Olen vähän päälle parikymppinen nainen, ollut nyt avoliitossa n.2 vuotta. Tätä suhdetta ennen olin myöskin pari vuotta avoliitossa.. siis suhteen perään uusisuhde jne. jne. Nyt olen tullut siihen tulokseen, etten haluaisi jatkaa avoliittoani, koska se ei anna mulle sitä, mitä odotan avoliitolta ja seurustelulta. Ja mitäkö sitten odotan: yhteisiä mielenkiinnon kohteita, yhteisiä juttuja ja ns. että pelattaisiin yhteen, oltaisiin oikeasti pari. Nyt meillä menee näin, että minä menen yksin baariin, kun mies ei halua sinne tulla, minä menen kavereiden illanistujaisiin..yksin, kun mies ei halua tulla.. teen muutenkin melkein kaikki asiat omineni, koska miehellä aina omat jutut. Ainoa mikä meitä ns. sitoo on säännöllinen seksi. Ja kun ajatellaan, että jos olisin sinkku, niin mulla olis mahdollisuus tutustua mieheen, kenen kanssa mulla olis samoja yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Ainoa, mikä jäisi olisi seksi ja sitäkin saa tänäpäivänä helpolla. Mutta en tykkää yhdenillan suhteista. Vaan kaipaan enemmän.
Ja tuohon sinkkuna olemiseen.. tiedän, ettei missään parisuhteessa kaikki ole ruusuilla tanssimista, vaan lähinnä kompromissien tekemistä. Ja jos rupeisin sinkuksi, en kuitenkaan tykkäisi olla yksin ja koko ajan olisi se ns. "haku päällä". Ainoa mikä kyllästyttää jo ajatella, on se, että kun olisi sinkku, ja tutustuisit toiseen, uuteen ihmiseen ja huomasit muutaman kk kuluttua, ettei hän olekaan samanlainen kuin itse olen.. ja taas uutta etsimään.. Meinaan, rasittavaa puhua koko ajan itsestään ja kuunnella toista ja huomata ettei kemiat kohtaakaan. Vai jäänkö suhteeseeni ja yritän selvittää asiat. En kuitenkaa haluaisi alkaa muuttamaan ihmistä, kun se ei yleensä koskaan onnistu täysin. Enkä halua, että muakaan aletaan muuttamaan. Samalla taas, en haluaisi pitää silmiä auki kun olen jo liitossa, koska se ei ole reilua toista kohtaan. Plaah!
Toivottavasti mua vastaan kävelee joku mies, joka veisi jalat alta ja se olisi siinä! Mutta tuskin, luulen, että saan käydä läpi ja samoja vanhoja "minä olen se ja se ja kukas sinä olet, mistä asioista pidät..mistä et.. mä siitä.. ja tästä".
Ja tuohon sinkkuna olemiseen.. tiedän, ettei missään parisuhteessa kaikki ole ruusuilla tanssimista, vaan lähinnä kompromissien tekemistä. Ja jos rupeisin sinkuksi, en kuitenkaan tykkäisi olla yksin ja koko ajan olisi se ns. "haku päällä". Ainoa mikä kyllästyttää jo ajatella, on se, että kun olisi sinkku, ja tutustuisit toiseen, uuteen ihmiseen ja huomasit muutaman kk kuluttua, ettei hän olekaan samanlainen kuin itse olen.. ja taas uutta etsimään.. Meinaan, rasittavaa puhua koko ajan itsestään ja kuunnella toista ja huomata ettei kemiat kohtaakaan. Vai jäänkö suhteeseeni ja yritän selvittää asiat. En kuitenkaa haluaisi alkaa muuttamaan ihmistä, kun se ei yleensä koskaan onnistu täysin. Enkä halua, että muakaan aletaan muuttamaan. Samalla taas, en haluaisi pitää silmiä auki kun olen jo liitossa, koska se ei ole reilua toista kohtaan. Plaah!
Toivottavasti mua vastaan kävelee joku mies, joka veisi jalat alta ja se olisi siinä! Mutta tuskin, luulen, että saan käydä läpi ja samoja vanhoja "minä olen se ja se ja kukas sinä olet, mistä asioista pidät..mistä et.. mä siitä.. ja tästä".
Vastaukset 11
Vanhimmat
ei naiselle vaikea toimenpide.
http://www.valt.helsinki.fi/staff/hvaarane/Kevytsuhde.pdf
älä jätä. sinkkuna oleminen on yhtä tuskaa.. :) Tällä hetkellä tapailen kahta miestä. Toinen olisi kaikin puolin sopiva ja ihana mutta ei ole valmis parisuhteeseen, toinen täydellinen liian täydellinen kun en uskalla olla oma itseni. eikä ole mulle oikeanlainen. Etin siis treffeiltä ja baarista. (baarista saa vähemmällä vaivalla puhelin nroita ja säästää itseään) Mutta muuten tässä on jo aika hajalla etsimiseen ja ittensä repimiseen "suhteesta" toiseen, enkä ole ollut kuin vasta puolivuotta sinkkuna. Valehdellakin on pakko jos haluaa kaikin puolin hyvän löytää.. Suhteessa olin onnellinen ja uskollinen nyt vihaan itseäni päivittäin kun en jaksa mitään ja joudun tilanteisiin joihin en koskaan sinkkuna joutunut. Pahinta on väärien ihmisten lemppaaminen, koska olen liian herkkä ja kiltti.. viikonloppuna sain 2 nroa baarissa eivät minun tyyppiäni ensivaikutelmalta mutta treffeille pakottaudun heidän kanssaan tällä viikolla. Saapi nähdä jos jommasta kummasta tulisi edes se kk suhde niin voin sanoa moi moi noille tapailijoilleni.. kaikkein ahistavinta on kattoa kun sillä jätkällä seksin jälkeen alkaa kummasti aina se ensihuuma laskea..
täysi petturi HUORA.
Ketäs mä nyt oon sitten pettänyt? Itsellenikin yritän olla tarpeeksi rehellinen. Ja sanon ettei kannata hässiä monen kanssa kun saattaa kohta leimautua.. Ja maksua en ottais edes vastaan.. Miehethän ne ei halua oikeaan suhteeseen.. Mulle kelpaisko jo kuka vaan kun alkaa ikääkin olla ettei voi olla liian ronkeli. Ja se on joko koko mies tai saa tullakkin yhtä käytetyksi kuin tunnen itseni.
Tyypillinen mies. Aika julmaa toi miehen logiikka.. Kyllä sitä aina kk voi leikkiä seurustelua mutta kun alku huuma laskee niin muka "rakkaus" loppuu.
Kyllä mulle kelpaisi suhde, tositarkoituksella mutta tähän mennessä se ei ole kiinnostanut naisia. Missä lie armosuhteissa ollut.
just tollasten asenteiden takia en kannata joidenkin parikymppisten avioliittoja...
ei viitsitä yrittää, vaan odotetaan aina että se toinen osapuoli vain tekee.
Ihan niinkuin avioliiton pitäisi toimia itsestään?
mitä jos kekustelisit tunteistasi ja noista sinua ahdistavista/harmittavista asioista miehesi kanssa, sen sijaan että oletat hänen lukevan ajatuksia.
KUKAAN EI OLE TÄYDELLINEN!
ja jos et kykene sitoutumaan oikeasti toiseen ihmiseen niin miksi menit naimisiin hänen kanssaan? mikset ensin käyttänyt enemmän aikaa siihen tutustumiseen?
nyt on sitten tuollainen ongelma;" en mä tykkääkään susta"...
sanoisin että jonkun vaimoksi, olet melko lapsellinen.
entäs ne miehen tunteet? vai onko vain sinun tunteillasi merkitystä?
jos todellakin jo nyt ajattelet noin miehestäsi, niin mitä jos eroaisit hänestä ja antaisit hänelle edes mahdollisuuden olla onnellinen.
ja tee palvelus miehille...ÄLÄ IKINÄ MENE NAIMISIIN ENÄÄ...
Mutta muuten kyllä oot oikeassa, ensinnäkin suurin osa kakskymppisistä on vielä niin kakaroita että ei tarvitsis vielä mistää avosuhteistakaan puhua.
Vähän kyllä käy myös sääliksi tuota miestä kun ei avokki voi asioista ja ongelmista puhua hänen kanssaa... Eli ei todellakaan vaimoainesta ilman asennemuutosta!
Itse en ole koskaan ollut avoliitossa tai kihloissa ja suhteisiinkin olen kelvannut muutaman hassun kuukauden. Eli säälistä kunnes parempi on tullut.
niin nuori, että kannattaa nyt vaihtaa maisemaa ja mennä niin kauan kun siltä tuntuu. Jossain vaiheessa tulee tökki siihenkin ja siinä vaiheessa voit sitten alkaa miettimään sitä todellista parisuhdetta.
Omakohtaista kokemusta siitä, kun hypin suhteesta toiseen, enkä missään vaiheessa ollut yksin, en varmaan jostain syystä osannut, vaan aina piti olla olemisen ilosta jonkun kanssa.
Kunnes vuosi sitten oli pakko irtaantua 5 vuoden suhteesta, jossa ei ollut mitään perustavaalaatua olevaa vikaa. Se oli todella väärin kumppaniani kohtaan, mutta minkäs teet.
Se että olet väkisin suhteessa joka jossain vaiheessa päättyy mitä todennäköisemmin, niin se on väärin sekä kumppaniasi, että itseäsi kohtaan.
Toi on aivan tarinaa...kukaan ei seukkaa säälistä! Jos näin on, sulla täytyy olla uskomaton kyky hurmata naisia. Kyllä sulla on ollut tsäänssit suhteen alussa, jostakin syystä asiat vaan eivät menneet niin kuin olisivat voineet. Onkohan tuo vaan sun tapas puolustautua? Ehkäpä kokemuksista kannattaa ottaa opikseen.