Kriisiapu on hyvä esimerkki ihmisen vieraantumisesta todellisuudesta. Jokelan tapauksen takia *koko Suomen oppilaitoksissa (!)* piti tarjota kriisiapua! Jopa aikuisoppilaitoksissa! Ja nyt kymmenhenkinen psykologiarmeija lennähti antamaan "apua" Espanjaan. Voi närhen munat! Antakaa psykologit apua sitä pyytäville, mutta älkää menkö tyrkylle ahdistelemaan viattomia ihmisiä.
Suru ei ole sairaus. Järkyttyminen ei ole sairaus. Pelästyminen ei ole sairaus. Elämä ei ole sairaus.
Suru ei ole sairaus. Järkyttyminen ei ole sairaus. Pelästyminen ei ole sairaus. Elämä ei ole sairaus.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ehkä siinä olet oikeassa että nykyisin siitä on tullut muotijuttu, jota kaikki haluavat silloin kun jokin suurempi, mediaa kiinnostava juttu on meneillään. Silti varsinaiset traumatisoituneet ovat eri juttu.
Shokissa oleva ihminen ei kykene apua pyytämään, silloin kun koko oma maailma on järkkynyt, koko oma olemassaolo ja elämä ollut katkolla, ei kykene ajattelemaan yhtään mitään. Jopa itsestään huolehtiminen, syöminen, nukkuminen, peseytyminen ovat liian vaativia toimintakokonaisuuksia shokin alkuvaiheessa. Tapahtumien jäsentäminen yksin ajatelle ei onnistu ja tarina jää mieleen varsin kaoottisena.
Tässä kriisiapua tarvitaan. Sitä ei ole osattu antaa ennen, ja esim. sotien kauhut ovat siksi jatkuneet monessa perheessa toiseen ja jopa kolmanteen sukupolveen.
Nyt tietoa on, miksi sitä ei käytettäisi.
Ennen ihmisillä oli suku ja perhe ympärillä turvaverkkona ja osattiin turvautua jumalaan silloin kun omat voimat eivät riittäneet.
Aasialaiset selviytyivät tsunamistakin tyynesti uskonsa avulla toisin kuin länsimaiset kohtalotoverinsa. Jotenkin ollaan heikompia kuin ennen kaikesta omavoimaisuudesta ja "oman onnensa seppä" ajattelusta huolimatta. Ehkä elämän sietämätön kiire ja kaikkinainen arjen pirstaloituminen on vieraannuttanut meidät ihmisyyteen kuuluvasta nöyryydestä ja oman elämän rajallisuudesta tässä kaikkeudessa.
Itse olen menettänyt isäni 15 vuotiaana, veljeni teki itsemurhan nuorena, lapseni kuoli kuusivuotiaana, paljon muutakin tuskaa, jota en voinut ennakoida ja nyt uskallan sanoa, että nöyristele en ketään, mutta Luojani edessä olen joutunut nöyrtymään.
Kriisiapua en ole saanut, mutta vahvan uskon, joka kantaa tämän vaelluksen läpi, tuli mitä tuli.
no etpä kovin ONNELLISELTA vaikuta.- Mutta sen sanon että ihmisen pitää purkaa tuskansa ULOS.. puhumalla -kun poikani kuoli puhui se hautausliikkeen omistaja siellä kun oltiin katsomassa siis poikaa viimeisen kerran ennen hautajaisia mentiin ihan omalla ajalla sinne ja juteltiin sen miehen kanssa JA HÄN OLI ENNEN OLLUT SELLANEN kriisi työn tekijä... ja kertoi tapauksia että kun ihan ennen ei ollu niitä kukaan ei auttanut ei puhuttu ja kas noin 10 vuoden jälkeenkin saattoi sitten lähiomainen tehdä esim. itsemurhan jne.jne että MINUSTA SE MIES OLI TODELLA AMMATTITAITOINEN ihminen ja paljon nähny tapauksia ja TIESI SURUN ja tuskan ja kaikki MEILLE JÄI NIIN HIENO MUISTO SIITÄ MIEHESTÄ...ihan todella.. pitää puhua kannattaa ottaa vastaan kriisiapua jne.-ja olen minäkin menettänyt paljon läheisiäni ...mutta tämä oman pojan kuolema heitti kerta kaikkiaan JALAT ALTA enhän minä älynny ihan mittään..en olis selvinny ilman kriisiapua se on varma!
ihan ilman kriisiapua. Itsellä on kokemusta monienkin menetysten kautta, että ihmiselle ei laiteta suurempaa kuormaa kuin mitä hän jaksaa kantaa. Välillä menetin uskoni Jumalaan, mutta kaikella on siltikin tarkoituksensa.
JA jos et ole menettänyt äkillisesti omaa lasta esim onnettomuudessa.. nuori, iloinen, elämän haluinen niin OMAA LASTA -niin sillon et tiedä koko asiasta yhtikäs mitään.-kyllä varmaan on tullu jo sakko kuormaa..älä höpötä joutavia ..nyt on kuitenkin kyse ihan muusta kun sun uskosta ..mitä se meidän kriisiapuun kuuluu?? mutta kuten olen maininnukkin isän sisaren mummon jne kavereidenkin kuolema EI OLE SAMANTUNTUISTA ..sillä tuskalla surulla ..kaikessa järkyttyvyydesään..kaikessa on KRIISIAPU TODELLA HIENOASIA!
Olen samaa mieltä siinä suhteessa, että Suomella on nykyään tapana osoittaa erinomaisuutensa ulkomaiden silmissä tarjoamalla välittömästi apua ja turvaa ulkomailla tai kotimaiden suurehkoissa onnettomuuksissa tai vastaavissa olleille ihmisille.
Sen sijaan yksittäisen ihmisen hätä henkilökohtaisessa onnettomuudessa tai elämänkriisissä on vähäarvoinen tapahtuma, eikä tällä ihmisellä ole mitään oikeutta mihinkään muuhun tukeen kuin psyykenlääkereseptiin. Eli kaksinaismoraali kukoistaa!
Tästä syystä olen katkera näkyville kriisiapuoperaatioille. Kaiken lisäksi näissä tilanteissa olleet ihmiset ovat useinmiten paremmista yhteiskunnallisista piireistä. Köyhä ei matkustele, eikä näin ollen joudu onnettomuuksiin ulkomailla, tuskin edes kotimaassa tien päällä. Köyhälle on ihan yhtä suuri kriisi tulla hyvinvointiyhteiskunnan hylkäämäksi silloin, kun olisi tukea tarvinnut. Eli ollaan katkeria, sille on hyvät perusteet.
Kun on mediaseksikäs aihe, niin johan vaan hallitusta myöten ollaan esittämässä pahoitteluja ja surunvalitteluja. Mutta se nyt on tsunamin seurausta. Sen hoidosta ja tiedotuksesta tuli niin paljon lunta tupaan maan johdolle, että ovat nyt herkillä. Ja eihän se huono juttu ole. Tottakai suru on suuri ja menetys iso ulkomailla onnettomuuteen joutuneillakin.
Mutta siitä, että "paremmista piireistä" oleva saisi apua helpommin olen osittain eri mieltä. Yksittäinen onnettomuus tai menetys ei aiheuta mitään toimenpiteitä. Ei vaikka oltaisiin varakkaita. Ei meille ainakaan "virallinen" taho mitään tukea tarjonnut. Tietysti hyvä taloudellinen tilanne mahdollistaa terapiaan hakeutumisen yksityisesti tarvittaessa, mutta kieltämättä tollainen julkinen huomio ja myötäeläminen aiheuttaa tietynlaisia kateudentunteitakin, kun meidän perheen surua ei kukaan huomannut. Tai siis kukaan ns. virallinen taho. Mutta eihän sillä ole mitään väliä. Tuen saimme sitten niiltä oikeasti tärkeiltä ihmisiltä, läheisiltä.
Ovat Malagan uhrit ja heidän läheisensä kaiken mahdollisen tuen ansainneet. Ei sitä pidä heiltä (niiltä, jotka sitä tarvitsevat, automaattisestihan kaikki eivät suinkaan tarvitse) kieltää, siksi ettei vastaavaa ole kaikille tarvitseville tarjolla. Hyvä, että edes joillein.
Pyydän anteeksi, jos kysyn tyhmää kysymystä. Olen lukenut kriisiavusta monta kertaa, ja minulla on myöskin tunne, että se on jokin vieraantuminen todellisuudesta, mutta en voi päästä perille, mistä syystä se johtuu? Joskus ihmiset voivat tehdä joitakin vääriä tai jopa pahoja tekoja, mutta tavallisesti ne johtuvat joistakin luontaisista syistä, ja niitä voi ymmärtää. Mutta mistä johtuu kriisiavun aate? Taas ilmenee tunne, että se on jokin luonnonvastainen maailman näkemys, mutta kuitenkin sillä täytyy olla jokin peruste? Mutta mikä on se peruste? En voi löytää vastausta, ei elämässä, eikä kirjaliisuudessa.