ja sen illan puheenaihe???

    "MIKS SÄÄ ET SYÖ SOKERIA!!"

    Näin se menee...

    Äänestä

lopettamalla sokerinsyönnin kokonaan mutta se on sokeriton ruokavalio ja et halua noudattaa mitään erityistä ruokavaliota joten ei sulla paljon vaihtoehtoja ole.

Sokerisyöntiin usein liittyy sokeririippuvuus ja kuten tiedetään sokeri on huumeisiin verrattavissa oleva riippuvuutta aiheuttava aine niin se edellyttää pysyviä ruokavaliomuutoksia. Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla todistetusti pääsee eroon sokeririippuvuudesta ja makeanhimosta.

Äänestä
  • alkoholin himosta, koska olet tietääkseni itse monta kertaa kirjoitellut täällä juovasi mm. punaviiniä ja konjakkia. Alkoholi on myös huumeisiin verrattavissa oleva riippuvuutta aiheuttava aine!

    Äänestä

  • ei ilmeisesti kirjoitti:

    alkoholin himosta, koska olet tietääkseni itse monta kertaa kirjoitellut täällä juovasi mm. punaviiniä ja konjakkia. Alkoholi on myös huumeisiin verrattavissa oleva riippuvuutta aiheuttava aine!

    lisättävä, että sokeri tai alkoholi eivät kumpikaan ole terveydelle haitallisia, jos määrät ovat kohtuulliset.

    Nautintoaineista ainoastaan huumeet ja tupakka ovat sellaisia, jotka ovat haitallisia jo pieninä määrinä.

    Jos henkilö on perinyt tai muutoin hankkinut itselleen addiktiivisen taipumuksen, niin silloin kannattaa rajoittaa rankasti nauttimisiaan, niin sokeria, viiniä kuin tupakkaakin. Joillekin täydellinen kieltäymys on ainoa tie.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sokerirotta kirjoitti:

Kertokaa hyvät ihmiset vinkkejä, millä pääsee eroon sokerin syönnistä!!! En aio ruveta noudattamaan mitään erityistä ruokavaliota, mutta jotain tarvitsisi tehdä. Ylipainoa on pikkuisen, ei sillai että haittaisi. Mutta sokerinhimo on jotain aivan kamalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu