Minä kahden lapsen äiti ihastuin päätä pahkaa aivan ihanaan mieheen, vaikka kotonakin jo mies oli. Pitkään keskusteltiin ihan netitse ja se hengenyhteys oli upeinta mitä olin kokenut. Lähekkäin kun asuttiin, niin sitten tavattiinkin aika ajoin. Se oli jännittävää, hauskaa, ihanaa... Fyysinen kontakti jäi suudelmien ja hyväilyjen asteelle, onneksi. Viikonloppuna kohdattiin viimeisen kerran, ja oli lähellä ettei tapahtunut mitään peruuttamatonta.. En olisi pystynyt elämään itseni kanssa..nyt jo olin tapahtuneesta olin niin pohjamudissa ja varmasti itsesäälinkin verkossa...Luin erään kirjan ja se avasi silmäni. Katsoin ihanaa perhettäni aivan uusin silmin, ja koin valtavaa vastuuta parisuhteeni ja perheeni hyvinvoinnin lisäämisestä. Sain oikeutusta tunteilleni ja ymmärsin, miksi olin aikeissa tuhota jotain niin ihanaa, kuin oma perhe..Olen katkaissut yhteyteni tähän mieheen ja oloni on kevyt. Aioin nyt kasvaa ihmisenä ja tehdä kaikkeni perheeni eteen.. Aion tulla sinuksi menneisyyteni kanssa, jotta voisin olla nyt ja tässä. Miettikää rakkaat ihmiset, miksi petätte ja mikä teidät siihen ajaa. Se on itsellennekin lahja, myönnätte virheenne ja katsotte peiliin..Syytä ei voi etsiä kumppanista, eikä sinun tarvitse sitä itsestäsikään löytää, vaan joku asia menneisyydessä on muokannut meitä käyttäytymään tietyllä tavalla ja tietyn kaavan mukaan..Löytäkää oma sisimpänne ja kuunnelkaa omaa sisäistä ääntänne, se kertoo teille totuuden... Jos ponnisteluni oman itseni suhteen tai kumppanini suhteen eivät riitä, voin ainakin sanoa, että olen kaikkeni yrittänyt..ja olen saanut kaikkein suurimman lahjan mitä itselleni voin antaa, löytänyt itseni.
Kasvun paikka
itsensä löytänyt
11886
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
sai tuolla tavalla silmät avautumaan?
ja kirjan nimi on Elämän lapsi...
Aina hieno kuulla kun joku kykenee löytämään itsensä, eli vapautumaan mielensä kahleista.
Toivottavasti täälläkin, joku, joka on valmis kasvamaan, saa nyt kipinän lähteä etsimään onneaan oikeasta suunnasta.
Kuinka onnistuit deittailemaan netissä mieheltäsi salaa? Ja minkä ikäiset sinun lapsesi ovat?
ole väliä, miten pystyin, ja minkä ikäisiä lapseni ovat. Kyllä ne hetket löytää, jos haluaa. Minä en onnekseni enää halua.. lapseni ovat nyt tärkeimpiä ja oma mies myös. Jokainen taaplaa tyylillään, minä löysin oman tieni pois tästä ahdistuksesta ja toisen tunteilla pelleilystä.
haluaisin tietää. Syy siihen on että oma elämä on samalla radalla ja haluaisin tietää liittyykö se jotkin turtumiseen, omaan ikään vai mihin. Onko sulla pitkäkin suhde miehesi kanssa ja minkälaisessa ikäluokassa olette. Siis hienoa että olet tuon löydöksen tehnyt mutta tavallaan voisi auttaa kyllä muita kertomalla enemmän taustaa mikä tuohon juttuun johti ja minkälainen elämän tilanne oli yms.
hellyyyden puute ja ihailun puute kotona. Arvostuksen puute ja normaali arki. Lista voisi olla loputon. En vain tajunnut, etää minunkin olisi pitänyt tehdä jotain, jos ei muuta, niin ajatella itseäni ja vaatia hellyyttä jne. Nelikymppisiä ollaan , lapsia kaksi, toinen alle kouluikäinen. Yhteiseloa takana 15 v.
noista tiedoista. Me olemme vain hieman vanhempia ja lapset alkaa olla aikuisiän kynnyksellä. Voisin päätellä että nämä asiat liittyvät kyllä ikään ja elämän hektisyyteen. On liian paljon elämän rutiinia ympärillä että unohdetaan että on kumppani vieressä (siis molemmat puolisot unohtavat) mutta hellyyden kaipuu on kuitenkin olemassa. Asioita pidetään itsestään selvyytenä ja oletetaan liikaa. Syvälliset keskustelut voisivat auttaa mutta jos toinen ei halua keskustella niin se muuttuu yksinpuheluksi ja sitä kautta turhautumiseksi. Siinä vaiheessa alkaa katsomaan että voisinko saada huomiota muualta. Toivon kovasti onnea tulevaisuudellesi. Myös meillä alkaa sellaista lähentymistä olla että siinä voi taas yhteiselämää jatkaa.
Meillä takana yli 20vuotta avioliittoa. 3lasta.
Tähän aikaan mahtuu paljon upeata aikaa, paljon myötämäkeä, mutta paljon myös arkista puurtamista,vastamäkeä ja arvostuksen puutetta.
Meillä on molemmilla ollut matkan varrella myös tuota ulkopuolista henkistä yhteyttä ja kaipuuta aidan taakse. Myös tapaamisia ulkopuolisien kanssa. Käsittääkseni kumpikaan meistä ei kuitenkaan ole fyysisesti pettänyt, varma tosin voin olla vain itsestäni.
Nuo on otettu kasvamisina, meillä menee nyt hyvin, panostamme perheeseemme ja toisiimme. Eikä enää ole kaipuuta muualle.
Käytimme kasvun paikkamme yhteiseksi hyväksemme.
Mukava lukea vastaavista tilanteista muiden kirjoittamina.
Tuon kirjankin vois tietty vielä lukaista.
Oikein hyvät jatkot!
sinulla se meni noin, hyvä.
Mutta usein se menee toistepäin: Uskottomuuden kautta alkaa ymmärtää, ettei parisuhde ole kohdallaan. On kenties odottanut vuosia, että suhde paranisi. Puhunut, puhunut ja puhunut. Eikä mitään tulosta; paitsi se mistä lähdettiin: Toista ei voi muuttaa. Toinen voi itse halutessaan muuttaa käyttäytymistään, ottaa huomioon vastuuta, toimia, tehdä. Parisuhteessa sen pitäisi olla molempien vastuulla. Mikäli vastuu on vain toisella, niin suhteeseen kyllästyy, suhde on vain loputon yksinäisen ihmisen työmaa. Kasvun paikka sekin. Vaatii yllättävän paljon rohkeutta myöntää itselleen, että haluaa erota.
Minun kohdallani kaikki vaikeudet ovat johtuneet menneisyydestäni. Olen onnellinen, kun eheytyminen kohdallani alkanut. En halua muuttua puolisoni vuoksi, vaan itseni vuoksi ja toivon, että puolisoni mahdollisesti rakastuu tähän uuteen kuoriutuvaan naiseen. Se riski on otettava, että hän ei hyväksykkään muutostani... silloin on mietittävä, onko mieltä jatkaa yhdessä. Jotkut voivat kokea tämän itsekkääksikin, mutta kaiken perustanahan on se, että on sinut itsensä kanssa ja huomaakin elävänsä tässsä ja nyt, eikä vain sivustakatsojana omassa elämässään. Opettelen nyt ensin rakastamaan itseäni, vasta sitten voin rakastaa estotta muitakin.. Vastuu parisuhteesta on molemmilla, mutta perheellisinä meillä on myös vastuu lasten hyvinvoinnista ja lasten koti on vanhempien hyvä suhde..Oli se sitten yhdessä tai erikseen...