Avioliittoa takana parikymmentä vuotta. Kaikki raha-asiat olen hoitanut, mies vain haluaa, että tilillä on aina rahaa. Hän ei mistään luovu, mutta minä olen joutunut niin tekemään.
Nyt olen väsynyt, en jaksa enää, en edes tapella tai edes keskustella. Kun olisi jokin mikä auttaisi minua lähtemään eikä aina miettimään, antamaan periksi. Uskallanko?
Nyt olen väsynyt, en jaksa enää, en edes tapella tai edes keskustella. Kun olisi jokin mikä auttaisi minua lähtemään eikä aina miettimään, antamaan periksi. Uskallanko?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siinäpä se; taitaa olla niin, että se on nainen,joka saa aina joustaa!
Itsellä on työ,joka on hyvin vaativaa monella tasolla;vie voimia ja ajan (viikonloppuja,iltoja...),silti vuosikausia olen hoitanut myös pääsääntöisesti kaiken muun perheessä;siivoukset,lapset,ruuanlaitot jne. jne.Olen aina saanut olla primus motorina joka asiassa ja voimat ovat alkaneet loppua...
Mies on hyvin aloitekyvytön ja mielestäni lähes aleksityymikko!?
Nyt itse olen pitkällä sairaslomalla hankalan sairauden vuoksi ja mieheltä en saa tukea; aivan hirveän yksinäiseksi koen itseni. Onneksi on muutamia ihania läheisiä ihmisiä, joilta saan kaipaamaani apua,tukea ja arvostusta.
Sairauteni ja tilanteeni vuoksi olen kuin nurkkaan ajettu;miten lähteä ahdistavasta liitosta nyt kun oma työ-ja toimintakykykin on epävakaalla pohjalla ja silti on raskasta jatkaa näinkään...Lasten vuoksi jatkaminen tuntuu myös toisaalta väärältä; saavat aivan "epäterveen" kuvan parisuhteesta eli miten he voivat kasvaa tasapainoisiksi ja onnellisiksi jos vanhempien parisuhde ei toimi ja ollaan (=olen onneton...)onnettomia.Eikö lapsillekin paras kasvupohja ole vanhempien hyvä parisuhde?
Mies ei osaa keskustella asioista, useita kertoja olen vuosien varrella yrittänyt; tuloksetta...Itse olen joutunut aina joustamaan ja sinnittelemään eteenpäin...
Vaikeita tällaiset tilanteet on, eikä voi oikein muitakaan neuvoa kuin kuuntelemaan sydämensä ääntä...Itsellekin on niin tuttua tuo, että tuntuu, että joutuu vain itse joustamaan,toinen ei kasva, eikä muuta toimintatapojaan...Sitten lopulta itse uupuu, eikä jaksa enää edes puhua, itkeä vain itsekseen...
Kaikesta huolimatta rohkeutta ratkaisujen tekoon pitäisi saada:
Meillä on kuitenkin vain yksi elämä!
Voimia!
lapsille iltasatuja luettu ,mattoja tampattu ja ruokaa tehty,vaan niin se "eukko" lähti käveleen.
Minäkin olen eroamassa, tosin yhteistä taivalta ei ole noin pitkää aikaa takana, mutta valiäkö sillä. Yhtenen lapsi miellä on, ja asiaa pin vuosikaudet. Nyt on päätös tehty ja ero vireillä. Helpottaa, kun asia on selvä, vaikka enhän minä koskaan olisi halunnt eroon päätyä, vaan elää onnellisesti, vaan niin ei asiat menneet. Tutki tunteitasi ja luota niihin, kuten sanoit, et jaksa. Siksi sinun kannattaa luovuttaa. Ensin kuitenkin ehdottaisin kesksteluapua, oletteko kokeilleet? Jos olette, ja asia ei johda parempaan, niin älä enää kärsi, ero voi olla vaikeaa, mutta mitä elämä on nyt? Tuskaa, tappelua, kommunikointivaikeuksia, onko se onnea?
Ei ole keskusteltu ammattiauttajan kanssa, en ole halunnut sinne mennä huutamaan.
Pelottaa aina vaan enemmän, kun ratkaisu on tehtävä. Miten kerron lapselle, miten me pärjätään tästä eteenpäin. Tuntuu, että kaikki kaatuu päälle.
Hei taas! MInkä ikäinen lapsesi on? Miten olisi esim. neuvolassa tai kasvatusneuvolassa käynti lapsen kanssa ja siellä asiasta kertominen lapsellesi?
Yritä järjestää elämäsi niin, että pärjäät yksinkin. Mielestäni avioliitossa ei kannata olla siksi, ettei pärjää yksin, esim. raha-asioiden takia. Yritä itsenäistyä, erossa on paljon hyvääkin: se voi vapauttaa, saat tehdä mitä haluat, ei tarvitse siivota miehen sotkuja, eikä kuunnella haukkuja. VOIt keksiä uusia harrastuksia, aloittaa uuden, paremman elämän! Lapsesi kanssa kannattaa olla kärsivällinen ja antaa paljon hellyyttä, jotta hän kokee olonsa eron jälkeen turvalliseksi. Tuskin lapsellakaan on hyvä olla riitaisessa avioliitossa. Koita jaksaa, niin yritän minäkin! Olisi kivaa keskustella ihan muutenkin, kun molemmilla on jokseenkin sama tilanne, tosin minä jo päätokseni tein.(tuo edellinen viestini oli nimettömänä)