Peiliin?

Kovasti purnataan pinnallisuutta näissä nettideiteissä. Pitäähän se paikkansa, itsekin olen sen kokenut. Täällä on tarve vaatia vähän enemmän kuin livenä ja myös vääristellä asioita. Me eletään täällä kuin karkkikaupassa, kaikkia uusia on maistettava ja koettava. Kenestäkään ei tunnu saavan tarpeeksi.

Mun oma metodi nettideittailun suhteen on ollut se että olen avoin ja halukas tutustumaan uusiin ihmisiin. Eihän täällä muuten onnistu. Täällä helposti käy niin että etsitään sitä maailman ihaninta prinssiä joka vie ne jalat alta ja jäädään tuijottamaan tiettyjä asioita ja näinollen unohdettaan antaa muille mahdollisuus. Monesti itselle on käynyt niinkin että juuri se kaikkein juntein mies profiilin perusteella onkin osoittautunut kivaksi ja ihan varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. En halua tuomita ketään etukäteen, teen johtopäätökset tapaamisen aikana. Tätä samaa avarakatseisuutta toivoisin myös miehiltä. Mikäli koen että minulle on valehdeltu tai muuten tehty väärin, sanon sen suoraan ja jätän asian siihen. Enkä tapaa henkilöä enää uudestaan tai lähde edes ensimmäiselle tapaamiselle. Tietynlainen Fair Play täällä pitää olla. Toki näin ei aina ole. Mutta mitä sitä surkuttelemaan, tälläistä tämä nettideittailu yksinkertaisesti vain on.

Olen myös huomannut että ihmiset ovat kauhean skeptisiä. Mikäli yksi huono kokemus nettideittailusta, se automaattisesti monistetaan myös muihin. Mä uskonkin että me itse pilaamme monet ihan kivatkin deitit nimenomaan tällä alituisella skeptisyydellä toista kohtaan. Tottakai tuntemattoman ihmisen kohtaaminen on arveluttavaa, mutta kuitenkin... Lisäksi mä peräänkuulutan rohkeutta lähteä tapaamaan uusia ihmisiä... treffeille. Mitä sitä suotta aikaa tuhlaamaan täällä netissä, jos joku profiili tuntuu kiinnostavalta... tapaamiseen vaan rohkeasti, eihän se muuten selviä millainen mies/nainen siellä toisella puolen ruutua on. Oli se sitten järkytys tai mukava yllätys :)
2574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pitäisi tosiaan pystyä puolin ja toisin ymmärtämään, ettei se mitä muutama kappale tekstiä kertoo ole mikään lopullinen totuus ihmisestä. Joku saattaa asetella sanansa vähän kömpelösti tai tuoda tarkoittamattaan profiilissa esiin jotain puolta itsestään voimakkaammin kuin miten se tosielämässä ilmenee. Ja tietysti mielikuva muodostuu viime kädessä lukijan mielessä, yksi saattaa saada samasta tekstistä kuvan tylsästä nörtistä, toinen vilpittömästä ja luotettavasta ihmisestä.

Vaikka avoimuus onkin hyvä asia ja pyrin siihen, niin täytyy myöntää että esim. kuvattomuus on sellainen asia, joka väistämättä vaikuttaa suhtautumiseeni. Kyse ei ole siitä, että hakisin vain kauniita kasvoja, vaan siitä, että vakuuttavan tekstinhän voi vaikka kopioida jostakin, mutta sitä mitä kasvot ja silmät kertovat ihmisestä on vaikeampi feikata. Jos kuva kertoo räjähtäneen tai kylmän ja pinnallisen oloisesta ihmisestä, tiedän että kiinnostus ei varmasti syty livenäkään.

Äänestä
  • Olen kans huomannut, että tyypeillä on turhan skeptinen ja suorastaan negatiivinen asenne netin kautta tutustumiseen. Tuntuu, että täällä suorastaan vilisee epätoivoisia, "en minä kuitenkaan löydä sitä oikeaa" -asenteella ja syytellään toisen sukupuolen edustajia.

    Itse olen huomannut parhaaksi keinoksi tutustua miehiin vastaamalla niiden profiileihin, joilla on samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia. Niistä syntyy aina hyviä keskusteluja ja onpahan ekalla tapaamisellakin juteltavaa. Tutustun heihin eka kaverina ja katson sitten, joskos syntyisi jotain. Yhden kanssa olimmekin jo entuudestaan tuttuja, joten juttua on riittänyt vaikka kuinka paljon ja olemme käyneet yhdessä harrastamassa. Saapahan nähdä tuleeko siitä mitään=) Jollei muuten, ainakin kaveri!

    Mulle ainakin netti on hyvä paikka tutustua harrastuskavereihin, ja sitä kautta saa paremmin selville, onko mies sinkku vai varattu ja mahdollisesti kiinnostunut. Vaikka samat naamat pyörii kans livessä ja voisi sitenkin kohdata, jotenkin netin kautta on helpompaa tunnustella. Olen akateeminen ja etsin niitä koulutettuja miehiä, joilla on samoja harrastuksia ja eivät ole missään tapauksessa pinnallisia ja yksinkertaisia. Sen vuoksi en laita kuvaa tai vaadi sitä. Totta kai kumppanin ulkonäkö merkitsee, mutta mitä sillä on väliä, jos on kaveripohjalta? Ja voihan se alkuun vähemmän kiinnostavannäköinen alkaa tuntua kiinnostavalta, kun siihen tutustuu paremmin=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


peilailija kirjoitti:

Kovasti purnataan pinnallisuutta näissä nettideiteissä. Pitäähän se paikkansa, itsekin olen sen kokenut. Täällä on tarve vaatia vähän enemmän kuin livenä ja myös vääristellä asioita. Me eletään täällä kuin karkkikaupassa, kaikkia uusia on maistettava ja koettava. Kenestäkään ei tunnu saavan tarpeeksi.

Mun oma metodi nettideittailun suhteen on ollut se että olen avoin ja halukas tutustumaan uusiin ihmisiin. Eihän täällä muuten onnistu. Täällä helposti käy niin että etsitään sitä maailman ihaninta prinssiä joka vie ne jalat alta ja jäädään tuijottamaan tiettyjä asioita ja näinollen unohdettaan antaa muille mahdollisuus. Monesti itselle on käynyt niinkin että juuri se kaikkein juntein mies profiilin perusteella onkin osoittautunut kivaksi ja ihan varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. En halua tuomita ketään etukäteen, teen johtopäätökset tapaamisen aikana. Tätä samaa avarakatseisuutta toivoisin myös miehiltä. Mikäli koen että minulle on valehdeltu tai muuten tehty väärin, sanon sen suoraan ja jätän asian siihen. Enkä tapaa henkilöä enää uudestaan tai lähde edes ensimmäiselle tapaamiselle. Tietynlainen Fair Play täällä pitää olla. Toki näin ei aina ole. Mutta mitä sitä surkuttelemaan, tälläistä tämä nettideittailu yksinkertaisesti vain on.

Olen myös huomannut että ihmiset ovat kauhean skeptisiä. Mikäli yksi huono kokemus nettideittailusta, se automaattisesti monistetaan myös muihin. Mä uskonkin että me itse pilaamme monet ihan kivatkin deitit nimenomaan tällä alituisella skeptisyydellä toista kohtaan. Tottakai tuntemattoman ihmisen kohtaaminen on arveluttavaa, mutta kuitenkin... Lisäksi mä peräänkuulutan rohkeutta lähteä tapaamaan uusia ihmisiä... treffeille. Mitä sitä suotta aikaa tuhlaamaan täällä netissä, jos joku profiili tuntuu kiinnostavalta... tapaamiseen vaan rohkeasti, eihän se muuten selviä millainen mies/nainen siellä toisella puolen ruutua on. Oli se sitten järkytys tai mukava yllätys :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu