VIHDOINKIN

Euroviisukappaleiden taso heikointa moneen vuoteen
Julkaistu 22.04.2008, klo 14.45 (päivitetty 22.04.2008, klo 15.50)
Euroviisukappaleiden tämän vuotinen tarjonta on heikointa moneen vuoteen, arvelevat viisufanit. Fanien mielestä Serbiassa toukokuussa kuultavista kappaleista suurin osa on keskinkertaista europoppia ja esiintyjistä monet ovat amatöörimäisiä. Tasoa laskevat myös muutamat huumoribiisit.
Euroviisuihin ovat tänä vuonna lähteneet huumorilla mukaan mm. Espanja fiktiivisen hahmon esittämällä Baila El Chiki Chiki -kappaleella sekä Irlanti etukäteen jo julkisuutta saaneella kalkkunallaan.

- Tässä taidetaan tulla vuoden viiveellä Lordi-ilmiöstä, kun yritetään kilpailla erikoisuudella, arvelee euroviisuasiantuntija Asko Murtomäki.

Murtomäen mukaan on yllättävää, että Serbian viime vuoden voiton jälkeen Euroviisuissa ei tänä vuonna kuulla juuri lainkaan balladeja. Kilpakappaleista suurin osa on sen sijaan perinteistä europoppia, joista monet ovat viisufanien mielestä keskinkertaisia elleivät jopa huonoja.

Asko Murtomäen mielestä Suomea Euroviisuissa edustava Teräsbetoni erottuu joukosta, sillä rockimmalla tyylillä kisaan on lähtenyt mukaan Suomen lisäksi ainoastaan Turkki. Murtomäki uskoo, että Suomi pääsee ainakin semifinaalista finaaliin, mitä on povattu myös vedonlyöntitilastoissa. Vahvoina ennakkosuosikkeina Murtomäki pitää Venäjän Dima Bilania sekä Ruotsin Charlotte Perrelliä (ent. Nilsson), joka voitti Euroviisut vuonna 1999.

Tämän vuoden euroviisujen ensimmäiset esikatseluvideot nähdään YLEn FST5-kanavalla tiistaina klo 18.30 alkaen. YLE TV2:lla euroviisujen esikatselut nähdään kolmessa osassa 1., 8. ja 15. toukokuuta. Eurovision laulukilpailujen semifinaalit käydään Serbiassa 20. ja 22. toukokuuta ja finaali 24. toukokuuta.

http://www.yle.fi/uutiset/pop/vasen/id88713.html
5588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei uskalla haukkua Teräsbetonia vaikka tietää on paskaa on.

Äänestä
  • Torsofakilla on aina mahtavia ballaadeja

    Äänestä

euroviisuissa?

Äänestä
  • Tasokasta,varsinkin ilman paitaa... ;D

    Äänestä

Etten vain epäilisi vieläkin, että Lordit vain todella ovat sellasii kuin ovat...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiantuntijatkin älähtää kirjoitti:

Euroviisukappaleiden taso heikointa moneen vuoteen
Julkaistu 22.04.2008, klo 14.45 (päivitetty 22.04.2008, klo 15.50)
Euroviisukappaleiden tämän vuotinen tarjonta on heikointa moneen vuoteen, arvelevat viisufanit. Fanien mielestä Serbiassa toukokuussa kuultavista kappaleista suurin osa on keskinkertaista europoppia ja esiintyjistä monet ovat amatöörimäisiä. Tasoa laskevat myös muutamat huumoribiisit.
Euroviisuihin ovat tänä vuonna lähteneet huumorilla mukaan mm. Espanja fiktiivisen hahmon esittämällä Baila El Chiki Chiki -kappaleella sekä Irlanti etukäteen jo julkisuutta saaneella kalkkunallaan.

- Tässä taidetaan tulla vuoden viiveellä Lordi-ilmiöstä, kun yritetään kilpailla erikoisuudella, arvelee euroviisuasiantuntija Asko Murtomäki.

Murtomäen mukaan on yllättävää, että Serbian viime vuoden voiton jälkeen Euroviisuissa ei tänä vuonna kuulla juuri lainkaan balladeja. Kilpakappaleista suurin osa on sen sijaan perinteistä europoppia, joista monet ovat viisufanien mielestä keskinkertaisia elleivät jopa huonoja.

Asko Murtomäen mielestä Suomea Euroviisuissa edustava Teräsbetoni erottuu joukosta, sillä rockimmalla tyylillä kisaan on lähtenyt mukaan Suomen lisäksi ainoastaan Turkki. Murtomäki uskoo, että Suomi pääsee ainakin semifinaalista finaaliin, mitä on povattu myös vedonlyöntitilastoissa. Vahvoina ennakkosuosikkeina Murtomäki pitää Venäjän Dima Bilania sekä Ruotsin Charlotte Perrelliä (ent. Nilsson), joka voitti Euroviisut vuonna 1999.

Tämän vuoden euroviisujen ensimmäiset esikatseluvideot nähdään YLEn FST5-kanavalla tiistaina klo 18.30 alkaen. YLE TV2:lla euroviisujen esikatselut nähdään kolmessa osassa 1., 8. ja 15. toukokuuta. Eurovision laulukilpailujen semifinaalit käydään Serbiassa 20. ja 22. toukokuuta ja finaali 24. toukokuuta.

http://www.yle.fi/uutiset/pop/vasen/id88713.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu