Kysymys eronneille, eli miten lähdit, hankitko ensin itselle toisen asunnon ja vasta sitten kerroit puolisolle lähteväsi vaiko ensin kerroit aikomuksestasi lähteä ja sitten vasta hankit asunnon?
Itsellä aikomus hankkia kämppä ensin ja kertoa sitten ja lähteä 'pikana'. parempi niin kuin jäädä kertomisen jälkeen kärvistelemään vielä yhdessä..
Itsellä aikomus hankkia kämppä ensin ja kertoa sitten ja lähteä 'pikana'. parempi niin kuin jäädä kertomisen jälkeen kärvistelemään vielä yhdessä..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Suosittelen oman kämpän hankkimista. Itse olen joutunut kärvistelemään saman katon alla useita kuukauksia ja se on yhtä helvettiä. Yhteinen asunto on myynnissä ja molemmilla haku päällä. Eläminen on syvältä ja siinä välissä on viel kaksi lasta.
En todellakaan voi suositella tätä kenellekkään!!!
voihan sitä lähteä vaikka asunto on myynnissä.
niin - tosiaankin, olen ajatellut pudottaa pommin, hankin kämpän ensin ja sitten sanon 'näkemiin'. itsekästä? mutta puolisoni tuntien mun pitää tehdä se noin..
Riippuu kumppanista miten kannattaa lähteä. Meillä meni 10 vuotta niin, että aina kun kerroin että aion erota, niin mies ei siihen suostunut, alkoi väsytystaistelun ja kun olen hentomielinen ihminen niin en sitten raatsinut toista jättää kun oli niin surkeana.
Nyt oli niin pakko alkoholin ja muiden toilailujen vuoksi tehdä loppu. Hommasin asunnon ja muutinkin siihen, vasta sitten kerroin että se on ero nyt. Mies romahti täysin, yritti saada takaisin. Pysyin jämäkkänä, tiesin että muuta vaihtoehtoa ei ole. Osoitekin meni salaiseksi. Mutta pian mies tokeni, löysi uuden emännän. Toivon että ovat onnellisia ja pysyvät yhdessä. Pelottaa että jos eroavat niin ryhtyy mulle riesaksi. Takaisin en ottais, olen nyt niin hyvän elämän makuun päässyt.
Raskas ero oli, muutamassa viikossa löysin asunnon, ja puolitoista kuukautta niin vasta pääsin muuttamaan kun mies oli muualla. Raskasta oli elää silti yhdessä, kuin ei mitään olisi meneillään. Mutta mies oli jo pari vuotta itsekin arvellut eron olevan tulossa. Nyt olemme siis molemmat tyytyväisiä elämiimme. Ihana kevät!
Vähän sama meillä. olen monta kertaa tehnyt lähtöä ennenkin mutta aina vaan jäänyt, syystä tai toisesta (mm. sääli). nyt päätös pitää vaikka tiedän että mies romahtaa.
Puolitoista kuukauttako sinulla oli toinen asunto muualla ennenkuin uskalsit lähteä, miehesi ollessa muualla?
Minäkin olen suunnitellut että teen muuton miehen ollessa töissä, toki ensin kerron. No aika näyttää...Mutta kertomiseni jälkeen en kauan enää voi saman katon alla olla, sillä meillä on ollut väkivaltaakin, saisi pelätä koko ajan. Ja sitten jos mies yrittää taas puhua minut ympäri.
Tulisipa minullekin ihana kevät..
Mietin myös eroa kymmenkunta vuotta - ja välillä siitä puhuttiinkin, mutta ei siitä mitään meinannut tulla (sovussa ainakaan). Viimein laitoin virallisen eron vireille ja aikansa se vei, että voitiin keskustella edes jossain määrin asiallisesti. Siinä vaiheessa aloin etsiä uutta asuntoa itselle ja lapsille - tarvitsin osani mieheltä talon ostamiseen.
Nyt ollaan asuttu erillämme puolitoista vuotta (erokin ollut virallinen jo toista vuotta), mutta edelleenkään ex ei täysin ymmärrä mitä tapahtui, ja miksi.
Olen onnellinen enkä ole katunut hetkeäkään (raskaasta velasta huolimatta), mutta uutta suhdetta en ole solminut, enkä tiedä osaanko tai usakallanko enää... Exä vahtii tekemisiämme jatkuvasti edelleen. Eli hän ei ole päässyt yli vieläkään!
paikka minne mennä heti ja niin menikin.. se toinene mieshän otti luokseen,, eli sellainen pettäminen se.
ootkos miettinyt miksi ootte ajautneet tuohon tilanteeseen ? olisko vielä jotain korjattavissa ?
Ei ole.
Erot ovat pieniä tai isoja kuolemia parisuhteessa elävälle, varsinkin jos toinen osapuoli ei uskalla kohdata toista näin vakavassa asiassa. Itselläni mies sanamukaisesti hävisi, jättäen minut yksin pienen lapsen kanssa selviämään. Takanamme pitkä liitto ja uskoin että hän edes hieman olisi kunnioittanut minua ja lastaan, mutta ei. Terapiassa olemme kumpikin, lapseni ja minä käyneet. Hänen mielestään elämä kylmässä suhteessa ahdisti, mutta oikeasti hän oli se joka aiheutti kylmyyden. Mihinkään yhteisiin juttuihin hän ei suostunut, alkoholi oli ainut mikä veti puoleensa ja sen myötä sivushaarat. Minun pitäisi olla onnellinen, että vihdoin nöyryyttäminen loppui, mutta olisin halunnut, että hän olisi kyennyt elämänsä tärkeimmän päätöksen tehdessään, mainita siitä myös perheelleen. Vaikka elo oli mitä oli, murti hänen katoamisensa minut kokonaan, koska välillä ei tiennyt oliko hän edes elossa. Toivon kaikkien jättäjien uskaltavan kohdata kumppaninsa silmästä silmään ja kertomaan suoraan. Vaikka se voi olla vaikeaa, se myös auttaa toista selviytymään. Olihan kumppani kuitenkin joskus, se kaikkein rakkain.
lähti pitkästä avioliitosta ilman mitään selitystä,jotenki hirvittää se toisen kylmyys,tuntu olevansa aivan rakkikoiran asemassa,vaikka 20:n vuoden yhdessä olo oli aivan normaalia lasten kasvatusta,töitä ja vapaa-aikana lomamatkoja ynnämuita harrastuksia.