Kriisiapua ei saa, jos onnettomuus kohtaa yksittäistä ihmistä ja tapaus on "tavallinen". Pitää olla jotenkin erikoinen tapaus kuten tsunami, onnettomuus Espanjassa tai Myyrmannissa. Silloin rientää apuun tusinoittain kriisipsykologeja ja muita viranomaisia ja uutisoidaan koko ajan tv:ssä että soittakaa kriisinumeroon. Jos tavallinen ihminen kohtaa tavallisen onnettomuuden niin kriisiapua ei heru mistään. Terveyskeskuksesta lähettivät kotiin rauhoittavan reseptin kanssa sanoilla että "ei se ole ihmekään että on paha olla kun on tuommoista sattunut". Ja jono psykiatrille, psykologille ja psykiatriselle sairaanhoitajje on pitkä, ei saa apua. Popsi niitä rauhoittavia, kyllä se siitä.
Kriisiapua ei saa
jos ei ole mediaseksikäs on...
16707
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei nyt ehkä ihan noin,mutta on sitä vaikea saada.Pitää olla jotain tosi vakavaa.Itse yritin päästä hoitoon raskaan menetyksen jälkeen,kun tunsin,että en kestä sitä ahdistusta ja tuskaa.Sanottiin vaan,että kun on jonoa.Ja kun lähetekin pitäisi olla.Se olisi pitänyt hommata lääkäriltä ja seuraava aika olisi ollut mahdollista saada kuukauden päästä.Yksityiselle ei minulla ollut varaa.Joten olen kait sitten 'itse-hoitunut'.Vai liekö ne asiat käsittelemättä päässäni,en tiedä.Olen vain lakannut ajattelemasta asiaa,kun 'eihän tässä nyt mitään hätää ole'.Tai sitten voi olla,että tulee se 'korsi,joka katkaisee kamelin selän' ja sekoan.Ammun jonkun tai ajan autolla päälle.Vähän karkeaa tekstiä,mutta näin se vaan on.Kun ei pysty purkamaan pahaa oloa.Onhan näitä nähty...
kirjoittaja:hoitoon kelpaamaton kotiäiti
SOS-kriisipuhelimeen tulee vuodessa 120 000 puhelua hädässä olevilta ihmisiltä, SOS-kriisipuhelin pystyy vastaamaan 50 000:n puheluun. Pivässä soittoja tulee siis yli 300, noin 150 pystytään vastaamaan.
ainakin minua masentaa lisää just nää uudet onnettomuudet joissa ihmiset saa kaiken mahdollisen avun. En siis syytä heitä ja tottakai on hyvä, että heille apua tarjotaan ja he sitä saavat mutta jos edes osa tuntee niinkuin minä niin satoja tai tuhansia ihmisiä sattuu aina uudestaan ja lisää tälläinen hössötys. Eli minäkin olin siis auto-onnettomuudessa USAssa jossa lapseni menehtyi ja minä loukkaannuin. Apua sain nolla ja ei ulkoministeri soittanut minulle eikä spr:ää näkynyt missään. No kyllä minä siis selviän mutta ehkä joku minun kohtalotoverini ei.
Tais tulla aika sekavaa joten sorry vaan ...
Siis ensin pitää saada paikalle media!
Kyllä sitten löytyy kriisiavun antajia, kun heillä on mahdollisuus päästä jukisuuteen.
sitten vasta mahdollinen kriisiapu.
Meille sattui vähän yli vuosi sitten tapahtuma ...mieheni soitti suoraan paikkakuntamme sairaalan osastolle ja heti seuraavana päivänä oli jo aika sinne ensimmäiseen palaveriin...meitä oli siellä meidän perhe mummo ja silleen ...ei siinä lähetteitä tarvittu... ja pari kertaa oltiin isommalla sakilla ja minä itse olen jatkanut sit koko vuoden alkuun kävin tiheämmin siellä nykyään jo harvemmin ja vielä käväsen ainakin kesäkuussa JA AINA JOS JOTAIN TULEE EI TARVITSE KUN SOITTAA ...-ONKOHAN se sit silleen että paikkakunta ratkaisee miten nopeasti sitä saa tai silleen..??
_mutta miksi et voisi mennä sinne vaikka jonoon? tuleehan se päivä kuitenkin ja antaa ne sen ajan jatkoon kun käyt senkin ensimmäisen kerran ehkä saat jo heti siitä alkaen parin viikon välein ei se ihmisen kriisi niin äkkiä häviä toki, saanen sanoa että minä kyllä olen ns. ihan tavallinen että siitä ei ole asia ollu kiinni...eikä mediakaan niin asian kanssa ollu tekemisessä!
Avun saanti on paikkakunnasta kiinni. Pk seudulla ei kunnallisiin palveluihin pääse ilman lähete rumbaa. Aina pitää mennä tk:n kautta. Ja siitä jonosta, siinäpä saa odotella 3-6 kk. Ja rajatusti on aikoja tarjolla.
Mukava kuulla, että jossain muualla on toisin.
Eikö muissa kaupungeissa sitten ole varsinaisia kriisikeskuksia?
On sitten näköjään erilaista eri paikkakunnilla.
Itse asun maalla, mutta läheisessä kaupungissa (ei kovin suuri) on erillinen kriisikeskus, johon kyllä pääsee.
Siellä kävin alkuun muutaman kuukauden, kunnes järjestivät jatkon mielenterveystoimistoon. Olisin päässyt kriisikeskuksen lausuntojen perusteella silloin hyvin myös varsinaiseen Kelan kustantamaan terapiaan, mutta äkillisesti muuttuneen elämäntilanteen takia, en sitten voinutkaan sinne mennä, koska en pystynyt juuri silloin sitoutumaan siihen niin, että olisin päässyt käymään useamman kerran viikossa (nykyäänhän taas taidetaan suosia enemmän lyhytterapiaa yms.).
Pidin vaan tauon kaikesta ja myöhemmin jatkoin tuolla mtt:n puolella edelleen tavallisella psykologilla käyntiä.
Minuakaan ei kyllä tuonne onnettomuustilanteessa lääkäri ohjannut, saati että olis alkanut järjestämään ekaa istuntoa, vaikka hänen olis kuulemma se pitänyt tehdä, eikä suinkaan pelkästään väittää, että kriisiapua ei ole varsinaisesti missään järjestetty.
No, hän sai ilmeisesti myöhemmin näpäytyksen siitä ylemmältä taholta.
Olisi pitänyt olla sentään tiedossa hänellä seudun tilanne ja se, että tuo kriisikeskuskin on ihan olemassa.
Koin sen siinä tilanteessa ikäänkuin jonkinlaisena rangaistuksena, kun muutenkin painiskelin syyllisyydentuntojen kanssa.
JAA-A...on AIKA pitkä aika ...kun se tarve tulee yhtä äkkiä on ihminen niin sekaisin ettei tiiä onko yö vai päivä...jos olis pitäny oottaa tuokin 3kk herranen aika en tiiä miten olis käyny...meille ainakaan HELPOLLA ei päästy sittenkään mutta ammattilaiset osasi täysin hommansa...joten pahimman yli päästiin...asiat selkeni ..niitä käytiin läpi ja kaikesta jännin homma oli että terapeutti jätti minut miettimään aina jonkin asian niiku selväksi seuraavaa kertaa varten jota tuskin olisin osannu käsitellä ollenkaan tai pidin niitä ns. epä normaalina...MUTTA ne kuulukin suruun ja sen läpikäymiseen...monesti jos se kysyi jotain että tuntuiko siltä? meikä ihan hölmönä että mistä se senkin tietää???- mutta ne lukot aukes ja voin sanoa että ELÄMÄ jatkuu kaikesta huolimatta MUTTA sen sanon että oli taivaan ihana saada kriisiapua kun oli se oikea HÄTÄ ... mulla oli noita lukkoja päällä mutta nekin aukastiin yksi kerrallaan ja normaali sureminen pääsi alkuun..VOIN VAAN KUVITELLA MITEN PAHALTA TUNTUU IHMISESTÄ JOS EI PÄÄSE JUTTELUAPUA SAAMAAN ..ON SE NIIN VÄÄRIN - TÄÄLLÄ säästetään joka hommasta, vaikka ihmisen mieli on täekein asia maailmassa...meille onneksi tuli kun mieheni soitti ja kertoi sen tilanteen että nyt ollaan siinä pisteessä että ollaanko kohta kukaan työ kykyisiä..ja löytyihän se aika ilman lähetettä ei maksanut mitään..(se on kuitenkin sivuseikka) ja saatiin apua..Meillä on tälläinen tilanne valitettavaa jos KAIKKI ei saa sitä heti..TAI joutuu jonottamaan tuon 3-6 kk paitsi että EIKUN jonoon sitten jos ei muuta mahdollisuutta ole...ne asiat ei vanhene mielessä kuitenkaan - ne on käytävä läpi ja nyt sanon että aika kulkee kuitenkin ..jos vaan mieli kestää ettei ROMAHDA kokonaan..parempi myöhään kun ei milloinkaan ( laiha lohtu)
saimme kriisiapua heti jo onnettomuuspaikalla.ambulanssi oli tilattu paikalle mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.ruumisauto vei poikani.emme olleet mukana onnettomuudessa mutta ensihoitajat puhuivat rauhoittavasti ja lempeästi ja sanoivat että haluamme viedä teidät ensi ja turvakodin kriisiapuun.sieltä ollaan yhteydessä säännöllisesti ja neuvotaan monissa asioissa,jaksetaan puhua ja taas puhua.he tekevät arvokasta työtä vaikka mitkäät sanat eivät poista tätä surua.
rovaniemellä ainakin nyt meni näin mutkattomasti mutta olenkin kuullut juttuja että tämä on käytäntö täällä.
oma poikani menehtyi sydämen rytmihäiriön vuoksi pari viikkoa sitten.soitin mobileen ja sieltä sain ihmisen puhelimen päähän(joka ei tosin antannut sitä,mitä keskusetlulta olisin halunnu).seuraavana päivänä,annettuani yht.tiedot,sieltä otettiin uudelleen yhteyttä ja tarjottiin apua myös kotiin tulemalla ja muun suvun kanssa juttelemalla.eli näinkin voi olla.emme tarvinneet vielä ulkopuolisen apua sen enempää,mutta jatkossa terapiaan meneminen tulee olemaan välttämätöntä.
heti seuraavana päivänä kuolemasta. SOS-autosta tulivat juttelemaan.. sen jälkeen ollut ns. jälkipuinteja. Ei niistä haittaa ainakaan ollut.
Otan osaa poikasi poismenon johdosta. Nuoren ihmisen kuolema on aina täysin järjenvastaista ja hyvin vaikea käsittää, saati sitten hyväksyä. Paljon voimia sinulle kaipaava äiti.
Mikähän aiheutti pojallesi rytmihäiriön?
En tarkoita udella tai loukata kysymykselläni, mutta oman suruni aiheutti myös nuoren miehen sydänperäinen kuolema.
emme tiedä mikä lopullisesti kuoleman aiheutti.poikani ruumis avattiin mutta tuloksia voi joutua odottamaan vielä reilun kuukauden.lääke oli otettu paria tuntia aikaisemmin,kaiken piti olla ok.väsymystä hän valitteli,mutta kaikki meni kevätväsymyksen piikkiin.hän oli oireeton 7 vuotta,sitä ennen oli tajuttomuuskohtaukset 10 ja 14 vuotiaana ja tutkimuksia tehtiin hyksissä useita viikkojen jaksoja.odotamme vain tuloksia.siihen asti ei voi mitään.
No on se hyvä että täällon muitakin jotka ovat saaneet apua..niin ku meki saatiin ja olen niin iloinen että saatiin ja alkaa jo olla sekin lopullaan saa sit joku tarvitseva sen munkin ajan käyttöönsa ottaa...ja itse se apu on ollu niin arvokasta että vien muuten ihan viimeisenä kertana sille ison kukan ..kiitokseksi kaikesta :
Niin ei se surua poista MUTTA helpottaa...saa puhua saa kertoa saa muistella saa itkeä saa nauraa saa taas puhua...ja saa neuvoja..kyllä kaikilla surijoilla on mieli niin älyttömän kipeä että kukaan ei jaksa koko ajan kuunnella jos siitä koko ajan yrität puhua mutta kun menet sinne kriisi jutteluun se aika on varattu vain ja ainoastaan sinulle ja surulle ja aina lähdin himpun verran keventyneenä pois ...odottamaan seuraavaa kertaa..