Mihin perustuu?

Mihin perustuu se että vhh-lla syödään kuulemma vain kolme kertaa päivässä? Siinä saa vähemmän kaloreita, tiedän, mutta onko siihen muitakin syitä? itse noudatan vhh-ta vain osaksi, kaiken turhan sokerin ym olen karsinut pois mutta aamulla ei maistu muu kuin leipä ja se myös täytää hyvin eikä nälkä yllätä (ainakin minulla toimii) Haluan syödä vain sen kolme kertaa päivässä, ja olisi kiva saada enemmän tietoa siitä mihin muuhun se perustuu, sillä tuolla toisella palstalla neuvotaan syömään ainakin sen 4-5 kertaa päivässä, ja tähän ei minulla ole edes aikaa!
10479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nälkä.
Kun ajattelee muutakin kun ruokaa kun ei ole koko aika nälkä.
En usko että sillä on periaatteessa väliä kuinka monta kertaa syö vaan että syö oikein ja on kylläinen.
Tarviiko sitä aina ottaa niin kirjaimellisesti kaikkea mitä suositellaan minä ainakin elän kehon nälän tunteen mukaan. Välillä syön 5 kertaa välillä yhden kerran. Milloin mitenkin.
Ei se ruoka saa eikä voi olla koko elämän sisältö.
Ihmisillä on kuitenkin ollut aikaa lihoa.

Äänestä
  • mattila vastasi hyvin haparoiden ja kun sai tykitystä joltain nuorelta naiselta/mieheltä, että vanhana ruoka ei maistu enää niin kuin nuorena, siksi vatsakin täyttyy vähemmästä ja ei ole enää koko ajan nälka. Mattila kun vielä istuu tietokoneen ääressä päivästä toiseen, niin taitaa tuo liikuntapuolikin jäädä aika vähiin, niin meni hyväkäs ja poisti osan ketjua. Tässä nähtiin taas hyvin konkreettinen esimerkki "ravintotieteilijästä" ja keskustelijasta, joka ei kestä pienintäkään kritiikkiä, hame vaan päälle mattila

    Äänestä

Eiköhän se kolmen ateriaa päivässä perustu siihen, että nimenomaan painoa pudotettaessa annetaan elimistölle mahdollisuus käyttää varastoitunutta rasvaa (läskiä) elintoimintojen ylläpitämiseen. Kolmessa ateriassa ei välttämättä ole sen vähempää kaloreita kuin viidessä ateriassa, aterian energiamäärähän riippuu vain siitä miten tuo energiamäärä päivän mittaan jaetaan.

Haluaisit syödä kolme ateriaa päivässä. Miksi et siihen pysty? Kerrothan selviäväsi pitkään aamiaisella. Jos selviät vaikkapa puolille päivin aamiaisella, ei pitäisi olla mitään ongelmaa selvitä loppupäivä kahdella aterialla. Etenkin jos noudatat vhh:ta riittävillä hyvillä rasvoilla. Nälänhallintahan on yksi vhh:n hyvä ominaisuus. Minulla ainakin se toimii hyvin. Tosin ruokavaliooni ei kuulu leipää.

Äänestä
  • Yleensä olen syönyt 4-5 kertaa vuorokaudessa, mutta viime kesänä hotellimatkoilla söin huoneen hintaan kuuluvalla aamupalalla kuin eläin paljon ja kaikka mahdollista niin, että pärjäsin ainakin 5 tuntia. Sitten kahvia, ruisleipää ja jogurttia. Iltaruoka joskus 20-21 aikaan hotellissa. Hyvin riitti. Nälkä ei tullut juuri missään välissä. Näin olen jatkanut nyt kotonakin, ainakin suunnilleen.

    Äänestä

  • heh, heh, heeeeee

    Äänestä

  • mattilaaaa kirjoitti:

    heh, heh, heeeeee

    Olen tuon viestin kirjoittaja eikä nimeni ole Mattila. Heh, heh, heeeeee! Sinulla alkaa näköjään menemään aivan överiksi...

    Äänestä

Aina kun syö, niin kroppa polttaa sokerit/hiilarit ensin, ja vasta sen jälkeen alkaa rasvanpoltto. Ts.harvat syömiskerrat perustuvat siihen että kroppaa ehtii tehokkaasti rasvanpolttoasteelle ennen ku tulee uutta hiilarimateriaalia poltettavaksi.

Äänestä

Silloin kun on jatkuva nälkä on pakko syödä monta ateriaa päivässä. Kyllä se nälkä häipyy kun syö jotain muutakin kuin pelkkää rasvaa.

Minulle riittää hyvin kaksi ateriaa päivässä, usein riittää yksikin. Ja joskus sekin on sellaista pakkosyömistä, kun ei oikein nälätä. Mutta pakkohan se on henkensä pitimiksi syödä.

No joskus kyllä menee sämpylä ja kahvi välipalana, mutta ei juuri aamulla.

Bodareille voi suositetlla dieettiä jossa syödään päivässä kolme ateriaa, mutta ei muille. Ainakaan laihduttajille.

Äänestä
  • "Kyllä se nälkä häipyy kun syö jotain muutakin kuin pelkkää rasvaa."

    Vaikka kirjoitatkin vhh-palstalla, huomaan, että noudatat jotain minulle ennestään aivan tuntematonta ruokavaliota. Onko tuolla ruokavaliolla jokin nimi? Ainakaan vhh:n kanssa tuolla ei voi olla mitään tekemistä. Mikä tuo rasvadieetti on?

    Äänestä

  • on varmaan jokin outo perimä, kun kukaan ei oikein jaksa syödä.

    Toki aina joskus on nälkä, ja silloin menee kerralla enemmänkin pöperöä. Mutta jos kahteen päivään ei jaksa näkertää kuin palan näkkäriä nou hätä.

    Aika monet kaverit on tätä ihmetelleet. mutta testienkin mukaan ollaan terveitä kaikki. Ja normaalipainoisia. Yksi on aika laiha.

    Kysyisinkin, onko mitään estettä sille, että vetäisi päivässä pari desiä ruokaöljyä, ja sitten vaikka vitamiinipillereitä päälle? Kun ihan oikeesti ei huvita syödä. Tää ei sitten ole vitsi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kertokaas..... kirjoitti:

Mihin perustuu se että vhh-lla syödään kuulemma vain kolme kertaa päivässä? Siinä saa vähemmän kaloreita, tiedän, mutta onko siihen muitakin syitä? itse noudatan vhh-ta vain osaksi, kaiken turhan sokerin ym olen karsinut pois mutta aamulla ei maistu muu kuin leipä ja se myös täytää hyvin eikä nälkä yllätä (ainakin minulla toimii) Haluan syödä vain sen kolme kertaa päivässä, ja olisi kiva saada enemmän tietoa siitä mihin muuhun se perustuu, sillä tuolla toisella palstalla neuvotaan syömään ainakin sen 4-5 kertaa päivässä, ja tähän ei minulla ole edes aikaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu